Liikunta

Turvottaako niin, ettei nappi mene kiinni? Katso videolta ohjeet vartin kotijumppaan, joka panee nesteet virtaamaan

Joskus loma- tai juhlakauden jälkeen on turha edes yrittää ängetä farkunnappia kiinni. Ikävä, pöhöttynyt tunne johtuu todennäköisesti vain kertyneestä nesteestä, jonka nopea kotijumppa panee taas virtaamaan.

Teksti:
Päivi Pelkonen
Kuvat:
Mirva Kakko

Turvotusta vähentävä jumppa Otaniemen Unisportissa.

Joskus loma- tai juhlakauden jälkeen on turha edes yrittää ängetä farkunnappia kiinni. Ikävä, pöhöttynyt tunne johtuu todennäköisesti vain kertyneestä nesteestä, jonka nopea kotijumppa panee taas virtaamaan.

Vanha sanonta liike on lääke pätee moneen asiaan – myös turvotukseen. Siksi ei kannata säikähtää muutamaa ylimääräistä, esimerkiksi loman aikana kertynyttä kiloa, sillä todennäköisesti turvotus johtuu nesteestä.

Nesteen kertyminen voi johtua monista syistä, mutta useimmiten se on vaaratonta ja siihen voi vaikuttaa omilla valinnoilla. Se voi johtua muun muassa runsaasta paikallaanolosta, alkoholista, suolaisesta ruoasta tai kuukautisista.

Pienestä turvotuksesta pääsee eroon, kun palaa takaisin säännöllisiin elämäntapoihin ja lähtee liikkeelle. Terveellinen vähäsuolainen ruoka, riittävä nesteiden juonti ja liikunta pitävät aineenvaihdunnan käynnissä.

Turvotus kertyy usein alaraajoihin, ja tämän jumpan kolme ensimmäistä liikettä panee nesteet kiertämään tehokkaasti erityisesti alavartalossa.

Tee liikkeet numerojärjestyksessä ja toista kutakin liikettä yhden minuutin ajan omalle kuntotasollesi sopivaan tahtiin. Lepää vasta sitten, kun olet tehnyt kaikki liikkeet läpi. Kun olet huilannut 1–2 minuuttia, aloita kierros alusta. Tee sarja läpi 2–4 kertaa.

Harjoitusohjelman suunnitteli FM, FAF Personal Trainer Päivi Pelkonen.

1. Kyykky ja varpaille nousu

Jumppa panee nesteet virtaamaan, ja turvotus häviää.
Jumppa panee nesteet virtaamaan, ja turvotus häviää.

Asetu lantionlevyiseen haara-asentoon. Laskeudu kyykkyyn keskivartalo tiukkana ja kosketa lattiaa sormillasi. Pidä polvet ja varpaat samaan suuntaan. Palaa ylös hallitusti. Nouse tämän jälkeen varpaille ja vie kädet ylös kohti kattoa. Palauta kantapäät takaisin lattiaan ja toista liike.

2. Haara-perushyppy

Ole hypätessäsi mahdollisimman äänetön.
Ole hypätessäsi mahdollisimman äänetön.

Seiso perusasennossa, jalat vieretysten, kädet vartalon vierellä. Hyppää jalat auki ja heilauta samalla kädet yläviistoon. Hyppää takaisin perusasentoon ja palauta kädet alas. Pyri olemaan höyhenenkevyt ja äänetön hypätessäsi. Jos et pysty hyppäämään, kosketa jalalla sivulle, palauta keskelle ja toista toisella jalalla.

3. Marjanpoiminta

Turvotus kertyy usein alaraajoihin. Jalkaliikkeet vähentävät alavartalon turvotusta.
Turvotus kertyy usein alaraajoihin. Jalkaliikkeet vähentävät alavartalon turvotusta.

Ota leveä haara-asento. Siirrä painopiste toiselle jalalle ja kyykkää alas. Pyyhkäise vastakkaisella kädellä lattiaa ja ”poimi marja ylös” edestäsi. Työnnä itsesi ylös kyykkyjalan avulla ja siirrä paino heti toiselle puolelle ja kyykkää alas. Pidä selkä ryhdikkäänä koko liikkeen ajan. Tarkista, että polvet ja varpaat osoittavat samaan suuntaan.

4. Punnerrus vatsamakuulle

Pidä keskivartalo tiukkana.
Pidä keskivartalo tiukkana.
Ala-asennossa läpsäytä kädet vastakkain.
Ala-asennossa läpsäytä kädet vastakkain.

Asetu keskivartalo tiukkana punnerrusasentoon joko polvet tai päkiät lattiassa. Laskeudu alas vatsamakuulle ja jarruta käsillä laskeutuessasi. Kun olet laskeutunut alas, läpsäytä kädet yhteen selän takana ja palauta ne hartioiden viereen lattiaan. Työnnä itsesi hallitusti käsien avulla takaisin lankkuasentoon.

5. Uimariliike

Pidä jalat ja keskivartalo tiukkana.
Pidä jalat ja keskivartalo tiukkana.

Asetu vatsamakuulle. Jännitä vatsa ja pakarat, nosta kädet sekä jalat ilmaan. Tuo kädet sivukautta taakse kohti lantiota ja purista lapoja yhteen. Liikkeen lopussa vedä kädet lähelle vartaloa ja kauhaise kädet pään vierestä takaisin eteen kuin uisit rintauintia.

Pidä jalat ylhäällä ja keskivartalo tiukkana koko liikkeen ajan.

6. Lantionnosto kylkiasennossa

Loman jälkeen ilmestyneestä turvotuksesta suurin osa on nestettä, joka lähtee, kun siirtyy takaisin terveellisiin elämäntapoihin.
Loman jälkeen ilmestyneestä turvotuksesta suurin osa on nestettä, joka lähtee, kun siirtyy takaisin terveellisiin elämäntapoihin.

Asetu lattialle kyljelleen kyynärnojaan, päällimmäinen käsi on vartalon vierellä. Nosta vartalo suorana ylös, keskivartalo tiukkana. Vie päällimmäinen käsi mahdollisimman pitkälle vartalon jatkoksi ja venytä kylki pitkäksi.

Ajattele, että joku venyttää sinua kädestä ja jalasta eri suuntiin. Palauta vartalo takaisin alas mutta pidä jännitys lihaksissa.

Jos haluat keventää liikettä, koukista alempi jalka. Toista toiselle puolelle.

7. Nimikirjoitus

Vatsalihasliike on sitä voimakkaampi, mitä isompia kirjaimia teet.
Vatsalihasliike on sitä voimakkaampi, mitä isompia kirjaimia teet.

Asetu selinmakuulle ja tuo kädet vartalon vierelle. Nosta jalat ilmaan keskivartalon avulla. Kirjoita oma nimesi jalkoja liikuttamalla.

Mitä isompia kirjaimia teet, sitä vaativampaa nimikirjoituksen tekeminen on.

Liike tuntuu vatsalihaksissa.

 

Kuvauspaikka Unisport Otaniemi

 

X