Yleinen 7.2.2016

Äiti, käyttäydy asiallisesti!

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Äiti-ihmiset ovat kaikkien lasten ja aikuisten esikuvia ja idoleita.
He käyttäytyvät asiallisesti ja aikuismaisesti ja asettavat aina lapset itsensä
edelle. He ovat rauhallisia, harkitsevia ja tyyniä, eivätkä ikinä menetä
malttiaan, kasvojaan tai tilanteen tai elämänsä hallintaa.

Yleensä. Useimmat. Ne tylsät. Siksipä minusta on ihanaa, että kaikki
eivät ole sellaisia. Ei saa jumittua äidin rooliin, pitää myös osata heittäytyä
ja elää! Ei
tästä äitiydestä selviä olematta vähän hullu ja pimeä tyyppi.
Kolmekymppinen kolmen lapsen äiti kertoi juuri minulle,
mitä hänelle tapahtui aivan yllättäen ilman ennakkovaroitusta. Kerron sen
teille tässä alla, tämä on laskiaiseen sopiva iltasatu teille kaikille aikuisille.

Jäämäki

Yhtenä päivänä tullessani kotiin ihastelin pihapiirin
lapsia, jotka leikkivät pihassamme olevassa mäessä, joka oli jäätynyt aivan
peilikirkkaaksi. Heillä näytti olevan tosi kivaa. Minä siinä hymyilin lapsukaisille
ja sanoin, että minäkin haluaisin joku päivä kokeilla laskea heidän
jäämäestään. 

Lapset katsoivat minua kulmiensa alta ilmeellä, joka tarkoittaa
heidän kielellään, että OMG. Päätin sitten olla ihan vaan hiljaa ja jatkaa
iälleni sopivasti käyttäytyen kotiin tekemään ruokaa perheelleni.

Samana iltana tulin 9-vuotiaan
tyttäreni kanssa kaupasta kotiin jo pimeän tultua. Siinä se jäämäki taas oli, ihan varoittamatta
edessämme. Tyttö sinkosi sinne, ja näytti iloisena, että ”Katso äiti, tähän
lyhtypylvääseen on kiinnitetty tällainen narukin, että jäämäessä voi roikkua
sen narun varassa!”. 

Tyttö laski alas, ja se näytti kivalta. Liian
kivalta.


Hetken mielijohteesta laskin kauppakassin lumihankeen, ja
hullu kiilto silmissä siirryin mäen päälle. Minulla oli päälläni aika äskettäin
ostamani parhaimmat arkihousuni ja se parempi kauppatakki. Tässä asussani huomasin
asettuvani mäen päällä mahallani jäälle.


Vaimeasti kuulin, että tyttö kysyi, että ”Mitä sä äiti aiot”, mutta
se oli jo myöhäistä… Yhtäkkiä huomasin ottavani vähän vauhtia, ja niin vain luisuin pää edellä mahallani mäkeen. Niissä hyvissä vaatteissani, siihen lasten mäkeen, siihen
jyrkkään ja peilikirkkaaseen jäämäkeen, ihan siinä keskellä 20 asunnon
rivitalokompleksiamme, tavallisena arki-iltana. Viuuuuuuuh!!!

Että tömps vaan


Mäessä tajusin, että nyt mennään vähän liian lujaa minun
reaktiokyvyilleni. Ja meninkin muuten kovaa!

Jäämäen alaosaan, koko mäen puoliväliin, oli kertynyt
hyvin tamppaantunut kova lumitöppäre. Siihen minä tömähdin vauhdilla,
mahallani laskien, koko painollani, että tömps vaan kuului.

Kolahdus iski rintaan ensimmäisenä, löi ilmat pihalle. Sitten
kieriskelin loppumatkan kuin vauhtia kasvattava lumipallo lumivyöryssä Alpeilla. Pysähdyin
onneksi ennen mäen alla olevaa aitaa ja aidan takana olevaa syvää rotkoa, joka vie
metsään, jossa on hyvin paljon kiviä, kantoja ja teräviä oksia. En sentään ottanut lumipallona pyöriessäni aitaa mukaani ja painellut sinne metsään asti!

Siellä minä makasin pitkälläni kauppavaatteissani ja
tunnollisena äitinä, perheelleni ostamat ruuat  mäen päällä muovikassissa.
Jäin maahan yhtä aikaa itkemään, nauramaan, 
voivottelemaan ja häpeämäänkin. Ei kai kukaan nähnyt?


Sitten tajusin, että se lapsi tuijottaa minua silmät suurena ja hyvin
järkyttyneenä. Tyttö tiedusteli hyvin varovasti, lähes kuiskaten, että sattuiko
minuun. Nauroin vedet silmissä maassa maaten, että ”Joo!”.

Kuoletko sä nyt?

Könysin liukkaan mäen ylös nauraen. Joka paikkaan sattui.  Lapsi ripitti,
että kannattaisi ottaa vähän varovaisemmin. Samalla hän kuitenkin kysyi, kesken
ansaitsemani saarnan, huolestuneena, että ovatko vammani niin pahoja, että
saattaisinko kuolla niihin.

Tyttö oli oli selvästi huolissaan touhuistani ja
mielentilastani, varsinkin sen jälkeen, kun samana iltana tapahtui jotain
muutakin. Sen enempää ajattelematta tyttö päätti nimittäin näyttää minulle
kärrynpyörän.

Taas silmiini syttyi se saman kiilto. Tyttö näki sen ja huusi heti, että ”ET!”.
Myöhäistä!


Yritin heilauttaa olkkarissa kärrynpyörän, koska minua
häiritsee, että en ole koskaan sitä oppinut. Jos jollakin on pieni olohuone,
niin meillä. Tuskin vessaa isompi. En kuitenkaan ymmärtänyt sitä ajatella.

Pikkuisen vauhtia… Ja ympäri, kierien ja lattiaan rojahtaen. Mäjäytin
loppukaneetiksi vielä takaraivoni tv-tasoon niin, että tumahti. Tuli kuhmu, tuli
taas hysteeristä itkunaurua.

Taas lapsi kysyi, että kuolenko. Pienemmät lapset, vasta päiväkoti-ikäiset, katsoivat silmillä, jotka melkein irtosivat päästä. Suurilla, kauhistuneilla ja järkyttyneillä silmillä. 

En, en toki kuole, mutta
sattui kyllä!

Mies tuli samaan aikaan vessasta ja kysyi, että mitä ihmettä
täällä tapahtuu. Sen jälkeen perhe asetti minulle kiellon, etten saa enää
heittäytyä tuolla tavalla. 

Miksi, kysyn vaan! Kyllä äitien elämä on tylsää!
Kenellä on komeimmat mustelmat, kenellä? Hah! Näyttäkääpä! Minulla on lisää näitä myös polvissa ja säärissä!
Ystäväni, olet idolini! Älä tottele perhettä, älä tyydy elämään pelkkää äidin roolia! Kunhan nyt muistat, että et kuitenkaan kuole noissa tempauksissasi. Lähdetään siitä! 
Ja pyydä ensi kerralla minut mukaan, kokeillaan vaikka roikkua leikkipuiston kiipeilytelineen verkosta polvista pää alaspäin ja hypätä siitä voltilla maahan. Siitä tulee niin siistiä!

EDIT:

Julkaistuani tämän tarinan sain tältä ystävältäni viestin, jossa oli myös kuva. Ei varmaan tarvitse sanoa mitään enää.

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kommentit (10)

Ymmärrän! Mäkin oon reväyttänyt itseni kärrynpyörää tehdessä 😀




0
1 vastaus

Tästä tulikin mieleeni viime kesänä lapsen toiveesta tekemäni kuperkeikka takaperin, kahdesti jopa… Toinen kerta oli liikaa ja kuukauden vai liekö ylikin kärsin melkoisista niskakivuista ja pää kääntyi, noh, aika huonosti! Nyt jo vähän naurattaa, kun pysyviä vaurioita ei jäänyt =D




0
1 vastaus

Ai kauheaa! Ei kannattaisi vanhoilla päivillä yrittää! 😀 Et onneksi kuollut!




0
1 vastaus

Onneksi en! Vaikka hetken silloin tuntui ettei sekään kaukana ollut, kun kivulta ei pystynyt kunnolla edes hengittämään! =D




0
1 vastaus

Äidit tarvitsisivat vaarallisen työn lisän!




0
1 vastaus

Anteeksi, mutta nauroin ihan kauheasti tätä lukiessani. 😀 Onneksi ei käynyt pahemmin!




0
1 vastaus

Tiedän, mä oon nauranut eilisestä asti ja rukoillut häntä kertomaan lisää yksityiskohtia 😀 Ja lopulta odotin vain Aavan nukkumaan menemistä, että saisin kertoa kaiken teille lukijoille!




0
1 vastaus

😀 Teinikin tuli kysymään, että mitä mutsi hörisee 🙂
Mulle ei ole käynyt mitään takapuolen jumittumista kummempaa. Mä olen äiti/sukulaispentujen lastenhoitaja, joka on aina liukumäessä, kiipeilytelineessä yms. ensimmäisenä. Persuksesta jään aina kaikkiin kiinni, ovat perhanat mitoittaneet pinemmille perille nuo huvilaitteet.
Koiran kanssa kävin tuossa yksi ilta lumetuslumikasamäessä yksinään ilman minkään näköisiä ihmislapsia vetämässä peffamäet. Kivaa oli, ei sattunut lumipesua kummempaa 🙂

T: 43-vuotias, entinen tasamaan lapsi




0
1 vastaus

Aijaijai… sattuu pelkkä ajatuskin! Hyppäsin opiskelemaan vuosien tauon (ja lasten)jälkeen ja nuorille suunnatuilla liikuntatunneilla oli pakko sanoa että en uskalla edes yrittää kuperkeikkoja tai muita, muuten luukasa vaan kolisee lattialle 😀 hrrr.. miten vanhetessa pulkkamäki alkaa kuulostaa vaaralliselle lajille 😉




0
1 vastaus

Ymmärrän! Mäkin oon reväyttänyt itseni kärrynpyörää tehdessä 😀




0
1 vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: