Pikkulapsiperheen äiti: sinun arkesi on tulevaisuutesi terveys

urheilu, liikunta

”Sinun arkesi on jonkun lapsuus.” Tähän ajatukseen moni vanhempi havahtuu kiireen, stressin, väsymyksen ja pyykkivuoriarjen keskellä.

Aikuiselämässä vaikka viisi vuotta on pieni pyrähdys vain, mutta lapsen elämässä ihan valtavan suuri ajanjakso, joka vaikuttaa ihan kaikkeen hänen elämässään nyt ja myöhemminkin. Itsetunto, turvallisuudentunne, muistot ja elämänkatsomus rakentuvat ihan pienistä hetkistä vanhemman kiireen keskellä.

Välillä minusta tuntuu, että ehdin arjessa ajatella vain sitä, että minun arkeni on näiden kolmen lapsuus.

Aika monessa asiassa mietin ensin heitä, koska haluan. Perusarjen pyörittäminen vie kaiken ajan työarjen lisäksi, ja kaiken niistä yli jäävän ajan haluaisin käyttää lasten kanssa olemiseen ja pienten elämysten etsimiseen. Haluan tehdä heidän kanssaan kaikkea kivaa: pelata lautapeliä, leipoa ja käydä yhdessä kirjastossa ja uimahallissa. Isommilla on toki myös omat menonsa, joten useimmiten teen jotain Aavan kanssa tai sitten vähintään kuskaan isompia harrastuksiin.

Isompien omista jutuista huomaa, että aika kuluu. Enää keinuminen kanssani puistossa ei ole viikon ihanin juttu. Haluan nyt tehdä heidän kanssaan monenlaista, ihan vaikka vain jutella yhdessä. Vielä, kun he asuvat kotona kanssamme.

terveys

Arki määrittää tulevaisuutta

Muistan siis kyllä, että minun arkeni on lasteni lapsuus. Kaiken arjen touhun keskellä olen yrittänyt muistutella itselleni, että minun oma arkeni on tulevaisuuteni terveys. Sitä on välillä vaikea muistaa.

Työpäivän jälkeen kotityöt, kaupassa käyminen, pihan hoitaminen, lumityöt tai vaikka auton katsastaminen, lasten asiat kuten uusien lenkkareiden ostaminen, koulukaverin synttärilahjan ostaminen, huomisen aamun hammaslääkärireissun aikatauluttaminen työpäivän keskelle ja lapsille jo aiemmin luvattu uimarannalle vieminen hyvin kaiken ajan. Kirjoitin aiemmin, että työssäkäyvän illat ovat liian lyhyitä. Siltä usein tuntuu. Eihän se sinänsä haittaa, elämä on tosi täyteläistä ja hyvää näin.

Olen kuitenkin havahtunut siihen, että tämän päivän valintani syövät koko ajan tulevaisuuteni terveyttä jollain tavalla.

Palkinnoksi syödyt suklaat

Kävelylenkit eivät pidä tulevaisuuden minua riittävän terveenä. Tarvittaisiin juoksulenkkejä ja kuntosalitreeniä sekä aika tiukkaa ruokavaliota, kun ikääkin alkaa tulla. Kiireisen työarjen palkinnoksi viikonloppuna vedetty sokeri-, rasva- ja hiilarimättö ei saa tulevaisuuden minältäni taputuksia olkapäälle. Myös esimerkiksi vahvemmat selkälihakset auttaisivat ihan jokapäiväisessä arjessani jo nyt. Syön kyllä pääasiassa terveellisesti, joten lihaskuntotreenin puute on isompi ongelma.

En vain tiedä, mistä karsisin, kun vuorokauden tunnit eivät meinaa riittää. Silti tiedän, että näin ei voi jatkua terveyteni uhalla.

En ole ehkä ainoa lapsiperheellinen, joka miettii, että miten ihmeessä voisi saada aikaa välttämättömään liikuntaan. Kahvilat, teatterit, keikat ja reppureissaaminen Etelä-Euroopassa voi jäädä, mutta liikunta olisi pakollista…

Kotityöt voi jättää välillä tekemättä ja rikkaruohot kitkemättä. Tietenkään nämä isot lapset eivät tarvitse minua tai edes halua seuraani joka hetki. Onhan lapsilla myös osallistuva isä, joka lisäksi tekee myös vähintään puolet kotitöistä, yleensä paljon enemmän kuin minä.

Lasten, kotitöiden ja töiden keskelle on niin helppo jäädä, mutta niin ei voi jatkua loputtomiin. Tiedän, mitä tarvitsen: tarvitsen päätöksen siitä, että laitan lenkkarit jalkaan ja lähden. En vain saa kiksejä hikiliikunnasta, joten kynnys on korkea.

kesätoive, jäätelö

Aamulenkille kuudelta?

Nyt A:n lomalla voisin yrittää alkaa käydä aamuisin lenkillä ennen töitä, mutta etukäteen ajateltuna kello kuudelta juoksutrikoiden vetäminen päälle kiinnostaa yhtä paljon kuin pellon yli oikaistessa lehmänlantaan juokseminen. Ehkä silti oikeasti nautin, jos vain pääsen siihen aikaan kauniilla säällä ulos (kunhan kierrän lehmälaitumen).

Jään pohtimaan tätä arjen palapeliä. Jotenkin se pitäisi saada kasaan. Jotenkin sen ajan pitäisi vaan riittää, vaikka on monta lasta, kotityöt ja palkkatyöt.

Ensimmäinen askel on huomata, että on pakko alkaa liikkua, vaikka siitä ei nauttisikaan.

Pakko.

 

Ehdittekö te miettiä omaa terveyttä tarpeeksi? Ehdittekö tehdä oikeita ratkaisuja? Mistä asiasta karsitte? Mistä harrastuksesta ette luovu, vaikka sen vuoksi kärsisi muu elämä?

 

Lue myös

Sinun arkesi on jonkun lapsuus

Työssäkäyvän arki-illat ovat liian lyhyitä

Lapsi sylissä yöllä, kun muut nukkuvat

Kommentit

8 kommenttia
Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

Voimia arkeen! On varmasti hektistä! Ainakin tulee askeleita ja kunnon punttien nostelua joka päivä, jos ei muuta…

Minulle on todella tärkeää tehdä omia juttuja ja pitää huolta itsestään. Mielestäni etenkin äitien kannattaisi suorastaan vaatia omaa aikaa, koska vieläkin sukupuoliroolit ohjaavat siihen, että äiti on defaulttina kotona ja isä saa aina mennä.
Itselläni on oma tärkeä harrastus 1-3× viikossa ja suht paljonkin iltamenoja, ja lisäksi juoksen usein, mutta katson silti, että lapset ovat meillä etusijalla, mikä voi kuulostaa ristiriitaiselta, mutta: ensinnäkin mun harrastus alkaa yleensä vasta kun lapset ovat jo menossa nukkumaan. Ja koska asumme keskeisellä paikalla, on helppo lähteä ex tempore myöhäänkin vaikka kaverin kanssa yksille, tai elokuviin, jolloin lapset eivät välttämättä edes tiedä, että olen ollut illan poissa. Toiseksi olemme mieheni kanssa täysin tasaveroisia vanhempia, ja jos olen poissa, mies hoitaa lapset.
Toki monet eivät kaipaa aikaa ilman lapsia ja sekin on täysin ok!
Aamukuuden lenkki olisi minullekin äärimmäisen vaikea. Olen iltaihminen, ja olen ratkaissut tämänkin asian niin, että juoksen yleensä kun lapset nukkuvat jo (olen onnekas, koska pystyn nukahtamaan lenkin jälkeen helposti), tai sitten viikonloppuna.
Mä siis rakastan juoksemista mutta jos se tuntuu ikävältä niin kannattaa tutkia jos joku muu liikuntaharrastus sopisi paremmin!

Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

Meilläkin mies on ihan yhtä paljon lasten kanssa kuin minäkin. Postauksessa kirjoitin siitä, että en nauti liikunnasta, niin helposti se vaan jää tekemättä.

Hyvä muistutus, mutta hyvä tulevaisuuden terveys ei vaadi tiukkaa ruokavaliota eikä hikitreenejä.

Vanhat terveet ihmiset ovat harrastaneet peruslajeja läpi elämän. Ei ylilyöntejä eikä suhteettoman pitkiä tekemättömyys kausia. Ja sitten ne geenit…

Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

Joo totta varmasti. Lihaskunto ois vaan hyvä olla hyvä.

Hoidan liikunnan juuri silloin kuudelta aamulla vaikka en ole aamuihminen. Menen siis kuntosalille ennen töitä. Täytyy myöntää, että työpäivä alkaa paljon paremmin kun on ensin käynyt liikkumassa. Ennen pystyin käymään pyörällä töissä, nykyään autoilen. Lenkeillä käyn viikonloppuna tai illalla. Mies liikkuu työpaikalla työaikana tai sitten kotona.

Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

Täytyy yrittää minunkin.

Meillä on 3,5v esikoinen ja 1-vuotiaat kaksoset. Ei sitä aikaa ole mihinkään omaan, saati sitten liikuntaan, jota pitäisi ja jota haluaisin harrastaa säännöllisesti. Mies on vuorotöissä ja vaikka hän hoitaakin vapaa-aikanaan kodin ja lapset mun kanssa 50-50, niin ei sitä aikaa ole. Mä en voi vaatia pääseväni kolmesti viikossa jonnekin, kun vastavuoroisesti miehenikin pitäisi päästä, ja niin paljon luppoaikaa vain ei ole. Kaksoset on meillä vielä erityislapsia, ja heidän hoitonsa tavallista raskaampaa.

Molemmat haaveilemme kuntoilusta niin terveyden kuin jaksamisen kannalta, mutta paha on tyhjästä nyhjäistä. Ahdistaa minuakin tämä, mutta juuri tänään puhuimme, että jospa puolen vuoden päästä olisi jo helpompaa. Silloin kaksosetkin touvottavasti jo oppivat kävelemään ja alkavat leikkiä enemmän, eikä elämä ole pelkkää vanhemman sylissä kitisemistä. Sitten voisi hyvällä mielellä lähteä ja päästää toisen lähtemään, kun tietää, että kotona ei ole täysi kaaos päällä. Sitä päivää odottaessa ja rukoillessa.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä