10 lapsiperheen arvostamaa asiaa kotikunnassaan (Pirkkalasta nämä löytyvät)

Juuri julkaistun tutkimuksen mukaan kotikuntamme Pirkkala oli asukastyytyväisyyskyselyn paras kunta (jaettu ensimmäinen sija Kauniaisten kanssa). Olemme asuneet nyt kunnassa kolmen vuoden ajan, ja lähes joka kerta kunta on sijoittunut kyselyssä hyvin. Vuonna 2014 Pirkkala oli myös sijalla yksi. Ajattelin kertoa teille, miksi minun mielestäni Pirkkala on onnistunut monessa asiassa.

Jokainen rakastaa omaa kotipaikkaansa, mutta minä uskallan kertoa mielipiteeni siksikin, että tämä ei ole ainoa paikka, missä olen asunut. Järjestyksessä tämä on yhdeksäs kotikuntani ja Pirkanmaa viides maakuntani, joten olen ehtinyt nähdä elämää muuallakin. Pirkkalaan muutimme työn perässä tietämättä koko paikkakunnasta juuri mitään. Vaikka muutto oli niin hankala kuin muutot aina ovat varsinkin kouluikäisten kanssa, emme ole katuneet hetkeäkään. Pirkkala on kotimme.

Näitä kymmentä asiaa lapsiperhe arvostaa kotikunnassaan. Nämä asiat löytyvät Pirkkalasta Pirkanmaalta.

1. Ihmiset, me-henki

Kuulemma joka vuosi jokaiselle koululuokalle, jokaiselle rinnakkaisluokallekin siis, tulee kaksi uutta oppilasta. Luokan kaverisuhteet siis positiivisesti elävät ja niin sanotusti virkistyvät jatkuvasti.  Lapset ovat tottuneet siihen, että uusia, kivoja kavereita tulee porukkaan mukaan koko ajan. Siinä ei ole mitään outoa tai negatiivista. Ihmiset ottavat uudet vastaan avosylin niin koulussa, leikkipuistoissa, työpaikoilla kuin harrastuksissakin. Kun koko ajan tulee uusia ihmisiä, ja myös monia lähteekin esimerkiksi työn perässä, ei ole olemassa ajattelutapaa, että ”näin täällä on aina tehty, etkä sinä mahdu mukaan mielipiteinesi ja tapoinesi”. On luontevaa aloittaa uuteen ihmiseen tutustuminen kysymällä, kauanko hän on asunut Pirkkalassa. Koen, että meidät on otettu lämpimästi vastaan kaikkialla.

Me-henki näkyy muun muassa kunnan eri Facebook-ryhmissä, joissa varoitetaan vaikkapa epäilyttävän näköisen henkilöauton liikkeistä asuinalueilla, lahjoitetaan tavaroita, etsitään lapsiperheille seuraa tai etsitään yhdessä kadonnutta lemmikkieläintä, tarjoudutaan lapsenvahdiksi ja kehutaan erityisesti paikallista Teboilia, joka on sijaintinsa, erityisen loistavan palvelualttiutensa ja Pirkanmaan erikoisherkun kanansiipiensäkin vuoksi hyvin tunnettu koko kylän sydän.

Yksi me-hengen merkittävistä nostattajista on myös paikallislehti Pirkkalainen, joka jaetaan ilmaiseksi 15 000 talouteen joka keskiviikko. Kaikenikäiset lukevat lehden kannesta kanteen. Lehden jutut puhuttavat kauan. On iso asia, jos esimerkiksi jonkun ryhmän tapahtumasta uutisoidaan Pirkkalaisessa. Lehti julkaisee myös alakoulun toimittajakerholaisten tekstejä.

Pirkanmaa, Vähäjärvi

Turrin uimarannan vastarannalla näkyvät Nokia ja Tampere.

2. Toimiva päivähoito

Kun haimme Aavalle hoitopaikkaa, kunnasta soitti meille hoitopaikkoja järjestävä henkilö ja kyseli tarkasti ja kiinnostuneesti, millainen lapsi tyttömme on. Yhdessä pohdimme lapsellemme sopivaa parasta hoitomuotoa ja hoitopaikkaa. Aamulehden uutispäällikkö Riina Nevalainen nosti saman asian esille tässä kolumnissaan. Lapsi sai paikan päiväkodista, jonka ryhmän aikuiset ovat sydämellisiä, ystävällisiä, ammattitaitoisia ja huumorintajuisia. Emme voisi olla tyytyväisempiä.

3. Toimiva terveydenhoito

Lähes poikkeuksetta lapselle saa muutaman tunnin sisällä ajan terveyskeskukseen, kun sille on tarvetta. Terveyskeskuksessa on sydämellinen ja välittävä palvelu, jossa otetaan lapsi yksilönä huomioon. Neuvolapalvelu on myös hyvää, ja aikoja saa helposti jopa neuvolapsykologille.

Vähäjärvi, uimaranta

Vähäjärvi, Pirkanmaa

Kylän keskustassa oleva Vähäjärvi kerää kyläläiset kesällä nauttimaan uimisesta ja rantalentiksestä. Talvisin järvellä kulkevat hiihto- ja luisteluradat rinnakkain.

 4. Luonto lähellä

Vaikka Pirkkalaan rakennetaan tälläkin hetkellä uusia asuinalueita, on metsiä silti paljon. Latuverkosto on hyvä, metsissä on marjoja, sieniä ja kävelypolkuja kaikille, ja metsien reunoilla on rantoja, joilla saa vapaasti kulkea ja uida. Yleiset uimarannat, kuten sympaattinen pieni Vähäjärvi keräävät kesäisin kaikenikäisiä uimaan, ottamaan aurinkoa, syömään eväitä ja pelaamaan rantalentistä. Hoidettuja uimarantoja leikkipuistoineen on useita muuallakin.

Seurakunnan Pappilan laavulla voi käydä paistamassa makkaraa. Frisbeegolfratoja on kunnassa ainakin kaksi. Hiljaista ja rauhallista luontoa riittää kaikille tutustuttavaksi. Aivan suuren kaupungin kupeessa olevan kylän keskustassa laiduntaa kesäisin hevosia, lehmiä ja lampaita, joiden elämää saa seurata läheltä. Siinä ei eläintarhoja kaivata.

Pirkanmaa, kuntatyytyväisyyskysely

5. Koko kunnan ilmaisia tapahtumia

Kun kunta järjestää jonkun ison tapahtuman, tulee tapahtumaan mukaan koko kylä. Vuosittaisista tapahtumista merkittävin meille on kesän avaava ilmaistapahtuma Summer Boom, jossa tänä vuonna esiintyy Anna Puu. Viime vuonna tapahtumassa esiintyi Anna Abreu ja edellisvuonna Diandra. Meidän Pirkkala, Pirkkalan talvirieha, joulumarkkinat ja Pirkkalan hölkkä keräävät kunnan lapsiperheet tapahtumiin mukaan. On hienoa, että isolla vaivalla järjestetyt tapahtumat saavat väen liikkeelle. Lapsiperheille on paljon toimintaa kylässä aina kirjaston ilmaisista satutunneista kesän uimakouluihin. Myös esimerkiksi Reipin tila järjestää monenlaisia ilmaistapahtumia.

Anna Abreu, Summer Boom

Anna Abreu Summer Boom -ilmaistapahtumassa Pirkkalassa kesällä 2016.

6. Lyhyet välimatkat ja ilmainen joukkoliikenne

Pienessä kunnassa kouluun, kauppaan, kirjastoon ja harrastuksiin pääsee kävellen tai polkupyörällä. Lähes kaikkialla on lähin koulu lyhyen kävelymatkan päässä. Joukkoliikenne on ilmainen rattaiden kanssa liikkuville. Työssäkäyntialueella on monta kuntaa: 30 minuutissa pääsee hyvin moneen eri kuntaan, mikä parantaa työllistymismahdollisuuksia, kun kaikille ei töitä löydy omasta kunnasta. Tampereelle ajaa vartissa, Hämeenlinnaan tunnissa ja Helsinkiin kahdessa tunnissa. Lyhyt työmatka lyhentää lasten hoitopäiviä, kun lapsia pääsee nopeasti hakemaan työpäivän jälkeen.

Kuntatyytyväisyyskysely, luistelu

Luistelua Vähäjärvellä talvella 2017.

7. Seurakunta tukee perheitä

Pirkkalan seurakunta tukee lapsiperheitä monella tavalla. Ilmaiset päiväkerhot, perhekerhot, perhekahvilat ja pyhisparkit tukevat kokonaisvaltaisesti perheitä. Sillä aikaa, kun lapsi on lauantaina kolmen-neljän tunnin ajan ohjatussa pyhisparkissa, voivat vanhemmat levätä, käydä ostoksilla tai vaikka siivota. Talvi- ja pääsiäistapahtumissa saa pikkukolikoilla tai ilmaiseksi isoja elämyksiä, kuten poniratsastusta, ongintaa, askarteluja ja herkullisia vohveleita. Seurakunnan juhannusjuhlassa on aina suuri joukko paikkakuntalaisia viettämässä järven rannalla keskikesän juhlaa. Myös kunta järjestää erilaisia kerhoja lapsille ja aikuisille.

Lähetyskahvilan hinnoilla voi tiukemmassakin tilanteessa elävä perhe käydä pullalla ja mehulla ihan oikeassa kahvilassa. Seurakunnassa on harvinaisen vireä nuorisotoiminta: jokaisessa nuortenillassa käy useita kymmeniä, jopa 80 nuorta kerralla. Vuosittainen rippikoulunkäymisprosentti koko ikäryhmästä (mukana luvussa myös kirkkoonkuulumattomat) on huikea 97 prosenttia. Rippikoululeirit työllistävät suuren joukon isosia ja nuoria aikuisia, jotka saavat näin kesäänsä mielekästä ja hauskaa tekemistä, tärkeää vastuuta, pientä palkkaa ja merkittävän merkinnän ansioluetteloonsa.

kuntatyytyväisyyskysely, Pirkanmaa

Vieressä suuret tiet vievät Nokialle, Ylöjärvelle ja kohti suuria kaupunkeja. Järven jää kesti luistelua hyvin helmikuussa 2017.

8. Harrastukset lähellä

On ihan mieletön juttu, että koululainen voi mennä kello 17 alkavaan harrastukseen itse pyörällä eikä vanhempien tarvitse ajaa töistä tuhatta ja sataa kotiin viemään lasta harrastukseen. Monet eri järjestöt järjestävät Pirkkalassa toimintaa kaikenikäisille.  Kouluissakin on harrastusryhmiä, joiden toiminta alkaa suoraan koulupäivän jälkeen koulun tiloissa. Meillä harrastetaan erityisesti säbää ja partiota, joilla kummallakin on pitkät perinteet Pirkkalassa. Suuri kiitos aktiivisille aikuisille, jotka mahdollistavat aivan mahtavat harrastukset omassa kunnassa!

9.  Rauhallisuus tuo turvaa

Levottomuuksia, näpistelyjä, kahakoita ja muita ongelmia ei juurikaan ole, ainakaan sen enempää kuin muuallakaan. Syksyn pimeinä iltoinakin on turvallista käydä vaikka kävelyllä.

10. Kehittymisen fiilis

Vaikka muuttoliike tuo lisää asukkaita ja muun muassa suurentaa koulujen ryhmäkokoja, on kaikkialla kehittymisen fiilis. Muuttajat tuovat verorahoja, mikä näkyy rakentamisessa, remontoimisessa ja ylläpidossa. Pirkkalaan valmistuu tänä keväänä uusi, komea lukiorakennus. Lapsiperheitä hemmoteltiin kesällä 2016 uudella, värikkäällä leikkipuistolla kylän keskustassa. Myös muualla kylän eri asuinalueilla on leikkipuistoja, joita pidetään kunnossa. Kaikkialla on siistiä ja puhdasta.

kuntatyytyväisyyskysely

Vähäjärven uimaranta kerää kaikenikäiset nauttimaan kesästä.

Mielestäni nämä ovat syyt Pirkkalan menestymiseen kuntatyytyväisyyskyselyssä. Tai ainakin ne ovat meidän syitämme. Täällä välitetään lapsiperheistä.

Pirkkala

  • Perustamisvuosi: 1922
  • Asukkaita: 19 000
  • Asukastiheys: 227 asukasta / maa-km2
  • Pinta-ala: 103,8 km2, josta maata 81,43 km2
  • Rantaviivan pituus: 72 km
  • Tuloveroprosentti: 20
  • Etäisyydet: Tampere 10 km, Helsinki 181 km, Turku 157 km, Jyväskylä 162 km
  • Naapurikunnat: Nokia, Tampere, Lempäälä ja Vesilahti

Kommentit

3 kommenttia

Kiitos paljon 🙂

Kiitos kivasta ja mielenkiintoisesta kirjoituksesta. Muutan perheeni kanssa Pirkkalaan toukokuussa. Tämä kirjoitus vähensi jännitystä ja pelkoakin, jota muutto ja elämänmuutos väistämättä tuo mukanaan. Mitkä ovat ne Facebook ryhmät, joihin kannattaa ehdottomasti liittyä?

Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

Tervetuloa! Ainakin Positiivinen Pirkkala, Kirppistelyä Pirkkalassa, Pirkkalan äidit ja Roskalava Pirkkala. 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä