Koska rakastan, en osta salaa koiranpentua

Kirjoitin juuri postauksen siitä, että ajoittain suren, että meillä ei ole koiraa. Kirjoitin sen vertaistueksi heille, joilla on sama tilanne. Kirjoitin sen myös tarinana syvästä rakkaudesta.

Myönnän, että hämmennyin, kun sain kommentteja, joissa kehotettiin jättämään mies sekä kyseenalaistettiin mieheni rakkaus minua kohtaan.

Minua kehotettiin vain kantamaan koiranpentu sisään ja katsomaan, mitä tapahtuu. Sanottiin, että kyllä se mies tottuu.

Epäiltiin, että mieheni ei rakasta minua, koska ei suostu ostamaan eläintä.

Kiitos kaikista kommenteista! Niitä oli mielenkiintoista lukea. Jäin pohtimaan muutamaa asiaa.

Jos toinen haluaa ja toinen ei, niin kumpi asia voittaa?

Raskaaksi salaa?

Kirjoitin, että emme edes keskustele asiasta. Tarkoitin, että emme keskustele asiasta enää. Näinä 20 yhteisenä vuotena olemme kyllä keskustelleet ihan kaikesta. En turhaan nosta esille asiaa, jossa tiedän toisen mielipiteen. Rakkaus on sitä, että oppii tuntemaan toisen ja tietää, mitä toinen haluaa. Hän tuntee minut ja ajattelee samoin. Haluan olla hänen kanssaan, joten sitä kutsutaan rakkaudeksi. En voi verrata elämäni tärkeintä ihmissuhdetta koiran omistamiseen.

Kirjoitin, että koirattomuus ei ole kuitenkaan minulle ongelma. Uskon, että on parempikin näin. Minulle riittävät ystävien koirat.

Minua kehotettiin vain kantamaan pentu sisään ja katsomaan, mitä tapahtuu. Äiti ja melunkylän lapset -blogin Terhi kirjoitti juuri saamastaan kommentista, jossa häntä kehotettiin tulevan raskaaksi salaa (lue tästä). Siinäkin tapauksessa ”vain katsotaan, mitä tapahtuu”. Tekisittekö te niin?

Jos toinen olisi kasvissyöjä, kätkisitkö ruokaan lihaa?

Hankkisitko kotiin jotain, mitä puolisosi vastustaa kovasti, kuten vaikka epäeettisellä tavalla tuotettuja tuotteita?

Missä tapauksessa parisuhteessa minun mielipiteeni on tärkeämpi kuin sinun, vaikka tiedän, mitä sinä ajattelet?

keeshond

Kumman mielipide on tärkeämpi?

Jos mies ei olisi halunnut yhtään lasta, suhde olisi joutunut kovalle koetukselle. Silloin olisi pitänyt miettiä vakavasti, että ajattelemmeko tulevaisuudesta samoin.

Jos mies ei olisi voinut saada lasta, niin silloin olisimme pohtineet yhdessä tulevaisuuttamme eri näkökulmasta. Siinä tapauksessa eron pohdinta olisi asettanut rakkauden ja esimerkiksi lapsettomuuden taustalla olevan sairauden vaakakuppeihin. Koira-asiaa en itse henkilökohtaisesti näe yhtä painavana asiana kuin lapsiasian, mutta se on tosiaan minun mielipiteeni.

Mitä jos toinen haluaa asua täällä, mutta toinen saakin töitä sadan kilometrin päästä? Mitä silloin tehdään, jos on oltu yhdessä jo kauan ja on lapsia? Onko siihen yhtä oikeaa mielipidettä? Kumman työ on tärkeämpi?

Toinen haluaa omakotitalon ja toinen rivitalon. Toinen haluaa uuden ja modernin talon, toinen täydellisen remontin vaativan satavuotiaan hirsitalon.

Toinen haluaa asua kaupungissa ja toinen maalla.

Toinen haluaa yhden lapsen ja toinen viisi.

Täytyykö joka asiassa ajatella vain minua itseäni? Onko se nykyajan trendi? Koska ei on vahvempi kuin kyllä? Onko päätös aina se, että se, joka haluaa, saa tahtonsa läpi?

Jos toinen haluaa ja toinen ei, niin miten silloin toimitaan? Onko halu tärkeämpi kuin kieltäytyminen? Tietenkin näistä asioista täytyy keskustella paljon, ja mielipide ja elämäntilanne voivat muuttua. Sekin kuuluu elämään. Liian isojen ristiriitojen ja elämänkatsomuserojen kanssa ei tietenkään voi elää, se on oman itsensä väheksymistä. Täytyy arvostaa omaa elämäänsä ja ymmärtää, koska liitossa on liikaa eriäviä näkökohtia.

Haluavatko naiset päättää kaiken?

Jos mieheni ei olisi halunnut lapsia, emme lultavasti olisi yhdessä. Jos hän ei olisi voinut saada lapsia, olisi lapsettomuusasia eri tavalla hoidossa. Kun hän ei halua koiraa, olemme silti yhdessä. Minä kyllä voin elää ilman koiraa, mutta en ikinä ilman häntä. En halunnut elää arkea eri kaupungissa, joten muutin hänen työnsä perässä, enkä ole katunut.

Onko nykyään niin, että tuollainen koira-asia voi tulla niin ihmisten väliin, että unohdetaan 20 vuoden liitto, lapset, talo, historia ja rakkaus? Blogi on vain pieni raapaisu elämääni. Arjessamme on lukuisia asioita, joita tehdään minun toivomallani tavalla. Kiitos ihanat huolenpidostanne ja kommenteistanne, meillä ei voisi mennä paremmin. Kiitos, että kuljette mukanamme blogin arjessa. Olette ihania! Kiitos, että huolestuitte.

Haluavatko nykyään naiset yksin päättää kaikesta? Eikö rakkaus enää merkitse mitään? Mitä ajatuksia tämä herätti? Mikä olisi niin iso näkemysero, että eroaisit sen vuoksi? Keskustele blogin kommenttikentässä tai blogin Facebook-sivulla.

Kommentit

8 kommenttia
Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

Kiitos Heli viisaasta kommentistasi!

Olen lukenut blogiasi ja saanut siitä lapsiperheelle paljon vertaistukea. Kiitos siitä? olen itse pienen kolme vuotiaan ja yhdeksän vuotiaan pojan vanhempana monesti ajatellut koiranhankintaa. Ajatukseni on että vielä yksi pissi ja kakka ralli tähän pieneen omakotitaloon no tankyuu tähän elämäntilanteeseen? ehkä ajatus muuttuu kun lapset kasvaa? ehkä miehesi ajattelee samoin että sitten joskus haluaakin koiran kun elämäntilanne on toisenlainen?

Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

Kiva, että luet. Kiitos siitä! Niin en tiedä, ehkä ei ikinä, mutta valitsen kuitenkin aina mieluiten hänet. 🙂

Meillä on melkein sama tilanne. Minä haluaisin joskus tulevaisuudessa koiran, kun lapset ovat isompia, mutta mies ei pidä eläimistä. Joskus harmittaa varsinkin lasten puolesta, kun itse kasvoin koiran rinnalla ja se oli ihanaa <3 Mutta meilläkin tästä on keskusteltu vuosikaudet ja olen asian hyväksynyt. Kyllä jokaisella on oikeus päättää, millaisessa kodissa haluaa elää, ja jos eläimet tekevät olon epämukavaksi, ei ketään voi pakottaa eläintä ottamaan. Mies puolestaan on perheen vuoksi luopunut rakkaasta (ja raskaasta) kakkostyöstään. Rakkaus on kompromisseja ja toisen mielipiteiden kunnioittamista 🙂

Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

Juuri näin. Kiitos, että kerroit.

Meillä miestä ei kiinnosta urheilu yhtään. Paino tavulla Yhtään. Ei lätkä, ei jalkapallo, ei formulat, ei mäkihyppy, ei yleisurheilu, lista on loputon. Ei siis myöskään mitkään turnaukset, mm-kisat, olympialaiset jne. Itse voisin joskus käydä vaikka lätkämatsissa. Tai katsoa formulaa sohvalla miehen kanssa jännittäen. Kai sekin sitten olisi syy erota?

Varsinkin, kun mies ei huuda sohvalla maaten viemään sille kaljaa (on myös abso, ja mä tykkään joskus juoda lasillisen, onko siinä tarpeeksi syytä erota?)

Parisuhde on kompromissien summa, jossa jokainen itse määrittelee ne rajat ja kompromissit, joiden kanssa voi, ja haluaa, elää itseään ja puolisoa kunnioitaen.

(Meillä koirat kuuluu arkeen, ja vaikka myös kasvatan niitä, niin koiramäärä pysyy hanskassa, eikä meillekään tule koiraa pelkästään minun yksipuolisella ilmotuksella. Samalla tavalla mieskään ei tuo meille kissaa pelkästään ilmottaen että tämmönen tulee.)

Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

Just tätä ajatusta kauhistuinkin, kun moni vaan ehdotti, että sen kun kannat koiran sisään. Ei se ole rakkautta eikä parisuhdetta, että juuri vaikka mies vaan kantaisi kissan taloon. Kiitos kommentistasi! Ihanaa, että ymmärrät!

Ystäväni otti salaa koiran. Tai sanoi, että oli varannut koiran jo mieheltään lupaa kysymättä, kun tiesi ettei hän siihen suostuisi. Ja koira tuli heille. Jälkikäteen sanoi, että halusivat molemmat koiran, tuntui että ”selitteli” sillä omaa (ehkä väärääkin) käytöstapaa.

Itse en ikinä voisi toimia samoin.

Tunnen paljon ihmisiä, joille eläimet on tärkeämpiä kuin ihmiset. Eikä siinä ole mitään väärää. Mutta ei siinäkään, jos ihmiset on eläimiä tärkeämpiä.

Tsemppiä teille!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä