Yleinen 14.11.2017

Vadelmalehtitee apuna synnytyksessä. Totta vai tarua?

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kun 35 raskausviikkoa tuli täyteen alkoi taas se teen lipittäminen, joka on kuulunut minulla jokaiseen loppuraskauteen. Nimittäin vadelmalehtiteen juominen. Miksi sitten juuri sitä me raskaana olevat himoitsemme ja miksi juuri nyt?

Vadelmalehtiteen huhutaan voimistavan kohdun sekä lantipohjanlihaksia. Vastoin yleistä luuloa, sen ei suinkaan uskota käynnistävän synnytystä vaan voimistavan jo olemassa olevia supistuksia. Sen lisäksi sen väitetään vähentävän jälkivuotoa ja auttavan kohtua palautumaan, mikä kyllä menee yksi yhteen tuon kohdun lihaksiston kanssa. Auttaako se sitten oikeasti, kun jo kolmatta kertaa sitä täällä viitsin litkiä?

Tiedä sitten, siksi puhun väitetään ja huhutaan sanoilla. Eihän tälläisiä asioita kukaan pysty todistamaan. Minun synnytykseni ovat aina olleet suht nopeita, 5 tuntia per synnytys ja supistukset todella pitkiä sekä voimakkaita. Jälkivuoto ei kauhean runsasta ja kohtu palautunut hyvin. Tuskin ihan kaikkea tätä voi kuitenkaan laittaa teen piikkiin…Mutta yrittänyttä ei laiteta.

Sitä paitsi, vadelmalehtiteestä on jollain tavalla tullut minulle jo traditio. Se maku ja se haju saa ajatukset palaamaan joka kerta loppuraskauden fiiliksiin. Siihen jännittävään odotukseen ja kutkutukseen, kun ihan koska tahansa voi tulla lähtö.

Vadelmalehtiteetä tulisi juoda 2-3 kuppia päivässä viimeisen kolmanneksen aikana. Itse olen kuitenkin aloittanut nyt vasta 35 viikolla ennenaikaisten  supistusten takia. Emmehän me kuitenkaan keskosvauvaa halua synnyttää, jos vaikka tee onkin todella tehokasta tavaraa. Vadelmalehtiteetä saa ostettua esimerkiksi Ruohonjuuresta, jotkut ovat löytäneet sitä jopa ihan Citymarketista. Kannattaa kuitenkin katsoa pakkausta tarkkaan, teen mitää olla nimenomaan vadelmalehtiteetä eikä vadelmateetä. Ja Clipperillä ainakin oli jossai kohta kahta eri laatua, toisessa oli makuna lakritsjuurta jota ei suositella raskausaikana. Ainakaan, jos kärsii korkeasta verenpaineesta.

 

Oletko sinä nauttinut vadelmalehtiteetä loppuraskaudessa?

Uskotko sen tehoon?

Teepakkauksen kehoituksesta huolimatta en ole kääntynyt lääkärin puoleen ennen teen nauttimista. Mutta tästä tekstistä voimme kai päätellä ettei nämä jutut supisteluista ja muista teen tehoista voi olla ihan tuulesta temmattu?

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kommentit (5)

En tiennytkään ettei suositella alkuraskaudesta! Mutta mulla on onneksi omasta pihasta kerättyjä ja kuivatettuja vadelmanlehtiä (ja punaherukan). Keväällä pitää sit alkaa niitä nauttimaan ja ehkä kerkeen kerätä lisää myös. LA vasta kesäkuun lopussa 🙂

Mietin myös että auttaakohan toi kun sektio tulossa? Mutta jos se kuitenkin vahvistaa kohtua niin ehkä auttaa palautuu leikkauksesta tai jotain. Mene ja tiedä sitten 😀




0
1 vastaus

Itse aloitin vadelmanlehtiteen juomisen viikoilla 35+0, yhdellä kupillista päivässä. Ajattelin nostaa ”annosta” kupillisella per raskausviikko mutta koskaan en edes kahteen kupilliseen päivässä ehtinyt, tyttö kun syntyi 35+5.
Miestä pyysin tuomaan loput teet kun tuli sairaalaan katsomaan, olin lukenut jostain että teen juonnin jatkaminen synnytyksen jälkeen lisää sitä palautumista. Sairaalassa ollessa (4 pv) paketti kului loppuun, uutta en enään ostanut.
Synnytys oli pitkä, vesienmenosta 27h lapsen syntymään. Salissa olin tuosta ajasta n. 9h (+pari tuntia lapsen syntymän jälkeen), ponnistusvaihe 25min. Palautuminen oli nopeaa, ei tullut repeämiä eikä kipuja ollut. Niukka vuoto ”oppikirjan” mukaisesti kuukauden verran.
En tiedä paljonko oli teen ansiota, mutta en uskalla seuraavalla kerralla ilman kokeilla ?




0
1 vastaus

mulla on ihan sama ajatus takaraivossa, en uskalla olla ilman kun edelliset menneet niin hyvin ja teetä oli juotu :D:D:D:D




0
1 vastaus

Kokeilin toisessa raskaudessa joskus rv 37 jälkeen ja join 2-3 mukillista/päivä. Teen jälkeen tuli aina napakampia supistuksia kuin muulloin, mikä toisaalta ärsytti vain koska ne eivät olleet mukavia mutta eivät ns. nopeuttaneet synnytyksen käynnistymistä. Poika syntyi 40+1, synnytys sujui hyvin ja oli ohi 6 tunnissa. Kohtu palautui nopeasti mutta en muista oliko jälkivuotoa minkä verran.. jos kokeilen tällä kerralla tuota teetä niin vain sen vuoksi että se saattaa vahvistaa kohtia ja synnytyksessä saada siten tehokkaampia supistuksia ja toisaalta auttaa palautumaan synnytyksestä.




0
1 vastaus

joo eihän tämän teen tosiaan tarkoituskaan ole käynnistää synnytystä vaan auttaa sen aikana ja sen jälkeen ! 🙂




0
1 vastaus

En tiennytkään ettei suositella alkuraskaudesta! Mutta mulla on onneksi omasta pihasta kerättyjä ja kuivatettuja vadelmanlehtiä (ja punaherukan). Keväällä pitää sit alkaa niitä nauttimaan ja ehkä kerkeen kerätä lisää myös. LA vasta kesäkuun lopussa 🙂

Mietin myös että auttaakohan toi kun sektio tulossa? Mutta jos se kuitenkin vahvistaa kohtua niin ehkä auttaa palautuu leikkauksesta tai jotain. Mene ja tiedä sitten 😀




0
1 vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tehtävä­nimikkeenä Laura
Inhimillisen, sormenjäljillä ja leivänmuruilla koristellun äitiyden puolesta. Rehellistä vertaistukea niille äideille joiden pullat tulevat pakkasesta ja nurkissa pyörii design-valaisimien sijaan villakoiria. Kaunista, rakkauden täyteistä, rehellistä ja joskus jopa vähän karua arkea. Kirjoitusten takana häärii 25-vuotias kolmen prinsessan äiti Turun seudulta. Yhteyttä voi ottaa: tehtavanimikkeena@gmail.com

Arkisto

Instagram

  • Jeah. Nyt kylmä olut...😂👌 rankka päivä, vaikka toisaalta oma moka kun valvoo liian myöhään ja perheen pienin herättää 6:00👌 te jotka ette mökkeile tai muuta, mitä teette huomenna? Meillä ei ole vielä mitään suunnitelmia! #quoteoftheday

tehtavanimikkeenablogi

Artikkelit

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: