Yleinen 15.9.2017

Olisinko parempi äiti ilman varhaiskasvattajan viittaa?

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Olen ollut sairaslomalla nyt neljä päivää. Näistä neljästä päivästä tytöt ovat olleet kaksi päiväkodissa, vaikka minä olen makoillut kotona tyhjänpanttina. Lasten on parempi olla hoidossa, jotta olen saanut oikeasti levättyä ja taltutettua näitä supistuspolttoja. Ja tiedättekö, minusta tuntuu että tälläisinä lattemutsi*päivinä minä olen ollut parempi ja jaksavampi äiti kuin aikoihin.

*Äiti joka juo kahvia kotona tai kaupungilla lasten ollessa päiväkodissa muiden hoidettavana.

Kuten blogin esittelytekstissäkin lukee, minä hoidan työkseni muiden lapsia. Olen lastenhoitajana yksityisellä sektorilla monikulttuurisessa päiväkodissa. Minulta on usein kysytty, että enkö kyllästy työhöni tai elämääni kun joka paikassa on samat hommat. Menen töihin ja kotihommat jatkuvat töissä. Tulen töistä ja työt jatkuvat kotona. Olen sanonut, että eihän se ole yhtään samanlaista. Hyvin minä jaksan. Mutta nämä viime päivät ovat pistäneet miettimään, että ihanko oikeasti juttu on näin? Minä jaksan arkeani juuri tälläisenä kuin se on, lastenhoitajana sekä äitinä. Mutta jaksanko riittävän hyvin, sitä en voi näiden päivien jälkeen enää ihan suoraan vannoa.

Osittain parempi jaksamiseni johtuu varmasti siitä, että olen saanut ihan oikeasti levätä kotona kun tytöt ovat olleet hoidossa. Mutta tuntuu, että kun en touhua toisten lasten kanssa kahdeksaa tuntia päivässä, jaksan touhuta omien lapsieni kanssa enemmän. Olla täysillä läsnä sen ajan, kun olemme yhdessä. Pelata, askarrella, kasvattaa ja sylitellä enemmän mitä normaalisti työpäivän jälkeen.

Olen luvannut että jos omat lapseni jäävät jostain paitsi varhaiskasvattajan viittani takia, on aika heittää hyvästit kasvatustyölle ammattina. Olen tosissani alkanut miettiä olisinko parempi äiti, jos tekisin jotain muita lähihoitajan alaan liittyviä töitä kuin lasten parissa. Asia on nimittäin myös toisinpäin; mietin pystynkö antamaan töissä kaikkeni ja olemaan niin hyvä ja jaksava kasvattaja, kun ilman lapsiani ja äitiyttäni olisin. Olisinko parempi työntekijä jossain muussa työssä?

Minä tykkään työstäni. Minä tykkään lapsista. Mutta rakastan perhettäni sekä itseäni enemmän kuin työtäni. Jos jostain on joskus tulevaisuudessa tingittävä, se on ehdottomasti työ. Tinkimisen aika ei ole nyt, mutta haaveilen ottavani tästä mahdollisesta tarpeesta selvää äitiyslomani sekä hoitovapaan aikana. Olen haaveillut, että olisin sen kolme vuotta kotona mitä kotihoidontuki (tällä hetkellä, päättäjät ei aina päätä hyvin…) on. Kävisin tarpeen ja jaksamisen mukaan tekemässä keikkaa eri työpaikoissa, lähinnä varmasti vanhusten parissa. Katsoisin miltä sellainen työ tuntuisi vai juoksisinko syli auki vanhaan työpaikkaani lasten pariin. Koska minä jos kuka olen sellainen ihminen, etten aina tiedä mitä tahdon. Ja saatan vaihdella mielipidettäni ja tarpeitani vähän liiankin tiuhaan tahtiin. Olen kuitenkin jo tovin kärsinyt riittämöttmyyden, ehkä jopa hivenen kiinnostuksen puutteesta sekä kotona että työssäni. Sille tunteelle täytyy tehdä jotain, koska se syö energiaani tällä hetkellä aivan liikaa.

Minä haluan olla jaksava, touhuava ja läsnäoleva äiti. Haluan myös olla hyvä työntekijä, joka työskentelee satalasissa vaikka työ onkin vain työtä. En tiedä voiko pienten lasten äitinä saada tätä kaikkea, oli työ sitten mikä tahansa. Mutta siitä minun on otettava selvää ja kokeiltava. Ja tämän asian ja kriiseilyn takia äitiyslomani ei voi tulla yhtään parempaan paikkaan. Pakko nimittäin myöntää, että mietin samaa asiaa jo viime äitiyslomallani. Sitten päätin kuitenkin vielä kokeilla varhaiskasvatusta ammattina ja pääsinkin elämäni parhaimpaan työpaikkaan. Ja siitä luopuminen tulee olemaan vaikeaa, jos joskus siitä edes haluan tai joudun luopumaan.

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kommentit (21)

voi miten kuva kuulla tälläinen kokemus, ihanaa että uskalsit tehdä oikean valinnan ja siitä seurasi jotain tosi hyvää! 🙂




0
1 vastaus

Tällä varhaiskasvattajalla samat ajatukset…. ymmärrän siis oikein hyvin!




0
1 vastaus

ihanaa etten ole ainut! 🙂




0
1 vastaus

Kuulostaa kovin tutulta. Rakastan työtäni ja työasiat seuraavat mukana kotiinkin. Erityisesti tänä syksynä olen todennut, että onneksi minulla on lapset, sillä muuten touhuasin työpaikalla ihan liian pitkään työpäivän päätyttyä(kin). Vitsaillaan usein suutarin lapsista ja niiden kengistä, mutta oikeasti tuntuu usein epäreilulta, että omat lapset saavat oman päiväkotipäivänsä jälkeen kotiin valmiiksi väsyneen ja meteliin kyllästyneen äidin…




0
1 vastaus

niinpä, minä ainakin tunnun olevan työpäivän jälkeen niin herkkä metelille kotona että ihan harmittaa usein lasten puolesta :/




0
1 vastaus

Tuttuja ajatuksia, vaikken olekaan ollut työelämässä lapsen saannin jälkeen, mutta teoriassa pohdittuina kuitenkin. Varsinkin, kun jossain työntekijöiden iltamissa useampi neli-viisikymppinen varhaiskasvattaja pohdiskeli, että kyllä ne omat lapset jäi vähemmälle, paras itsestä oli annettu päivän aikana aina hoitolapsille. :/




0
1 vastaus

voih, kurja kuulla tuollaisia ajatuksia! Varsinkin kun pelkään koko ajan tekeväni sitä samaa..




0
1 vastaus

Täällä ihan samoja pohdintoja!

Viime vuoden jaksoin tosi hyvin, olin eskariryhmässä ja nautin työstä ihan hirveästi, sain sieltä energiaa myös kotiin. Nyt siirryin pienten ryhmään, ryhmässä on pelkkiä -15 syntyneitä, kuten myös oma lapseni. Syksy on tuntunut jotenkin äärimmäisen raskaalta, kontrasti viime vuoteen on iso ja haen vielä vähän paikkaan töissä. Pinna on tällä hetkellä todella lyhyt, töissä se kyllä vielä venyy, mutta ikävä kyllä kotona lapsen kanssa ei enää. Lisäksi poika, joka on myös tsempannut koko päivän hoidossa, purkaa oman väsymyksensä kotona ja mä hermostunut siihen ihan liikaa. Tiedostan tilanteen hankaluuden, tuntuu, että väännän ihan samoista asioista kellon ympäri.

Uskon ja toivon, että tilanne helpottaa kun saan töissä enemmän rytmistä kiinni ja meidän ryhmän tilanne tasaantuu (Toivottavasti, nyt on ollut tosi rikkonainen syksy). Ja rakastan mun työpaikkaa ja työyhteisöö, ja myös työtäni. Mutta pakko tunnustaa, etten nauti siitä tällä hetkellä yhtä paljon kuin ennen. Ja se tuntuu epäreilulta niin lapsia töissä kuin ennen kaikkea omaanikin kohtaan.




0
1 vastaus

ihana kuulla samanlaisia fiiliksiä! ja feel you, lapset kiukuttelee kotona hoitopäivän jälkeen ja äiti kiukuttelee takaisin työpäivän jälkeen…




0
1 vastaus

Mitä jos ottaisit yhden hoitolapsen luoksesi perhepäivähoitoon?




0
1 vastaus

EI IKINÄ! 😀 siis minusta ei ikinä olisi täyspäiväseksi kotiäidiksi moneksi vuodeksi kerrallaan saatika tekemään töitä kotona :p minä haluan mielekkään työn josta saan itselleni sosiaaliset kontaktit ja aikuisen seuran sen työn ohella! 🙂 idea kyllä hyvä ja sitä on usein minulle ehdotettu, ei vain minun juttuni 🙂




0
1 vastaus

Äitiys tuo myös varhaiskasvattajan työminään syvyyttä, jota ei käy vähättelemään. Ehkä itse samassa elämäntilanteessa elävänä pystyt kohtaamaan ja ymmärtämään asiakkaitasi ja heidän elämäntilannetta, tunteita ja ruuhka-aamuna unohtuneita kurahousuja erityisen armollisesti ja hyvin.

En koe, että omat lapseni olisivat jääneet mistään paitsi, vaikka lastentarhanopettajana työskentelenkin. (Sitä on tietysti kysyttävä heiltä itseltään vielä joskus myöhemmin). En ole ammattilainen kotona, vaan ensisijaisesti äiti. Silti moni käytännössä hyväksi havaittu kasvatusniksi on kulkenut kotiinkin asti kuin huomaamatta ja opittu teoriatieto on apuna omienkin lasten kanssa. Myös lasten varhaiskasvattajien kohtaaminen on ollut minulla vanhempana helppoa, kun teen työtä itsekin.




0
1 vastaus

se on totta, että äitiys antaa töihin aivan uuden ulottuvuuden ja näkökulman. Pelkään kuitenkin että kotoota se vaan vie jotain pois, vaikka kuten sanoit on monta töissä hyväksi koettua juttua myös kotona käytössä! 🙂




0
1 vastaus

Minulla taas kokemusta toiselta osapuolelta, siltä varhaiskasvattajan lapselta. Äitini on lähes koko ikäni työskennellyt päiväkodissa, vaihtelevasti eri ikäisten lasten parissa. Ja todellakin minun ja siskoni lapsuus on tästä kärsinyt. Leikkejä ei saanut leikkiä täysillä, sillä liian kovaa meteliä ei saanut pitää äidin työpäivän jälkeen. Äiti ei jaksanut kunnolla osallistua meidän touhuihin ja kuunnella meidän juttuja. Rakkautta olemme tottakai saaneet, mutta silti kyllä tuntuu että olen jäänyt jostain paitsi. Ja tuntuu väärältä, että oma lapsi joutuu tyytymään vähempään muiden lasten kustannuksella.




0
1 vastaus

voi miten kurja kuulla <3 tuota minä juuri pelkään :/




0
1 vastaus

Mä jäin miettimään, että minäkin jaksan lapsiani paljon paremmin vapaapäivinä, on aikaa ja halua paneutua heidän juttuihinsa. Työpäivien jälkeen ei vaan jaksa, ei millään, joten pakolliset kuviot vedetään läpi siitä, mistä aita on matalin. En kuitenkaan ole varhaiskasvattaja, vaan teen töitä aikuisten ihmisten kanssa taloushallinnossa… Mä luulen (ihan puhdasta mutua), että jos ihminen tekee työkseen sitä, mistä tykkää, sen vapaa-aika sitten menee vähän vasemmalla kädellä (ja perhe kuuluu vapaa-aikaan). Siten sitten tiedä, olisiko se yhtään fiksumpi ajatus vaihtaa sellaiseen työhön, joka ei itsellään muuta riemua anna kuin tilipussin.




0
1 vastaus

hyviä ajatuksia! 🙂 tarkoitukseni ei siis tosiaankaan ole vaihtaa mahdollisesti ”vain työhön” vaan löytää työ josta ihan oikeasti tykkään ja näin ollen saisin siitä sekä kotioloista ehkä enemmän irti 🙂 kokemustatosiaan vanhusalalta on jonkin verran ,joten tiedän siitäkin työstä tykkääväni 🙂




0
1 vastaus

Hei, olen lastentarhanopettaja ja olen miettinyt samoja asioita mielessäni. Vaikka olenkin tällä hetkellä lapseton, niin mietin, että kuinka sitä jaksaisi, jos itsellä olisi myös kotona lapsia. Suuri kunnioitus ”lapsellisille” henkilöille, jotka työskentelevät päiväkodissa. Lasten parissa työskentely on erittäin antoisaa, mutta toisinaan raskasta, varsinkin koko ajan kasvavissa ryhmissä. Monien eri syiden vuoksi päädyinkin opiskelemaan itselleni toisen ammatin. Mikäli sinulla on mahdollista tehdä hoitovapaalla keikkaa vanhustyössä, niin suosittelen, koska silloin näet myös muutakin työtä ja saat perspektiiviä varhaiskasvattajan työhösi. Puhuit tärkeäksi tulleesta työyhteisöstäsi, älä huoli, eteen tulee varmasti muitakin mukavia työyhteisöjä, joten sen vuoksi ei kannata jättää tilaisuutta väliin kokeilla eri töitä. Tsemppiä työpohdiskeluihin!




0
1 vastaus

kiitos sanoistasi ja kokemuksestasi<3 raskastahan tämä työ on, on lapsia tai ei! ja kiitos tsmpeistä <3




0
1 vastaus

Hei, olen lastentarhanopettaja ja olen miettinyt samoja asioita mielessäni. Vaikka olenkin tällä hetkellä lapseton, niin mietin, että kuinka sitä jaksaisi, jos itsellä olisi myös kotona lapsia. Suuri kunnioitus ”lapsellisille” henkilöille, jotka työskentelevät päiväkodissa. Lasten parissa työskentely on erittäin antoisaa, mutta toisinaan raskasta, varsinkin koko ajan kasvavissa ryhmissä. Monien eri syiden vuoksi päädyinkin opiskelemaan itselleni toisen ammatin. Mikäli sinulla on mahdollista tehdä hoitovapaalla keikkaa vanhustyössä, niin suosittelen, koska silloin näet myös muutakin työtä ja saat perspektiiviä varhaiskasvattajan työhösi. Puhuit tärkeäksi tulleesta työyhteisöstäsi, älä huoli, eteen tulee varmasti muitakin mukavia työyhteisöjä, joten sen vuoksi ei kannata jättää tilaisuutta väliin kokeilla eri töitä. Tsemppiä työpohdiskeluihin!




0
1 vastaus

Itse olen lähihoitaja, lapsia minulla ei ole. Työskentelin useamman vuoden päiväkodissa ja pidin siitä kyllä kovin. Kuitenkin pikkuhiljaa huomasin väsyväni alati vaihtuviin työkavereihin ja suureneviin lapsiryhmiin. En myöskään halunnut 20v päästä olla se työhönsä kyllästynyt lastenhoitaja jola on nähnyt jo kaikein eikä enää jaksa tehdä työtään niin hyvin kun voisi vaan asiat tehdään niin kun ne on aina tehty. Joten lopetin siis pk-työni lähdin maailmalle vetämään henkeä. Ja palatessani takaisin Suomeen tein vielä parin kuukauden sijaisuuden ihanassa ryhmässä. Työstä jäi hyvä mieli, mutta en enää jatkanut. Lähdin seuramaan unelmaani ja muutin toiselle paikkakunnalle ja aloitin sairaanhoitaja oppinot. Tämän pitkän tarinan poitti lienee se että joskus vaihtamisesta niin haikeaa kuin se onkin voi seurata hyviä asioita.




0
1 vastaus

voi miten kuva kuulla tälläinen kokemus, ihanaa että uskalsit tehdä oikean valinnan ja siitä seurasi jotain tosi hyvää! 🙂




0
1 vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tehtävä­nimikkeenä Laura
Inhimillisen, sormenjäljillä ja leivänmuruilla koristellun äitiyden puolesta. Rehellistä vertaistukea niille äideille joiden pullat tulevat pakkasesta ja nurkissa pyörii design-valaisimien sijaan villakoiria. Kaunista, rakkauden täyteistä, rehellistä ja joskus jopa vähän karua arkea. Kirjoitusten takana häärii 25-vuotias kolmen prinsessan äiti Turun seudulta. Yhteyttä voi ottaa: tehtavanimikkeena@gmail.com

Arkisto

Instagram

  • "Mutta kun ilona halusi olla prinsessa!" olisin itse veikannut joulukuusta. Tuo selästä roikkuva heijastin kruunaa kokonaisuuden...🤣 #vauva2017#kidsworld#pikkusisko

tehtavanimikkeenablogi

Artikkelit

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: