Yleinen 20.4.2018

Tälläinen minä vain nyt olen.

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Eräs parhaista ystävistäni oli tavannut vanhan tuttumme erääänä viikonloppuna baarissa. Tämä hyvin humalainen herra oli kysellyt vanhojen yläaste ikäisten tuttujemme kuulumisia ja kun juttua tuli minusta, oli hän,sanonut jotakuinkin näin.

Se Laura on ihan kiva tyttö, mutta kyllä jotain on tapahtunut kun se Jumala on ne hampaat sen suuhun laittanut.

Ystäväni oli ottanut kommentin vastaan hyvin häkeltyneenä ja miettinyt mikä ihme ihmisiä vaivaa…

Minä kuulin tämän päivänä jolloin rakas tyttäremme tippui sohvalta. En siitä jäänyt sen enempää vellomaan kommentin takia, koska minulla oli jostain syystä muutakin ajateltavaa. Muistin tämän kommentin vasta muutama päivä sitten ja mietin että ihanko totta, ovatko hampaani mukamas niin isot? Minä kun ihan oikeasti rakastan suurta suutani ja hymyäni. Olen oppinut rakastamaan.

Muistan miten yläasteella sain kommenttia hymystäni. Kun oikein nauran, ylähuuleni nousee ylös paljastaen ikenet ja kaikki hampaani. Minä jos kuka nauran todellakin koko naamallani. Vaikkei kaikkia kommentteja ollut tarkoitettu mitenkään pahasti, ne saivat minut häpeämään hymyäni. Meni oikeasti vuosia ennen kuin opin rakastamaan sitä. Meni vuosia, ennen kuin aloin kunnolla hymyilemään valokuvissa niin että hampaat näkyivät.

Olen käyttänyt blogia kuvaterapianani ja lisännyt tänne paljon sellaisia kuvia, jotka ovat kaukana mukavuusalueeltani. Ja se on ihan oikeasti auttanut. Kun olen hetken katsellut niitä kuvia, julkaissut ne tuhansille ihmisille nettiin enkä ole saanut yhtään rumaa kommenttia niiden takia, olen oppinut että ehkä ne omat virheeni eivät ehkä olekaan niitä virheitä. Ne ovat osa minua.

Netti on siitä petollinen paikka, että täällä voi huudella anonyymina mitä vain. Minä olen välttynyt suurimmaksi osaksi ulkonäön kommentoinnilta. Paitsi raskausaikana -jostain syystä vauvan kasvaessa mahassasi tulee ulkonäön kommentoinnista ja kehostasi vapaata riistaa – sain kuulla vatsani olevan milloin liian iso, milloin liian pieni. Yhden kommentin olen saanut vuosia sitten koskien kulmakarvojani, että kuulemma nypin ne väärin. Kun minä en nypi niitä, ne nyt vain ovat tälläiset. Tälläinen minä nyt vain olen.

Minulla on huomiseksi ajastettu postaus, jossa minulla on se mekko päällä jonka kanssa lähden joraamaan Antti Tuiskun tahtiin. Kuvat on otettu Prisma reissun jälkeen. Hiukset sojottavat, naama on ilman meikkiä. Kasvoni ovat meikittä punaiset, kiitos couperosan. Sitäkin minä olen oppinut rakastamaan. Tai no en rakastamaan ihan vielä, mutta hyväksymään. Ei minun tarvitse peittää naamaani samanlaisen pakkelimaskin alle kuin yläasteella, jotta olisin ulkonäöstäni itsevarma. Voin surutta kulkea myös ilman meikkiä.

Vatsanahkani on löysä ja arpinen. Kroppani on kantanut ja synnyttänyt kolme lasta ja ne jäljet näkyvät täältä ikuisuuteen. Ja tiedättekö, minä rakastan löysää ja apista vatsaani. Oikeasti rakastan. Se ei ole kauneusihanteiden mukainen, mutta se on osa minua. Se on merkki rakkaista ihanista lapsistani. Ennen kriiseilin etten ollut tarpeeksi laiha tai kiinteä. Nyt mietin, että minulla on kolme maailman parasta syytä olla vähän löysä ja arpinen.

En ole koskaan ollut kovinkaan ulkonäkökeskeinen ihminen, mutta on minullakin ne omat kriisini ja epävarmuuteni olleet. Jollain tasolla ovat edelleenkin. Silti voin rehellisesti sanoa, että minä viihdyn itsenäni. Suurien hampaideni ja punaisien poskieni kanssa olen niin onnellinen, että ikeneni loistavat onnesta kauas. Lapset ovat opettaneet minut rakastamaan itseäni juuri tällaisena, mutta myös huumorilla ja hyväksymisellä on ollut osansa. Sinä olet sinä ja muuksi ei kannata muuttua. Sanoi muut mitä sanoi.

Ja toisaalta, elämässäni on ollut viime vuosina niin paljon kaikkea muuta touhuttavaa, etten ole ehtinyt keskittymään omaan ulkonäkööni sen enempää. Ja se on tehnyt todella hyvää. On kiva olla vähän takkutukkainen kotikalsari äiti, joka harjaa lastensa hiukset mutta unohtaa omansa. Minä viihdyn vähän pruhjuisena oikein hyvin.

Niin kauan kuin minun ikeneni loistavat avaruuteen asti – eli niin kauan kuin hymyä ja onnea riittää – on minulla kaikki oikein mainiosti.

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kommentit (18)

Ihana postaus. Niin totta ! t. toinen äiti.




0
1 vastaus

Hyvä, että olet juuri sellainen kuin olet! ”Ole oma itsesi – kukaan ei tee sitä sinua paremmin.” lukee mun jääkaappimagneetissa. 😉
Miksi kaikkien pitäisi olla saman näköisiä ja samanlaisia??? Sehän se rikkaus on, että ollaan ERILAISIA!! Siksi vihaan muotia ja kauneusihanteita, niistä ei ole kenellekään mitään hyötyä, vaan päinvastoin tekee ihmisistä pinnallisia ja turhamaisia.
Mun hampaat ei ole kauneimmasta päästä, ”kaikki on vinksin vonksin”. Ja jos jotain olisin halunnut itsestäni muuttaa niin hampaat. Mutta olen oppinut asian hyväksymään. Hampaat on osa mua eikä ne muuksi muutu. Enkä ole niin pinnallinen, että mun pitäisi toisten mielipiteiden vuoksi alkaa ulkonäköäni muuttaa. Hah, nauran moiselle. 😀
Jokainen on kaunis omalla tavallaan! Ja kauneimpia on ne, jotka on luonnollisia eikä yritä muuttaa sitä mitä ovat. <3




0
1 vastaus

Voi miten viisaita ajatuksia, näitä oli ihana lukea! 🙂




0
1 vastaus

Hyvin kirjoitettu, ja hyvin terapeuttista luettavaa. Näitä asioita yritän itsekin työstää.
Kiitos!




0
1 vastaus

Kiitos!<3 toivottavasti onnistut! 🙂




0
1 vastaus

Ihanaa, hyvä Laura. Kyllä noita ihmisiä joku pännii kun tahtovat tahallaan huomauttaa toisten ulkonäöstä. Itselläni on todella kapea nenä. Kerran baarissa eräs humalainen herrasmies ilmoitti tupakalla ollessamme että minulla on todella ruma ja pieni nenä! Jäin ihan monttu auki että Waat! Sadasosasekunnissa huomasin tuossa miehessä kaikkea mistä huomauttaa, korkea otsa, pakeneva hiusraja, suhteettoman suuri leuka, korkeat poskipäät, mutta nielin nämä ajatukseni ja lähdin sanaakaan sanomatta vain pois.




0
1 vastaus

Apuaaaa!!! Hyi miten törkeää!!! Ja niinpä, kaikkien ulkonäkö ei aina miellytä mutta kyllä aikuisten ihmisten pitäisi osata sen verran käyttäytyä että osaa olla hiljaa! Toimit kyllö tosi fiksusti! 🙂




0
1 vastaus

Sattupa hauskasti. Tietämättä mitä postaus sisältää katoin ekaa kuvaa ja ihastelin sun hymyä ja hampaita. 🙂 mäkin oon ollu sellanen arvostelija, joka kommentoi kaverille, jos on vähän erikoisempi tyyli ym. Nyt lasten myötä ja ”aikuistuneena” oon tajunnu, et ihan turhaa ja typerää sellanen kommentointi. Jokainen on ja saa olla omanlainen ja tykkää eri asioista. Ja sehän onki hieno asia! En haluu, että lapset oppii multa sellasta, että erilaisuus on jotenki omituista.




0
1 vastaus

Voi kiitos paljon!<3 Niinpä, itsekin aivan varmasti sanonut joskus pahasti. Tahtomattani ja ihan tahallaan. Kuitenkin vuodet ja äitiys ovat kasvattaneet paljon<3




0
1 vastaus

Voi kun mullakin olis noin nätit hampaat kuin sulla. <3




0
1 vastaus

Voi kiitos<3 varmasti ovatkin<3




0
1 vastaus

Kaunis nuori nainen olet!




0
1 vastaus

Kiitos paljon!<3




0
1 vastaus

Ihana postaus! Tästä tuli todella hyvä mieli 🙂 Ja kaunis olet juuri tuollaisena!
Olen itsekin havahtunut tässä lapsen syntymän jälkeen huomaamaan, miten paljon armollisempi itseään kohtaan osaa olla. Tähän auttaa tietysti ihan jo sekin, että pienen lapsen äitinä ei ihan oikeasti ole aikaa tuijotella omaa napaa tai vatsamakkaroita. Surullinen olo tulee, kun miettii, miten paljon aikaa on joskus oikeasti tuhlannut oman ulkonäön surkutteluun. Kai se kuuluu nuoruuteen. Olisi muuten mielenkiintoista kuulla sun ajatuksia ulkonäköpaineista kolmen tytön äitinä? Kiinnitätkö tähän jo huomiota kasvatuksessa tai oletko miettinyt miten toimia tyttöjen kasvaessa?




0
1 vastaus

Kiitos! 🙂 ja hei kiitos postausideasta, täytyy ehdottomasti toteuttaa! 🙂 nimittäin kolmen tytön äitinä todellakin panikoin tätä asiaa!!!




0
1 vastaus

Hei! Olet kaunis nainen, älä piittaa kommenteista. Mietein vain että miksi sun ystävä kertoi tuon jutun sulle…oishan se voinu jättää kertomatta tuollaisen ukon tökerön kommentin🤔. Joskus sekin on parempaa ystävyyttä kun ei kaikkea asioita kerro. Yrittikö ystäväsi kenties loukata sinua sanomalla asiasta.? Nämä olivat vain mun mietteitä…😬




0
1 vastaus

Kiitos<3 olemme kyseisen ystäväni kanssa tunteneet niin sanotusti kehdosta asti ja hän on minulle kuin sisko. Siksi tiedän, ettei hän ikinä sanoista mitään satuttaakseni minua 🙂 kuten siskot, me tunnemme toiselle tosi hyvin ja hän varmasti tiesi, etten pahottaisi mieltöni asiasta ja itse asiassa tästä kirvottui oikean mehukas keskustelu siitä,miten viisaiksi mekin nuoruuden toilailuista huolimatta olemme kasvaneet ja kaikille ei vain taida käydä niin! :p

Mutta ymmärrän todella hyvin ajatukseksi ja aivan varmasti tuollaisiakin "ystäviä" löytyy! 🙂




0
1 vastaus

Voih ihmisiä! Sä olet just hyvä ja ihana noin, kaikkineen. ♥♥




0
1 vastaus

Ihana postaus. Niin totta ! t. toinen äiti.




0
1 vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tehtävä­nimikkeenä Laura
Inhimillisen, sormenjäljillä ja leivänmuruilla koristellun äitiyden puolesta. Rehellistä vertaistukea niille äideille joiden pullat tulevat pakkasesta ja nurkissa pyörii design-valaisimien sijaan villakoiria. Kaunista, rakkauden täyteistä, rehellistä ja joskus jopa vähän karua arkea. Kirjoitusten takana häärii 25-vuotias kolmen prinsessan äiti Turun seudulta. Yhteyttä voi ottaa: tehtavanimikkeena@gmail.com

Arkisto

Instagram

  • Päivän #ootd ! #päivänasu#äiti#momof3#todaysoutfit

tehtavanimikkeenablogi

Artikkelit

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: