Yleinen 22.3.2018

Kun vauva sohvalta tippui…

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Aamulla nousin iloisena ja postasin hyvän fiiliksen kirjoituksen tänne blogin puolelle. Ajattelin, että tästä päivästä tulisi mahtava koska puuhaa ja vieraita oli montaa laatua. Mutta päivästä tuli kamala. Ihan hirvittävä ja olen edelleen itkunsekaisin fiiliksin täällä kirjoittamassa. Mutta kirjoitan, koska tiedän tämän auttavan minua käsittelemään tätä asiaa.

Laitoin isommat tytöt päiväunille, cd soittimesta äänikirjan päälle ja hain vaunuissa heräilevän Ilonan sohvalle kainalooni ruokailemaan. Tiesin hänen nukahtavan imetyksen jälkeen uudelleen ja odotin niin kauan kunnes tissi tipahti hänen suustaan. Nousin ylös sohvalta ja siirsin nukkuvan vauvan sohvan nurkkaan turvallisen välimatkan päästä reunalta kuten yleensä. Tai näin luulin tehneeni, koska kun minuutin päästä istuin vessassa kuului olohuoneesta kops ja huudahdus.

Sillä samalla sekunnilla tajusin nukkuvan vauvan tipahtaneen sohvalta. Ryntäsin olohuoneeseen, jossa pieni mytty omassa nukkupussissaan huusi pussin sisältä. En nähnyt häntä, mutta kun nostin hänet syliini huomasin veri lammikon lattialla. Verta oli kamalasti. Vauva huusi, verta valui ja minä nyyhkytin paniikissa etsien puhelintani. Vauva huusi ja paniikinkin läpi tiesin sen olevan hyvä asia. Soitin siskolleni itkien että tule tänne, minun on lähdettävä Ilonan kanssa sairaalaan, hänellä on iso vekki päässä kun tipahti sohvalle. Siskoni rauhoitteli ja käski soittaa ambulanssin, hän tulisi heti isompien lasten seuraksi.

Soitin hätänumeroon ja hieman rauhoitun kun Ilonakin näytti vekkiä lukuunottamatta olevan ihan ok. Ambulanssin tulo kesti ehkä kymmenisen minuuttia, en tiedä. Tuntui ikuisuudelta. Isommat tytöt nousivat sängyistään leikkimään ja selitin heille tilannetta koko ajan. Ei hätää, kaikki hyvin. Äiti pelästyi, Ilona pelästyi ja kohta tulee ambulanssi katsomaan Ilonaa. Verta on, muttei hätää. Kaikki hyvin. Onneksi tytöt eivät tuntuneet olevaan moksiskaan, hivenen ihmettelivät mitä tapahtuu.

Kun ambulanssi saapui, minä itkin. Ilona nukkui sylissäni, verenvuotokin oli tyrehtynyt jo aika hyvin. Ambulanssin henkilökunta tutki Ilonaa ja mahdollista pääntraumaa mutta haavaa lukuunottamatta kaikki vaikutti olevan hyvin. Lähdimme ambulanssin kyydissä Tyksiin koska haava vaatisi kenties liimaa. Ambulanssissa toinen henkilökunnasta yritti lohduttaa että sattuuhan näitä. Selitti että he eivät näe lastensuojelullista tarvetta asiassa. Pakko myöntää että siinä tunnontuskissa, paniikissa ja surussa lastensuojeluilmoitus tuntui aivan yhdentekevältä.

Jouduimme hetken odottamaan lääkärille pääsyä ja Ilona jo naureskeli ja höpötteli sylissäni. Minä nyyhkytin vähän väliä, mutta muuten kaikki oli jo ok. Haava liimattiin ja meidät lähettiin kotiin. Tytön ollessa niin virkku ja hyvinvoinva emme saaneet edes neuvoksi herätellä häntä jos hän herää normaaliin tapaan syömään myös yöllä.

Matildan kummitäti tuli hakemaan meidän Tyksistä, koska Tino ei päässyt töistä niin nopeasti lähtemään. Sain halit ja suukot ja pikkuhiljaa tuntui että ehkä se elämä voittaa vielä minunkin mielialani. Kotona isommat tytöt olivat vastassa ja oma fiiliksenikin alkoi parantua. Kunnes talo hiljeni ja minä annoin kaikki kyyneleeni tulla turvallisesti Tinon vieressä. Nuuhkuttelin pientä tukkaa sylissäni ja annoin kyynelien kastella hänet.

Mietin tilannetta päässäni koko ajan. Mihin kohtaa hänet oikeasti jätin sohvalle? En edes tarkkaan muista. Onko hän ensimmäistä kertaa kääntynyt selältä mahalleen vai potkinut itsensä lattialle? Hän nukkui kun lähdin vessaan, olin ehkä minuutin poissa. Miten näin pääsi käymään?

Yritän lohduttaa itseäni että onneksi ei käynyt pahemmin. Tino yritti lohduttaa, että näin voi käydä kelle tahansa. Ei se minun vikani kuulemma ole. Olihan se, minä hänet siihen sohvalle jätin huonosti. Olen soimannut itseäni koko ajan sen jälkeen. Välillä purskahdan kyyneliin, kuten nyt tätä tekstiä kirjottaessani. Mutta minun oli pakko päästä kirjoittamaan ajatuksiani ylös ja purkaamaan tätä ajatusten ja synnin sekamelskaa joka päässäni nyt pyörii.

Kaikki ne huono äiti-fiilikset pienten hermojen tai baarireissujen takia tuntuu nyt ihan yhdentekeviltä. Koska nyt minulla on huono äiti- fiilis. Maailman huonoin äiti- fiilis. Tein jotain – tai oikeastaan jätin tekemättä – joka sai aikaan vaaratilanteen ja liimausta vaativan haavan vauvani päähän. Ensi  yönä tässä talossa ei nukuta. Isommat lapset ehkä reagoivat tilanteeseen tai sitten Ilona heräilee jos haava särkee. Mutta se on varma että äiti ainakin valvoo toisen hengitystä tarkkaillen ja paskassa fiiliksessä kieriskellen. Aivan järkyttävä päivä.

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kommentit (51)

Se on paha että pääsee putoamaan mutta olet kyllä nyt tainnut ymmärtää kommentit eri tavalla kuin ne on ehkä tarkoitettu. Ei kukaan herran jumala ajattele, että on hälläväliä jos vauva tippuu vaan yrittää olla inhimillinen ja empaattinen minua kohtaan.

Pitäisikö sinun mielestäsi minut ja äitiyteni haukkua maan tasalle tämän virheeni takia?




0
1 vastaus

Hui kamala. Mä voin ainakin kuitenkin käsi sydämellä kertoa, että Näitä sattuu. Ennemmin tai myöhemmin, äiti ei olekaan vierellä..ja sattuu. Meidän pieni tippui aikuisten sänkyyn kiivettyään vuoden ikäisenä, koska mun reaktiokyky ei toiminut parin metrin päästä ajoissa. Hän tipahti sen ainoan lattialla olleen lelun päälle, ja liimattavaksihan sitä mentiin vauhdilla. Puoli vuotta myöhemmin hän konttasi lujaa isäänsä päin leikissä ja menetti tajunsa, taas mentiin. Vähän myöhemmin hän kiipesi itse hienosti yläilmoihin ja löysi ehkäisypillerit-nekään ei muuten ole vaarallisia kuin säännöllisesti.
Kuusi vuotta myöhemmin hän lipsahti parvisängyn portailta, taas mentiin pillit soiden. Melkein samaan aikaan hoidettiin ekat täitkin, ja kohta märkärupi, ja allerginen reaktio. Ja kaikesta mä olen saanut itselleni huonon omantunnon. Katsotaan, mitä tulevat vuodet hänen kanssaan tuovat tullessaan. Ne loput kolme lasta on käyneet samaisessa päivystyksessä sentään vain sairastuttuaan viikonloppuna.




0
1 vastaus

Asia kun asia taitaa siitä tulla huono omatunto<3 kiitos kommentista<3




0
1 vastaus

Meillä Aava kääntyi eka kerran niin, että kun kumarruin laittamaan kestovaipat koneeseen, hän kääntyi selältä mahalleen – ja putosi kodinhoitohuoneen pöydältä hoitoalustan päältä laattalattialle. Onneksi ei käynyt mitään. Tiedän todella sun fiilikset. Voi silti sattua kaikille. Haleja!




0
1 vastaus

<3 huh! Kiitos Hanna<3




0
1 vastaus

Voi ei 😔 esikoinen tipahteli vauvana monesti sängystä alas mutta ei onneksi sen paremmin käynyt. Tosin ollaan kaikki nukuttu silloin. Tyttö on tipahtanut vaan kerran sohvalta kun molemmat nukuttiin siinä ja kerran yöllä vieraissa rattaissa nukuttiin niin siitäkin tippui. Mutta ei onneksi ole ollut sairaalareissua.




0
1 vastaus

<3 mä myäs ajattelen, että oloni olisi edes hitusen parempi jos oltaisiin vältytty sairaalareissulta. TOisaalta oli helpottavaa, kun lääkäri tutkin pienen ja sai edes vähän mielenrauhaa että vakavammalta päänvammalta selvittiin.




0
1 vastaus

Todella hyvä, että kirjoitat asiasta ♡ Auttaa varmasti käsittelemään tapahtunutta ja tämän hetkisiä tunteita.

Uskon, että äitinä tunnet itsesi maailman huonoimmaksi, mutta et ole sitä. Ihmisiä me äiditkin vain ollaan ja parhaamme yritetään.

On meilläkin tippunut molemmat lapset sohvilta ja sängyiltä.

Jaksamista ja Ilonalle pikaista paranemista ♡

http://polyapinnoilla.blogspot.fi




0
1 vastaus

kiitos paljon kauniista sanoista<3 me kiitämme <3




0
1 vastaus

Eikö oo semmonen sanonta, että jokainen äiti tiputtaa lapsensa ainakin kerran elämässä. Pointtina siis se, että se on niin yleistä ja ennalta-arvaamatonta, että se käy lähes jokaiselle joskus.

Meiän kuopus oli 9-10kk, kun heräsi ulkona rattaissa päiväunilta. Olin juuri silloin takapihalla käymässä ja kun tulin takas vaunujen luo, oli vaunut nurin ja poika itki sydäntä särkevästi. Toinen käsi oli jäänyt aisan alle ilmeisesti ja yhdessä sormessa vekki ja kynsi irtoamassa. Tulee paha olo vieläkin kun ajattelen koko juttua… Mutta niin kävi eikä tapahtunutta saa pyyhittyä pois historiasta. Opinpahan taas lisää varovaisuutta.
Tsemppiä!




0
1 vastaus

kiitos tsempeistä<3 hui, kuulostaa hurjalta! <3




0
1 vastaus

Ihan hirveetä luettavaa nämä kommentit…. Ei voi olla totta että niin moni vähät välittää mitä lapselleen käy, vielä niin pienelle vauvalle! Inhottavinta on että tästä yritetään tehdä ”hälläväliä” juttu ettei äideille tulisi paha mieli, se on aina paha jos pieni pääsee putoamaan vanhemman huolimattomuudesta.




0
1 vastaus

Se on paha että pääsee putoamaan mutta olet kyllä nyt tainnut ymmärtää kommentit eri tavalla kuin ne on ehkä tarkoitettu. Ei kukaan herran jumala ajattele, että on hälläväliä jos vauva tippuu vaan yrittää olla inhimillinen ja empaattinen minua kohtaan.

Pitäisikö sinun mielestäsi minut ja äitiyteni haukkua maan tasalle tämän virheeni takia?




0
1 vastaus

Et todellakaan ole huono äiti tuon vahingon takia!
Minä ihailen kykyäsi toimia järkevästi ja rauhallisesti tuossa tilanteessa! Olet loistava äiti, joka osasi toimia vahinkotilanteessa. Olipa harmillisen huono tuuri, että kopsahdus aiheutti vekin otsaan.




0
1 vastaus

kiitos paljon kauniista sanoista!<3




0
1 vastaus

Uskon, että sinulla on kauhea olo tällä hetkellä. Mutta kauhea lukea kommentteja, että se ei ollut syytäsi ja tapahtuuhan näitä. Ei, et voi jättää vauvaa sohvalle ilman valvontaa, edes 10 sekunniksi. Kuten huomasit mitä vain voi tapahtua. Itse jos on ollut pakko esim vessaan mennä niin aina ehdottomasti jättänyt vauvan lattialle maton päälle!




0
1 vastaus

Näin on asia! Ei saa jättää sohvalle, ei hoitotasolle tms. Putoaminen ja pään lyöminen on aina riski. Onneksi ei sattunut pahemmin teillä.




0
1 vastaus

onneksi ,oli enkeleitä matkassa<3




0
1 vastaus

olet oikeastta. Mutta olen kanssasi aivan eri mieltä, minusta on upeaa kuinka ihmiset haluavat lohduttaa minua. Vaikka kaikki tietävät että tilanne oli syytäni, niin miksi lyötyä pitäisi lyödä ja ripittää? Jokainen, jolle on sattunut jotain tämän kaltaista tietää tämän paskan olon ja tietää miten edes vähän sitä voi helpottaa<3




0
1 vastaus

Anna armoa itsellesi.. Kuulemani mukaan lähes joka ikinen vauva putoaa jostain ainakin kerran. Minua lohdutti tämä, kun 5kk vauvani putosi sängystä muutama viikko sitten:/




0
1 vastaus

<3 kiitos, minä yritän antaa armoa itselleni




0
1 vastaus

Meilläkin molemmat lapset ovat pudonneet vauvoina yöllä sängystä ja kyllähän siinä pari sydämenlyöntiä väliin jää, kun tilannetta arvioi. Jokainen äiti varmasti tietää, että vauvaa ei saisi jättää yksin esim. sohvalle, mutta koska ollaan ihmisiä, niin joskus tulee tehtyä ”sääntöjen ” vastaisesti ja varsinkin, jos aiemmin on mennyt hyvin. Hienoa, että osasit toimia rauhallisesti ja järkevästi ja Ilona sai nopeasti hoitoa.

Tsemppiä lapsiarkeen. Kirjoitusten perusteella vaikutat hyvältä äidiltä lapsillesi.




0
1 vastaus

kiitos kauniista sanoista<3 ja niinpä, kyllä minäkin sen asian tiedän..<3




0
1 vastaus

Lämpöiset tsemppiterveiset naapurista. Ensihoitaja asuu tässä naapurissa ❤




0
1 vastaus

kiitos plajon naapuri!<3<3




0
1 vastaus

Kamala onnettomuus, vahinko. Se on sattunut, ja ota siitä opiksi mutta ei ole tarpeen ruoskia itseäsi. Meille kaikille sattuu joskus vahinkoja, ole nyt esimerkkinä isommille lapsilesi että vahingoista oppii ja harmistuksesta pääsee yli. Voimia!




0
1 vastaus

kiitos paljon näistä sanoista<3




0
1 vastaus

Nuorimmainen tippui myös sohvalta parikuisena ja lisäksi vajaan vuoden ikäisenä kahden sormen kärjet oli liiskana kun heitin oven perässäni kiinni huomaamatta että poitsu tuli perään. Sitä edellinen vauva tippui myös pienenä sohvalta ja isompana kieri portaat alas parikin kertaa.




0
1 vastaus

<3




0
1 vastaus

Äääh vitsi mäkin itkin tätä lukiessa! Voin vaan kuvitella sun fiiliksen :’(( meillä kans molemmat muksut tippunut sängystä ja sohvalta…. onneks ei oo ikinä sattunut mitään mut sekin itku oli jo kauheeta!




0
1 vastaus

<3 niinpä




0
1 vastaus

Hui, varmasti ollut pelottava tilanne ja uskon kyllä, ettei uni tule tänä yönä. Onneksi kaikki on kuitenkin nyt pienellä hyvin ja varmasti haavakin paranee pian. Muista kuitenkin , ettet syytä itseäsi liikaa tai pode huono äiti fiilistä. Tosi moni vauva tippuu jossakin välissä jostain ja se tapahtuu yleensä niin yllättäen. Tsemppiä sinne ja hyvä että purit asian kirjoittamalla tänne, jospa se helpottaa.♥♥




0
1 vastaus

Sama fiilis aikoinaan, kun oli esikoinen ja kävin kylppärissä kakat pesemässä ja pois tullessa epähuomiossa kopsautin 2 viikkoisen vauvan pään ovenkahvaan. Vauva huusi ja niin huusi muuten äitikin! Itkuinen soitto neuvolaan, että tämmönen kävi, mitä mä nyt teen!!! Täti kyseli, miten vauva jne. Mä vaan, että se on jo rauhoittumaan päin, itse porusin vielä. Tippumaan ei onneksi ole päässyt. Neuvolantäti teroitti tätä tippumisvaaraa minulle sanoen, että ”älä sitten jätä vauvaa mihinkään ylös ilman valvontaa, edes hetkeksi. Liikaa sattuu sellaista, että käydään äkkiä avaamassa ovi ja vauva jätetään hoitopöydälle tms.” Nyt esikoinen on jo 7 ja teloo sujuvasti itse itseään. 😂 Minä yritän pitää päälle vuosikkaan ehjänä, kun kiipeilee itse sohvalle ja kohta juoksee.




0
1 vastaus

<3 sitten vasta sattuu ja tapahtuu kun nämä pienet lhtee liikkeelle...<3




0
1 vastaus

kiitos paljon terhi näistä sanoista<3




0
1 vastaus

Meidän esikoinen lensi kaaressa kylpyhuoneen nurkkaan laattalattialle kolmen kuukauden iässä. Jäi vähän epäselväksi, miten ihmeessä se tapahtui, mutta ilmeisesti vauva peppua pestessä yllättäen ponnisti voimakkaasti jaloillaan altaan laitaa vasten, isä ei ollut osannut odottaa tällaista eikä ote pitänyt.Tilanne oli järkyttävän näköinen, vauva huusi aivan hysteerisenä (onneksi kyllä), ja olimme vielä lomalla kaukana pohjoisessa keskellä ei-mitään. Järkyttyneenä sain rauhoiteltua vauvan rinnalle ja soitin Tyksin (kotisairaalamme) päivystykseen, josta epäiltiin, että tulisi lähteä sairaalaan ja kehotettiin olemaan yhteydessä lähimpään päivystykseen. Siellä taas vastasi ihanan lempeä hoitaja, joka rauhoitteli, antoi tarkkailuohjeet ja käski heti tarvittaessa soittamaan ambulanssin. Niin me sitten koko päivän tarkkailimme, ei paljon pystynyt keskittymään muuhun. Muistan vieläkin sen kamalan huolen. Mutta ei onnettomuudesta silti ilmeisesti mitään seuranmut, vaikka tilanne oli hurja. Halaus sinne! <3




0
1 vastaus

kuulostaa hurjalta! Kiitos paljon halauksista, kyllä tämä tästä<3




0
1 vastaus

Voi ei. Kauhistuttaviahan nuo on, mutta onneksi useimmiten selvitään säikähdyksellä. Ole itsellesi armollinen, oot huippu hyvä mutsi! <3

t.kahden sängystä vauvana tipahtaneen äippä




0
1 vastaus

kiitos paljon kauniista sanoista!<3




0
1 vastaus

Tiedän tunteen! Meillä molemmat lapset tippuneet sängystä ja useaan kertaan (oikeen hävettää tunnustaa että ei kerta riittänyt tekemään äitiä tarpeeksi varovaiseksi). Pahinta on se, että kuukausien jälkeenkin löysin itseni syyttämässä omaa huolimattomuuttani. Kun kuopus kärsi erikoisista oksenteluoireista (jotka myöhemmin saivat nimen refluksi) niin mielessäni pyöri jatkuvasti ”tämä johtuu siitä sängyltä tippumiselta, tytön aivot vaurioitui siinä se on varma”. Piina vaan jatkui, vaikka se hetken järkytys menikin ohi.

Onneksi jo nyt kun lapset ovat 4 ja 1 niin en enää syyttele että heidän tämä ja tämä käytöksensä johtuu siitä tippumisesta. Nyt osaa jo ajatella että ihmeesti niiden pienet päät vaan kestää!

Kaikkea hyvää!




0
1 vastaus

Ihan varmaan on huono äiti fiilikset pitkään. Älyttömän paljon näyttää olevan vauvoja, jotka ovat tippuneet kuka mistäkin. Ikään kuin arkipäivää. Ei ainakaan vauvojen syy. Mitäpä, jos olisikin tullut aivovamna? Tuskinpa olisi ilman Lasua tai oikeuskäsittelyä selvitty. Mutta, virheistä opimme kuten me alan ammattilaiset.Toivottavasti ei jää konkreettista arpea.




0
1 vastaus

Syystäkin huono mutsi fiilis. Järkyttävää.




0
1 vastaus

järkyttävää. Kuten hivenen kommenttisikin. Synnitön heittäköön ensimmäisen kiven vai miten se meni..?




0
1 vastaus

ihan varmasti jää arpi, sen verran syvä ol ivekki vaikka pituudeltaa pieni :/ mä luulen ettei ainakaan omalla kohdallani lasu tai oikeuskäsittely olisi tuntunut missään, jos jotain kamalampaa olisi vielä käynyt. EN olisi ikinä pystynyt antamaan itselleni anteeksi, kun nyt jo on niin vaikeaa tai ehkä jopa mahdotonta. Ja kyllä, varmasti opin virheistäni.

Vertaistuessa on voimaa, he jotka ovat kokeneet jotain samankaltaista jakavat tarinansa koska tietävät edes osittain miltä minusta tuntuu. Se on ihanaa. Ei kai se kuitenkaan niin kauhean yleistä ole, tätäkin kirjoitusta on lukenut lähes 7000 ihmistä ja kommentteja reilu 20 🙂




0
1 vastaus

kiitos, kaikkea hyvää myössinne!!<3




0
1 vastaus

Meilläkin putosi 2,5 kk ikäisenä nokalleen matolle lyhyen matkan, ja se on 100% varma että se päivä meni pilalle. Isot jaksamishalit sinne, hyvä että kirjoitit!




0
1 vastaus

kiitos plajon<3




0
1 vastaus

Meilläkin molemmat tipahtaneet sohvalta vauvana. Tämä toinen vielä niin, että olin vieressä, mutta vauva keksi juuri sillä sekunnilla oppi kääntymään. Ei siis ollut kääntynyt ennen ja nyt yhtäkkiä humps ja alas sohvalta. Vaikka olin 10cm päässä vauvasta en ehtinyt reagoida. Onneksi ne tunnon tuskat helpottaa nopeasti, älä soimaa itseäsi enää yhtään <3




0
1 vastaus

Sattuuhan näitä joo hohhoijaa.. kyllä se on sen ihmisen vika joka vauvan jättää siihen vaikka jo synnäriltä asti toitotetaan ettei saa jättää vartioimatta sängylle tai hoitopyödälle jne! Ja paskapuhetta että jokainen tiputtaa vauvansa.




0
1 vastaus

Tottakai se on vanhemman vika. Se ei silti estä esittämästä empatiaa ja inhimillisyyttä toista kohtaan 🙂




0
1 vastaus

Näitä sattuu. Esikoinen tippu levitettävältä sohvalta koska möyhi ittensä jalkopäähän ja tipahti, onneks peiton päälle.

Pahin sattu kun kuopus 2veenä kaato ison peilin päälleen jonka olin jättänyt nojailemaan, että ”laitan sen kohta kiinni.” Iso vekki kyljessä. Verta ei tullut paljon, mutta 2h päivystyksessä odottelun jälkeen haava repes ja äitillä repes kyynekanavat samalla. Onneks oli ihania hoitajia ja yks niistä itki mun kanssa kun oli just tullu äitiyslomalta takasi ja saman ikänen lapsi. Tiesin että näitä sattuu, mutta se tunne, että oisvoinu käydä vielä paljon pahemmin valtaa välillä ja se on ihan kamalaa.




0
1 vastaus

Hui kuulostaa hurjalta! Joo se fiilis on kyllä aikamoinen ja se spekulointia omassa päässä :/




0
1 vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tehtävä­nimikkeenä Laura
Inhimillisen, sormenjäljillä ja leivänmuruilla koristellun äitiyden puolesta. Rehellistä vertaistukea niille äideille joiden pullat tulevat pakkasesta ja nurkissa pyörii design-valaisimien sijaan villakoiria. Kaunista, rakkauden täyteistä, rehellistä ja joskus jopa vähän karua arkea. Kirjoitusten takana häärii 25-vuotias kolmen prinsessan äiti Turun seudulta. Yhteyttä voi ottaa: tehtavanimikkeena@gmail.com

Arkisto

Instagram

  • Huomenta!😘❤ #tyttötrio#huomenta#goodmorning#aamupala

tehtavanimikkeenablogi

Artikkelit

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: