Yleinen 14.6.2018

Ihana, mahtava imetys!

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kävimme naapurin perheen kanssa viime viikolla pienellä retkellä katselemassa lampaita. Lampaiden jälkeen pysähdyimme vanhan yläasteeni pihalle leikkimään. Ilonalle iski nälkä ja siinä koulun pihapenkillä imettäessäni mietin, etten kymmenisen vuotta sitten olisi uskonut tähän. Kun viimeisen kerran poistuin yläasteelta, en olisi uskonut, että kymmenen vuoden päästä imetän samaisessa pihassa meidän kolmatta lasta. Huvittavaa ja upeaa!

Siinä samassa mielessäni fiilistelin, miten ihanaa ja helppoa imetys on. Ei sillälailla helppoa, että kyllä täällä rintaraivareita ja sen sellaisia on ollut. Tarkoitan sitä, että rintalapsen kanssa on niin helppo reissata ja mennä. Isommat lapset ovat suurimaksi osaksi kasvaneet korvikkeiden kanssa ja muistan miten silloin aina piti suunnitella, koska lähti jos mikroa ei ollut lähettyvillä. Missä kuljettaisi ylimääräisen korvikkeen vai pitäisikö se heittää roskiin. Nyt riittää, kun on tissit mukana!

Imetystä rakastan myös öisin. On ihanaa, kun ei tarvitse nousta mikrolle lämmittämään maitoa, vaan voi vain työntää tissin toisen suuhun. Niin helppoa! Öisin myös imetys sujuu ilman sen suurempia taisteluja ja voimme vauvan kanssa vain nauttia läheisyydestä.

Vaikka imetys välillä ärsyttääkin, niin on se suurimmaksi osaksi helppoa ja ihanaa. Kätevää, se sana kuvaa sitä ehkä kaikkein parhaiten. Olen myös todella tyytyväinen siitä, että vihdoin kolmannella kerralla minä ja tissit olemme onnistuneet siinä johon nämä kaksi jo hivenen roikkuvaa uloketta on luotu.

Ilona täyttää muutaman viikon päästä puoli vuotta. Täysimetys on historiaa, mutta haluaisin jatkaa imetystä kiinteiden ohella ainakin sinne yhden vuoden ikään saakka. En ole koskaan ennen ehtinyt ajatella, koska lopettaisin imetyksen. Se on aina loppunut liian aikaisin. Nyt tähtään taaperoimettäjäksi. Olisi hienoa saada se WHO:n kahden vuoden suositusikä täyteen. Toisaalta voi olla, ettei se imetys tunnukkaan hyvältä niin kauaa. Sitten mennään sen fiiliksen mukaan ja lopetellaan aikaisemmin!

Imetyksestä pitäisi puhua enemmän positiivisesti. En tarkoita sitä, että rintamaitoa hehkutetaan vaan sitä, miten helppoa ja ihanaa se voi olla. Kaikista vastoinkäymisistä huolimatta, oma kokemukseni on että imetys on paljon helpompaa ja vaivattomampaa kuin pulloruokinta. Myös imetetyt vauvat voivat nukkua todella hyvin ja ne tissit tulee muuttumaan jo ilman imetystäkin, ihan raskauden takia. Tukkakin lähtee hormonien, ei imetyksen takia. Toisaalta imetyksestä on aika vaikea puhua. Puhe otetaan helposti tuputtamisena tai painostamisena. Niin minäkin muutaman kerran olen sen kokenut, kun en ole siinä onnistunut. Vaikka tarkoitus on ehkä hyvä, se voi olla todella herkkä paikka. Minulle ainakin oli, on jollain tavalla edelleen.

Minä joudun edelleen tanssimaan, pomppimaan ja hämäämään leluilla jotta saan vauvani rahoitettua rinnalle. Edelleen imetys tekee välillä kipeää, varsinkin kun toisella on tapana purra tai venytellä nännejä. Silti saan tästä jotain niin paljon enemmän kuin pulloruokinnasta aikaisemmin. Taistelusta huolimatta koen, että tämä on helpompaa kuin pulloruokinta.

Vaikka edelliset imetyksen loppumiset eivät ole olleet minun valintani, olen ajatellut että en ehkä yrittänyt kaikkeani. Tartuin liian helpolla siihen pulloon. Se on ollutta ja mennyttä, ja upeita tyttöjä heistäkin on kasvanut. Mutta itse henkilökohtaisesti kaipaan tätä imetyksen tuomaa sidettä sekä läheisyyttä heidän vauvavuodestaan. Onhan tässä sitä jotain.

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kommentit (11)

oniinpä, kyllä se pullokin mahdollistaa asioita ja meillä myös käytössä aina välillä ! 🙂 ihanaa että siellä on nyt sujunut paremmin ja olet saanut nauttia imetyksestä! 🙂

1 vastaus

Tämä on ihan totta. On helppoa liikkua vauvan kanssa kun ruoka kulkee kätevästi itsessä mukana. Paljon haastavampaa on miettiä, että missä voi lämmittää tuttipullon ja huuhdella sen käytön jälkeen ja mitä tekee avatulle korvikkeelle. Minäkin täysimetin kolmatta lasta puoli vuotta ja sen jälkeen jatkoin kiinteiden ohella sinne vuoden ikään asti.

1 vastaus

!! Älä muuta sano! niin paljon meni vanhempien tyttöjen vauvavuoten korvikketta hukkaan kun ei voinut säilyttää reissussa!

1 vastaus

Ihanaa kun kolmas kerta toden sanoi ja imetys sujuu noin ihanasti! ☺️❤️

1 vastaus

kiitos, olen samaa mieltä<3

1 vastaus

Ihana, että oot nyt kolmannen lapsen kanssa päässyt kokemaan imetyksen ihanuuden. On siinä vaan sitä jotain <3

Imetyksestä pitäisi munkin mielestä puhua enemmän positiiviseen sävyyn. Ja lopettaa se jäätävä vastakkainasettelu imetyksen ja pulloruokinnan välillä. Meillä imetystaival jatkuu edelleen 1v9kk pojan kanssa. Imetystaival on ollut kokonaisuutena helppo, vaikka haastaviakin vaiheita on osunut matkalle. En ole ikinä ymmärtänyt puhetta korvikkeiden helppoudesta. En itse olisi just yösyöttöjen aikaan voinut kuvitellakaan, että olisi pitänyt nousta ylös ja lämmittää maitoa. Perhepeti ja imetys teki yöheräilystä niin helppoa! Meillä vauva sai äidinmaitoa myös pullosta, mikä mahdollisti mulle pieniä hetkiä omaa aikaa ja antoi isällekin mahdollisuuden osallistua vauvan syöttämiseen. Molempi parempi onkin mun mielipide 🙂

1 vastaus

niinpä, vastakkainasettelu on niin typerää! Ja en ole kyllä minäkään ymmärtänyt helppoutta, sitä se kun ei ole. Meillä saa myäs välillä ä maitoa pullosta, jotta saan vapaa-aikaa! 🙂

1 vastaus

Samaa mieltä helppoudesta!
Mutta toisaalta odotan jo kovasti että ”saa” lopettaa imettämisen, kun se alkaa olla melko turhauttavaa meidän 7kk ikäisen kanssa. Päivällä tosi huonosti jaksaa malttaa tissillä ja yöllä taas on otettu takapakkia ja syödään vähintään 2 kertaa kun välillä meni jo yöt ilmankin.
Ei auta kuin hymy pyllyyn ja ”nauttia tästä lyhyestä ajasta”. 😁

Ps. Ehkä hieman kateellisena katson kun teidän Ilona jo liikkuu niin hienosti ja meidän herra ei edes yritä vielä konttausasentoon ja etenee kieriskelemällä..

1 vastaus

Hei, kysyit instan storyssa ikean syöttötuolista, meillä kyseinen tuoli ollu käytössä ja itse ainakin tykkään, helppo pestä sotkut pois. Tarjotin osassa pieni reuna joten ruokakaan ei niin helposti lattialle päädy 🙂 tuolista löytyy myös turvavyö..

1 vastaus

se kuulostaa kyllä niin hyvältä! 🙂

1 vastaus

Kiva, että imetys on nyt sujunut paremmin! 🙂
Itse huomaan valtavan eron esikoisen ja tämän toisen lapsen kohdalla. Siis lähinnä siinä, mitä se antaa itselle. Esikoisen kanssa imetys oli lähinnä pakollinen paha lapselle ja sitä myöten myös minulle. Tissiraivoa todella kauan, vain yöllä söi hyvin. Samalla tuntui, että minussa on se vika kun heti kun tissi näkyikään alkoi raivo. En ehkä osannut ”luovuttaa” ja antaa korviketta päivisin vaan sinnittelin sinne vuoden ikään asti. Nyt taas imetys on ollut tämän reilu 4kk ikäisen kanssa helppoa, todella helppoa ensimmäiseen verrattuna. Nyt tästä saa itsekin sitä kaivattua läheisyyttä lapsen kanssa! 🙂
Hetki mentiin osittaisimetyksellä ja silloin kyllä huomasi, miten vaivalloista se pullon ja pumpun kanssa pelaaminen on. Hattua voi kyllä nostaa niille jotka sitä jaksaa! 🙂 toki on myös kiva että se pullo on mukana edes silloin tällöin niin saa itse omaa aikaa helpommin.

1 vastaus

oniinpä, kyllä se pullokin mahdollistaa asioita ja meillä myös käytössä aina välillä ! 🙂 ihanaa että siellä on nyt sujunut paremmin ja olet saanut nauttia imetyksestä! 🙂

1 vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Tehtävä­nimikkeenä Laura
Inhimillisen, sormenjäljillä ja leivänmuruilla koristellun äitiyden puolesta. Rehellistä vertaistukea niille äideille joiden pullat tulevat pakkasesta ja nurkissa pyörii design-valaisimien sijaan villakoiria. Kaunista, rakkauden täyteistä, rehellistä ja joskus jopa vähän karua arkea. Kirjoitusten takana häärii 25-vuotias kolmen prinsessan äiti Turun seudulta. Yhteyttä voi ottaa: tehtavanimikkeena@gmail.com

Arkisto

Instagram

  • Viimeinen kirjoitus Kaksplussalla tehty, haikeaa mutta niin ihanaa!  Perjantaina nähdään uudessa osoitteessa, joka löytyy profiilista! 😍👌 että mä kaipasin tuota vanhaa blogia❤ #happy#blogi#perheblogi#blogger#uusiatuulia

tehtavanimikkeenablogi

Artikkelit

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: