Yleinen 2.3.2016

Epätavallinen keskiviikko

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Tänään oli monella tavalla epätavallinen keskiviikko. Yleensä olen keskiviikkoisin töissä 8-16 ja 18-21, mutta tämän päivän iltatyöt oli siirretty huomiselle. (Lue yhdestä tällaisesta keskiviikosta tästä.)

Tämä päivä oli myös sillä tavalla erilainen, että mies ja lapset jäivät viettämään talvilomaa kotiin. Sain siis aamulla huolehtia vain itsestäni ja kävellä töihin! Yleensä menen autolla, koska Aavan päiväkoti on toisella puolella kylää.

Pienissä lapsissa on sellainen aikuiset hulluiksi tekevä hassu juttu, että hoitopäivän aamuina heidät saa väkisin repiä ylös ja vapaapäivinä he taas ovat hyvinkin reippaina hereillä ennen muita. Aava herätetään arkena kello 7 väkipakolla. Viikonloppuisin ja muina vapaapäivinä hän sitten herää ihan itse 5.30-6.30, niin kuin tänäkin aamuna.

Laitoin Aavalle aamupalan ja lähdin töihin vähän ennen kahdeksaa.

Muut jäivät nukkumaan, Aava jäi Lego-kirjansa pariin.

Työni on hyvin itsenäistä: suunnittelen itse, mikä tehtävä vaatii milloinkin paneutumista. Tänään tartuin härkää sarvista ja kirjoitin yhtä vaikeaa tekstiä, jonka tekemistä olen lykännyt. Hyvin sain hommaa eteenpäin.

Haastoin työporukkani eilen alkaneeseen kyykkyhaasteeseen. Sain jo kaksi työkaveria mukaan. Totesimme, että tunnin välein on joka tapauksessa noustava seisomaan, joten kyykkäsimme porukalla toimistolla. Vaikka käyn salilla, en ole kyykännyt, minkä huomasin tänään, haasteen toisena päivänä, reisissäni oikein hyvin.

Kotijoukot kävivät kylpylässä, josta tulivat minun päästyäni töistä. Halusin päästä itsekin ikään kuin lomamoodiin, joten menimme päivälliselle Daddys dineriin. Ihan luksusta istua koko perhe valmiiseen pöytään ja jättää tiskit muille! Ravintolareissu meni tosi hyvin. Meillä oli hauskaa ja ruoka oli hyvää. Ei mennyt ollenkaan niin kuin tässä kaaoottisessa, humoristisessa kuvauksessa.

Kotiin päästyämme lähdin Henrikin kanssa pian hakemaan postista ”majuja”, hänen hartaasti toivomiaan housuja. Voi miten kiitollinen ja onnellinen hän oli niistä! Meidän koululaisemme eivät juuri koskaan pyydä mitään vaatteita, joten nyt oli kyllä ansaittu toive.

Housujen sovituksen jälkeen Matilda näytti kuminauhatempun, jota en millään tajunnut. Taikaa se olikin!

Lupasin lapsille, että en tänään lähde salille enkä tee kotitöitä vaan katson heidän kanssaan jonkun leffan. Matilda ja A. lopulta valitsivat kiinnostavan romaanin lukemisen eivätkä liittyneet joukkoomme.

Minä, Aava ja Henrik käperryimme sohvalle viltin alle katsomaan elokuvaa Poutapilviä ja lihapullakuuroja. Se oli ihan hauska elokuva, vaikka välillä vain nuuskuttelin minuun nojaavia vaaleita päitä ja pilkin. Äiti-ihmisille voin kertoa, että tässä piirretyssä leffassa esiintyvällä lihaksikkaalla poliisimiehellä on aika hyvä peba! Suosittelen tsekkaamaan!

Elokuvan jälkeen A., Henrik ja Aava rakensivat hetken Legoilla ja minä laitoin iltapalaa lapsille. Minulla ja A:lla ei todellakaan ollut nälkä, ei ole varmaan ennen viikonloppua yhtään.

Huumorimiehemme Henrik tarjosi minulle ihan pokkana Aavan leikkikeittiölaatikosta viinirypäleitä. En mennyt halpaan!

Aavan iltapesujen jälkeen luin hänelle vielä kirjaa, joka ei todellakaan ollut osastoa Seepralta lorahti pissa. Palautimme ne kauheat kirjat jo. Lue ihmeessä! 

Annoin pusun maailman rakkaimmalle Pupulle ja maailman rakkaimmalle tytölle, joka meinasi vielä yrittää keksiä kaikkia juttuja, joilla pitkittäisi nukkumaan menoa. ”Arvaa mitä?” hän vielä kysyi. Huokaisin, että ”No kerro”. ”Sä olet mun tosi rakas”, kuului pieni ääni prinsessapeiton alta. Niin, niin hänkin, aina. 

Nenä on taas irronnut eikä äiti koskaan muista korjata sitä…

Aavan mentyä nukkumaan ostin Matildalle netistä junaliput huomiselle reissulle ystävän luo. Kun olin klikkaillut oikeat liput, otin käteeni lompakkoni. Matilda alkoi nauraa. Hän epäili, että kaivan lompakostani setelin ja ojennan sen tietokoneen näyttöä kohti. Ihan niin fossiili en sentään ole! 

Matilda pakkaili vielä kassiaan ennen iltapesuja. 

Kun A. meni peittelemään Henrikiä nukkumaan, huusi Matilda minua apuun vessaan. Hän oli onnistunut irrottamaan peilikaapin oven! Tutkimme yhdessä ovea hetken ja saimme kuin saimmekin oven paikoilleen. Olimme ylpeitä kuin olisimme tehneet vähintäänkin ydinfyysikkoina merkittävän tutkimuksen. Heitimme yläfemmat ja totesimme, että me emme tarvitse miehiä mihinkään! No ehkä aika moneen, mutta ei nyt tähän! 

Nyt on kello 22.18. Pohdin, että taittelenko hetken pyykkejä, mutta ehkä en. 

Ehtii ne huomennakin. Tai sitten ei, kun siirtyi huomiselle se maratontyöpäivä.

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Yli pyykkivuorten
HANNA Havaintoja perhe-elämästä, äitiydestä, naiseudesta, sisustamisesta ja lapsen keliakiasta. Vertaistukea myös uhmaikään, kouluikään, murrosikään ja ruuhkavuosiin. Blogissa mukana "Aava", s. 2011, "Henrik", s. 2006, "Matilda", s. 2003 ja aviomies. Yhteydenotot: ylipyykkivuorten@gmail.com

Arkisto

Instagram

  • Tämä viikko ei ole ollut ihan parhain. Ajoin töistä kotipihaan 21.15 ja menin takapihalle katsomaan omenapuiden kukkia. Eka hetki ulkona koko viikkona. Ihana ilta!

ylipyykkivuortenblog

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: