Yleinen 12.4.2018

25-vuotias minä.

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Täytän tänään 25 vuotta. Olen lähempänä viisikymppisiä kuin syntymääni. Osa ystävistäni on kokenyt tässä kohtaa ensimmäiset ikäkriisit, mutta pakko myöntää että itse olen kovin odottanut vanhenemista. Edes vähän. Nimittäin jollain tavalla on jo hetken aikaa tuntunut siltä, että olen nuori hivenen vanhemman elämässä. Sitä ajatusta vahvisti, kun googletellasi 25-vuotiaan oikeinkirjotusta – kyllä, äidinkieli on heikkouteni – törmäsin tähän Nämä ajatukset pyörivät jokaisen 25-vuotiaan mielessä artikkeliin. Ja minusta tuntui että olen kokenut kaikki nämä ajatukset jo vuosia sitten kun minusta tuli äiti.

Vuosi sitten mietin missä haluan olla kun täytän 25 vuotta. Aika tarkkaan vuosi sitten sain tietää olevani taas kerran raskaana. Ensimmäisestä kierrosta. Suurin haaveeni sillä hetkellä ja muutama kuukausi ennen  24-vuotis juhliani oli, että 25-vuotiaana minä haluan olle kolmen lapsen äiti. Tai edes sinä vuonna tulla kolmannen kerran äidiksi. Nyt kun tämä haaveeni on käynyt toteen, missä minä haluan olla vuoden päästä?

Olen kovin nuori, vaikka tämän hetkinen elämäni on useimmiten hieman vanhemman ihmisen elämää. Saan osakseni aina ihmetystä, kun kerron että olen kolmen lapsen äiti. Olen 25-vuotias ja minulla on kaikkea mistä en ole osannut tai ehtinyt koskaan haaveilla, mutta nyt ilman niitä en osaisi enää elää. Mihin elämän haluan nyt menevän?

Raskauden ja vauva-aikojen ruuhkauttamien vuosien jälkeen toivon, että ennen 26-vuotis syntymäpäiviäni olen saanut nauttia sydämeni kyllyydestä tästä tasapaksusta arjesta. Toivon ettei vuoteni 25-vuotiaana sisällä yhtään suurta muutosta. Minulla on jo ihana mies, kolme lasta, omakotitalo sekä farmariauto. Vain se kultainennoutaja enää puuttuu, mutta allergian vuoksi sitä ei tulekkaan.

Olen 25-vuotiaana saanut kaiken mistä en edes osannut unelmoida. Nyt seuraavat vuodet haluan nauttia elämästäni ja perheestäni. Tehdä kaikkea kivaa perheen kanssa, mutta myös yksin. Myös sellaisia asioita, joita ei lapselliset 25-vuotiaat tekevät. Ehkä seuraavan vuoden aikana keksin mikä minusta tulee isona. Ehkä vihdoin alan tajuamaan sen, etten ihan oikeasti ole enää parikymppinen vaan päivä päivältä lähempänä kolmeakymppiä.

25-vuotiaana minä pukeuden mukaviin leggareihin suurimman osan ajastani. Lempipaitani on tämä jo hivenen nuhjuinen henkkamaukan neule, josta puuttuu yksi nappikin. Ostin sen muistaakseni yhdeksännellä luokalla. 25-vuotiaana olen juuri se hivenen nuhjuinen äiti jonka välttämistä vannosin vielä viisi vuotta sitten. 25-vuotiaana minä nautin sellaisista asioista mitä vielä hetki sitten pidin aikuisten juttuina. Tylsinä sellaisina. 25-vuotiaana olen onnellisempi kuin olisin koskaan voinut kuvitella olevani.

Kiitos vuodet, että minusta on kasvanut ihan varteenotettavan fiksu nuori aikuinen. Suurin kiitos siitä kuuluu kyllä lapsilleni. Vaikka viimeiset viisi vuotta ovat tuntuneet yhdeltä, niin kasvua on tapahtunut ainakin kymmenen vuoden edestä.

Outoa, juurihan minä vasta kaksikymmentä täytin.

Ja tästähän se nainen ei enää vanhenekkaan. Tästä eteenpäin täytän aina 25 vuotta.

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kommentit (6)

kiitos! <3 no hei näin mä olen ymmärtänyt että tästä lähin täytän aina 25 😉

1 vastaus

Mä täytän ens kuussa 28. Mentiin tammikuussa naimisiin ja pappi kysyi et mistä haaveilette. Vastasin että tasapaksusta arjesta. Meille on kahden vuoden sisällä syntynyt kaksi lasta, ollaan ostettu oma rivitaloasunto, molemmat ollaan miehen kanssa saatu uusi vakituinen työ ja ollaan menty naimisiin 😁 kirjotin miehelle kirjeen hääpäiväksi ja siinä sanoin et mulla on kaikki mistä oon ikinä ees uskaltanu haaveilla ♡

1 vastaus

oi mitä muutoksia siellkin on ollut!<3 ei ihme että tasapaksu arki kiinnostaa, vaikka ihani muutoksia onkin ollut elämä täynnä! 🙂

1 vastaus

Paljon onnea ja aurinkoista synttäripäivää! 🙂

1 vastaus

kiitos plajon<3

1 vastaus

Ihanaa syntymäpäivää! 25 on hyvä ikä, se Mullakin tulee kesällä täyteen jo kolmannen kerran 😎

1 vastaus

kiitos! <3 no hei näin mä olen ymmärtänyt että tästä lähin täytän aina 25 😉

1 vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tehtävä­nimikkeenä Laura
Inhimillisen, sormenjäljillä ja leivänmuruilla koristellun äitiyden puolesta. Rehellistä vertaistukea niille äideille joiden pullat tulevat pakkasesta ja nurkissa pyörii design-valaisimien sijaan villakoiria. Kaunista, rakkauden täyteistä, rehellistä ja joskus jopa vähän karua arkea. Kirjoitusten takana häärii 25-vuotias kolmen prinsessan äiti Turun seudulta. Yhteyttä voi ottaa: tehtavanimikkeena@gmail.com

Arkisto

Instagram

  • Katsottiin tyttöjen kanssa yksi päivä vanhoja valokuvia. " Äiti katso mamman sylissä on Ilona"😍😂 #tb#1993#mymom#samastamuotista#meitsi

tehtavanimikkeenablogi

Artikkelit

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: