Yleinen 16.8.2017

Missä vaiheessa vauva kasvoi kahdeksasluokkalaiseksi?

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

lapsi, tyttö

Schoolbag in hand, she leaves home in the early morning
Waving goodbye with an absent-minded smile

Jotenkin tuntuu, että siitä on ihan hetki, kun Matilda syntyi. Ja sitten yhtäkkiä saatoin hänet ensimmäiselle luokalle, sitten toiselle luokalle ja sitten en enää saanutkaan saattaa. Tänä syksynä hän lähti kotiovesta kohti kahdeksatta luokkaa.

I watch her go with a surge of that well known sadness
And I have to sit down for a while

Olen tässä kauhuissani tajunnut, että moni lapsi tai nuori muuttaa kotoa pois mennessään lukioon tai ammattikouluun. Siihen olisi meillä aikaa enää kaksi vuotta. Jos hän muuttaisi pois kotoa kahden vuoden päästä, niin todennäköisesti hän ei enää sen jälkeen asuisi koskaan kotona. Elämä lähtisi viemään kovaa vauhtia eteenpäin. Niinhän sen kuuluukin mennä, mutta miksi se tuntuu surulliselta? No, onneksi hän on ajatellut jäädä kotikylän lukioon, joten meillä on ehkä vielä aikaa.

The feeling that I’m losing her forever
And without really entering her world
I’m glad whenever I can share her laughter

Voi sanoa, että kahdeksasluokkalaisemme on perheemme helpoin lapsi. Se tarkoittaa  myös sitä, että hän jää helposti vähän läpinäkyväksi. Hän tottelee pyyntöjämme ja on iloinen ja huomaavainen. Hän on paljon ystäviensä kanssa sekä yksin omassa huoneessaan, jonka ovi on suljettu. Käyntini huoneessa useimmiten ilahduttaa häntä, mutta kun lähden, minulle muistutetaan joka kerta, että ovi kuuluu laittaa kiinni. Tiukasti kiinni, ihan kunnolla! Ei raolleen.

On kai ihan luonnollista, että välissämme on nykyään ovi. Se ei ole lukossa, mutta se on kiinni kuitenkin.

Jos hän kutsuu ystävänsä vaikka yökylään, olen iloinen, jos saan jakaa iltapalahetken heidän kanssaan. Vielä iloisempi olen, jos saan nähdä humoristiset Musical.ly-videot, joita he ovat tehneet. En todellakaan saa kertoa niistä kenellekään, saati että jakaisin niitä jollekin tai jossain. En edes harkitse sellaista. Yritän vain olla hengittämättä sen hetken, kun saan jakaa heidän ilonsa.

lammas, lapset

Slipping through my fingers all the time
I try to capture every minute

”Lapset ovat vain lainassa. Lapset ovat pieniä vain hetken.”

Niin, niin ovat. Silti on ihan turhaa sanoa yöheräilyjen tai uhmaraivareiden väsyttämälle äidille, että muista nauttia joka hetki. Nauti nyt, nauti hampaat irvessä ja itkien, mutta nauti. Ei se niin mene. Välillä sitä vain odottaa lasten päiväunia, miehen paluuta töistä tai omaa töihin paluuta. Ei se arki ole aina niin ruusuista.

Sitten yhtäkkiä saattaakin huomata, että lapsi laittaa repun selkään ja lähtee kahdeksannelle luokalle. Vaikka yrittäisi tarttua joka hetkeen, tulee aika, jolloin lapsi vain lipsahtaa sormien välistä. Yhtäkkiä saakin käydä yksin vessassa eikä lapsi haluakaan enää syliin koko ajan. Yhtäkkiä suihkussakin voi käydä niin, että ei tarvitse kantaa syöttötuoliin köytettyä lasta mukaan suihkuhuoneeseen ja syöttää tälle toisella, pakon vuoksi kuivana säilytettävällä kädellä ketjussa maissinaksuja.

Tulee ne kaverit, netti, harrastukset, koulu ja se ovi. Lapsi lipsahtaa sormien välistä eikä sille voi tehdä enää mitään. Voi vaan miettiä, että teinkö kaiken oikein, teinkö niin kuin pitää oikein tehdä ja niin kuin suunnittelin?

Do I really see what´s in her mind

Tietenkin yhteisiä hetkiä on arjessa paljon. Me käymme yhdessä shoppailemassa, lenkitämme kaverin koiraa, katsomme leffoja, saunomme ja leivomme yhdessä. Niitä hetkiä vain tulee koko ajan vähemmän ja vähemmän. Olisiko niitä enemmän, jos hän olisi ainokaisemme? En tiedä. Ehkä silti se menisi niin kuin pitääkin, että kaverit olisivat tärkeämpiä. Tietenkin sen pitää olla niin.

Yritän vain pysyä kehityksessä mukana ja iloita jokaisesta videosta, uutisesta ja hetkestä, joista hän minulle kertoo. Yritän ymmärtää, että puoli vuotta sitten joku juttu oli todella kova sana, mutta nyt se ei enää ole, eikä sitä paitsi kukaan sano ”kova sana”. Urpo!

Kaukana ovat ne ajat, jolloin aamupalan ja lounaan välissä oli leikkipuistohetki, kauppareissu, pottailuja, sisäleikkejä, uhmaraivarit, koska seinään ei saa piirtää, kaatunut kukkaruukku, itku kadonneesta pehmolelusta, retki keittiönpöydän alle ja kaksisataa miksi-kysymystä. Kaukana ovat ajat, jolloin olimme toistemme iholla, lähekkäin, koko ajan.

Nyt hän asuu huoneessaan ja koulussa. Päivät ovat pitkiä ja läksymäärät valtavia. Illalla meillä on vain pieni hetki aikaa yhdessä. Joskus se hetki on vasta 21.30, kun menen sanomaan hänelle hyvää yötä. On vaikeaa keskeyttää pitkää keskusteluhetkeä siksi, että yöuni lyhenee koko ajan. Siispä nukumme välillä vähemmän.

lapsi, tyttö, lammas

What happened to the wonderful adventures
The places I had planned for us to go

Äitien syyllisyys voi saada alkunsa naurettavan pienistä asioista. Mietin, olisiko hän sittenkin halunnut käydä Muumimaailmassa kuusivuotiaana. Kuinka usein aiheutin hänelle pettymyksiä sanomalla, että ihan kohta, heti, kun olen tyhjentänyt astianpesukoneen ja siivonnut tämän huoneen? Toteutinko toivetta lopulta ollenkaan?

Luinko tarpeeksi? Otinko syliin? Kuuntelinko, lohdutinko? Leikinkö oikeasti koskaan hänen kanssaan niin, että olin myös henkisesti läsnä?

Veinkö hänet liian aikaisin hoitoon?

Slipping through my fingers all the time

Välillä sitä vain miettii, että miten sitä onkaan ansainnut kaiken tämän onnen määrän. Hän on niin fiksu, huomaavainen, ystävällinen ja kauniskin. Olen saanut hänet hetkeksi lainaan, mutta jos pelaan korttini oikein, saan pitää hänet ehkä myöhemminkin jollain tavalla. Toivon, että hän kertoo minulle myöhemminkin ilonsa ja surunsa aiheet. Toivon, että osaan kannustaa, iloita ja lohduttaa oikealla tavalla.

Toivon, että hän uskaltaa tehdä omat valintansa ja päätöksensä eikä ajattele liikaa minua. Hän saa kompuroida, mokata, yrittää ja onnistua ja lähteä niin kauas kuin haluaa, ihan sinne asti, mistä löytyy hänen onnensa.

tyttö, nuket

Schoolbag in hand, she leaves home in the early morning
Waving goodbye with an absent-minded smile

Kuitenkin hän lähti vasta kahdeksannelle luokalle ja hymyili lähtiessään. Ohimennessäni saan yhä halata häntä. Siinä on kai kaikki, mitä tarvitsen. Kyse on siitä, mitä hän tarvitsee. Toivottavasti osaan sen hänelle antaa.

 

Kursivoidut lainaukset ovat lyhyitä otteita kappaleesta Slipping through my fingers. Bjoern K. Ulvaeus & Benny Andersson

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kommentit (6)

Pelottavan nopeasti!

1 vastaus

Meillä kun vanhin lapsi 17vuottiana lähti opiskelemaan Helsinkiin, itkin 3 päivä, mies suutui minulle ”että poika ei ollut kuollut vaan muuti kotoa pois”. Nimenomaan kotoa pois! Sen jalkeen katsonut jäljella asuvia lapsia eri silmilla, nautin joka yhteishetkistä. Onneksi heillä kolmella 7 v ikäero, ei kaikki lähtee peräkkäin, mutta keskimäinen jo 17 ja kauhuissaan odottelen päätostä muuttaa kotoa pois.

1 vastaus

On se varmasti kriisin paikka. Iso muutos kaikille! Tsemppiä arkeen, ihanaan arkeen yhdessä.

1 vastaus

Tuttuja tunteita. Meillä esikoinen aloitti juuri yhdeksännen luokan ja kesällä vietettiin rippijuhlia, jolloin lapsen kasvu nuoreksi oikein konkretisoitui. Viedessäni häntä rippileiribussiin muistin silmänräpäyksessä sen hetken kun toimme hänet sairaalasta kotiin pienessä vaaleansinisessä toppapuvussa. On aivan käsittämätöntä kuinka nopeasti aika on kulunut. Niinhän kaikki sanovat mutta vasta tässä vaiheessa sen tajuaa itse.

1 vastaus

Pelottavan nopeasti!

1 vastaus

Ihana kirjoitus! ♡

1 vastaus

Kiitos Pia!

1 vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Yli pyykkivuorten
HANNA MAARIA on pirkanmaalainen toimittaja, tiedottaja ja kolmen kouluikäisen äiti. Blogin aiheina naiseus, äitiys, arki, lapset, koti, keliakia ja huumori. Vertaistukea uhmaikään, kouluikään, murrosikään ja ruuhkavuosiin. Blogissa mukana "Aava", s. 2011, "Henrik", s. 2006, "Matilda", s. 2003 ja aviomies. Liity mukaan Facebookin lähes 6000 seuraajan ryhmään! Yhteydenotot: ylipyykkivuorten@gmail.com

Arkisto

Instagram

  • Maanantai, tulit sitten taas. #maanantai #kaksplusblogit #kaksplus #äitiblogit #ylipyykkivuorten

ylipyykkivuortenblog

Artikkelit

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: