Happy b-day to me: Paha neljänkympin kriisi

Neljänkympin kriisi iski jo 35-vuotiaana, ja kun tänään täytän 37 vuotta, kriisi on kenties pahimmillaan. Minulla ei ole aavistustakaan, mistä neljänkympin kriisini johtuu.

Kun täytin 30 vuotta, olin elämäni iässä. Oli hauskaa täyttää 30! Olin juuri valmistunut yliopistosta, meillä oli ihana koti Jyväskylässä, ympärillä oli ihania ystäviä ja meillä oli 7- ja 4-vuotiaat lapset – ja minulla oli hirmuinen vauvakuume. Antauduin uuden vuosikymmenen juhlintaan serpentiinit kaulassa, kuoharilasi kummassakin kädessä ja nakit, munkit ja perunasalaatit lautasella. Mahtava vappu, mahtava elämä, mahtava ikä.

En ole vielä 40, mutta miksi minusta on tuntunut jo kauan siltä? Miksi se ikä tuntuu niin kauhealta – pelottavalta, järkyttävältä ja itkettävältäkin? En oikeastaan tiedä.

Minulla on täydellinen puoliso, unelmieni koti ja niin ihana perhe, että en voisi toivoa mitään enempää. Olemme kotiutuneet uuteen kotipaikkaamme. Kun sitten joskus täytän 40, lapsemme ovat jo 9, 14 ja 17 vuotta vanhoja eli todella isoja. Silloin voimme tehdä jo vaikka mitä sekä perheen kesken (jos lapset suostuvat lähtemään mukaamme) että ihan kahdestaan.

synttärikakku

Pätkätyöt raastavat

Ehkä kriisini johtuu työstä. Harvalla on tänä päivänä eläkevirka. Olen onnellinen oman alani pätkätöistä, joista kyllä nautin kovasti. Unelmieni työt esimerkiksi aikakauslehden toimittajana olisivat pääkaupunkiseudulla, mutta en ole valmis lähtemään sinne perheen takia.

Ehkä pelkään, että en saa ikinä unelmieni työpaikkaa tai ylipäätään virkaa. Perheen takia en voi semmoisia nyt edes hakea pääkaupunkiseudulta, ja tuntuu, että juoksen kuin pillastunut hevonen kohti ikää, jolloin en enää kelpaa.

Myönnän, että myös ulkonäköön ja vanhenemiseen liittyvät asiat mietityttävät minua. Saako niin pinnallista sanoa edes ääneen? Toiset alkavat tässä iässä vähentää ehostamista, mutta minun meikkaamiseni vain yltyy. Kiitos meikin ja filttereiden, ette näe kovinkaan läheltä esimerkiksi akneani. Mietin aamuisin vessan peilistä naamaani tuijottaessani, että yhteiskunta voisi toverillisena tsempin osoituksena tarjota nelikymppiselle aknelääkkeet. Eikö tämä perskuleen murrosikä lopu ikinä? On ihan vitsi, että samassa naamassa on vierekkäin teinin finnit, äidin silmäpussit ja vanhan naisen rypyt. Eikö naama voisi jo päättää, mitä ikäryhmää tässä edustetaan? Pitääkö siis nelikymppisen läiskiä naamaan akne- vai ryppyvoidetta? Laitan varuilta kaikkea mahdollista.

37-vuotias, äiti, bloggaaja

Toisaalta on kai ylimääräisen skumppalasin paikka, että lukion jälkeen 20 vuodessa ja kolmen lapsen jälkeenkin painoa on tullut vain viisi-seitsemän kiloa lisää. Venyneet mahani ja rintani vain muistuttavat lempeästi onnellisista vuosista vauva mahassa ja rinnalla. Ajattelen, että tässä iässä ei enää ole sosiaalista bikinienkäyttöpakkoa. Se on hyvä asiassa tässä kriisin keskellä rämpiessä sekä eläessä yhdessä IBS:n kanssa, kun puolet viikosta näytän siltä, että synnytän just eikä melkein nyt. Lue tästä En ole raskaana – Ärtyvä suoli IBS ja FODMAP.

Olen kiitollinen terveydestämme. Pelkään kuitenkin omaa tai läheisteni sairastumista. Mietin usein syöpää, joka on vienyt rakkaita läheltä ja jota vastaan moni nytkin taistelee. Yritän olla miettimättä, mutta mietin.

Nelikymppinen: viisas ja fiksu aikuinen

Mielestäni nelikymppinen on viisas, harkitseva ja paljon asioista tietävä aikuinen, joka ottaa vastuuta elämästään ja tekee merkittävää työtä uransa huipulla. Välillä tuntuu, että en mahdu mitenkään siihen muotiin.

Toisaalta en aio lopettaa moniakaan asioita, jotka eivät ehkä enää kuulu tähän ikään.

  • Haluan yhä hillua festareiden ja muiden keikkojen eturivissä.
  • Jos lapsi heittäytyy kaupassa huutamaan lattialle, voin tehdä itse saman perässä.
  • Tanssitan lapsia ympäri kotia heidän vastusteluistaan huolimatta.
  • Syön lapsilta salaa suklaata, liikaa.
  • Olen some- ja kännykkäriippuvainen.
  • Näppäilen puhelintani ja repeilen tyhmille ja tuhmille jutuille.
  • Nukun välillä liian vähän, koska haluan valvoa ja somettaa.
  • En ymmärrä hirveästi politiikasta (mitään).
  • Inhoan kahvia.
  • Käytän pillifarkkuja ja leggingsejä.
  • Kiukuttelen.
  • Minulla on tatuointeja.
  • Syön karkkia ennen ruokaa.
  • En ymmärrä korkeakulttuuria enkä jaksa seurata sitä.
  • En muista katsoa uutisia kovinkaan usein.
  • En ymmärrä viedä autoani huoltoon.
  • Laulan autossa, suihkussa ja töissä – enkä edes huomaa sitä itse.
  • Laulan tunteella sekä kuusikymmentäluvun Suomi-hittejä että esimerkiksi Antti Tuiskun Rahan takii -rallia.
  • Olen huono säästämään.
  • Saatan valita hyvän ruuan kanssa mielummin limsan kuin viinin.
  • Saatan lähettää kaupasta sovituskopista kuvan ystävälleni ja kysyä, että onko näissä farkuissa hyvä pehva, että kannattaako ostaa. Ostan housut vain siinä tapauksessa, että tulee peukku kaverilta.
selfie

Kiitän maailmankaikkeutta meikistä ja filttereistä.

Henkisesti aina 20-vuotias

Isäni huumoriin kuuluu kertoa kunkin ikäni kohdalla, että ikäni on nyt lähempänä jotain ikää kuin jotain toista ikää. Olen jo huomattavasti lähempänä ikää 50 kuin 20. Toisaalta en haluaisi edes olla enää 20, paitsi henkisesti aina. Kai tämä on ihan jees ikä. Tuon listan kirjoitettuani taidan todeta, että ainakin teen kaikkeni, että aikuinen, virallinen ja tylsä ikä pysyy ainakin henkisesti poissa.

Ihanaa vappua teille kaikille muillekin iäkkäille naisille (muok: ja miehille)! Pillifarkut jalkaan, teinimeikki naamaan ja serpentiinit kaulaan! Kippis ja klara vappen!

Hämmentääkö sinua oma ikäsi? Mikä ikä on ollut vaikea? Mikä helppo? Minkä ikäisenä olet ollut onnellisin?

Kommentit

8 kommenttia
Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

Hyvä me! Ihanaa, että löytyy muitakin!

Mahtava postaus 😀

Jos kehosta joutuu listata jotain itseään ns vanhempia ominaisuuksia, niin minulla on ollut jo pari vuotta 50-vuotiaan miehen hiustenlähtö, minulla on ollut ns ”faija-silmäpussit” jo 10 vuotta ja poislukien pillufarkut, tatuoinnit, sekä sovituskoppi-hommat, niin tuo listasi voisi kertoa myös minusta 😀

Hauskaa Vappua! Muista elää siltä kuin tuntuu, ei niinkuin pitäisi! Minun edesmennyt mummoni pilaili siskonsa kustannuksella ja piilotteli pierutyynyä tämän sohvatyynyjen alle 😀

https://faijahommia.fi/

Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

Kiitos kommentista ja mahtavasta vertaistuesta! Otan heti käyttöön tuon pierutyynyn piilottelun! 😀

Hahaha 😀
Niin sitä pitää!

Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

?

Täytän itse tänä vuonna 35, mutta en silti tunne olevani lähellä 40. 40-vuotiaat on fiksuja aikuisia, joilla on elämä hallussa. Minulla on edelleen risat farkut jalassa. Tosin en jaksa meikata ja politiikka on kiinnostavampaa kuin nuorempana, seuraan uutisia ja olen utelias mitä maailmassa tapahtuu. Työelämässä saan onnekseni olla vakityössä, mutta sielläkin on jatkuvasti muutoksia. Ei työelämä enää ikinä tule olemaan sellaista kuin mitä se joskus ehkä oli. Tämä on vain hyväksyttävä. Mieheni täyttää ensi vuonna 50, pikkuveljeni täytti 30 ja vanhempani ovat täyttäneet 60. Näitä pyöreitä juhliessani olenkin miettinyt ikääntymistä, elämää ja sairautta paljon ja jotenkin sitä on kiitollinen jokaisesta vuodesta, oli sitten minkä ikäinen tahansa. Ehkä jonain päivänä meillekin selviää millaista on olla nelikymppinen, mutta sitä ennen, Hanna, paras numero on 37! 😉 Onnea vielä syntymäpäivänäsi! 🙂

Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

Kiitos Mari, näinhän se on.

Ooh, ihanaa! Jaan niin tuon saman tuskan kanssasi. Erityisesti se, ettei tunne kuuluvansa sinne melkein nelikymppisen muottiin. Onneksi ei ole pakko 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä