Yleinen 10.6.2017

Lapsen poskessa kuiva ja punoittava kohta. Allergiaa?

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Niin kertokaa te viisaammat. Elviran poskessa on jo aika kauan ollut sitkeä punainen läntti. Läntti on kuiva mutta ei muuten vaivaa. Rasva auttaa vähän jos muistaa rasvata joka ilta. Rasvoistakaan mikään muu kuin sheavoi ei ole tuntunut auttavan eikä sekään poista länttiä kokonaan. Läntti on nyt aika hyvässä kunnossa eikä kuvat anna todellista kuvaa siitä, kuinka paha se voi olla. Ihottuma ei ikinä eritä mitään ja kaikki alkoi muistaakseni talvella. Niin kauan kuin pakkaset jatkui, pistin ihottuman pakkasen ja kuivuuden piikkiin. Enää en oikein voi…

Tänään aamulla läntti oli lähestulkoon poissa. Hivenen karhea poski vielä oli, mutta punaisuus oli tipotiessään. Kunnes ihan yhtäkkiä iltapäivällä poski lehahti punoittamaan. Ei pahasti, mutta ero oli ihan selkeä jos vertasi aamuun.

Olen miettinyt allergiaa. Muita oireita ei juurikaan ole. Vatsa toki joskus on vähän löysällä mutta olen ajatellut sen olevan pienillä lapsilla aika-ajoin ihan normaalia. Vatsa ei kuitenkaan häntä vaivaa eikä hän valita vatsakipua. Iho ei kutise, poski ei ”ihottuman” kohtaa kutise. Välillä se on pahempi, välillä parempi.

Elviralla oli laktoosiherkkyyttä taaperoiässä ja olen miettinyt jos se on tullut taas takaisin. Täytyy ensimmäisenä varmasti siis lähteä kokeilemaan laktoositonta ruokavaliota.

Tuleeko teillä ideoita mistä tuo voisi johtua? Onko jonkun lapsella ruoka-aineallergia oireillut samalla tavalla ja yhtä lievästi? Vai olisiko kyse jostain muusta?

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu
Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kommentit (8)

Kiitos vinkistä, täytyy kysellä jos menee huonommaksi. Nytnäyttäisi vähän paremmalta laktoosittoman ruokavalion takia! Kiitos, ihanaa kuumeilua sinne ;)<3




0
1 vastaus

heippa!

Ensimmäiseksi suosittelen kääntymään lääkärin puoleen ennen kuin alkaa mitään ruokavalioita rajoittamaan ominpäin. Atooppista ihottumaa ei taida olla, jos ei ole muualla ihossa, atooppisuushan ilmenee kuivana ja punertavilla kuivilla ns. läiskillä. Tietysti voi olla jotain allergiaakin koska kesällähän kukkii jos mikäkin laji jolle voi siis olla allerginen ja jos on esim. koivun siitepölylle allerginen niin siihen voi liittyä ristikkäis ruoka-aineallergioita esimerkiksi hedelmistä mitä ei voi siitepölyn aikana syödä, koska tulee allergia oireita. ( toki aika vähäiset oireet on jos vain poskessa, eikä kutise, eikä muita allergisia oireita. kaikki tietysti yksilöllistä.)

Mutta nämä ovat siis arvailuja, elikkäs ei muuta kuin lääkärille näyttämään ja sen pohjalta miettimään, mitä tehdä. Ja kaikenparas olisi käydä suoraan yksityisellä allergialääkärillä niin saa ainakin heti asiantuntevan mielipiteen. 🙂

Hyvää kesää!




0
1 vastaus

Kiitos vinkeistä! 🙂 ihanaa kesää myös sinne!




0
1 vastaus

Ihan hyvin omia ruoka-ainekokeiluja voi tehdä, ilman että kyse on vielä mistään ns. ruokavalion muutoksesta. Mahan kuntohan heijastuu usein kasvojen ihoon.
Meillä taapero reagoi joihinkin ruoka-aineisiin iholla, juurikin poskella. Altistuksesta tulee punainen poski, suuresta määrästä/toistuvista määristä sitten vasta toinenkin poski helahtaa ensimmäisen kaveriksi.
Vaikea sanoa, mikä Elviran kohdalla on kyseessä, mutta toivotaan, että tarkkailemalla ja kokeilemalla selviää, eikä ole mistään isosta jutusta kyse! 🙂




0
1 vastaus

Laktoositon näyttäisi ainakin helpottavan! 🙂 olen huomannu itselläni ihan saman että naama lehahtaa täyteen näppylöitä ja kuivuutta jos pistän vahingossa suuhuni jotain gluteenia sisältävää!




0
1 vastaus

Meillä myös samaa ”vaivaa” lapsilla,tokihan tuo voi olla jokin allergia mut voi olla jtn muutakin..
Jos ruoka-aineita testailee nii allergisoivia on mm. Omena, sitrushedelmät(mandariini, appelsiini yms.), kananmuna kuivattaa helposti ihoa, maito(etenki jos herkkyyttä ollut aiemminkin), mausteinen ruokakin voi aiheuttaa oireita, tomaatti!! Noi nyt tulee äkkiä mieleen.. ? kandee miettiä mitä teillä syötiin kyseisen päivän aikana, jos sitä kautta lähtis avautuun 🙂 niin tai voihan reagoida esim tiettyyn pyykinpesuaineeseen, huuhteluaineeseen tai saippuaan.. ? tsemppiä jäljitys hommiin 😀
-Tide




0
1 vastaus

Kiitos!! 🙂 ja kiitos vinkeistä,meillä ainakim nuorimmaisen iho reagoi pesuainemuutokseen!




0
1 vastaus

Moikka! Meidän herran suupielessä on ollut samannäköinen ”läntti”. Ei suurentunut, ei pienentynyt, eikä tuntunut mikään rasva auttavan, välillä ärhäkämpi välillä vaaleampi. Ensi epäilin märkärupea, herpestä jne. , mutta ei, kun ei ollut varsinaista rupea tms. Kyseltiin sitä apteekista, sairaanhoitajilta ja lääkärikin vilkaisi, olivat sitä mieltä, että jokin ristikkäisallegia luultavasti. Nyt poika ottanut puolikkaan allegialääkkeen päivittäin ja kas läntti on pikkuhiljaa kadonnut.. Toki kannattaa kysyä saako allegialääkettä antaa Elviran ikäiselle (meillä kohta 6v.). Ja ennen tätä ei ole ollut mitään… Tulipa selostus, mutta näin meillä ? Ihanaa kesää teidän perheelle, nauti odotuksesta (täälläkin kuumeillaan, kuopus päivän Matildaa vanhempi) ?




0
1 vastaus

Kiitos vinkistä, täytyy kysellä jos menee huonommaksi. Nytnäyttäisi vähän paremmalta laktoosittoman ruokavalion takia! Kiitos, ihanaa kuumeilua sinne ;)<3




0
1 vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tehtävänimikkeenä Laura
Inhimillisen, sormenjäljillä ja leivänmuruilla koristellun äitiyden puolesta. Rehellistä vertaistukea niille äideille joiden pullat tulevat pakkasesta ja nurkissa pyörii design-valaisimien sijaan villakoiria. Kaunista, rakkauden täyteistä, rehellistä ja joskus jopa vähän karua arkea. Kirjoitusten takana häärii 24-vuotias kolmen prinsessan äiti. Yhteyttä voi ottaa: tehtavanimikkeena@gmail.com

Arkisto

Instagram

  • Huomenta❤ Mittari näyttää -19...Me pysytään sisällä😂👌 #goodmorning#babyitscoldoutside#babygirl#babystyle

tehtavanimikkeenablogi

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: