Tervetuloa mukaan perheemme tarinaan!

Koska blogini muutti juuri Vuodatuksesta Bloggeriin ja kaikki tekstit jäivät Vuodatukseen, ajattelin julkaista tässä vielä uudestaan perheestämme heinäkuussa kirjoittamani esittelyn. Vanhoja tekstejäni pääsee lukemaan tästä. Jos et muuta lue niin lue ainakin Kotikutsuista, Vanhempainilloista ja Taaperon pissahädästä

Tässä siis uusintana esittely meistä:

Kaksi lasta, tietysti tyttö ja poika, äiti ja isä, koira, vene ja
omakotitalo. Aika stereotyyppistä!

Sellaista meillä oli muutama vuosi
sitten. Mutta sitten kaikki muuttui. Vanha, selkäsairas koira halusi
lasten ja heidän mukanaan tuomien lapsilaumojen sijaan mieluummin
asumaan mummolaan. Kolmas lapsi teki idyllisestä normiperheestä
suurperheen, jonka liikuttelu paikasta toiseen on usein
katastrofaalista. Miehen työpaikka siirtyi Jyväskylästä Pirkanmaalle,
minkä tuomassa pyörityksessä myytiin vene ja omakotitalo. Siinä oli
hetken semmoista ”kun elämässä kaiken menettää, silloin vapaus on ainut,
mitä käteen jää” -tyyppistä melankoliaa, mutta jäi käteen muutakin kuin
rakot muuttolaatikoiden kantamisesta.

Kolme lasta, tyttö,
poika ja tyttö, äiti ja isä, rivitalo. Tänä päivänä erikoista siksi,
että olemme ydinperhe. Sitä ei kukaan uusi tuttavuus uskonut, kun
saatuamme lapsemme 7- ja 4-vuotiaiksi aloin taas kulkea maha pystyssä.
”Ensimmäistäkö odotat”, kyseltiin 31-vuotiaalta minältäni. Hymyt
hyytyivät, kun kerroin, että kolmatta. Sitten hymyt syttyivät taas, kun
minulta alettiin kautta rantain kysellä, että onko kyseessä uusi, ihana
mies ja vihdoin yhteinen onni. Sama vanha mies -tokaisut hyydyttivät
hymyt. Herranjjumala, kolme lasta!

20150718_173258.jpg
20150602_132807.jpg

Mutta
ihania lapsia olemme saaneet! Ei ole monta vuotta siitä, kun esikoinen
kaivautui kainalooni ja sanoi, että ”sinä äiti varmaan vieläkin
ihmettelet, miksi just sinä olet saanut maailman ihanimmat lapset!”.
Kyllä, ihmettelen. Ja välillä myös ihmettelen, että miksi juuri minä
olen saanut kaikista ärsytt… raivostutt… rasitt… Ei kun ei mitään
sittenkään.

Meidän kuudesluokkalainen ”Matilda” on
ihana isosisko, taitava piirtäjä, näytelmäkerholainen ja partiolainen.
On ihanaa seurata tytön kasvua, ja pelätä tulevaa murrosikää, ja saada
olla vielä mukana hänen elämänsä tapahtumissa päivittäin.

”Henrik”
on reipas kolmasluokkalainen, joka käy myös partiossa ja pelaa sählyä.
Poikajoukko pelaa milloin ulkona pistettä, milloin sisällä Xboxia. Star
Wars on vienyt tämän herran ihan mukanaan!

”Aava” on neljävuotias
prinsessa, joka rakastaa mekkoja, röyhelöitä ja rimpsuja. Hän kasvattaa
Tähkäpään tukkaa ja haluaa alkaa harrastaa balettia. Balettitunneilla
hän aikoo tehdä vain kärrynpyöriä tutu yllään. Aavan keliakia on yksi
perheenjäsenemme, sen verran se vaatii aina huomioimista.
Keliakia-arjestamme kirjoitan Suunta-verkkopalvelun Arjen murusia
-ryhmäblogissa. Perheemme esittelyn voit lukea tästä, Aavan keliakian diagnosoinnista tästä.

20150628_191130.jpg

Teille
lienee ihan sama, ovatko lapseni nimeltään esimerkiksi Tellervo, Kyösti
ja Kyllikki vai käytänkö heidän oikeita nimiään. En aio kuitenkaan
julkaista kotiosoitettamme, ja vaikka julkaisisin, en jaksa uskoa, että
tulisitte bussilasteittain katsomaan, millaisessa rivissä pyörämme ovat
etuovellamme ja että olenko muistanut nyppiä kukista irronneet
terälehdet pois. Jos tulette nyt sitten Kuusamosta bussireissulle ihan
niin kuin meitä varten tänne Pirkanmaalle, niin voin kertoa, että Ikeaan
on 15 minuuttia ja Ideaparkkiin 20 minuuttia. Käykää samalla vaikka
sitten shoppailemassa, että saatte jotain sisältöä reissuunne.

Sitten
meillä asuu myös mies. On roikkunut perässä jo 18 vuotta. Tai en
tiedä kuka on roikkunut ja kenen perässä… Mies käy töissä, elättää
työtöntä vaimoaan (EDIT: nyt tammikuussa työttömyyteni loppuu ainakin toistaiseksi) ja kolmea kiittämätöntä kakaraa, on pitkä ja komea ja
tekee jumalaisen hyvää ruokaa. Kutsutaan häntä tässä blogissa
kirjaimella A. Hän on nimittäin siitä erikoinen, että hän haluaa elää
vain In Real Life -elämää. Jäänyt tyyliin kasarille elämään. On hänellä
Facebook, mutta siellä hän käy vain silloin, kun hänet on liitetty
johonkin työ-, kaveri- tai sukellusporukan tapahtumansuunnitteluketjuun
tai -sivuun. Jos näette joskus, että hänen Facebookissaan on päivitys,
niin siinä lukee, että A. on tapahtumassa X henkilön Hanna kanssa. Kyllä
vain, minä sen olen sinne lisännyt ihan omin kätösin hänen kännykkänsä
varastamalla.

Äskettäin sanoin, että ota nyt kuva vaimostasi ja laita
Facebookiin, että ”Kauniin vaimon kanssa katsomassa stand up -esitystä”.
Sanoi, että voi ottaa kauniista vaimosta kuvan, mutta miksi hän
näyttäisi sen muille. Just. Se kellä onni on, se onnen kätkeköön? No,
saanpa ruotia parisuhdettani surutta somessa, kun hän ei ole
kiinnostunut stalkkaamaan edes vaimoaan. Hah!

Äsken A. tuli
pussailemaan minua kesken tämän kirjoittamisen. Kysyin häneltä, että
onko minun ihan pakko nyt osoittaa huomiota IRL, enkö voi vaan klikata
hänen Facebookissaan, että ”tykkää”. Ei käynyt.

Niin, minä olen
siis työtön (EDIT: Tammikuussa aloitan alustavasti kevään kestävän työn). Tai siis ei, en ole työtön vaan työnhakija, kotiäiti,
itseni kehittäjä… Etsin Pirkanmaalta toimittajan ja tiedottajan töitä
ja koska kukaan ei toistaiseksi maksa minulle kirjoittamisesta, niin
kirjoittamisneuroosissani kirjoitan kolmea eri blogia. Ja siivoan, teen
ruokaa, siivoan, pesen pyykkiä ja taittelen kuivia kaappiin, vien lapsia
puistoihin ja puuhamaihin, siivoan, muistutan läksyistä, repuista,
luistimista, sählymailoista, synttäreistä, siivoamisesta ja suihkussa
käymisestä, toimin erotuomarina, käsken heräämään ja käsken nukkumaan ja
sanoinko jo, että siivoan…

Mitäs kertoisin itsestäni?
35-vuotias, pakkomielle kirjoittamiseen ja siivoamiseen. Jaa mutta ne
kerroin jo. Tämä on yhdeksäs paikkakuntani ja viides maakuntani;
sydämeni asuu Itä-Suomessa. Rakastan lapsiani, perhettäni ja ystäviäni
yli kaiken. Perhearjen keskellä parasta on laittaa ystävien kanssa
korkkarit kattoon ja jatkaa siitä mihin jäätiin viimeksi, kun tavattiin.
Siis kun meikit naamoilta me naurettiin. Siis silloin, kun yö, tai
yhden ystävän kanssa Yö, vie meidät yli pyykkivuorten, läpi
lasikattojen.

Shoppailen lasten- ja naistenvaatteita ja astioita
sekä sisustan kaksikerroksista rivitaloasuntoamme valkean, mustan ja
harmaan sävyillä. Haaveilen erilaisista töistä kirjoittamisen parissa, perheen ja suvun
terveydestä, hetkistä ystävien kanssa, tatuoinneista, ulkomaanmatkoista,
siististä kodista, Fazerin punaisesta suklaalevystä…

20150728_113144%20%E2%80%93%20kopio.jpg

Olemme
asuneet nyt puolitoista vuotta Tampereen kupeessa. Tampere on ollut meille
hyvä, se on ainoastaan tappanut ammatillisen itsetuntoni ja pilannut
kovalla vedellään hiukseni, mutta muuten ihan kivasti porskutetaan
arjessa eteenpäin. Kirjoitan tässä blogissa tavallisesta arjestamme sekä
yksittäisiä havaintoja äitiydestä ja naiseudesta. Tervetuloa meidän
perheen mukaan!

Kommentit

2 kommenttia

Tulkaa vaikka ihan pikkuautolla käymään sieltä Kuusamosta 😉 Kiva, kun luet!

Heh alkoi naurattamaan toi et bussilasti Kuusamosta..mitä jos keräänki porukan ja tullaanki.. terveisin. Pikkuserkkusi Kuusamosta 😉 ihana blogi sulla

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä