Yleinen 3.8.2017

Eskari ja koulu jännittävät äitiä, vaikka lapsi on jo kolmas

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

sisarukset

Muistan elävästi sen oman tunteeni, kun Matilda oli menossa ensin eskariin ja sitten kouluun.

Matilda siirtyi päiväkodin eskariin perhepäivähoidosta, joten muutos oli iso. Vielä isompi muutos oli siirtyä koululaiseksi meille kaikille vieraaseen kouluun. Muistan lukuisat kävelylenkit, jolloin me viisi lähekkäin asuvaa tulevan eskarilaisen tai koululaisen äitiä pohdimme tätä valtavaa koko perheen elämänmuutosta. Ylämäkiä puuskuttaessamme murehdimme luokkakokoja ja alamäkiä viilettäessämme kaverisuhteita. Kaikki oli uutta ja outoa. Me vähän aika paljon hössötimme, stressasimme kaikesta ja intoilimme kaikesta. Se oli vähän säälittävääkin touhua, mutta juuri paikallaan siihen tilanteeseen. Täydellistä vertaistukea.

Kun kolme vuotta myöhemmin Henrik meni eskariin ja sitten kouluun, kaikki oli meille tuttua kauraa. Piti oikein muistuttaa itseään, että tekee lapsenkin kuullen asiasta hyvällä tavalla ison asian, että lapsen suuri askel elämässä ei menisi ohi vain olankohautuksella. Kaikki oli niin tuttua, että ei mietityttänyt mikään. Poika oli reipas ja innoissaan, ja koko perhe oli valmis aloittamaan hänen koulu-uransa.

Pojalle liikuttavan iso reppu selkään ja hyvää matkaa! Ei sen kummempia kyyneleitä eikä murehtimisia kenelläkään. No, toki pieni liikutuksen kyynel, mutta ei sen suurempaa stressiä. Huvittuneena seurasin äitejä, jotka aivan paniikinomaisesti pohtivat, miten lapsi oppii ikinä löytämään oman luokkansa ja mitähän opettaja tekee, kun lapsi osaa jo lukea ja laskeakin. Kyllä se siellä pärjää, ajattelin viisaan kokemusasiantuntijan sädekehää kiillotellessani.

”Ymmärrät, kun sinulla on 3-vuotias”

Samoja tunteita koin perhekerhossa, jonne menin Aavan kanssa kahdestaan hänen ollessaan reilun vuoden ikäinen. En tuntenut muita äitejä. Olen usein uudessa tilanteessa tarkkaavainen; en ole se, jonka on heti sanottava oma kokemuksensa joka väliin. Myönnän, että minua vähän huvitti seurata, miten äidit, joilla oli vaikka kolmevuotias ja vauva, intoilivat ja stressasivat kolmevuotiaansa taidoista tai niiden puutteista. Heille tietysti leikki-ikäisen elämä oli uutta ja ihmeellistä, ja niinhän sen pitää ollakin.

Monta kertaa koin, että muut äidit katsoivat minua ilmeellä, joka kertoi, että he tiesivät minua enemmän. Jonkun kerran joku sanoikin minulle, että kyllä minäkin sitten ymmärrän, kun minunkin lapseni kasvaa kolmevuotiaaksi. Myönnän, että sain hyvät kiksit, kun siinä vaiheessa kerroin, että vaiheet ovat jo tuttuja, koska meillä on jo 6-vuotias eskarilainen kotona. Pienen nautinnollisen tauon jälkeen lisäsin, että myös 9-vuotias kolmasluokkalainen. Ilmeet olivat hauskoja, kun kaiken lisäksi nämä sanojat olivat usein minua vanhempia (millä nyt ei ole yhtään mitään väliä, mutta silti).

Samalla viivalla muiden kanssa

Nyt, kun kolmas lapseni aloittaa eskarin, olen tietysti kaiken tietävä viilipytty. Joo niinhän sitä luulisi, mutta en ole. Voisinhan tietysti sanoa muille, että hei hössötys seis, hyvin se menee. Sanoa, että minä tiedän, kun meillä on jo 11-vuotias viidesluokkalainen. Sitten pieni tauko, ja sitten: ”ja melkein 14-vuotias kahdeksasluokkalainen”. Mutta en sano, en sano mitään.

Sillä ei ole mitään merkitystä, mitä on perheessä jo aiemmin koettu ja eletty. Tällä kertaa koen olevani täysin samalla viivalla kuin muut eskareiden vanhemmat. Se johtuu nimenomaan lapsesta, ei siitä, mitä minä tiedän ja osaan. Koska Henrik oli lunkki jätkä, en stressannut sen vuoksi. Luulin ennen, että en stressannut siksi, koska koulumaailma oli minulle tuttu juttu.

Vaikka esikoinen menee kasille, minulla on lupa jännittää, kun kuopus aloittaa eskarissa koulutaipaleensa, koska kuopusta jännittää. Hänelle hyppäys pienestä päiväkodista isoon kouluun tuntuu hetkellisesti aika suurelta. Ehkä joku muu voi vilkaista nyt minua ja sanoa, että hyvin se menee. Niinhän se meneekin.

siko ja veli

Yksi nukkuu aina, toinen ei ikinä

Ehkä tärkein oppi tässä vanhemmuudessa on se, että lapset todella ovat erilaisia. Jos ensimmäinen vauva nukkuu kahdeksan tuntia öisin ja puoli tuntia päivisin, seuraava voi nukkua päivisin kahdeksan tuntia ja öisin puoli tuntia. Jos yksi oppii kuivaksi 1,5-vuotiaana, toinen voi olla 5-vuotiaana vielä ihan toivoton pissapöksy. Yksi voi oppia lukemaan kolmevuotiaana ja toinen kahdeksanvuotiaana. Yksi voi kirkua ja kiemurrella jokaisen kauppareissun ajan ensimmäiset kahdeksan vuotta ja toinen voi kävellä jo yksivuotiaana itse kaupan päästä päähän käsi äidin kädessä hymy huulillaan. Yksi voi syödä mielellään ihan kaikkea ja toinen yökkii kaikkea, paitsi vaaleaa leipää ja ketsuppia.

Aika harvaan asiaan on vanhemmuuden suorittamisella suurtakaan merkitystä. Vaikka kuinka lukisi oppaat, meditoisi, olisi lempeä, kannustava, rakastava ja niin pitkäpinnainen, että huutaisi vain metsässä puille ja suljetun oven takana hiustenkuivaimen ollessa päällä omalle peilikuvalleen, niin silti lapset ovat yksilöitä, sisaruksetkin. Vaikka yksi uskoisi kaiken yhdellä sanomisella, niin toinen ei usko edes kymmenennellä eikä vaikka uhkaisi kieltää loppuelämän ajaksi Pikku Kakkosen, pelikonsolin ja karkkipäivän.

Aava aloittaa eskarin 600 oppilaan koulussa, ja se jännittää sekä häntä että minua. En ehkä hössötä, enkä ehkä stressaa, mutta ymmärrän nyt, että ei ole mitään väliä, vaikka perheellemme koulu on tuttu juttu: lapselle mikään uusi asia ei ole tuttu juttu. Ei väheksytä sitä. Meillä kummallakin on oikeus vähän jännittää.

Kolmas lapsi opettaa muutenkin paljon elämästä. Kun luulee, että kahden kanssa on nähnyt jo kummatkin ääripäät kaikenlaisista asioista ja toimintatavoista, niin kolmas saattaa heittää koko pakan sekaisin ja siirtää toimintatavat jollekin kolmannelle ulottuvuudelle.

koulu eskari

Näin lapset opettavat vanhemmuutta:

  1. Ensimmäisen lapsen kanssa et tiedä mitään, joten saat hössöttää, stressata, ihastua ja hämmästyä ihan rauhassa. Sinulla on jopa aikaa siihen, joten anna mennä!
  2. Toisen lapsen kanssa melkein kaikki on jo tuttua juttua. Hänen kanssaan huomaat, että ahaa, noinkin voi tehdä tämän jutun, ookoo, käy se näinkin. Lasketaan rimaa, kyllä vähempikin riittää ja myöhemminkin ehtii. Syö vain rauhassa hiekkalaatikosta vaikka kaikki hiekat, tulee vastustuskykyä!
  3. Kolmannen kanssa koko pakka voi olla yhtäkkiä niin sekaisin, että et tajua enää yhtään mistään mitään. Unohda kaikki ajatuksesi siitä, että ymmärsit vanhemmuudesta jotain. Jos luulit, että lapset 1 ja 2 näyttävät eri asioista mustan ja valkoisen puolen ja siinä on ne kaikki vaihtoehdot, niin yllätytkin siitä, että kolmas näyttää asiaan vaihtoehdon, joka on kimalteleva ja väriä vaihtava discopallo. Tai sitten hän on kauhuksesi tai onneksesi täysin samanlainen kuin numero 1 tai numero 2 tai puolisosi tai appiukkosi. Et voi tietää etukäteen, mutta yhtä rakkaita joka mukula.

 

Lue myös

Millaista olisi, jos meillä ei olisikaan iltatähteä?

Eskariuhma: 4-6-vuotias ei osaa päättää mielialaansa

6-vuotias, niin pieni, niin iso

Lapsen raivokohtaukset ja jännittäminen

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: