Yleinen 18.3.2016
TEKSTI Johanna

Pääsiäisruoho kasvamaan

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Jeeee tänään alkaa vihdoin isin loma, jota on odotettu kovasti! Loma, jonka aikana aiomme ottaa rennosti ja levätä. Elää tavallista arkea niin, että isi saa olla siinä läsnä. Amalialla on kerho normaalisti ensi viikolla ja ehkä tytön kerhon aikana ja tietysti joinain iltoina lasten käytyä nukkumaan teemme kodissamme pikkuisen remppahommia. Mutta kuten sanoin tärkeintä tällä lomalla on lepo ja perheen yhteinen aika.

Tällä viikolla sain ystävältäni kivan askarteluvinkin, jonka toteutimme Amalian kanssa Milon nukkuessa päiväunia. Askartelimme maitotölkeistä kipot, joihin Amalia sai istuttaa rairuohon kasvamaan. Amalia koristeli oman kipponsa ja minä Milon ja siskoni tokaisikin ettei kipoista osaa yhtään sanoa kumpi on kumman koristelema 😉

Pääsiäisruoho kasvamaan!

Pääsiäisruoho kasvamaan!

Milokin haluaa

Mäkin voisin haluta

Päästäkääää!!

Päästäkääää!!

Aurinko on hellinyt meitä ja auringon vaikutus mielialaan on ihmeellinen. Ulkoilu on ollut kivaa ja arska on oikein lämmittänyt. Meidän piha on sulanut paljon ja saa nähdä tohtisiko sitä grillailla vähän vaikka makkaraa isin lomalla.

Sunnuntaina Milo pääsee ensimmäistä kertaa virpomaan ja oksat odottavat jo koristelua. Tänään vietämme karkkipäivää ja odotan sitä jo vesi kielellä.

Rairuohon kasvatus

Ihanaa viikonloppua!!

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kommentit (6)

Nautitaan, tuolla tuo ukko repii tapettia ja mä teen koneella hetken hommia ja alan ruuanlaittoon! 😉 Amalia on kerhossa ja Milo nukkuu päikkäreitä, ihan leppoisaa 🙂 Amalia jo odottaa, että haemme hänet kerhosta yhdessä koko perhe <3




0
1 vastaus

Koska näytät lisää kuvia? Mimmoiset kalusteet pihalle?Missä pidät pyykinpesukoneen?Nukkuvatko lapset omissa huoneissa?




0
1 vastaus

Pikkuhiljaa esittelen kotiamme huone kerrallaan 🙂 Vanhat kalusteet tulee takapihan terassille ja etupihan terassille meinattiin hankkia vain penkki! Lisäksi takapihalla on terassi, johon tulee grilli ja sinne ostetaan ehkä sellaiset korituolikalusteet: sohva, pöytä ja pari tuolia??

Jep lapset nukkuvat omissa huoneissa, mutta jossain kohdin yötä käyn hakemassa Milon aina viereen, kun itkee <3 Ja niin pesukone on kodinhoitohuoneessa ja siellä on hyvin tilaa kuivatella pyykkiä, kuivausrumpua meillä ei ole enkä ehkä haluakaan.




0
1 vastaus

Ja Ampsu taas niin neiti hienohelma ai että <3
Mummi tykkää 🙂
Täällä odotetaan sunnuntaina virpojia 😉




0
1 vastaus

Jonkin aikaa meillä on kuljettu vain mekossa 🙂 Onhan se söppänä <3




0
1 vastaus

Jee! Nauttikaahan perheen yhteisestä ajasta täysin siemauksin <3 Hassua, miten nopeasti aika menee, kohtahan on jo kesä 😉 Ja voi miten ihanan touhukas Amalia, varmasti tuli hieno rairuoho-purkki (äidin tekemä oli myös varmasti upea :DD)!




0
1 vastaus

Nautitaan, tuolla tuo ukko repii tapettia ja mä teen koneella hetken hommia ja alan ruuanlaittoon! 😉 Amalia on kerhossa ja Milo nukkuu päikkäreitä, ihan leppoisaa 🙂 Amalia jo odottaa, että haemme hänet kerhosta yhdessä koko perhe <3




0
1 vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Sydän vähän kallellaan
Tervetuloa lukemaan blogia arjen iloista ja suruista. Blogia kirjoittaa reilu kolmekymppinen 6 vuotiaan Amalian ja 3 vuotiaan Milon äiti. Perheeseen odotetaan kolmatta lasta, pientä syysvauvaa! Blogissa on paljon juttua lapsista ja äitiydestä. Mukana myös omakotitalon sisustamista ja ruokajuttuja! Voit laittaa halutessasi sähköpostia osoitteeseen: amalianharvinainen@suomi24.fi

Arkisto

Artikkelit

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: