Yleinen 16.11.2016

Se hetki kun ansaitsin vanhemmuuden kultamitalin.

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu
Jokainen vanhempi tietää ne lastenkasvatuksen kultahetket kun tekisi mieli taputtaa itseään selkään ja sanoa; miten meni noin niinkuin omasta mielestäsi? Ne hetket joita ylpeänä sitten voit kiikkustuolissa muistella. Ja ihmetellä ääneen miksi jälkikasvusi ei sen enempää kieroon kasvanut…
Tänään koko kotimatkan kuului takapenkiltä pieniä innostuneita kysymyksiä; Joko ollaan perillä, äiti haluatko nähdä meidän lumiukon! Nimittäin tytöt olivat rakentaneet aamulla mamman kanssa talven ensimmäisen (ja loskakeleistä päätellen viimeisen ainakin hetkeen…) lumiukon meidän pienelle etupihalle. Innokkaana ja ylpeänä rakentelijana Elvira ei olisi malttanut odottaa hetkeä jolloin saisi sen minulle esitellä. Näin jälkiviisaana hän ehkä ajattelee että olisi pitänyt olla näyttämättä kokonaan. Tai ainakin kieltää äitiä koskemasta. Nimittäin…
Loskakelien takia ukko oli hieman kenossa kun kotiin saavuimme. Oranssi porkkananenä oli tipahtanut herran naamarista maahan ja tottakai äidin piti korjata se heti paikalla. No äitihän korjasi sen mitä pikimmiten mutta myös mitä pikimmiten oli termiitti nimeltä Matilda ehtinyt sen taas irti repiä. Taas korjattiin, eikä porkkana oikein toisella kertaa meinanut enää upota loskaukon naamariin. Jos vähän kovempaa sen siihen iskee ja taputtelee lunta ympärille niin kyllä se pysyy… Ja hupsis, koko hienon lumiukon pää tipahti maahan. Miljoonaksi palaseksi, tottakai.
Elviran naamari venähti ja hän parkaisi: äiti sinä rikoit sen! Hyvänä vanhempana minua hieman nauratti koko tilanne. Äiti rokkaa, taas. En ehtinyt miettimään ennenkuin suustani jo kannustavasti tuli ulos lause: Oho no eipäs se haittaa. Se olisi kuitenkin aamulla jo poissa ja sulanut.
Kannustava, niin kannustava ja positiivinen äiti. Onneksi sain aika nopeasti anteeksi kun postiluukusta oli tipahtanut pari lelulehteä. Kiitos joulupukki tästä pelastuksesta. Voit paketoida vanhemmuuden mitalini pukinkonttiin. 
Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tehtävä­nimikkeenä Laura
Inhimillisen, sormenjäljillä ja leivänmuruilla koristellun äitiyden puolesta. Rehellistä vertaistukea niille äideille joiden pullat tulevat pakkasesta ja nurkissa pyörii design-valaisimien sijaan villakoiria. Kaunista, rakkauden täyteistä, rehellistä ja joskus jopa vähän karua arkea. Kirjoitusten takana häärii 25-vuotias kolmen prinsessan äiti Turun seudulta. Yhteyttä voi ottaa: tehtavanimikkeena@gmail.com

Arkisto

Instagram

  • 😱❤ jollain on vähän kiire😱 ei vielä!!! #mybaby#5monthsold#jouluvauva2017#decemberbaby#moomin#home#koti

tehtavanimikkeenablogi

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: