Yleinen 25.11.2017

38. Raskausviikko: Täysiaikainen raskaus! Koska vauva syntyy?

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Raskausviikko: 37+0

Vauva: Painaa noin kolmisen kiloa. On laskeutunut lähtökuoppiin ja tuntuu kohta itse kaivavan tiensä ulos..Kehityksessä tapahtuu enää pientä hienosääntöä, lähinnä vauva pulskistuu näiden viikkojen aikana.

Oireet: Turvottaa! Sormia sekä jalkoja. Sukista jää jo oikein komeat jäljet nilkkkoihin. Närästys ei ole helpottanut vaikka vauva on alempana. Tosin enpä tätä odottanutkaan.

Mielihalut: Kurkkupastillit, tietenkin. Himon vahvuudesta kertoo se, että minulla olisi herkkuina eilenkin ollut puolikas suklaalevy mutta mutustelin mielummin pastilleja kun katsoin Idolsia. Hiilihapollinen vesi maistuu, onneksi on Sodastream!

Päällimmäiset ajatukset raskaudesta: Loppu häämöttää! Mutta koska..? Jos vauva päättäisi nyt syntyä, synnytystä ei pidettäisi enää ennenaikaisena. Supistuksia satelee aina silloin tällöin, mutten osaa odottaa synnytyksen käynnistyvän ihan lähiviikkoina. Katsotaan sitten lasketun ajan tienoilla.

Uskomatonta ajatella että vauva voi nyt syntyä ihan koska vain! Ihanaa, mutta samalla haikeaa. Koska tiedän tätä tulevan pian ikävä. Toisaalta en malta odottaa että saan vihdoin lasin punaviiniä, mätiä, graavilohta, lähes raakaa naudanlihaa ja sushia. Tai että saan taas vaatekaappini sisällön käyttöön. Tai että liikkuminen olisi vähän helpompaa ja nopeampaa…

Hankinnat rupeavat olemaan nyt tehtynä, kun vihdoin tilasin vauvalle turvakaukalon. Lähinnä puuttuu sellaisia pikkuhankintoja, kuten vaipat, liivinsuojukset sekä lanoliinivoide. Vauvan vaatteet on pesty ja viikattu kaappiin. Sairaalakassi sekä pinnasänky on vielä kasaamatta. Voi miten toivon että pääsemme sairaasta yhtä nopeasti kotiin kuin viimeksi, 12 tunnin jälkeen. Tai ainakin ettei jouluaatto menisi synnärillä…Tärkeintä kuitenkin on, että synnytys sujuu hyvin mutta saa kai vähän pienempiäkin asioita toivoa?

Synnytys pyörii päässä joka ilta kun menen nukkumaan. Molemmat synnytykseni ovat käynnistyneet vesien menolla sekä vesien tihkumisella, osaanko lähteä sairaalaan oikeaan aikaan jos tämä käynnistyykin supistuksilla? Onneksi Tyksiin ei ole pitkä matka, joten ei haittaa jos liian aikaisin siellä käymme kääntymässä. Mutta jos supistukset ovat samanalaisia kuin aikaisemmissa synnytyksissä (todella kipeitä, voimakkaita ja pitkäkestoisia heti kun lähtevät säännöllisinä käyntiin) niin eipä siinä tarvi arpoa mennäkkö sairaalaan vai ei. Mietityttää myös, jos synnytys onkin todella nopea tällä kertaa!? Edelliset ovat kestäneet n. 5 tuntia.

Laskettu aika on joulukuun 16. päivä (varhaisultrassa 18. päivä) Molemmat tytöt ovat syntyneet raskausviikolla 40+4.

Mitä veikkaat, koska me saamme jouluvauvamme syliin?

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kommentit (20)

tsemppiä sinnekkin loppuraskauteen! 🙂 saamme molemmat jännittää! 🙂

samaa minäkin odotan, tosin en tiedä onko enemmän iloa vai kauhua :D:D:D:D tuo temperamentti ja uhma voi saada aikamoisen mustasukkasuuden ilmoille 😀 toki toivotaan parasta mutta…uskallan väittää ettei välttämättä ihan helpolla päästä ekoina viikkoin xD




0
1 vastaus

17.12.17 olis aika passeli syntymäpäivä, mutta veikkaan 14. pvä jos hän on yhtä täsmällinen kuin siskonsa. 🙂




0
1 vastaus

! 🙂




0
1 vastaus

Veikkaan 19.12 ? ! Hurjasti tsemppiä viimeisiin päiviin raskaana ja synnytykseen 🙂 ! Ihana joululahja teille tulee ?




0
1 vastaus

kiitos! 🙂 no niinpä, älä muuta sano! <3 kunhan saataisiin jouluksi masun ulkopuolelle tämä lahja 😉




0
1 vastaus

Veikkaan 12.12 🙂




0
1 vastaus

! 🙂




0
1 vastaus

Joulu synnärillä on unohtumaton kokemus! Sen kyllä muistaa vuosienkin jälkeen, kun muut joulut sekoittuvat toisiinsa.
Meidän joulukuinen sai laitokselta päähänsä minikokoisen tonttulakin.
Aattoiltaa vietimme jo siirrettyinä toiselle osastolle, jossa vieraili joulupukki. Lapsihan ei tuota tietysti muista, mutta pukin tuoma pieni pehmolelu on yli kymmenen vuoden jälkeenkin erityisen rakas
– eikä vähiten tarinansa takia.




0
1 vastaus

on varmasti unohtumaton kokemus jos joulu menisi synnärillä! 🙂 mutta minun tekee pahaa ajatella että olisin jouluna erossa 2/3 lapsistani, joulu on niin tärkeä meille :/ 🙂




0
1 vastaus

Meidän esikoisen syntymäpäivä on 18.12 joten se olkoon teillekin arvaus syntymäpäivästä 🙂 Tsemppiä synnytykseen!




0
1 vastaus

kiitos tsempeistä! 🙂




0
1 vastaus

12 joulukuuta on minun arvaukseni. Jotenkin tuntuu, että vauva syntyy ennen laskettua aikaa:)




0
1 vastaus

no se olisi kyllö superia! 🙂




0
1 vastaus

Veikkaan 20.12. 🙂 Meidän esikoisen LA on 27.12. joten samoja aikoja jännätään 🙂




0
1 vastaus

! 🙂 oiii tsemppiä sinne loppuraskauteen ja synnytykseen kun sen aika koittaa!:)




0
1 vastaus

Musta tuntuu että vauva syntyy 15.12.
Tsemppiä viimeisiin hetkiin ennen jakautumista☺




0
1 vastaus

kiitos<3




0
1 vastaus

Veikkaan 15.12. ☺️
Synnytys aattonakaan ei silti ole välttämättä paha juttu. Meidän kuopuksen synnytys alkoi pari päivää lasketun ajan jälkeen, yöllä havahduin tavallisiin harjoitussupistuksiin ja nukahdin pariksi tunniksi uudelleen. Aamuyöstä heräsin kunnon supistukseen, join miehen kanssa aamukahvin ja kahvin jäätyä puoliksi kesken kurvasimme jo pikavauhtia synnärille. Synnärillä olin 10min ennen pienen syntymää ja ennen puolta päivää jo takaisin kotona (polikliininen synnytys) ja sinä Aattona sai sitten ne graavilohetkin. 😀 Joulu oli tosin juhlittu jo edellisenä iltana lasten kanssa, kun tuli ”tunne” ettei aattona kerkeä. 🙂 Ihanat muistot jäi tonttuhattuisesta vastasyntyneestä ja radiosta soi ”tulkaa kaikki nyt katsomaan, on poika syntynyt maailmaan”. Tsemppiä loppuun! 🙂




0
1 vastaus

oi miten ihanalta kuulostaa! 🙂 poliklinista synnytystä minäkin toivon kuten edellinenkin oli! Ja sitä graavilohta… 😀 kiitos tsempeistä<3




0
1 vastaus

Täällä mennään aika päinvastaisesti. Raskaus on nyt viikolla 32 ja suurin ”vaiva” on tällä hetkellä nivusten kipuilu jos kävelee nopeasti tai on pidempään maannut ja nousee ylös. Esikoisen odotusaika meni myös ilman sen kummempia vaivoja ja olin varautunut siihen et yli mennään ja käynnistellään mutta sit rv 39+1 heräsin aamuyöstä ihka ensimmäiseen tuntuvaan supistuukseen ja tyttö syntyi samana päivänä.
Tää raskaus on tähän mennessä mennä samalla kaavalla kuin esikoisenkin ja nyt jännitän et pääsenkö tällä kertaa kokemaan sen lasketunajan saapumisen ja yliaikaisuuden vai syntyykö tämäkin jo ennen laskuttua aikaa.

Odotan muuten jo innolla miten teillä Matilda suhtautuu vauvaan. Meillä kun tulee näille lapsille aikalailla sama ikäero kun teillä Matildalle ja tälle uudelle tulokkaalle ja Matilda vaikuttaa temperamentiltaan hyvin samanlaiselta kun meidän neiti esikoinen 😀




0
1 vastaus

tsemppiä sinnekkin loppuraskauteen! 🙂 saamme molemmat jännittää! 🙂

samaa minäkin odotan, tosin en tiedä onko enemmän iloa vai kauhua :D:D:D:D tuo temperamentti ja uhma voi saada aikamoisen mustasukkasuuden ilmoille 😀 toki toivotaan parasta mutta…uskallan väittää ettei välttämättä ihan helpolla päästä ekoina viikkoin xD




0
1 vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tehtävä­nimikkeenä Laura
Inhimillisen, sormenjäljillä ja leivänmuruilla koristellun äitiyden puolesta. Rehellistä vertaistukea niille äideille joiden pullat tulevat pakkasesta ja nurkissa pyörii design-valaisimien sijaan villakoiria. Kaunista, rakkauden täyteistä, rehellistä ja joskus jopa vähän karua arkea. Kirjoitusten takana häärii 25-vuotias kolmen prinsessan äiti Turun seudulta. Yhteyttä voi ottaa: tehtavanimikkeena@gmail.com

Arkisto

Instagram

  • Eilinen ilta meni aivan liian humalassa, mutta tiedättekö mikä oli koko breikin paras asia?❤ se kun saa aamulla herätä oman perheen luota❤ breikit arjesta tekee hyvää, mutta aina myös muistuttaa siitä missä mun paikka oikeasti on; kotona❤ #happyday#instababy

tehtavanimikkeenablogi

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: