Yleinen 30.1.2018

Nopeat Frozen teemakuvaukset kotona!

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Tiedättekö kun minä yritän ottaa esimerkiksi itsestäni kuvia tänne blogiin, on kaksi vanhimpaa lastamme pomppimassa kameran edessä ja kinumassa valokuvia heistä. Mutta kun haluaisin ottaa heistä kuvan ihan oma-alotteisesti niin ei, ei suostuta todellakaan. Tänään aamulla maanittelin ja maanittelin, koska halusin edes yhden kuvan jossa on koko tyttötriomme. Sitten välähti, tehdään tytöt Frozen teemakuvaukset.

Ennen kuin ennätin sen enempää ajatella rekvisiitan puutetta päästin lauseen suustani. Ja totta kai se sai raikuvan ja innostuneen vastaanoton. EIpä auttanut kuin etsiä pahvia, teippiä ja yksi kiiltävä huivi. Elsamekkoja meillä totta kai on vaikka muille jakaa, mutta Anna ei ole niin suosittu tässä perheessä. Onneksi lapset eivät ole niin pikkutarkkoja joten saatiin Annakin taiottua paikalle.

Olof, voihan Olof. Ei ole helppo tämä kuopuksen rooli eikö vain? Olen hihitellyt näitä kuvia koko aamun. Ei ihan mitään valokuvaamo tasoa, mutta hauskoja! Ajalla ja rahalla tästä teemasta saisi kyllä jalostettua vaikka ja mitä sisaruskuvia! Isin olisi kuulemma pitänyt olla Kristof ja äidin Sven-poro. Jätetään ensi kertaan…Ja ehkä ristiäisissä saamme tytöt maaniteltua sellaiseen sisaruskuvaan missä ei kenelläkään ole pahvista porkkanaa päässä!

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kommentit (22)

kiitos :D<3 hahaa tiedätkö haaveilin joskus sellaisen olaf puvun ostosta mutta liian pihi.. 😀




0
1 vastaus

Hihii, ihanat tytöt siellä.♥




0
1 vastaus

kiitos<3




0
1 vastaus

Mainioita! ?




0
1 vastaus

eikös, mä nauran näitä edelleen kun katson :D:D:D




0
1 vastaus

Ai että suloisia lapsia ☺




0
1 vastaus

kiitos<3




0
1 vastaus

Ihania kuvia?




0
1 vastaus

kiitos<3




0
1 vastaus

Ihana kuva ?




0
1 vastaus

kiitos<3




0
1 vastaus

Ihanaa luovuutta 😀 Ja suloiset lapset, etenkin mini-Olof tottakai




0
1 vastaus

kiitos<3 😀




0
1 vastaus

On kyllä suloisia lapsia ? Se on muuten Olaf eikä olof ?




0
1 vastaus

kiitos<3 OUNOU ei kerrota mun frozen hulluille lapsille ettei äiti osaa kirjoittaa hahmoja oikein 😉




0
1 vastaus

Kyllä on tavattoman suloiset lapset <3




0
1 vastaus

kiitos<3




0
1 vastaus

Ihana tyttökolmikko!




0
1 vastaus

kiitos, niin kyllä on!<3




0
1 vastaus

Haha ihan mahtava idea 🙂 ihania kuvia ja toi sun porkkana kommentti ??




0
1 vastaus

kiitos :D<3




0
1 vastaus

Apua miten hellyyttäviä kuvia teidän ihanasta tyttökolmikosta! ❤ Hyvin keksityt rekvisiitat, katoin jopa nopeesti, että pienimmäisellä on oikeesti Olaf jumppari päällä 😀




0
1 vastaus

kiitos :D<3 hahaa tiedätkö haaveilin joskus sellaisen olaf puvun ostosta mutta liian pihi.. 😀




0
1 vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tehtävä­nimikkeenä Laura
Inhimillisen, sormenjäljillä ja leivänmuruilla koristellun äitiyden puolesta. Rehellistä vertaistukea niille äideille joiden pullat tulevat pakkasesta ja nurkissa pyörii design-valaisimien sijaan villakoiria. Kaunista, rakkauden täyteistä, rehellistä ja joskus jopa vähän karua arkea. Kirjoitusten takana häärii 25-vuotias kolmen prinsessan äiti Turun seudulta. Yhteyttä voi ottaa: tehtavanimikkeena@gmail.com

Arkisto

Instagram

  • Eilinen ilta meni aivan liian humalassa, mutta tiedättekö mikä oli koko breikin paras asia?❤ se kun saa aamulla herätä oman perheen luota❤ breikit arjesta tekee hyvää, mutta aina myös muistuttaa siitä missä mun paikka oikeasti on; kotona❤ #happyday#instababy

tehtavanimikkeenablogi

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: