Yleinen 2.9.2017

Työssäkäyvän vanhemman päivä; saisiko siihen lisää tunteja?

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Lauantai, juuri vasta eilen oli sunnuntai. Viikot tuntuvat menevät ohi hujauksessa, enkä pistä vastaan. Mutta yhtä nopeasti menee ne viikonloputkin.

Välillä istun ja katson lapsiani miettien, koska heistä kasvoi noin isoja? Lapset kasvavat toki kuin rikkaruoho, mutta tälläisen hektisen arjen keskellä välillä tuntuu etten ehdi seuraamaan lasteni kasvua tarpeeksi. Herätys, päiväkotiin, töihin, päiväkotiin, kotiin ja nukkumaan. Ja seuraavana päivänä koko rumba kokonaan alusta. Pari lisätuntia vuorokauteen, se olisi kaikki mitä aina välillä pyytäisin.

Kotiäitikuukausissani kaipaan sitä, kun ei ole mihinkään kiire. Rauhalliset aamupalat, puistoretket ja itse tehdyt lounaat Saarioisten äitien sijaan. Meidän arjessa ei ole aikaa äitihifistelylle, oman kasvimaan kasvattamat perunat jää hamaan tulevaisuuteen ja päivällinen päätyy hyvin usein leipä ja hedelmä linjalle. Eilisestä pikamakkarakastikkeesta katosi vain makkarat, mutta väliäkös sillä. Syömisen sijaan me leikimme puistossa iltaan saakka. Kuulostaa pitkältä ajalta, mutta työpäivän jälkeen ehdimme puistoilemaan reilu tunnin ennen nukkumaanmenoa.

En vaadi vuorokaudelta kuuta taivaalta. Mutta yksi viikko, kun en kertaakaan joutuisi sanomaan tytöilleni että hei, odottakaa vähän, äidin on pakko tehdä tämä juttu ensin. Se olisi mahtavaa. Asuntonäyttösiivoukset yhdistettynä työhön on laittanut lapseni istumaan telkkarin edessä hävettävän paljon viime viikkoina. Ajan sijasta olenkin yrittänyt panostaa läsnäolon laatuun. Se pieni hetki kun sylitellään, leikitään tai pelataan olen ihan oikeasti läsnä. Niin fyysisesti kuin henkisestikkin. Silloin on aika unohtaa pyykkivuoret ja tekemättömät rästihommat blogin parissa.

Kalenterini yläkulmassa on viikkonumeron vieressä pieni lyijykynällä merkattu numero. Tänään numero yksitoista vaihtuu kymmeneksi. Vielä kymmenen viikkoa töitä ennen äitiyslomaani. Niin vähän, mutta kuitenkin niin kauan. Kohta pitää allekirjoittaa tyttöjen hoitopaikan irtisanomislomakkeet ja valmistautua vauvan tuloon. Hartain toiveeni olisi, että kymmenen viikon päästä tämä nykyinen asunto olisi jo myyty ja ihan oikeasti saisimme rauhoittua kotiin ilman suunnitelmia ja aikatauluja. Vaikka pakko myöntää, että pieni masokisti sisälläni nauttii tästä touhun täyteisestä ja kiireisestä arjesta. Raskauskroppani sitten taas ei…

Selasin kännykkäni kuvafeediä ja huomasin sen sisältävän miljoona kuvaa kahvikupista. Mutta sitä se arki on; kiirettä ja kahvia. Ja sen aiheuttamaa närästystä…

Vuorokausi, sinä tuskin pystyt antamaan kellooni pari lisätuntia. Voitko siis ehkäpä keskustella omatuntoni kanssa, että on ihan okei jos joskus arkisin kasvamme kalapuikoilla ja hedelmillä. 

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tehtävä­nimikkeenä Laura
Inhimillisen, sormenjäljillä ja leivänmuruilla koristellun äitiyden puolesta. Rehellistä vertaistukea niille äideille joiden pullat tulevat pakkasesta ja nurkissa pyörii design-valaisimien sijaan villakoiria. Kaunista, rakkauden täyteistä, rehellistä ja joskus jopa vähän karua arkea. Kirjoitusten takana häärii 25-vuotias kolmen prinsessan äiti Turun seudulta. Yhteyttä voi ottaa: tehtavanimikkeena@gmail.com

Arkisto

Instagram

  • Tekemistä metsään! Piirrä kuvia kasveista, eläimistä ja asioista joita metsästä löytyy! Sitten rasti päälle, kun asia on löydetty. Voi kilpailla tai tehdä vaikkapa bingon. Oli meidän metsäretkellä hitti, vaikka tytöt ekaksi luuli piirtämääni käpyä kakkakasaksi🤣 #lastenkanssa#diypeli#luonto#metsä#opitaanyhdessäuutta#tekemistälapsille#lapsiperhe

tehtavanimikkeenablogi

Artikkelit

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: