Yleinen 19.9.2017

Odottajan rauta-arvojen ylläpito ravinnon kautta.

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Sokerirasituksen yhteydessä raskausviikolla 24 minulta otettiin samalla veren hemoglobiini eli rauta-arvo. Hemoglobiini laskeminen raskausaikana on todella yleistä, ja moni odottaja joutuukin turvautumaan raskausaikana lisärautaan. Olen itekkin edellisissä raskauksissa joutunut, mutta toivon että tällä kertaa selvittäisiin ilman. Lisärauta tekee nimittäin todella huonoa herkälle vatsalleni. Jopa nestemäinen lisärauta, jonka väitetään olevan hivenen vatsaystävällisempi.

Hemoglobiini oli raskausviikolla kymmenen 146 eli oikein hyvä. Neljäntoistaviikon aikana se oli tipahtanut parikymmentä numeroa, eli oli 126. Edelleenkin oikein hyvä, mutta pienenemään päin. Koska lisärautaa haluaisin karttaa niin pitkään kuin mahdollista, olen yrittänytkin nyt panostaa rautapitoisten ruokien syömiseen. Mitä ruoka-aineita sitten suosin?

Yleisin mikä varmasti monelle tulee ensimmäisenä mieleen on pinaatti. Lisään usein pari neliötä (pirkan hienonnettu pakastepinaatti) aamiais- tai iltapalamunakkaan joukkoon. 

Kananmuna. Paistettuna tai keitettynä. Syön päivittäin.

Persilja. Tämä onkin minun raskaushimoni tällä hetkellä. Voiko kroppa olla niin viisas että se himoitsee sitä mitä tarvitsee? Ehkä. Persilijaa syön ihan sellaisenaan, salaatissa tai leivän päällä!

 Cashewpähkinä. Niin hyvää ja terveellistä! Syön sellaisenaan kahvin kaverina ja lisään smoothien joukkoon murskattuna.

Liha. Erityisesti naudanliha sisältää runsaasti rautaa.

Tumma suklaa! Mitä enemmän kaakaota, sitä parempi. Itse ostin suklaata jossa kaakaopitoisuus on 81% ja täytyy sanoa että se on melkeinpä jo pahaa suklaata. Menee kyllä hyvin smoothien joukkoon raastettuna ja kahvin kanssa pahimpaan suklaanhimoon! 

Myös täysjyväviljatuotteet ovat hyvä raudanlähde, mutta omassa ruokavaliossani tällä hetkellä täysin pannassa. Maitotuotteiden nauttimista raudan kanssa samaan aikaan kannattaa välttää, kun taas sitrushedelmät edistävät rauhan imeytymistä suolistossa.

Raudanpuutoksen, eli anemian yksi yleisimpiä oireita on väsymys. Itse en uskalla tähän tunteeseen tuudittautua, koska tuntuu että koko raskausaika on enemmän vähemmän väsyttävää puuhaa eikä mikään uni tuntuu riittävän. Olenkin ajatellut pyytää päästä vaikka viiden viikon päästä vielä verikokeille jotta voidaan varmistaa raudan riittävyys ravinnon kautta. Ei nimittäin houkuta lähteä synnyttämään huonojen rauta-arvojen kanssa jos se olisi estettävissä! Vaikka joutuisin uhraamaan vatsani hyvinvoinnin ja turvautumaan lisärautaan…

 

 

 

 

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kommentit (7)

Minulla myös maha ronkeli, mutta Yliopiston apteekin rautakapseleita kestänyt hyvin. Odottajalla onneksi vasta alle 110 lasketaan anemiaksi, kun muuten luku on 117. Minulla oli alin mittausarvo 111.

Paras raudanlähde taitaa olla veri, esimerkiksi verilätyt. Pinaatissa itse asiassa ei ole paljon rautaa, normi vihannesten määrä. Väärinkäsitys on syntynyt ikivanhasta tutkimuksesta, jossa pinaatin rautapitoisuudessa oli pilkkuvirhe. 🙂

https://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000005186752.html




0
1 vastaus

Lihaa syön aika harvakseltaan, mutta muuten noita, sekä nokkosta, on tullut nappailtua aika hyvin nyt raskauden aikana. Vaan ei meinaa mulla pysyä hemoglobiini ylhäällä millään 🙁 Eli lisärautaan on jouduttu turvautumaan (kun luontaistuotekauppojen valikoimakaan ei tässä raskaudessa nostanut tarpeeksi), uagh. Onneksi varastorauta oli ihan ok, ja raskauttakaan ei paljoa enää jäljellä.. 🙂 Toivotaan, ettei sulla laske enempää 🙂




0
1 vastaus

Mäki oon miettinyt luontasia rautalisiä tähän rinnalle! :




0
1 vastaus

Mulla on kaikissa kolmessa raskaudessa Hb laskenut jostain sieltä 130-110g/l, vaikka oon syönyt lisärautaa..itsellä vatsa kestää hyvin rautavalmisteita, se ei oo ongelma. Lähtötasokaan ei tosin ole ollut koskaan häävi, mä en pääse noihin sun yli 140-lukemiin! ?Toivoisin vain, että Hb pysyisi ”kohtuullisena” synnytykseen mennessä ja imetystäkin silmällä pitäen. Nyt mennään raskausviikkoa 34, pari vkoa sitten hemoglobiini oli jopa hieman nousussa (huutonaurua..), 122( n.kk aiemmmin 114).
Pinaattia söin omalta kasvimaalta kesän yli, persiljaa voisinkin kokeilla vielä.. lihaa syön lähes päivittäin..en tiedä sitten, onko maitotuotteiden (runsas)käyttö ongelma kohdallani. Kasviksia ja hedelmiä syön päivittäin, lisäraudan otan öisin wc-reissulla.. puh!!!pitkä selostus, mutta hieman rasittavaa tää (pieni ongelma)




0
1 vastaus

Toi on kyllä inhottavaa jos rauta laskee kaikesta huolimatta! :/




0
1 vastaus

Hei, itselläni raudat laskivat nopeasti jo puolivälissä raskautta eikä edes se nestemäinen rauta oikein tuntunut imeytyvän, niinpä rupesin syönään kuivattua nokkosta teelusikallisen joka aamu aamupuuron tai appelsiinimehun seassa ja nyt minulla on hg jo 114 ja olo huomasti parempi. Joten suosittelen kokeilemaan sitä nokkosta jos muu ei auta 🙂




0
1 vastaus

Ooo kiitos vinkistä, täytyy kokeilla! 🙂




0
1 vastaus

Minulla myös maha ronkeli, mutta Yliopiston apteekin rautakapseleita kestänyt hyvin. Odottajalla onneksi vasta alle 110 lasketaan anemiaksi, kun muuten luku on 117. Minulla oli alin mittausarvo 111.

Paras raudanlähde taitaa olla veri, esimerkiksi verilätyt. Pinaatissa itse asiassa ei ole paljon rautaa, normi vihannesten määrä. Väärinkäsitys on syntynyt ikivanhasta tutkimuksesta, jossa pinaatin rautapitoisuudessa oli pilkkuvirhe. 🙂

https://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000005186752.html




0
1 vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tehtävä­nimikkeenä Laura
Inhimillisen, sormenjäljillä ja leivänmuruilla koristellun äitiyden puolesta. Rehellistä vertaistukea niille äideille joiden pullat tulevat pakkasesta ja nurkissa pyörii design-valaisimien sijaan villakoiria. Kaunista, rakkauden täyteistä, rehellistä ja joskus jopa vähän karua arkea. Kirjoitusten takana häärii 25-vuotias kolmen prinsessan äiti Turun seudulta. Yhteyttä voi ottaa: tehtavanimikkeena@gmail.com

Arkisto

Instagram

  • K E S Ä ! ❤ ja ruoka...❤ #happiness#foodlover

tehtavanimikkeenablogi

Artikkelit

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: