Yleinen 4.10.2017

Ajatuksia äitiyden tuomasta yksinäisyydestä.

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Aina välillä minulta kysytään mikä asia minut eniten yllätti äitiydessä. On monia asioita jotka oikeasti tajusi vasta äitinä, mutta suurimman yllätyksen kyllä tuotti tämä yksinäisyys. Se, kuinka yksinäinen voikaan olla vaikkei koskaan olekkaan yksin.

Avaan kännykän netin ja whatsappiin kilahtaa pari viestiä. Muutama ilmoitus Facebookin odotusryhmistä, pari uutta kommenttia blogiin. Siinä voi olla päivän ainoat kontaktini ulkomaailmaan koko päivänä. Kotiäitinä olessani voi jopa puhua päivistä. Näin on ollut jo lähemmäs neljä vuotta ja jatkuu vielä varmasti ainakin vuoden taikka pari. Mihin kaikki ne kontaktit katoaa kun naisesta tulee äiti?

Kun pieni lapsi syntyy perheeseen, hän pistää kaiken uusiksi. Maailma, joka ennen pyöri kahden aikuisen ihmisen välillä pyöriikin yhtäkkiä alle metrisen ihmisen ympärillä. Kaikki mitä teet ja kaikki miten toimit, ne liittyvät jollain tapaa lapseesi. Jotenkin naiivisti kuvittelin, että lasten kasvaessa arki helpottuu ja aikaa omillekkin jutuille jää. Kävi kuitenkin päinvastoin, mitä vanhemmaksi lapsemme ovat kasvaneet, sitä tarkemmat rutiinit ja rytmit meille on muodostuneet. On lounasika, on päiväuniaaika. Päivällisaika ja vielä nukkumaanmenoaikakin, missä välissä sitä ehtii omia ystäviä näkemään saatika harrastamaan? Tai neljän vuoden silmäpusseilla uskallan väittää, että ehkä kyse on aika paljon myös siitä jaksamisestakin. Arki rullaa helposti rutiinien kanssa, ja niiden rikkominen tuo aina oman tappelunsa ja tekemisensä. Koti kuulostaa välillä liiankin houkuttelevalta vaihtoehdolta, vaikka ei päiviin olisi puhunut kuin perheensä kanssa.

Koin aluksi älyttömän huonoa omatuntoa siitä, etten ehtinyt tai jaksanut nähdä enää niin aktiivisesti ystäviäni äidiksi tulon jälkeen. Mutta pikkuhiljaa tajusin, että ei se ole vain minusta kiinni. Synnytin lapseni juuri siihen murrokseen kun teineistä kasvaa aikuisia. Kun joka viikonloppuiset baarireissut vaihtuvatkin työntekoon, vaativaan opiskeluun tai ihan vain rauhallisiin koti-iltoihin oman perheen parissa. Me kasvoimme itse kukin aikuisiksi, toiset lasten kanssa ja toiset ilman lapsia. Meille jokaiselle tuli pikkuhiljaa se kuuluisa oma elämä. Ja tiedättekö, ystävyyssuhteet ovat kestäviä siinä kohtaa kun juttu luistaa ihan samalla tavalla mitä ennen, vaikka viime tapaamisesta olisikin kuukausia. Sen äitiys on minulle opettanut.

Joskus kuitenkin yksinäisyys vie voiton, näin minulle kävi Matildan äitiysloman aikana. Minulla ei ollut autoa, ja emme kovinkaan helposti päässeet liikkumaan erilaisiin paikkoihin taaperon ja vaativan vauvan kanssa. Tein päätöksen lähteä töihin heti äitiyslomani loputtua ja onneksi äitini sen meidän perheelle mahdollisti. Menin töihin, koska halusin sosiaalisiakontakteja ja jotain omaa. Pikkuhiljaa lasten kasvaessa uskalsin irrottautua heistä enemmän, ja noin kerran kuussa lähdettiin kavereiden kanssa iltaa istumaan. Myös yksinäisyys alkoi maistumaan ihan eri tavalla, joskus oli kiva vain olla kotona ”homehtumassa”, kun arki oli täynnä touhua. Nyt sairaslomani takia olen taas siinä tilassa, etten ole kolmeen päivään harjannut hiuksiani. Ainoat sosiaaliset kontaktini ystäviini ovat olleet puhelimen kautta. Olen päiväkotitätien lisäksi nänhyt omat vanhempani, muuten olen ollut kotona lasten kanssa. Ja tämä on ollut mukavaa. Yksinäisyys ei tunnu huonolta asialta, kun sitä ei ole liikaa. 1,5 vuoden kiireisen arjen jälkeen rauhallinen kotielämä on tuntunut todella hyvältä taas pitkästä aikaa. Vauvan syntymän jälkeen on kuitenkin varmaan taas vähän ryhdistäydyttävä jottei seinät ihan kaadu päälle ja babyblues iske jälleen.

Vaikka äitiys on yksinäistä, en koe itseäni yksinäiseksi ihmiseksi. Vaikka en viikkoihin näkisi kävereita, en koe etteikö minulla heitä olisi. Nään viikottain vanhempiani, Tinon vanhempia sekä sisaruksiamme. Meillä on aivan upea lähipiiri täynnä ihania ihmisiä. Ystäviäni tapaan harvemmin, mutta siitä huolimatta he ovat siellä. Tulevat käymään, kun tietävät miten paljon hankalampaa minun on täältä mihinkään liikkua. Kyselevät kuulumisia ja kertovat omia juttujaan. Ihan kuten ennen, vaikka suurin osa tästä saattakkin tapahtua netin kautta nykyään.

Netti, tuo niin parjattu sosiaalinenmedia on kyllä yksi pelastus meille äideille. Vertaistuki, neuvot ja päivän ehkä ainoat sosiaaliset kontaktit ovat vain parin klikkauksen päässä. Minulle yksi henkireikä on ollut nämä vuodet tämä blogi. Harrastus, jota rakastan. Jotain omaa, jonka voin hoitaa kotisohvalta käsin melkeinpä milloin vain. Jotain joka antaa minulle niin uskomattoman paljon vertaistukea ja sitä jotain, jota äitiys on rokottanut suuresti live elämässä, se minun ihan ikioma juttuni. Facebookin äitiryhmistä puhumattakaan, siellä on aina joku joka tietää tasan tarkkaan mistä puhut. Ja kiitos internetin, me emme ole edes muuttaneet uuteen kotiimme ja olen jo jutellut parin tulevan naapurimme kanssa niitä näitä.

Kaikesta tästä positiivisesta ajattelutavasta huolimatta äitiys on välillä todella yksinäistä. Sellaista yksinäisyyttä, mitä ei voi kuvitella ennen kuin kokee. Ei ole aikaa olla enää oman elämänsä herra. Ei ole aikaa nähdä ja mennä miten tykkää.

Välillä tuntuu, että elämä pyörii vain pyykkikorin ja ruuanlaiton ympärillä. Näinä hetkinä pitää osata olla itsekäs, sen olen saanut kahden babybluesin kautta oppia. Joskus riittää kävelylenkki tai rauhallinen suihku. Joskus se vaatii viinipullon tai pari kaverien kanssa. Jokainen meistä kokee myös äitiyden sekä sen tuoman yksinäisyyden eri tavalla. Tärkeintä on tehdä niin, kuin hyvältä tuntuu. Mennä tai olla menemättä ilman lapsia mihin tahansa. Käydä lasten kanssa kerhoissa ja harrastaa, tai olla harastamatta. Onnellinen äiti on hyvä äiti. Minulla tarve aikuiselle seuralle vaihtelee päivittäin paljonkin. Ja se on enemmän kuin okei.

Äitiys, välillä niin yksinäistä vaikka oikeasti edes kakkalla et saa yksin käydä.

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kommentit (8)

<3




0
1 vastaus

Voi, miten tuttuja tuntemuksia! Itsellä yksi poika (14kk), ja äitiyden myötä tullut yksinäisyyden tunteminen kyllä yllätti. Siitäkin huolimatta, että minulla on tapana treffailla äitikavereita keskellä viikkoa 1-3kertaa päiväkahvittelujen kera. Olen myös vähitellen yrittänyt opetella ja olenkin oppinut sitä, että yksinäisyys ei ole paha asia laisinkaan, ja että kyllä ne tosi ystävät säilyy vaikkei viikottain näekään. <3 Ruukaatko treffata äitikavereita päiväkyläilyjen muodossa yleensä? Minusta ne päiväkahvittelupäivät oli parasta vauvavuoden aikana, niistä sai voimaa kotona olemiseen.




0
1 vastaus

yritän nyt kovasti suunnitella kerhotoimintaa ja äitikahveja tulevan äitiysloman varalle jos se vähän helpottaisi tätä yksinäisyyttä! 🙂 ja se on totta, yksinäisyys ei ole aina huono asia! 🙂




0
1 vastaus

Todella hyvä teksti, samaistun täysin! Täällä 1v2kk neiti ja 3v2kk poika ja vauhtia tosissaan ei päivistä puutu, mutta silti yksinäisyys usein yllättää. On niin mukavaa päästä esim. kerran viikossa yksin kauppaan tai lenkille ystävän kanssa, niistä hetkistä saa taas jaksamista arkeen 🙂

Mukavaa syksyä ja vauvan odotusta! 🙂




0
1 vastaus

kiitos kun jaoit kokemuksesi! 🙂 ihanaa (jos näin voi sanoa..?) etten ole ainut <3 kiitos, ihanaa syksyä myös sinne ! 🙂




0
1 vastaus

Mä en ole kokenut äitiyden tuomaa yksinäisyyden tunnetta. Päinvastoin, olen tutustunut suureen määrään uusia ihmisiä perhekerhon ym kautta, ja tuntuu että verkostoni ovat äitiyden myötä laajentuneet. Saattaa minulla mennä viikko kaksikin, etten näe ketään perheen ulkopuolista, mutta en koe silti yksinäisyyttä. Yksinäinen sen sijaan olin ennen parisuhdetta ja äitiyttä. En ole tullut nuorena äidiksi, vaan reilusti yli 30-vuotiaana. Kaikki kaverini saivat lapsia jo 10 vuotta sitten, jolloin putosin armotta äitipiirien ulkopuolelle ja kahvittelut ym jäivät. Kavereita en nähnyt juuri enää, heillä oli lapset ja menot. Silloinen parisuhteeni oli ihan peestä ja päättyi eroon, joten olin eronnut ja lapseton. Tuttavapiirissäni lähes ainoa lajiaan. Aikuisiällä ystävystyminen on vaikea asia. Hiljalleen niitä löytyi kuitenkin sieltä täältä, mutta aika yksinäistä elämää elin. Siksi uuden miehen tapaaminen, sitä kautta tulleet uudet ystävyyssuhteet, ja vielä enemmän lapsen myötä nyt tulleet ovat tehneet elämästäni miljoonasti rikkaampaa ja onnellisempaa. Siksi en koe äitiyden tuonneen minulle yksinäisyyttä, koska olin paljon yksinäisempi ja ulkopuolisempi ennen sitä.

Mutta näin aikuisena kun velvoitteita on, perhe ja työ ym. Ei ehdi nähdä vanhoja ystäviään, mutta se on jännä huomata tuo sama minkä sinäkin! Että vaikka aikaa kuluu, niin tosiystävien kanssa juttu jatkuu siitä mistä jäikin, vaikka ei oisi vuoteen tavattu ❤️




0
1 vastaus

<3 ihana kuulla tälläinenkin kokemus, kiitos kun jaoit sen kanssamme ! :)




0
1 vastaus

Täysin samansuuntaisia ajatuksia. Koen olevani todella yksin äitinä.




0
1 vastaus

<3




0
1 vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tehtävä­nimikkeenä Laura
Inhimillisen, sormenjäljillä ja leivänmuruilla koristellun äitiyden puolesta. Rehellistä vertaistukea niille äideille joiden pullat tulevat pakkasesta ja nurkissa pyörii design-valaisimien sijaan villakoiria. Kaunista, rakkauden täyteistä, rehellistä ja joskus jopa vähän karua arkea. Kirjoitusten takana häärii 25-vuotias kolmen prinsessan äiti Turun seudulta. Yhteyttä voi ottaa: tehtavanimikkeena@gmail.com

Arkisto

Instagram

  • Blogin puolella juttua oviskivuista--> #uusipostausblogissa#momof3

tehtavanimikkeenablogi

Artikkelit

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: