Yleinen 21.9.2017

Häpeä sinä senkin lattemutsi.

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Pieni häpeä, se on se tunne jota tunnen jokaikinen aamu kiikuttaessani tyttöjä päiväkotiin. Kun minä sitten hetken päästä päiväkodin pihalta kaarran auton kanssa kotiin aivan yksin. Joku muu hoitaa lapseni, kun minä vain olen kotona enkä töissä. Mietin aina lapseni päiväkotiin jättäessä että noniin, siellä ne kaffetunnilla puhuu miten laiska tuokin äiti on. Itse kotona ja lapset päiväkodissa, pyh pah.

Minulla ei ole mitään lattemutseja vastaan, mutta tunnen silti häpeää asiasta. Koska minulla on lattemutsiutta vastaan omalla kohdallani, minä en ole tehnyt lapsiani jotta joku muu heidät saa hoitaa jos suinkin itse siihen fyysiseltä ja henkiseltä hyvinvoinniltani kykenen. Kunhan siis vain tilanne on lapsilleni ihanteellinen olla kotona kanssani, he saavat täällä olla aina kun minä en töissä ole. Ja tällä hetkellähän tämä tilanne on kaikkea muuta kuin ihanteellinen heitä ajatellen.

Olen supistusten takia sairaslomalla ja lepo on asia, jota minun pitäisi tässä oman voinnin mukaan enemmän tai vähemmän päivän aikana suorittaa. Se ei ole kovinkaan helppoa, jos samalla jaloissa pyörii kaksi kyllästynyttä pientä tyttöä. Ulos olisi päästävä, leikkiseuraa ja kavereitakin olisi kiva nähdä. Tarpeeksi tekemistä ja touhua minä en fyysiseltä voinniltani pysty heille takaamaan päivittäin kotioloissa tällä hetkellä. Joten eihän minun tulisi potea asiasta huonoa omatuntoa saatika häpeää. Kun näin on selvästi paras sekä minun, vauvavatsan että tyttöjen puolesta. Vaan silti se pieni häpeä joka aamu jostain kumpuaa, kun heidät päiväkotiin vien. Tuntuu että olen jollekkin selityksen aina velkaa, miksi tytöt ovat hoidossa ja minä kotona. Kun tosiasiassa asiahan ei kenellekkään edes kuulu..

Minä tiedän että osa ihmisistä tuomitsee lattemutsit laiskoiksi. Minä olin ennen äitiyttä yksi heistä. Mutta äitiys opettaa, se opettaa kantapään kautta aivan kaiken. Lapsen saatika lasten kanssa voi olla rankkaa kotona, vaikka ulkopäin kaikki näyttääkin menevän hyvin. Sitä paitsi, osa-aikainen päivähoito on ehkä helpoin tapa saada lapselle kavereita ja aktiviteetteja päivään ellei muuten niitä ole tarjolla. Äitiys on osa elämää, ei koko elämä. Se, että sinä pullautat lapsen taikka pari ulos itsestäsi, ei tarkoita että tässä maailmassa pitäisi jaksaa ja pystyä huolehtimaan kaikesta itse. Kun ei ihan oikeasti ole pakko ja avun saaminen on aika helppoa. Ehkä häpeä on läsnä siksi, kun olen ennen niin vahvasti tuominnut muiden toiminnan. Ehkä häpeän siksi, koska vielä neljä vuotta sitten olisin tuominnut oman toimintani aika jyrkästi. Ja vielä kun raskaushan ei ole sairaus…

Toisaalta olen myös yrittänyt nauttia tästä ajasta yksin kotona. Saan kerrankin rauhassa keskittyä blogihommiin, Netflixiin sekä ihan vain olemiseen. Mutta tiedättekö, jo viikon jälkeen tämä on aivan kuolettavan tylsää puuhaa. Eilen yritin tehdä vähän kotihommia, mutta jo yhden vessanpesun jälkeen kroppa alkoi laittamaan hanttiin särkyjen ja supistusten kanssa. Cmoon hei…

Tytöt ovat aamupäivisin toisten leikitettävänä ja pakko myöntää että tämä on aika helppoa. Saan kotiin ruokitut ja väsytetyt lapset joten painumme aina yhteistuumin heti päiväunille. Siltikin aikataulutetut aamut, kiukkuiset aamut, korkeat hoitomaksut sekä viemiset ja tuomiset eivät ole tämän arvoisia että minusta oikeasti lattemutsia ikinä tulisi. En siltikään väitä, että aamuinen yksinäinen kahvihetki kera suklaan ja Netflixin olisi yhtään pahitteeksi kenellekkään meistä..

Ensi viikko vielä ainakin lattemutsina. Tosin olojen perusteella voi olla että tämä kuolettavan tylsä ”etuoikeus” jatkuu vielä tovin jos toisenkin ellei ihmettä tapahdu. Tänään tämän lattemutsin lapset ovat kuitenkin kotona, kun isi on koko aamupäivän meidän apuna täällä. Huonosti nukutun yön jälkeen ja miljoona uhmaraivaria jo niskaan saaneena äitinä pakko myöntää, ei se kokopäiväinen lattemutsius (tai adoptio..) niin huonolta vaihtoehdolta kuulostakkaan. Ei kai, eiköhän tämäkin päivä tästä lähde käyntiin hymyssä suin. Viimeistään päiväunien jälkeen kun jokainen meistä on saanut vähän viimeyön univelkoja kirittyä kiinni!

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kommentit (17)

Kiitoa ja Juuri näin<3

1 vastaus

Voin niin samaistua tähän! Itselläni viimeisin raskaus oli liitoskipujen vuoksi todella raskas. Tunsin itsekin syyllisyyttä siitä, että isommat olivat hoidossa ja minä itse (jatkuvasti kipeänä) kotona, vaikka järkikin sen sanoi, ettei vaihtoehtoja ole. Ihana äitisyyllisyys!! Hyvin tutulta kuulostaa tuo, että pitäisi jatkuvasti joka suuntaan selitellä, vaikka harva edes sitä selitystä vaatii 😀

Se ajanjakso opetti ainakin sen, etten ikinä vedä mitään johtopäätöksiä kenenkään lattemutsiudesta 🙂 Voimia raskauteen ja toivotaan, että lepo auttaa!

1 vastaus

Kiitos tsempeistä<3 ja nimenomaan, kantapään kautta oppii kyllä 😀

1 vastaus

No onhan se nyt AIVAN eri asia olla kotona sairaslomalla (raskausvaivat ovat hyvä syy) kuin ”muuten vaan”! Sun pitääkin levätä, koska kyseessä myös kolmannen lapsesi hyvinvointi. Mielestäni silloinkin jos on saikulla kuumeesta, flunssasta, poskiontelontulehduksesta, masennuksesta, yms. pitäisi levätä. Eli lapset normaalisti hoitoon.
Itse olen viimeiset kolme vuotta ollut kotona äitiyslomilla ja perhepäivähoitajana joten turvaudun isovanhempien apuun jos itse sairastun. Ja muutenkin!

1 vastaus

! 🙂

1 vastaus

Minä luulen että todellisuudessa näitä täysin huvikseen lapsia hoitoon vieviä on todella vähän. Taustalla voi olla vaan sellaista mitä ei haluta kaikille, edes päiväkodin hoitajille kertoa. Oma syyni aikoinaan oli vakava (työ-)uupumus joka oli jatkunut vuosia. Tein rankaa kolmivuorotyötä ja siihen päälle perheen velvollisuudet, ikääntyvät vanhemmat, remontti.. Unettomuuden jatkuessa kuukausia oli pakko myöntää oman jaksamisen rajallisuus ja päädyin kuuden viikon sairaslomalle. Ulospäin toki näytti siltä ettei mitään syytä ollut sille että lapsi 4v jatkoi päiväkodissa. Minä menin kotiin nukkumaan. Tämä oli ihan lääkärin suositus. En olisi selvinnyt tuosta ajanjaksosta ilman päiväkotia. Voi olla että olisin nyt eronnut ja työtön. Mutta näin sain oikeasti toipumisaikaa, lapsi iltaisin levänneen äidin ja yhteiskunta työkykyisen ihmisen. Minäkin opin hiljalleen priorisoimaan ja lakkasin suorittamasta. Kannattaa siis AINA miettiä hetki ennen kuin arvostelee toisen valintoja. Nykyään lapsia on jo kaksi, ja voin rehellisesti myöntää että vuorotyön suodessa arkivapaita, vien lapsen päiväkotiin ja itse lepään, silloin kun ahdistuksen ja uupumisen tunteita alkaa tulla. Eli muutaman kerran vuodessa. Koskaan en halua kokea samaa uudelleen, mikä viisi vuotta sitten oli. Että sellainen lattemutsi täällä.

1 vastaus

1 vastaus

Oletpa joutunut kokemaan kovia, olet vahva<3 ja olen asiasta ihan samaa mieltä, kukaan ei voi päällisin puolin tietää toisten tilannetta ja tarvetta<3

1 vastaus

Äitiys on minullekin opettanut elämän realiteetteja ihan kunnolla 😀
Mutta toivottavasti kukaan ei paheksu sitä, että lähes-liikuntakyvytön sairaslomalainen, joka yrittää levolla suojella syntymätöntä lastaan, vie isommat vähäksi aikaa päiväkotiin!

1 vastaus

Niinpä<3

1 vastaus

Mä tunsin ihan samaa häpeää loppuraskaudessa, kun vein isompia päiväkotiin ja itse nukuin kotona. Nyt sitten vauvan synnyttyä kaiholla muistelen tota aikaa, ah miten helpolla pääsisi jos isommat ois jatkaneet hoidossa ?

1 vastaus

Hahahhaa mö uskon että samaistun tähän tunteeseen hyvin nopeesti .. 😀

1 vastaus

En itse usko, että kukaan vie lapsiaan hoitoon muuten vaan, vaikka ulospäin siltä näyttäisi. Jos on kouluttamaton/työtön täytyyhän niidenkin ihmisten nähdä vaivaa pääsykokeisiin/koulutuksiin/työnhakuun jne. Ei kaikilla ole mummuloita minne viedä lapset siksi aikaa, saatika varaa muunlaiseen lastenhoitoon. Tai sitten elämäntilanne on niin raskas syystä tai toisesta, että tarvitsee tämän avun selviämiseen. Ja entäs, kun isä onkin se kotona ”turhaan” oleva?

Ja eikai päiväkodin työntekijät oikeasti taivastele noita asioita kahvitauolla? Kuinka ymmärtämätön ihmisen täytyy olla, jos ei kykene kunnioittamaan toisten päätöstä heidän omasta elämäntilanteesta

1 vastaus

Valitettavasti olen urani aikana saanut törmätö taivastelijoihin…

1 vastaus

Hyvin pohdittu tätä asiaa. Niinhän se on, että asiat eivät ole aina niin mustavalkoisia ja yksiselitteisiä. Sen yleensä tajuaa vasta sitten, kun omalle kohdalle osuu.
Pakko kertoa tähän pätkä mun viimeöisestä unesta; Olimme jossakin myymälässä, se oli ehkäpä joku kirpputori tai halpahalli. Siinä kassajonossa minä näin sitten teidän perheen ja olisin ihan hirveästi halunnut tulla moikkaamaan sua ja kertoa, että olen pitkään jo lukenut sun blogia. 😀 Tätä ei varmasti tosi elämässä tule koskaan tapahtumaan, koska asun aivan toisella puolella Suomea. 😀
Hyvää syksyn jatkoa teidän perheelle ja tietenkin hyvää ja toivottavasti vähän helpompaa loppuraskautta sinulle! 🙂 Koita nauttia, vaikka ei varmasti kovin nautinnollisia hetkiä ole, kun supistaa. :/

1 vastaus

Hihiihii onpas ollut hauska uni :p eihän sitä koskaan tiedä 😉 ja kiitos tsempeistä<3

1 vastaus

Tsemppiä supisteluiden kanssa! Turhaan murehdit, mitä muut ajattelevat. Tärkeintä on, että pikkuvauveli pysyy mahassa 🙂

1 vastaus

Kiitoa ja Juuri näin<3

1 vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tehtävä­nimikkeenä Laura
Inhimillisen, sormenjäljillä ja leivänmuruilla koristellun äitiyden puolesta. Rehellistä vertaistukea niille äideille joiden pullat tulevat pakkasesta ja nurkissa pyörii design-valaisimien sijaan villakoiria. Kaunista, rakkauden täyteistä, rehellistä ja joskus jopa vähän karua arkea. Kirjoitusten takana häärii 25-vuotias kolmen prinsessan äiti Turun seudulta. Yhteyttä voi ottaa: tehtavanimikkeena@gmail.com

Arkisto

Instagram

  • Katsottiin tyttöjen kanssa yksi päivä vanhoja valokuvia. " Äiti katso mamman sylissä on Ilona"😍😂 #tb#1993#mymom#samastamuotista#meitsi

tehtavanimikkeenablogi

Artikkelit

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: