Yleinen 3.10.2017

Huono fyysinen vointi on opettanut nauttimaan arjen pienistä iloista.

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kun ei pysty samalla tavalla tekemään asioita kuin ennen, on ne ilot otettava jostain muualta. Viime viikot supistusten ja kipujen kanssa ovat opettaneet minut uudelleen nauttimaan niistä arjen pienistä iloista. Kun ei ihmeisiin pysty, täytyy ne ihmeet osata etsiä siitä hetkestä.

Olen nauttinut virkkaamisesta, asiasta jota olen ennen vihannut. Pitkästä kuumasta suihkusta, saunahetkistä perheen kanssa ja saunan jälkeisistä kaakaomukillisista. Hyvästä kotiruuasta, kun kerrankin on aikaa ja rauhaa kokata. Olen nauttinut hiljaisista aamuista, musiikista sekä DIY projekteista. Kaikesta siitä pienestä ilosta, joihin ei työn ohella ole ollut aikaa eikä jaksamista.

Tänään join iltapäiväkahvia keittiön pöydän ääressä samalla katsellen miten syyssateet muodostivat lammikoita pihalle. Kirkkaankeltaiset vaahteranlehdet lensivät tuulen mukana, sää oli kylmä ja syksyinen. Kahvia hörppiessäni kuuntelin miten muu perhe istuskeli sohvalla höpötellen omia juttujaan ja kikatellen milloin mitäkin. Mietin miten onnekas ja onnellinen olen. Vaikka vointi ei niin kovin hyvä olekkaan.

Meidän elämä on tällä hetkellä todella arkista. Arkista, rauhallista ja jopa vähän tylsää. Luulin, että sairalomalle jääminen tekisi minut hulluksi. Luulin, että tylsistyisin hetkessä (pakko myöntää, välillä on todella tylsää. Mutta toisaalta, onko se yhtään huono asia?) ja hakkaisin päätäni seinään. Päinvastoin kuitenkin kävi, ja olen osannut nauttia tästä kiireettömyydestä. Vaikka se vähän kivuliasta onkin.

Ennen sairalomaa luulin, että olin kadottanut taidon nauttia niistä pienistä hetkistä ja arjen iloista. Kun oikeasti kyse oli vain siitä, että hektisen arjen keskellä elämä oli enemmän tai vähemmän suorittamista. Päivästä toiseen sahailua päiväkodin, kodin, työpaikan ja ruokakaupan välillä. Jossain välissä piti ehtiä ylläpitämään sosiaalisiakontakteja, edes sen yhden puhelun tai parin whatsapp viestin verran. Nyt kun olisi aikaa tehdä vaikka mitä, en ole kyvykäs siihen. Nyt on siis aika nauttia siitä olemisesta. Nimittäin joulukuussa kolmen pienen lapsen kanssa sitä pelkkää olemista voi tulla aika nopeasti ikävä.

Olen tällä hetkellä niin kamalan väsynyt koko ajan. Raskaus on siinä vaiheessa taas, kun tuntuu ettei mikään uni riitä. Enkä yhtään ihmettele, seuraavan kymmenen viikon aikana vauva tulee kasvamaan kokoa aivan hurjaa vauhtia ja tottakai siihen tarvittava energia imetään minusta. Sen sijaan että märehtisin väsymystä ja saamattomuuttani sen ja kipujen takia, olen itselleni armollinen. Nautin päiväunista, virkkaamisesta, perheen pelihetksitä ja kaikesta jota voi tehdä vähän ”laiskasti”. Minulla on oikeus olla väsynyt ja oikeus vain olla. Uuden elämän luominen ei ole helppoa.

Tällä hetkellä alakertaa koristaa kaadetut lelukorit ja täyttämätön tiskikone. Sen takia otin tietokoneen ja kiipesin ylös. Huomenna on päivä uusi. Uudet kujeet, uudet olot ja uudet sotkut. Nyt on minun aikani nostaa jalat kohti kattoa, avata Netflix ja kuunnella syyssateen rapinaa. Ottaa pitkä, kuuma suihku ja nauttia tästä hetkestä juuri nyt. Kyllä ne sotkut odottavat huomiseen. Tästä(kin) päivästä selvittiin taas hengissä supistusten ja kahden uhmailijan kanssa. Se itsessään on jo saavutus ja ansaitsee taputukset. Sotkuista viis.

Postauksen kuvat ovat poimintoja Instagram tililtäni. Sieltä voi seurata meidän arkea ja touhuja vähän eri tavalla kuin täältä blogin puolelta. Instagramissa on myös käynnissä tällä hetkellä tosi kiva arvonta, siihen pääset tästä! 

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tehtävä­nimikkeenä Laura
Inhimillisen, sormenjäljillä ja leivänmuruilla koristellun äitiyden puolesta. Rehellistä vertaistukea niille äideille joiden pullat tulevat pakkasesta ja nurkissa pyörii design-valaisimien sijaan villakoiria. Kaunista, rakkauden täyteistä, rehellistä ja joskus jopa vähän karua arkea. Kirjoitusten takana häärii 25-vuotias kolmen prinsessan äiti Turun seudulta. Yhteyttä voi ottaa: tehtavanimikkeena@gmail.com

Arkisto

Instagram

  • Hei neiti!!😱😱😱 6,5 kk ikää ja täällä mammalassa harjoitellaan seisomista😱😍 #6monthsold#6kuukautta

tehtavanimikkeenablogi

Artikkelit

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: