Yleinen 26.1.2018

Lapset ovat kivoja, jos he eivät näy eivätkä kuulu.

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Me matkustimme vauvan kanssa eilen Helsinkiin Kaksplussan järjestelmään blogikoulutukseen. Matkamme taittui kätevästi junalla ja ummikkona löysin myös helposti perille sen kanssa, vaikka Pasilan asema kunnon labyrintti olikin. (kiitos kuulu Jasminille johon törmäsin asemalla) Junamatkalla kuitenkin taas kerran törmäsin ihmiseen, joka jollain tavalla kuvastaa tätä meidän kulttuurissa hallitsevaa ajatustapaa lapsista ja heidän kasvatuksestaan. Valitettavasti.

Miksi lapset ovat kivoja vain silloin kuin ovat hiljaa ja näkymättömiä?

Tämä vanha herrasmies siinä käytävän toisella puolella istui rauhaksiin lukemassa kirjaa. Minä käytävän toisella puolen vauvan kanssa. Edessäni istui eräs nainen kahden vanhemman lapsen kanssa, ehkä suunnilleen meidän isompien tyttöjen ikäisiä. Lapset juttelivat, kikattelivat ja pienempi hieman pelleilen välillä heitteli kirjaa junan käytävälle. Joka kerta, kun lapsista pienempi nauroi ääneen tai sanoi innoissaan juna menee, juna menee niin mulkaisi tämä vanha herramies lasta päätään pudistellen. Lapsista lähti ääntä, mutta kolmen lapsen äitinä ja viiden vuoden päiväkotityöntekijän kokemuksella uskallan vannoa ettei heistä lähtenyt kovaa ääntä. Ihan normaaleja, onnellisia lapsia. Oma vauvani hivenen välillä vatsanvääntöihin reagoiden inahteli sylissäni, ja yritin parhaani mukaan pitää hänet tyytyväisenä. En halunnut osakseni tämän herrasmiehen mulkaisuja. Samalla mietin mikä ihme siinä on, että lasten äänet ja eläminen ovat usean aikuisen mielestä rasittavaa meteliä, eikä niitä ymmärretä? Ja toisaalta ajattelin ihmisten tajuavan, että jos kuukauden ikäinen vauvani huutaisi kurkkusuorana koko matkan, en minä sille välttämättä mitään voi. Ei se vauvan itku musiikkia korville ole, mutta kuukauden ikäiselle ei kovin hyvin tuloksin selitetä muiden matkustajien mukavuudenhalua. Onneksi vauva oli kuitenkin suurimmaksi osaksi aika rauhallinen, koska olisin kuollut stressiin. Eihän tähän maahan meteliä mahdu. Varsinkaan jos se on peräisin lapsista.

Jos antaisimme lasten olla lapsia, olisimmeko mekin vähemmän juroa kansaa?

Suomalaiset ovat kuuluisia juroudestaan ja epäsosiaalisuudestaan. Meidän kuuluu olla huomaamattomia, vaatimattomia sekä hiljaisia. Lapset eivät luonnostaan yleensä istu tähän muottiin kamalan hyvin. Teemmekö heistä väkisin sellaisia? Jos antaisimme lasten metelöidä, elää ja olla lapsia vähän vapaammin jopa niillä julkisilla paikoilla, olisimmeko me aikuisena hivenen äännekkäämpiä ja eläväisempiä? Nimittäin kyllä sen junamatkalla huomasi millaisia me aikuiset olemme: lapsia lukuunottamatta vaunu oli hiirenhiljainen. Jos puhelin soi, siihen puhuttiin mahdollisimman hiljaa. Olin aivan ymmälläni, kun viereeni istahti keski-ikäinen mies joka puhui minulle. Itse kaikessa juroudessani olin aluksi hämilläni, sitten hivenen vaivaantunut ja lopulta me molemmat tyydyimme näpräämään puhelimiamme kun pikainen small talk oli ohi. Minä välillä vauvan takaisin uneen hytkytellen. Että vaikka itseänikin pidän kuitenkin aika sosiaalisena tyyppinä, niin junassa kuin bussissakin kuuluu matkustaa hiljaa. Sanoo kuka?

Jos et kestä lapsia, älä mene paikkaan jossa niitä saattaa olla.

Toisin sanoen pysy kotona tai bubissa. Hah. Ei mutta oikeasti, miksi ne lapset on aikuisten mielestä niin hemmetin ärsyttäviä? Hyvin monesti olen saanut somessa lukea miten lasten äänet ärsyttävät milloin missäkin. Kerrostaloissa, rivitaloissa, kaupassa, uimahallissa..Missä tahansa. Pienenä vinkkinä, jos elämisen äänet haittaa ei kannata muuttaa kerrostaloon tai rivitaloon. Kyllä peltojenkin keskeltä yksinäisiä omakotitaloja löytyy. Ei vaan, mutta ymmärrätte pointin. On ymmrrettävä myös niitä lapsia, itsekin olet ollut joskus sellainen ja aivan varmasti myös joskus pitänyt meteliä. Vaikka kai vielä muutama vuosikymmen sitten oli hiljaisuus- ja näkymättömyyskasvatus vielä tiukempi. Onneksi nykyään ymmärretään lapsia hivenen paremmin. Silti turhan usein tuntuu vallitsevan ajatus, että lapset ovat niin kauan kivoja kunhan osaavat olla hiljaa ja paikoillaan.

Pakko myöntää, että joskus ne toisten lasten äänet vain ärsyttävät. Omienkin lasten meteli ärsyttää. Mutta yritän aina silloin ajatella, että kyllä maailmaan sitä ääntä mahtuu ja itse ärsytys on ihan minun oma vikani. Ei lasten. Minun kävi sääliksi tätä lasta ja hänen äitiään, jota tämä herrasmies koko ajan mulkoili. Toivoin koko ajan, ettei äiti huomannut mulkaisua koska hänen olonsa olisi sen takia luultavasti aika vaivaantunut. Lapset ovat lapsia, ei heitä voi koko ajan olla hyssyttelemässä ja kieltämässä. Varsinkin kun nämä lapset vielä käyttäytyivät oikein hyvin. Ne lapset nyt vain saattavat nauraa aidosti ja kovaa, eikä jarrutellen ja hiljaa kuten me aikuiset joskus. Harmittaa, etten junasta lähtiessäni kehunut miten kilttejä ja kärsivällisä lapset olivat. Kahden tunnin junamatka on oikeasti pitkä aika istua paikoillaan. Harmittaa, miksi aina ne negatiiviset äänet tulevat parhaiten kuulluiksi? Kun kuitenkin uskallan väittää, että useimmat aikuiset ymmärtävät lasten elämästä kantautuvia ääniä.

Tämä on taas yksi asia johon olen havahtunut oman käytökseni ja kasvatustottumusteni takia. Ahaa elämyksen koin kerran Hoplopissa, jossa kielsin lapsiani metelöimästä niin kovaa. Siis kielsin metelöimästä paikassa, joka on täynnä lasten riemunkiljahduksia ja naurua. Ja näin sen kuuluukin olla. Siellä saa reuhoa sekä purkaa energiaa ja minä kielsin lapsiltani sen huvin. Aivan turhaan. Edelleen huomaan välillä hyssytteleväni lapsiani aivan turhaan ja aivan turhassa tilanteessa. Huono käytös on eri asia, sitä ei saa sekoittaa normaaleihin lasten ääniin. Huonoon käytökseen aikuisen tai aikuisten pitää puuttua, lapsuuteen ei. Jos ymmärrätte mitä tarkoitan?

Herrasmies jatkoi mulkoiluaan koko matkan Helsinkiin saakka. Odotin koko ajan, koska hän nousisi penkistään ojentamaan lapsiraukkoja. Onneksi sitä ei tapahtunut, nimittäin silloin minun sanainen arkkuni olisi saattanut aueta. Ihan nimittäin pienenä vinkkinä: jos vihaat lapsia ja heidän äänensä ärsyttää, älä ihmeessä valitse istumapaikkaa juuri siitä vaunusta johon on merkattu paikat lastenrattaille ja jonka yläkerrassa on junan ainut leikkipaikka. Nimittäin se on juuri se vaunu, josta ne lapsiperheet istumapaikkansa valitsevat.

 

 

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kommentit (15)

joo mäkään en kyllä voi ymmärtää miksi ihmeessä joku joka ei kestä meteliä muuttaa kerrostaloon, saatika kaupungin keskustaan 😀 itse aikoinani sain ensimmäiseen asuntooni naapurin, joka vlaitti joka ikisestä äänestä. Milloin ovi kolahti niin kovaa kiinni että taulut kuulemma tippuivat seinältä ja milloin kävin liian myöhään suihkussa 😀 oli ihan pikkusen stressaavaa elämää kun yritti olla mahdollisimman hiljaa -.- ja tosiaan olin vielä lapseton silloin, mitäköhän olisi meinannut tässä elämäntilanteessa jos oltaisiin vielä seinänaapureita… 😀




0
1 vastaus

Täysin samaa mieltä. Jos ei kestä mitään kovia ääniä tai mitään ”häiriöitä” elämäänsä, niin sitten välttää julkisia paikkoja ja varsinkin julkisia kulkuneuvoja. Oma auto on rauhallinen vaihtoehto.
On paikkoja, joihin lapsia ei mielestäni sovi tuoda, kuten esimerkiksi ei-lapsille suunnatut klassisen musiikin konsertit tai fine-dining ravintolat illallisaikaan. Mutta julkiset paikat ja kulkuneuvot eivät tosiaankaan kuulu näihin. Tämäkin herra varmaan liikkuu jonkun mielestä liian hitaasti tai kaivaa kassajonossa rahojaan esille liian hitaasti. Miltä hänestä tuntuisi jos ihmiset takana tuhahtelisivat ja antaisivat ymmärtää että hän on häiriöksi? Tai kuka kehtaisi mulkoilla kehitysvammaista ihmistä, jolla on pakkoliikkeitä/-ääniä junassa? Jos ei, niin miksi sitten lapsia?




0
1 vastaus

hyvin sanottu! Jep, on kyllä ehdottomasti paikkoja jonne lapsia ei sovi eikä kannata viedä, vaatii vnahemmiltakin vähän pelisilmää välillä ! 🙂




0
1 vastaus

Minua ärsyttää vauvojen tai pienten lasten kiljuminen bussissa aamulla kun kuljen kouluun. Heräämisen jälkeen muutenkin aistit niin herkässä niin se rääkyminen melkein aiheuttaa päänsärkyä tai ainakin murskaa tärykalvot. Eikä vanhemmat edes rauhoittele heitä mitenkään vaan katselevat ikkunasta ulos.




0
1 vastaus

Voi sinua raukkaa. Mene pyörällä kouluun. Aistit herkässä :Ddd




0
1 vastaus

suosittelen vaikka kuulokkeiden käyttöä! 🙂 lapset heräävät ja piristyvät aamuisin nanosekunnissa, toisin kuin me aikuiset :p 🙂




0
1 vastaus

Hyvä kirjoitus, olen samaa mieltä kanssasi! Joskus on silti ihan paikallaan ohjata lasta ilakoimaan vähän hiljempaa, tämähän harjoittaa lapsen itsesäätelykykyä ja on muiden huomioon ottamista. Eivät kaikki lapsetkaan kestä hirveää härdelliä ympärillä.




0
1 vastaus

kiitos! Totta, ja toki sekin todela tärkeää että lapset osaavat ottaa muut ihmiset huomioon ! Varsinkinj o vähän isommat lapset 🙂




0
1 vastaus

Meillä naapuri hakkaa patteria, jos lapset itkee… Tää raivostuttaa niin paljon! Kysyisin naapurilta miten hänen mielestään saa lapset olemaan itkemättä, jos tietäisin tarkkaan kuka on kyseessä.




0
1 vastaus

VOI EI! Tollanen olis kamalaa -.- ihan kuin lapsen itkun saisi heti loppumaan -.-




0
1 vastaus

Asiaa puhut.




0
1 vastaus

kiitos!




0
1 vastaus

Olipa hyvä kirjoitus, juurikin tätä olen viime päivinä miettinyt, kun kirpparilla 3-vuotias tyttöni itki, kun oli kadottanut minut silmistään. Meitä lähestyi äkäisen näköinen mummo, joka kumartui lastani kohti ja lähes huusi: ”Täällä ei saa kiukutella!!” En ollut uskoa korviani ja menin ihan lukkoon, sain mutistua jotain ”kyllä lapsi saa itkeä…” Onneksi mieheni kuuli tämän ja balkanilaisen temperamentin omaavana kielsi naista tiukkasanaisesti säikyttelemästä pientä lasta (tyttö oli valahtanut kalpeaksi ja lopettanut heti itkunsa). Laittoi kyllä miettimään, kuinka piilossa lasten pitää elää täällä, lapsen toisessa kotimaassa emme selviä kauppareissusta ilman että lasta kaapataan halaukseen tai vähintäänkin joku mummo nipistää poskesta ja sanoo häntä silmiensä valoksi 😀 kulttuurijuttuja nämä kai, ja vaikka ilman muuta mielestäni muiden lapsia saa tarpeen mukaan ojentaa, me vanhemmat saamme myös puuttua, jos joku tuntematon käyttäytyy huonosti lapsiamme kohtaan julkisella paikalla..




0
1 vastaus

apua mikä tilanne! Olisin varmaan mennyt myös ihan lukkoon vaikka todellakin olisin halunnut sanoa pari valittua sanaa! Ja toi on kyllä totta, näissä on ihan hirveän suuria kulttuurieroja myös 🙂




0
1 vastaus

Minä olen myös huomannut, että lasten äänet ei nykyään saisi kuulua normaaleissa paikoissa ja tilanteissa. Kuten vaikka bussissa tai junassa. Eri asia on suoranainen riehuminen ja mellastaminen, mutta etteivätkö lapset saisi olla lapsia, ihmetellä kirkkaalla äänellään toisten junien kulkua tai mitä sieltä ikkunasta sitten sattuukin näkymään. Mun mielestä nuo on ääniä, joita ei kuulukaan hyssytellä.

Meidän pienen paikallislehden tekstaripalstalla on varsin usein purnausta just noista kerrostalossa kuuluvista, normaalin elämän äänistä. Milloin on niin kamalaa kun mikro kilahtaa keskellä yötä, lapsi itkee tai töistä myöhään tuleva naapuri kohisuttaa hetken suihkua ennen nukkumaanmenoaan. Tai sitten viereisellä tiellä ajetaan moottoripyörillä jotka pitävät ääntä, tai katukaivojen kannet kolisee – hui kauhistus sentään. Ehkä minussa on sitten jotain vikaa, mutta ei nuo äänet mua ikinä kaupungissa asuessani häirinneet. Eikä noita ääniä edes huomaa, jos ei oikein erikseen rupea kuuntelemaan.

Nykyään me asutaan maalla, mutta syynä on muut asiat kuin meteli. Tosin me varmaan saatettais olla se perhe, jonka metelistä valitettaisiin 😀

Mutta ehdottomasti olen sitä mieltä, että jos ei normaalin elämän ääniä kestä, niin hakeutuu sitten paikkoihin joissa ei niitä ole. Syrjäiseen erakkokämppään asumaan eikä edes yritä liikkua julkisilla.




0
1 vastaus

joo mäkään en kyllä voi ymmärtää miksi ihmeessä joku joka ei kestä meteliä muuttaa kerrostaloon, saatika kaupungin keskustaan 😀 itse aikoinani sain ensimmäiseen asuntooni naapurin, joka vlaitti joka ikisestä äänestä. Milloin ovi kolahti niin kovaa kiinni että taulut kuulemma tippuivat seinältä ja milloin kävin liian myöhään suihkussa 😀 oli ihan pikkusen stressaavaa elämää kun yritti olla mahdollisimman hiljaa -.- ja tosiaan olin vielä lapseton silloin, mitäköhän olisi meinannut tässä elämäntilanteessa jos oltaisiin vielä seinänaapureita… 😀




0
1 vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tehtävä­nimikkeenä Laura
Inhimillisen, sormenjäljillä ja leivänmuruilla koristellun äitiyden puolesta. Rehellistä vertaistukea niille äideille joiden pullat tulevat pakkasesta ja nurkissa pyörii design-valaisimien sijaan villakoiria. Kaunista, rakkauden täyteistä, rehellistä ja joskus jopa vähän karua arkea. Kirjoitusten takana häärii 25-vuotias kolmen prinsessan äiti Turun seudulta. Yhteyttä voi ottaa: tehtavanimikkeena@gmail.com

Arkisto

Instagram

  • Kesä älä lopu koskaan😭❤ #happy#äiti#vauva#kesä#summer

tehtavanimikkeenablogi

Artikkelit

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: