Kun postilaatikko ahdisteli naista

Minusta on ihanaa, että aikuiset naiset voivat joskus riisua päältään
jakkupuvun, uran, arvokkuuden ja elämänkokemuksen ja heittäytyä
pyhävaatteissaan lasten liukumäkeen sillä seurauksella, että joutuvat melkeinpä
hakemaan loppuviikoksi sairauslomaa fyysisten ja henkisten vammojen vuoksi.
Ystäväni revitteli juuri niin, mitä arvostan valtavasti. Lue ihmeessä!

On ihanaa, että ei tarvitse aina käyttäytyä. On ihanaa, että muutkin
mokaavat. On ihanaa, että joku tunnustaa sen ja osaa nauraa itselleen.

Jäämäkiä harrastava ystäväni on tutustuttanut minut ystäväänsä, jolle kävi
juuri niin, että hän myöhästyi bussista. Se oli virhe.

Olemme oppineet, että olisi suosittava julkisia kulkuvälineitä yksinäisen
yksityisautoilun sijaan. Kyllä me sen tiedämme! Ystävälleni siis sattui käymään
aamukiireessä niin surkeasti, että hän myöhästyi bussista ja joutui siis
ottamaan alleen auton. Koska naisihmisen on päästävä töihin ajoissa joutumatta
pulaan, ei liene niin kauhea asia istua joskus auton rattiin.

Kyllä se oli kauhea asia. Maailmankaikkeus tuli väliin ja kosti tämän ilmastonmuutosta jouduttavan teon. Ystäväni
kertoi minulle tarinan tästä aamusta näin:

Tarina ilkeästä postilaatikosta

Ajelin kohti työmaata, kun huomasin yhtäkkiä postilaatikon keskellä tietä.
Siinä se nökötti, punainen, ihka elävä, aito postilaatikko. En mahtunut
väistämään. En uskaltanut ajaa päältä, että rengas ei puhkeaisi. En voinut
pysähtyä, koska ajoin rajoitusten mukaista kovaa vauhtia keskellä valtaväylän
ramppia! Ja siinä se postilaatikko oli, joka hetki yhä lähempänä.

Ei ollut mitään muuta mahdollisuutta kuin ajaa hurauttaa keskeltä yli vaan
ja toivoa, että myös mahtuu yli. Silmät kiinni ja kädet ristissä ja kirkuen, tai no
oikeastaan kädet valkoisina rattia puristaen, silmät suurina kuin kissan nähneellä
hiirellä ja suu äänettömään huutoon avautuneena hurautin yli niin, että kolahdus
vaan kuului.

En enää matkustanut yksityisautollani yksin. Sain mukaani ylimääräisen
matkustajan: punaisen postilaatikon. Tulevaisuuden varalle voin nyt kertoa, että
postilaatikko ei mahdu valtatien ja
Punton väliin. Älä yritä tätä kotona!

Melkoisella metelillä nilkuttelin seuraavaa ramppia
ylös vastaantulevien autojen kuskien viittilöidessä hätääntyneenä minulle, että
”Hei sulla on postilaatikko auton alla”. No shit! Kyllä ihminen saa
aamuruuhkassa ajella oman postilaatikkonsa kanssa, jos haluaa eikä tarvitse
jokaisen siitä tehdä numeroa! Vilkuttelivat jokainen kuin olisin vähä-älyinen. Kai minä nyt huomasin, että mukanani on postilaatikko.

Varo punaisia, ne ovat yleensä niitä ahdistelijalaatikoita. Kuva täältä.

Kurvasin mukavan metelin ja postilaatikon kanssa
lähimmän ABC:n pihaan. Siinä sitten naisihminen pikku-Puntostaan ulos ihmettelemään,
että kyllä, postilaatikko sitten halusi lähteä mukaani. En voi sanoa olevani mikään
automekaanikko. Siinä tuijottelin postilaatikkoa ja kelloa, enkä tiennyt,
olisiko parasta nauraa, itkeä vai kirkua. Tilanteen olisi tehnyt
täydellisemmäksi vain semmoinen, että minulla olisi ollut jalassa 20 sentin
piikkikorot ja minihame ja pikkujakku. Olisin ottanut ehkä duckface-selfieitä
postilaatikon ja Punton kanssa!

Otin aseekseni auton lumiharjan ja yritin sohia sillä
postilaatikkoa yrittäen tehdä sen sillä tavalla huomaamattomasti, että
ihan koko parkkipaikallinen autoilijoita ei olisi huomannut. Olin sillä tavalla
tähdännyt ajaessani hienosti keskelle, että kiinni oli ja pysyi tämä kuokkavieraani. En yltänyt koko lootaan.

Hyppäsin takaisin rattiin ja suhasin hetken
eteen ja taakse. Ei vaikutusta. Huokaisin, ajoin kunnolla parkkiin ja soitin töihin, että ihan heti en
ole tulossa, on vähän niin kuin tilanne päällä.

Kumpaan näistä luottaisit? Maskuliiniseen, komeaan ja turvalliseen harmaaseen vai rentoon punaiseen? Mieti tarkasti! Kuva täältä.

Mulkoilin
postilaatikkoa yrityksenäni tappaa se katseellani, kun tuli viereeni herrasmies
kattofirman mainostakki yllään. ”Hei sulla on postilaatikko auton alla”,
sanoi hän minulle ystävällisesti. ”Joo huomasin”, sanoin väläyttäen
hymyn, joka sekin voisi tappaa. 

Herrasmies ei pelästynyt hymyäni vaan nappasi
lumiharjan kädestäni, könysi Puntoni alle ja sai sen pahanilmanlootan irti!
Halleluja! Ihana mies! 

Tarjosin hänelle kiitokseksi ilmaista
postilaatikkoa, mutta hän ei sitä tarvinnut. Sanoi kuitenkin, että muistaisin
hänet, kun tarvitsen kattoremonttia. No, ei minulla kerrostaloasukkaana
juuri ole valtaa kattofirman valinnassa, mutta jos joku nyt tarvitsee
Pirkanmaalla kattoremonttia, niin kannattaisi soittaa kaikki firmat läpi ja
valita se, jossa työskentelevä herrasmies osaa irrottaa auton pohjasta
postilaatikon.

Eniten jäi ehkä harmittamaan, että en katsonut
hylkäämästäni postilaatikosta, onko se täynnä rahalähetyksiä. Niillä rahoilla
olisin ostanut isomaavaraisen maasturin. Harmittaa myös, että en painanut mieleeni kattofirman nimeä. Olisin heti suositellut firmaa kotitaloni taloyhtiölle sekä koko muullekin maailmalle.

 

Moni kakku päältä kaunis? Raamit kenties kohdallaan, mutta entä sisältö? Kuva täältä.

Mikäkö on tämän tarinan opetus? No se, että
koskaan ei tiedä, mistä paha postilaatikko hyökkää ja että kyllä joku
herrasmies jostain (kattofirmasta) saattaa kuitenkin tulla ja pelastaa. Ja että naura itsellesi
ihan kunnolla, kun tilanne sen vaatii! Naura kaverillesi myös!

Ps. Lue myös mitä tapahtui, kun äidin ja kolmen tytön autosta puhkesi rengas keskellä ei mitään. Puhjennut autonrengas, olkaapa hyvä!

Kommentit

6 kommenttia

Voi kiitos Paula! Kiva kuulla! Blogiarkistoista löytyy paljonkin juttuja muustakin elämästä kuin lapsista. Kannattaa kurkistaa myös Vuodatukseen jääneitä vanhempia tekstejäni. Tiedän, että blogiani lukee myös lapsettomia sekä lapsensa maailmalle jo saaneita, joten kaikkia ei vauva-aiheet kiinnosta. 🙂

Hei kirjoitustesi taso vaihtelee todella paljon. Aikaisemmassa kirjoituksessa pohdit, ettet enää kaipaa vauvoja. Postaus oli hyvä ja mielenkiintoinen. Myös monet aiemmat postaukset ovat olleet hyvin kirjoitettuja. Osa niinkuin tämä postaus menee kummallisen saduttelun maailmaan. Postaus ideoina, ihan arkipäivän puuhianne, lasten sisaruussuhteet, mitä touhuatte viikonloppuna ym.

Kiitos kommentista! Blogitekstejä voi kirjoittaa monella tavalla. Blogi voi olla päiväkirja tai sitten se voi olla vaikka kokkailuun, laihdutukseen, rakentamiseen tai vauvan odotukseen liittyvä blogi. Minun blogini ei noudata mitään tiettyä kaavaa vaan kirjoittelen aiheista, mitkä milloinkin tulevat mieleen. Kiitos postausideoista!

Todella hyvä ja monipuolinen blogi! Kiva kun aiheet ja tyylit vaihtelee, jatka ehdottomasti samaan malliin! 🙂

Kiitos ihana! Tykkään kirjoittaa myös ajatuksia naiseudesta ja äitiydestä sekä kirjoituksia, joissa on myös ripaus huumoria. Voin kertoa, että ilman niitä blogini olisi aika tylsä katsaus pelkästä työstä ja lapsiperheen arjesta kotitöineen.

Hei..Päivän piristys! �� Minusta on ihana lukea monipuolisia tekstejä laidasta laitaan. Elämän tapahtumista, nekö ei yleensä pyöri vain yhden tai kahdenkaan asian ympärillä. Kiitos!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä