Yleinen 12.4.2017

Voiko kehoa etukäteen valmistella raskautta varten? (VOITA DETOX KUURI!)

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kaupallinen yhteistyö Salus

Raskaus, tuo niin mystinen asia. Asia johon loppujen lopuksi me voimme vaikuttaa hyvin vähän. On kuitenkin pieniä juttuja joihin me äidit voimme kiinnittää huomiota jo ennen raskautumista. Minulle yksi tälläinen asia on ruokavalio, tai oikeataan sen korjaaminen ennenkuin annan kasvualustan yhdelle maailman tärkeimmälle ihmiselle.

Elämäntaparemonttini on hyvässä vauhdissa ollut jo melkein kaksi vuotta. Mutta tiedättekö, siitä huolimatta olen aikamoinen herkkusuu. Ja tälle asialle pitäisi tehdä jotain jo ennenkuin se testi näyttää plussaa. Ja siihen on yksi iso syy; turvotus.

Molemmat aikaisemmat raskaudet olen päässyt aika helpolla fyysisten oireiden kanssa. Ensimmäisellä kerralla selkä vihoitteli ja oli todella kipeä, mutta muuten olen ollut aika oireeton. Lukuunottamatta yhtä hyvin epämukavaa vaikkakin aika vaaratonta oiretta. Nimittäin turpoamista. Ja minä olen molempien raskauksien loppuvaiheessa tuvonnut kuin pieni pullataikina.

Kehoni on aina ollut aika herkkä keräännyttämään nesteitä itseensä. Ainakin näin aikuisiällä raskauksien jälkeen tuntuu että ei tarvitse kuin katsoa suolaa päin niin aamulla vaaka näyttää +1 kg ja sormus liikkuu hieman huonommin. Välillä iltaisin sukista jää inhottavat painaumat nilkkoihin ja painoni saattaa heitellä viikon sisällä kahdesta kolmeen kiloon hyvinkin helposti. Kehoni reagoi todella herkästi siihen, jos suuhuni eksyy jotain suolaista. Ja tämä on vain korostunut molempien raskauksien kohdalla. Ja vaikka synnytyksen jälkeen raskauskilot ovat tippuneet aika nopeasti, tuntuu etten ole täysin koskaan päässyt niistä nesteistä eroon. Tai kuten jo aikaisemmin totesin, raskauksien jälkeen niitä nesteitä tuntuu kertyvän paljon helpommin mitä ennen raskauksia.

Molemmat odotusajat ovat painonnousun kanssa noudattaneet aikalailla samaa kaavaa. Ennen raskauden puoliväliä en juurikaan saanut painoa lisää, ihan vain pari kiloa. Mutta kun puoliväli ylittyi, alkoi painoa tulla aika vauhdilla. Ja suurin osa siitä oli nesteitä. Matildan, eli toisen raskauteni kohdalla painoa tuli viimeiset viikot kilo per viikko tahdilla. Muistan miten neuvolantätini yritti lohduttaa minua että hei, et sinä ole voinut itsellesi tätä tahtia painoa syödä. Kyllä se tulee sinusta riippumattomista syistä ihan itsellään. Niin, se pieni vauva siellä pisti äidin aineenvaihdunnan aivan sekaisin.

Turposin, turposin ja turposin. Vaikka miten yritin syödä suolattomasti. Sitä nesteen määrää on ehkä vaikea kuvitella, mutta muutama kuva odotusajalta kertoo enemmän kuin tuhat sanaa:

Jouduin myös luopumaan huulessa olevasta lävistyksestäni sen takia, että kasvoni olivat niin turvoksissa että lävistyskorun tapista loppui pituus kesken. Kyllä, olin todella turvonnut.

Tällä kertaa päätin taistella nesteitä vastaan jo ennen raskautta. Muuttaa ruokavaliota todella vähäsuolaiseksi (joka muuten pienten lasten kanssa on aika yllättävän helppoa!) ja juoda vettä vielä vähän enemmän. Ruokavaliohoidon lisäksi on mahdollista avittaa aineenvaihduntaa eri tavoin. Yksi niistä tavoista on Detox kuuri joka poistaa nesteitä ja kiihdyttää aineenvaihduntaa. Sain tälläisen Saluksen 40 päivän detox kuurin testiin juuri sopivasti kun aloimme suunnittelemaan kolmatta raskautta. Tämä Detox kuuri on muuten täysin luonnollinen tapa puhdistaa kehoa ja avittaa aineenvaihduntaa. Se sisältää vain luonnollisia ainesosia kuten erilaisia yrttejä ja vihreää teetä. Luomulaatuinenkin vielä kaiken lisäksi!

”Sen sisältämät yrtit vähentävät turvotusta poistamalla ylimääräistä nestettä ja tehostavat ruoansulatusta. Kurkuma ja inkivääri tukevat elimistön puolustusjärjestelmää sekä ylläpitävät normaalia suoliston toimintaa ja bakteeritasapainoa. Maarianohdake tukee maksan toimintaa ja suojaa maksaa ulkoisilta haitoilta.

Keltakatkero ja voikukka edistävät ruoansulatusta ja koivunlehti ja nokkonen edistävät nestekiertoa. Rosmariini tehostaa verenkiertoa ja vahvistaa kehoa yleisesti. Detoxin luontaisesti sisältämä C-vitamiini suojaa koko kehon soluja hapetusstressiltä.”

Teksti lainattu täältä.

Jo heti ensimmäisen detox viikon aikana paino tippui kaksi kiloa! Aivan huikeaa. Nilkoista ei enää iltaisin löydy niin syviä sukanvarren kuvia ja muutenkin olo tuntuu vähän ”kevyemmältä”.  Tuntuu myös että ruoansulatukseni on toiminut pitkästä aikaa todella hyvin ja vatsavaivat ovat vähentyneet. Siitä huolimatta että lasten sairastelukierteen ja huonojen yöunien takia on tullut herkuteltua taas ehkä vähän liiankin usein…

Tuntuu hyvältä puhdistaa kehoa ennen raskautta. Vaikka tällä kuurilla ei varsinaisesti ole mitään tekemistä raskautumisen ja raskauden kanssa, niin tuntuu ihanalta ajatukselta puhdistaa keho ennen raskautta. Puhdistaa ja puunata pienen ihmeen kasvualusta mahdollisimman hyvin jo ennen kuin ihme edes on siellä. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty eikö vain?

Ja aion todellakin ottaa kuurin uudelleen käyttöön jos ja kun seuraava raskaus ja imetystaipale on taputeltu loppuun. Koska kuurista ja suolan minimalisoimisesta huolimatta tulen mitä luultavammin jonkun verran kerryttämään nesteitä raskausaikana. Eroa on tällä kertaa vain siinä, että nyt tiedän hieman tehokkaamman tavan päästä nesteistä eroon raskauden jälkeen kuin pelkkä ananaksen mussuttaminen..

Detox kuuria ei suositella käytettäväksi raskauden aikana.

Ja hei, nyt sinulla on mahdollisuus voittaa itsellesi 40 päivän Detox kuuri! (Arvo 53€)

Arvontaan voit osallistua jättämällä kommentin sekä yhteystietosi blogin kommnenttikenttään. Arvonta päättyy 12. 5 !

Onnea arvontaan!

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kommentit (207)

Kiitos, mukana!




0
1 vastaus

Täällä kans toivotaan pienten kenkien kopsetta kotiimme, joten arvonnassa mukana 🙂




0
1 vastaus

Mukana! 🙂




0
1 vastaus

No kylläpä tulisi tällainen tarpeeseen! Nyt kun ruokavalion on muutenkin saanut palautettua järkeväksi tällä saisi hieman lisäpuhtia painon pudotukseen ja varmasti paremman olon. 🙂

Juttujasi on ollut mukava seurailla, huumorintaju kolahtaa samalle tasolle omani kanssa ja samassa ruuhkavuosioravanpyörässä juokseminen tuntuu tutulta. Kiitos siis vertaistuesta!




0
1 vastaus

Kuulostaa todella tutulta! Lapsi täyttää vuoden ja kroppa on edelleen juntturassa. Tämä tekis keväällä niin hyvää! 🙂




0
1 vastaus

ois kyllä paikallaan täälläkin,mukana




0
1 vastaus

mukana




0
1 vastaus

Mukana ehdottomasti! Puhdistuskuuri tekee aina hyvää, koko keholle ja mielelle. 🙂




0
1 vastaus

Jes onpa kiva arvonta, mukana ollaan! 🙂




0
1 vastaus

Mukaan arvontaan 🙂




0
1 vastaus

Mukaan




0
1 vastaus

Mukana arvonnassa! (:




0
1 vastaus

Työpaikalla talven aikana ilmennyt sisäilmaongelma ja siitä+kiireestä aiheutunut stressi on syönyt voimia ja ruokailukin on jäänyt retuperälle..ja sen huomaa niin kehossa sisäisesti kuin ihossakin..detox-kuuri olisi niin paikallaan ja talvisesonki kun on kohta ohikin, olisi sille täydellinen hetkikin juuri piakkoin!




0
1 vastaus

Kiitos kun jaoit kokemuksesi! Oli mielenkiintoista lukea, ja ehdottomasti haluaisin kokeilla itsekin 🙂 Mukana siis!




0
1 vastaus

Mielenkiintoista! Ehdottomasti kokeilemisen arvoinen.




0
1 vastaus

Mukana 🙂




0
1 vastaus

Mukana arvonnassa 😀




0
1 vastaus

Mä tahon!




0
1 vastaus

Voi mä haluaisin tuollaisen kuurin kokeiluun!




0
1 vastaus

Olisi todella huippua kokeilla tuota.Kehoon kertyy nestettä ja välillä ei mene housut kunnolla kiinni ja olo tukala. Vuosia ollut tämä vaiva ja välillä otan ihan nesteenpostolääkkeitä mutta mieluummin poistaisin nesteet luonnollisemmin.




0
1 vastaus

Mukana:)




0
1 vastaus

Mekko on aivan ihana! Mistä olet sen ostanut?




0
1 vastaus

Mukana 😀




0
1 vastaus

Tommonen puhdistus tulisi niin tarpeeseen! Mukana siis! ?❤?




0
1 vastaus

Mukana ehottomasti. Terv 20kiloa raskauskiloja edelleen.. :/




0
1 vastaus

Tälle kokeilulle olisi kyllä tarvetta!




0
1 vastaus

Mukana arvonnassa!




0
1 vastaus

Tarvetta ois!




0
1 vastaus

Mukana 🙂




0
1 vastaus

Meilläkin toisen lapsen yritys suunnitteilla ja detox teetä aloin juuri juomaan 🙂 Tämä ois varmasti vähän tehokkaampi ja ehkä mies innostuis myös tästä, sille ois myös tarpeen.




0
1 vastaus

Vau!ihan ehottomasti pitäis saada testiin. Kaks raskautta takana ja suunnitteilla vielä yks joten tää tulis tosi hyvään saumaan. Tosiaan neste kertyy ihan älyttömän helposti nyt jos vertaa ennen raskauksia. Joten mukana arvonnassa 🙂




0
1 vastaus

Mukana!




0
1 vastaus

Mukana ???




0
1 vastaus

Mukana arvonnassa 🙂




0
1 vastaus

Mukana ?




0
1 vastaus

Mukana, samat on haaveet tulevaisuudelle 🙂




0
1 vastaus

Mukana. ☺




0
1 vastaus

Oi että mukana ehdottomasti ??




0
1 vastaus

Mukana 🙂




0
1 vastaus

Kokeilisin mielellään!




0
1 vastaus

Mukana! ?




0
1 vastaus

Ehdottomasti mukana. Kaks pientä lasta ja kolmas olis haaveissa.




0
1 vastaus

Mukana arvonnassa! 🙂




0
1 vastaus

Mukana! 🙂




0
1 vastaus

Niin mukana☺




0
1 vastaus

Ehdottomasti mukana! Nämä turvotukset ja nesteet pitäisi saada kuriin.




0
1 vastaus

Mukana ehdottomasti!!




0
1 vastaus

Mukana! 🙂




0
1 vastaus

Mukana




0
1 vastaus

Puhdistautuminen tekee monipuolisesti hyvää! Keho & mieli virkistyvät !




0
1 vastaus

Tämän haluan! Lapsia lisää joo, muttei ihan vielä..
Tää kroppa jokatapauksessa tarvis puhdistusta.




0
1 vastaus

Mukana!




0
1 vastaus

Mukana 🙂




0
1 vastaus

Mukana 🙂




0
1 vastaus

M U K A N A




0
1 vastaus

Ehdottomasti mukana!




0
1 vastaus

Mukana!




0
1 vastaus

Mukana arvonnassa?




0
1 vastaus

kokeilisin mielelläni




0
1 vastaus

Oivoi! Ehdottomasti mukana! 🙂




0
1 vastaus

Mukana arvonnassa! ?




0
1 vastaus

Kolmen lapsen jälkeen tuota turvotusta löytyy vaikka muille jakaa ? mukava potku olisi painon hallintaan. Mukana siis ✌




0
1 vastaus

Mukana! 🙂




0
1 vastaus

Niin mukana!!!




0
1 vastaus

Mukana:)




0
1 vastaus

Mukana arvonnassa! 🙂




0
1 vastaus

Mukana




0
1 vastaus

Mukana, laihdutus menossa, hyvä tuote on Detox.




0
1 vastaus

Ehdottomasti mukana, tuota nestettä on taas tullut kerrytettyä kroppaan.




0
1 vastaus

Mukana arvonnassa! Meillä kolmonen tuhisee jo sylissä, ikää 4kk. Äidillä on vaan pahasti jäänyt herkuttelu päälle, enkä mahdu raskautta edeltäneisiin vaatteisiin. Kahdesta ekasta raskaudesta palauduin omaan vaatekokooni paljon paljon nopeammin. Tästä voisi saada hyvää buustia yhdessä elämäntaparemontin kanssa kohti parempaa ja jaksavampaa tulevaisuutta perheen kanssa.




0
1 vastaus

Ehdottomasti mukana ??




0
1 vastaus

Mukana!




0
1 vastaus

Mukana 🙂




0
1 vastaus

Hei, tosi hyvä blogi kirjoitus. Mukava huomata, että joku muukin kärsii nesteiden kertymisestä ja painon heittelystä viikon aikana. Itsekin välttelen suolaa, juon ja liikun paljon, mutta silti välillä sormet jäykät ja turvonneet, samoin kasvot ja nilkat :/ Ärsyttää jo nyt kovasti. Suunnitelmissa olisi syksyllä jättää ehkäisy pois ja toiveissa olisi perheenlisäys eli kehon puhdistus olisi suotavaa. Olen siis mukana arvonnassa! . 🙂




0
1 vastaus

Mukana!




0
1 vastaus

Mukana! 🙂




0
1 vastaus

Hep!yksi nestepöhönaama mukana arvonnassa.




0
1 vastaus

Mukana ehdottomasti 😀




0
1 vastaus

Kiva kokemus olisi!
Hyvää pääsiäistä kaikille!




0
1 vastaus

egdottomasti mukana 🙂




0
1 vastaus

Mukana arvonnassa! Tarpeeseen tulisi 🙂




0
1 vastaus

Tarpeeseen tulisi. Mukavaa pääsiäistä!???




0
1 vastaus

Mukana arvonnassa. Tarpeeseen tulisi.




0
1 vastaus

Mukana




0
1 vastaus

Haluan olla mukana arvonnassa ja saada turvotuksen mm. nilkoista pois detox-kuurilla.




0
1 vastaus

Niin mukana arvonnassa, detox-kuuri tulisi tarpeeseen :).




0
1 vastaus

Tarviisin tehotippoja.




0
1 vastaus

Monesti olen miettinyt tämän testaamista!




0
1 vastaus

Kerran kokeilin, toinen kerta kiinnostaa.




0
1 vastaus

Mukana !




0
1 vastaus

Kyllä kyllä, tarpeeseen tulisi kuuri täälläkin, eli mukana arvonnassa! 🙂
Ja psst, kiitos kivasta blogista ?




0
1 vastaus

mielenkiintoinen tuote! IM IN! 🙂




0
1 vastaus

Todellakin mukana ? turvotusta piisaa enkä ole edes raskaana!




0
1 vastaus

Mukana ollaan! 🙂




0
1 vastaus

Ehdottomasti mukana! Vaikka olisi tietysti hyvä selvittää jatkuvan turvotuksen syykin, olisi myös ihanaa kokeilla miltä se keveämpi minä tuntuukaan 🙂




0
1 vastaus

Osallistun!!!:))




0
1 vastaus

Kyllä kiitos!! Ps. Mistä toi sun kiva mekko mahtaa olla?




0
1 vastaus

mukana! 🙂




0
1 vastaus

Mukana!




0
1 vastaus

Olen mukana,annan palkinnon naisystävälleni,jos voitan




0
1 vastaus

Mukana 🙂




0
1 vastaus

Täytyy kokeilla tuota.




0
1 vastaus

Mukana,minulla myös jalat turpoavat




0
1 vastaus

Mukana, tätä pitää kyllä kokeilla !!




0
1 vastaus

Mukana 🙂




0
1 vastaus

Meilläkin hiljalleen valmistaudutaan uuteen yritykseen. ? Mukava olisi testata kuinka itsellä vaikuttaisi. ?




0
1 vastaus

Mukana ehdottomasti!!! ??




0
1 vastaus

Mukana




0
1 vastaus

Juu osallistun arvontaan,




0
1 vastaus

Oispa mukava päästä testaamaan tuota ?




0
1 vastaus

Uusi lukija mukana ja samasta syystä tulisi tarpeeseen kuin itselläsikin. 🙂




0
1 vastaus

Olisi mahtavaa päästä testaamaan Detox-kuuria! Aina olen miettinyt, että pitäisi kokeilla, mutta en ole saanut aikaiseksi ??




0
1 vastaus

Osallistun arvontaan




0
1 vastaus

Mukaan 🙂 Täällä toinen raskaus suunnitteilla, ei ota alkaakseen. Ehkä syy on ”likaisessa” kehossa…




0
1 vastaus

En ole tuotetta aiemmin testannut, joten siis arvontaan mukaan.




0
1 vastaus

heti kun kerkiän




0
1 vastaus

Tämä tulisi tarpeeseen! ?




0
1 vastaus

Kiinnostaa, mukana arvonnassa 🙂




0
1 vastaus

osallistun arvontaan




0
1 vastaus

Arvontaan.Detox kannattaa.




0
1 vastaus

Mukana arvonnassa ☺️ Kiinnostaa kokeilla!




0
1 vastaus

puhdistuskuuri olisi todellakin ajankohtainen näin keväällä




0
1 vastaus

Mukana arvonnasssa




0
1 vastaus

Osallistun arvontaan =)




0
1 vastaus

Mukana!




0
1 vastaus

Mukana




0
1 vastaus

Mukana!




0
1 vastaus

Mukana! 🙂 sain talvella kuulla, että minulla on endometrioosi. Voin vain toivoa, että vielä joskus saan lapsia <3




0
1 vastaus

Mielenkiintoinen juttu!




0
1 vastaus

Turvotus on todellisuutta täälläkin. Tuntuu, että nesteet on näin keväällä täysin jumahtaneet kehoon ja koko kroppa jäänyt jollekin talviasetukselle. Ehkä tällainen detox-kuuri voisi olla ihan paikallaan virkistämään kehoa ja mieltä!




0
1 vastaus

Tulis tarpeeseen




0
1 vastaus

Mukana 🙂 täää ois niin hyvä !




0
1 vastaus

Ehdottomasti mukana! ?




0
1 vastaus

Kuuri on helppo toteuttaa ja juuri siitä syystä se tulisi tehtyä loppuun. Turvotusta tulee yllättävän nopeasti, jopa muutamassa tunnissa!




0
1 vastaus

Mukana ollaan. Puhdistuskuuri olisi kyllä nyt tarpeen.




0
1 vastaus

Täällä myös yks turvonnut 😀 Puhdistuskuuri olisi todellakin tarpeen 🙂




0
1 vastaus

Mukaan arvontaan.




0
1 vastaus

Mukana, Turvotusta, vaikka en juurikaan juo edes tarpeellista määrää nesteitä/vrk. Inhottaa katsoa omaa vartaloa peilistä. Keskivartalo aivan suhteeton muuhun kehoon. Itkuhan tässä tulee.




0
1 vastaus

Mukana! 2 kertaa turvonnut äiti täälläkin.




0
1 vastaus

Mukana! ☺️




0
1 vastaus

I am in!! Ps. Ihana postaus




0
1 vastaus

Mukana arvonnassa!




0
1 vastaus

järkevä tarina




0
1 vastaus

mukaan arvontaan 😀




0
1 vastaus

On kiva tietää että muillakin jalat turvottaa, minulla ihan ilman raskauksiakin! Mutta tässä oli hyviä vinkkejä kehonpuhdostukseen! Kiitos!




0
1 vastaus

Mukana arvonnassa




0
1 vastaus

Mukana!




0
1 vastaus

Klikkasin tähän kun tuli mieleen se drag queen nimeltä Detox :DD




0
1 vastaus

Tunnistan itseni niin täysin nilkkojen sukanreunus-painautumista ja liian pienistä sormuksista. Turvotusta on.
Mukana tässä arvonnassa, ehdottomasti!




0
1 vastaus

mukana 🙂




0
1 vastaus

Tätä olisi todella mukava pästä kokeilemaan!




0
1 vastaus

Osallistun arvontaan.




0
1 vastaus

Ehdottomasti mukana! Tämä tulisi tarpeeseen.




0
1 vastaus

Mukana!




0
1 vastaus

Mukana!




0
1 vastaus

Mukana arvonnassa. Itsellä suolan liikasaanti turvottaa esim sormet, joten mielelläni kokeilisin detox-kuuria.




0
1 vastaus

Mukana!




0
1 vastaus

Huh, tuota juuri tarvitsen. Olen tutkituttanut veriarvot ja mahdollisen kilpirauhasen vajaatoiminnankin, mutta kaikki arvot ovat olleet ok. Minulla turpoaa jalat ja ranteet…jospa tuosta saisin apua nesteenpoistamiseen kun apteekin ilman reseptiä saatavat eivät ole auttaneet.




0
1 vastaus

Mukana!




0
1 vastaus

Mukana (y)




0
1 vastaus

Med




0
1 vastaus

Mukana




0
1 vastaus

Mukana




0
1 vastaus

Mukana!




0
1 vastaus

Mukana




0
1 vastaus

Mukana. Tää vois olla jotain uutta mitä juuri nyt tarttis.




0
1 vastaus

Kevät detox tekisi hyvää!




0
1 vastaus

Vaikuttaapa kiinnostavalta! Osallistun arvontaan 🙂




0
1 vastaus

Olen aina halunnut kokeilla detox-kuuria, mukana! 🙂




0
1 vastaus

Osallistun arvontaan




0
1 vastaus

Mukana




0
1 vastaus

Osallistun




0
1 vastaus

Taaperon äitinä, vauvakuumeilevana äitinä seuraan blogiasi tiheään.. Sulla on ihana tapa kirjoittaa!
Mukana arvonnassa myös, Tulis tarpeeseen kropan putsaus 🙂




0
1 vastaus

Mukana arvonnassa 🙂




0
1 vastaus

Mukana! Tosi kiva olisi, jos ei aina lähtisi turvottamaan kun vähänkään syö suolaista! ^_^




0
1 vastaus

Mukana!




0
1 vastaus

Voi tulis kyllä tarpeeseen. Sitä kun on jäänyt tuo omasta hyvinvoinnista huolehtiminen paitsiolle kun murehtii vaan lapsen hyvinvointia (käyty läpi koliikki ja refluksia, syntyessään myös teholle joutui, allergiaepäilyä) ei sitä silloin oikein muuta jaksa kuin syödä mitä nyt sattuu kaapissa olemaan.
Toiveissa olisi meillä lisää lapsia pienellä ikäerolla joten olisi hyvä saada ns.kroppa kuntoon ennen sitä. Tiedostan ettei näin onnistu miten tähän asti on elänyt mutta jos tämän voittaisi antaisi se ehkä potkun peppuun.




0
1 vastaus

Tarpeeseen tulisi?




0
1 vastaus

Mukana mutta painon pudottamisen ja alkoholin lopetuksen tueksi.




0
1 vastaus

Olispa kiva voittaa. Mukana.




0
1 vastaus

Rantapallon niellyt ilmoittautuu mukaan kisaan!




0
1 vastaus

Mukana, tulisi tarpeen vaikka miessukupuolta edustankin.




0
1 vastaus

olis kiva kokeilla joten mukana




0
1 vastaus

Kortisonikuurit ja kilppari on tehneet tehtävänsä. Joten ehdottomasti mukana.




0
1 vastaus

mukana myös




0
1 vastaus

Mukana ollaan 🙂




0
1 vastaus

Mukana 🙂




0
1 vastaus

Oi miten mahtipalkinto! Mukana!




0
1 vastaus

Hienoa! Olen ehdottomasti mukana myös 🙂
Itse aloitin laihdutuskuurin juuri pari viikkoa sitten, ja haluaisin kyllä kokeilla tätä.




0
1 vastaus

osallistun arvontaan




0
1 vastaus

Mukana ehdottomasti! Oli mielenkiintoista luettavaa ja olisi kiva kokeilla itsekkin! 🙂




0
1 vastaus

Raskauksista on jo aikaa mutta nesteen kertymisen kanssa edelleen tuskailen.




0
1 vastaus

Olisipa kiva kokeilla. Mukana!




0
1 vastaus

Ehdottomasti mukana!




0
1 vastaus

Mukana!




0
1 vastaus

Niin mielelläni haluaisin kokeilla detox-kuuria! <3




0
1 vastaus

Raskaus on suunnitteilla, mutta ennen sitä haluaisin keventää oloani ja saada kiinni tervellisistä elämäntavoista. Detox kyllä kuulostaa juuri siltä mitä nyt kaipaan.:)




0
1 vastaus

Mukana arvonnassa,tälle olis käyttöä




0
1 vastaus

Mukana, samanmoiset suunnitelmat pikku-kolmosen suhteen 🙂




0
1 vastaus

Mukana! 🙂




0
1 vastaus

Mukana!




0
1 vastaus

Mukana 🙂




0
1 vastaus

Hyvältä kuulostaa! 🙂 Mukana arvonnassa, peukut pystyssä!!




0
1 vastaus

ei vielä ole kokeiltu, mukana arvonnassa




0
1 vastaus

kiva kilpailu, mukana




0
1 vastaus

mukana mukana 😀




0
1 vastaus

Kiitos, mukana!




0
1 vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tehtävä­nimikkeenä Laura
Inhimillisen, sormenjäljillä ja leivänmuruilla koristellun äitiyden puolesta. Rehellistä vertaistukea niille äideille joiden pullat tulevat pakkasesta ja nurkissa pyörii design-valaisimien sijaan villakoiria. Kaunista, rakkauden täyteistä, rehellistä ja joskus jopa vähän karua arkea. Kirjoitusten takana häärii 25-vuotias kolmen prinsessan äiti Turun seudulta. Yhteyttä voi ottaa: tehtavanimikkeena@gmail.com

Arkisto

Instagram

  • Hän ja hänen uusi huivi joka saatiin viime viikon blogi iltamista😍👌 täytyy varmaan ostella lisää näitä, kuolan määrästä voisi arvailla että hampaat alkaa pikku hiljaa vaivaamaan!  @ccnaantali #instababy#babygirl#babystuff#babyfashion#vauva2017#vauvatarvikkeet

tehtavanimikkeenablogi

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: