Kelpaanko ja pärjäänkö?

yli pyykkivuorten

Välillä sitä vain miettii, että pärjääkö ja kelpaako…

äitinä? Muistanko vaihtovaatteet, lupalaput, Wilmassa kerrotut asiat, kirjojen päällystykset, vanhempainillat, uusien lenkkareiden oston ja treenien vaihtuneet paikat ja ajat. Osaanko tukea, kannustaa, lohduttaa, asettaa rajat ja halata oikealla hetkellä ja oikein? Osaanko huomioida jokaisen erikseen juuri sillä tavalla, mitä lapsi juuri nyt kaipaa? Repeänkö kaikkeen tähän riittävästi? Minun arkeni on lasteni lapsuus, tiedetään, tiedetään…

puolisona? Muistanko kiittää kodin tai perheen eteen tehdystä työstä enkä pidä kaikkea itsestäänselvyytenä? Jääkö aikaa huomioida toinen? Onko voimia huomioida toinen? Pärjäänkö tällaisena väsymyksen, kiukun, epävarmuuden ja kaiken elämän ärsytyksen puolisoon purkavana? Kelpaanko yhä myös puolisona ja rakastajana enkä vain lastemme toisena vanhempana?

ystävänä? Miettiikö ystävä, että en taaskaan soittanut, että aina, kun hän pyytää jonnekin, minulla onkin jotain muuta? Lakkaako ystävä yrittämästä? Kokeeko ystävä, että en ole halukas pitämään kiinni ystävyydestä, koska työ, koska perhe, koska harrastukset, koska kaikkea muuta aina? Kelpaanko, vaikka ei olisi aikaa eikä voimia huomioida ystäviä tarpeeksi?

työntekijänä? Kuinka jaksaa työn paineet, kiireet, venyvät kokoukset ja asiat, jotka eivät omasta tai muiden työpanoksesta huolimatta edisty, mutta deadlinet ja lapsen hoitopaikan sulkeutumisaika hyökkäävät silti päälle? Kelpaanko varmasti, onko työni jälki sitä, mitä odotetaan?

naisena? Joka aamu katsoo peilistä mua sama haamu, joka vanhenee päivä päivältä. Silmäpussit syvenee, rypyt lisääntyy, vyötärö katoaa pikku hiljaa. Ei tässä enää mitään tyttöjä olla, mutta peilikuva näyttää silti vieraalta.

tyttärenä, siskona, tätinä ja kummitätinä…? Äiti ja isi, sisko ja muut rakkaat, kyllä minä olen yhä täällä vaikka en ehdikään soittaa.

 

Syksy, hyökkäsit päälle jotenkin niin kauhean lujaa, vaikka kaikki onkin kyllä ihan hyvin. Sinä olet raaka tuuli, joka tunkeutuu ihon alle, ja minulla on vielä tämä hellemekko päällä.

Saanko nyt vain vetää villasukat jalkaan, ottaa höyryävän kaakaomukin ja hyvän kirjan käteen ja lukea sohvalla kirjaa? Niin kuin esimerkiksi jouluaattoon asti nyt aluksi?

 

Lue myös

Minun arkeni on kolmen lapsuus. Pelottava ajatus.

Näiden syiden vuoksi lapset tappelevat

Työssäkäyvän arki-illat ovat ihan liian lyhyitä

Vanhempainillat, nuo tuskaiset piinapenkit

Kihloihin 19-vuotiaana – mitä oikein ajattelin?

Perheellinenkin voi olla yksinäinen

Paha neljänkympin kriisi

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä