Esikoisen odotuspäiväkirja: raskausviikot 4-16

Kaksplussan alla blogatessani monesti mietin, että blogin ja sen lukijoiden kannalta on harmi, että meillä ei ole enää vauvaa. Olisi ollut kiva kirjoittaa raskaudesta ja vauva-ajasta blogiin. Ne ajat ovat kuitenkin meiltä ohi. Moni lukijani elää vauvavaihetta, johon en voi teksteilläni vastata.

Aika moni bloggaajakollega on raskaana. On ollut hauskaa seurata heidän raskautensa etenemistä blogeista. Sitten mietin, että niiiiin… Kirjoittavana ihmisenä olen kyllä pitänyt raskauspäivää tarkasti jokaisessa raskaudessani!

Yleensä blogissani ei puhuta hirveästi vauva-aiheista, mutta nyt puhutaan! Tässä postaussarjassa esittelen jokaisen raskauteni lasten odotuspäiväkirjoista muutamia tietoja kopioimalla. Postauksen loppuun kerään tietoja, millaista oli raskausaika silloin verrattuna tähän päivään. Ei ollut netin keskustelupalstoja, joten keskustelin odotusajasta eräässä hyvin nolossa formaatissa…

 

Esikoisen odotus vuonna 2003

Päätimme loppuvuonna 2002, että kyllä me haluamme vauvan jo nyt. Olen aina tiennyt, että haluan tulla nuorena äidiksi. Olimme naimisissa eikä minua haitannut se, että opinnot olivat kesken. Olimme olleet yhdessä jo kauan.

Sunnuntai 9.2.2003: Kova kipu rinnoissa. Tällaista ei ole ennen ollut. Outo tunne.

Perjantai 14.2., ystävänpäivä: Kipu rinnoissa jatkuu. Menemme yhdessä apteekkiin ja ostamme raskaustestin. Teen kotona testin. Istun yksin vessassa, A. odottaa olohuoneessa. Testiin tulee heti ihan hento viiva. Vapisevin jaloin kävelen A:n luo ja näytän testiä yhtä vapisevin käsin. Tuijotamme ensin testiä ja sitten toisiamme. Naurattaa!

Olemme epäuskoisia, onnellisia ja ihan pyörryksissä! Vähän jännittää, paljon naurattaa. Tanssimme sellaista onnen ja kauhun sekaista valssi-discojytää ympäri kotimme olohuonetta. Koska asia on meille uusi ja outo, päätämme testata asian ihan terveyskeskuksessa maanantaina.

Maanantai 17.2.: ”Positiivinen. Eli olet raskaana.” Seison yliopiston pihalla pyörätelineiden keskellä puhelin kädessäni. Olen sanonut, että ”Niin arvelinkin, kiitos” ja laittanut luurin kiinni. Katson ympärilleni, että kukaan ei ole lähellä. Soitan A:lle iloiset ja hämmentyneet uutiset. Meitä naurattaa taas. Heti puhelun jälkeen käyn kaverini kanssa syömässä yliopistoruokalassa. Kerron heti, koska en voi ajatella mitään muuta. Hän ilahtuu ja onnittelee. Kotona illalla vain kikattelemme.

Perjantai 21.2.: En malta olla kertomatta. Vanhempani, siskoni ja pari hyvää kaveria tietävät jo. Vanhempani sekoavat onnesta. Heistä tulee isovanhempia 48-vuotiaina! He alkavat välittömästi suunnitella leikkipuistoreissuja ja matkasängyn ostoa.

Maanantai 24.2.: Soitan neuvolaan. ”Onko se toivottu asia”, kysyy neuvolan terveydenhoitaja. On, on! Saan ajan, joka on 3.3. Laskettuaika on kuulemma ehkä 19.10.2003. Jännää! Tuosta luvusta tulee heti elämäni tärkein numerosarja.

Maanantai 3.3., rv 7+1: Saan neuvolasta ruoka- ja liikuntaohjeita. Saan käteeni äitiyskortin, josta tulee suuri aarteeni. Terveydenhoitajan puheet vauvasta ja imettämisestä kuulostavat hassuilta. Mitä, minäkö joskus imetän? Voiko kaikki oikeasti mennä hyvin?

Annan pissanäytteen. Minulta otetaan verikoe ja paino. Painan 52,9 kiloa, mikä on enemmän kuin aiemmin. Huono olo on ollut testin tekemisestä asti. Napostelen koko ajan jotain, että paha olo ei ylly ja että kestän hereillä. En oksenna kuitenkaan. Luennoilla on rankka olla, tentteihin ei jaksaisi lukea. Millään muulla ei ole väliä kuin vauvalla. Rakastamme vauvaamme jo nyt!

Lauantai 8.3., rv. 7+6: Paha olo on ympärivuorokautista. Oksettaa valtavasti, ruuan ajattelukin tekee pahaa. Huimaa. Rinnat ovat tosi kipeät. Maha on turvonnut. Housut hiertävät.

Sunnuntai 23.3. rv 10+0: Toisetkin isovanhemmat tietävät jo. Hekin kyynelehtivät onnesta. Ystävätkin ovat olleet onnellisia puolestamme. Joku huolehtii kesken olevista opinnoistani, mutta kukaan ei kyseenalaista sitä, että olemme 22- ja 23-vuotiaita. Ennen vauvan syntymää täytämme 23 ja 24 vuotta.

Iltapäivästä seuraavaan aamuun on tuskaisen huono olo. Menen nukkumaan mahdollisimman aikaisin, koska unessa ei okseta – paitsi jos herää yöllä. Turvotusta ei enää ole. Olen joutunut jättämään yhden iltaluentosarjan ja pari tenttiä väliin, mutta muuten olen jaksanut opiskella. Luen kirjoja vauvanhoidosta, oikein imen tietoa itseeni. Tekisi jo mieli ostaa vauvanvaatteita, mutta ei ennen ultraa.

Keskiviikko 2.4. rv 10+5: ”Kyllä täällä on vauva”, sanoo terveydenhoitaja. Viikkoja piti olla 11+3, mutta onkin 10+5. Lasketuksi ajaksi tuleekin 24.10.2003. Vauva on päästä peppuun 4,1 cm pitkä. Hän heiluttelee hurjasti käsiä ja jalkoja, ja terveydenhoitaja sanoo, että vauva on tosi eläväinen.

Vauva näyttää hurjan söpöltä ja ihanalta. Paras näkemämme leffa ikinä! Harmi, että monitori sulkeutuu liian pian. Niin jännittävää, niin ihanaa! Samana iltana oksennan oikein reippaasti, mutta mielessäni on yhä kuva jalkoja heiluttavasta vauvasta. Meidän vauva!

vauva

Keskiviikko 9.4., rv 11+5: Ensimmäinen lääkärineuvola. Kaikki on kunnossa. Sydänäänet kuulostavat scifileffan ääniltä avaruudesta.

Paha olo on enää iltaisin. Aamulla maha on iso ja turvonnut, illalla litteä. Olisipa se jo isompi! Oletko tyttö vai poika? Minkä näköinen olet? Kuka olet? Mietimme iltaisin nimiä.

Sunnuntai 13.4., rv. 12+2: Ihan kaikki kaverit eivät tiedä vielä. Haluaisin kertoa sen heille kasvotusten, mutta osa asuu kaukana. Ehkä vähän myöhemmin sitten kerron, kun nähdään. Maha tuntuu pullealta, mutta en tiedä, onko se yhä turvotusta.

Pahoinvointi on siirtynyt täysin iltaan. Eilen alkoi kunnolla oksettaa vasta kello 21. Pohdimme jo, millainen ikäero tulisi, jos saisimme toisenkin lapsen. Ehkä pitäisi ensin valmistua tai saada yliopisto-opintoja ainakin kunnolla eteenpäin.

Sunnuntai 27.4., rv 14+2: Pääsiäinen mummolassa.  Tuleva vaari suunnittelee kehdon rakentamista. Maha alkaa jo näkyä, ja monet housut kiristävät. Painan jo 53,7 kg, joten pari kiloa on tullut. Raskaus ja yliopisto-opiskelu ovat vähän hankala yhdistelmä, kun kaikki muut käyvät koko ajan baarissa. Käyn kerran tanssimassa ystävien kanssa, mutta luovutan pian. Ei kiinnosta.

Paha olo alkaa hellittää. Kutsumme vauvaa Elmeriksi.

Tiistai 6.5., rv 15+4: Ostan ensimmäiset äitiyshousut. Painan jo 54,9 kg. Painon nousu tuntuu kivalta. Maha on vyötärön kohdalta 82 cm, kun normaalisti se on 63 cm. Nyt maha todella näkyy! Luennoilla ja ruokalassa kerään katseita. Se tuntuu kivalta. Katsokaa, minä saan vauvan! Nyt ei enää tarvitse eikä voi salailla!

Tunnen jo vähän liikkeitä. Odotan innolla, että liikkeet voi tuntea mahan päältäkin. Jos olet tyttö, olet ehkä nimeltäsi… Jos olet poika, voisit olla… Ihanaa miettiä nimeäsi, vauva!

Perjantai 9.5., rv 16+0: Sydänäänet tosi hyvät, paino 55 kg, hb 121.

vauva, raskaus, odotus

Alkuraskaus vuonna 2003

  • Ei ollut internetiä. Ei tilattu raskaustestejä tai äitiysvaatteita netistä. Ei ollut keskustelupalstoja, joissa jutella odotuksesta eikä sivustoja, joista etsiä tietoja.
  • Luin odotuksesta kertovia kirjoja. Niitähän ei voinut heti alkuraskauden aikana vaan lainata, ettei joku tuttu nähnyt. Pahinta oli, että kirjaston työntekijä oli tuttu. Hänen käsiensä kauttahan kirjat lainattiin… Mahdotonta pitää asia salassa ja lainata iso kasa odotus- ja vauvanhoitokirjoja!
  • Tämä vähän hävettää: juttelin odotuksestani tekstitelkkarin tekstiviestipalstalla. Voi kyllä! Oikeasti! Onko muita odottajia paikalla? Mulla rv 14+3. Paljonko viive?
  • Jyväskylästä sai äitiysvaatteita vain vauvatarvikeliikkeistä. Mallisto oli suppea, ruma ja kallis. Ei ollut ketjuliikkeiden äitiysvaatekauppoja eikä siis niitä nettikauppoja.
  • Tunikoita tai pitkiä toppeja ei ollut myynnissä missään, joten maha jäi näkyviin. Miehen vaatekaappi oli erittäin varteenotettava, ja monille se ainut mahdollinen, pukimo.
  • Ei ollut digikameraa. Minulla on todella vähän valokuvia raskausajalta.
  • Ensimmäisessä ultrassa katsottiin vain vauvan pää-peppumitta. Alle 30-vuotiaat pääsivät Jyväskylässä, silloisessa Jyväskylän maalaiskunnassa, vain yhteen ultraan, jossa ei katsottu siis edes niskapoimua. Olen käynyt esikoisen odotuksen aikana vain tässä yhdessä ultrassa! Ultrauslaite oli naapurikunnassa, jonne terveydenhoitajanikin joutui matkustamaan. Rakenneultraankaan ei päässyt alle 30-vuotias kuin itse maksamalla.

 

Postaussarjan seuraava osa ilmestyy myöhemmin.

Related posts:

  1. Äidiksi 23-vuotiaana: Jäin paisi vain opiskelijabileistä
  2. Lapsi sylissä yöllä, kun muut nukkuvat
  3. En kaipaa enää vauvaa
  4. Kolmannen lapsen odotusta ei onnitella kuin yhdessä tapauksessa

Kommentit

2 kommenttia
Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

Aaaa joo, okei. Meillä ei vaan ollut vielä nettiä, ja olin ihan pihalla muutenkin nettiasioista. Hyvä tietää, että niitä olisi ollut. Löysin onneksi naapurista muutaman odottajan vertaistuekseni.

Avatar

Hei! Tartun pieneen yksityiskohtaan hienossa kirjoituksessasi. Olen saanut esikoiseni -98 ja toisen lapseni -00. Molempien lasten odotus -ja vauva-aikana olen ollut mukana erilaisissa sähköposti- ja nettiryhmissä. Livetapaamisiakin oli tiuhaan. Sähköpostilistoja -joiksi niitä sanottiin – oli esimerkiksi imetyksen tueksi ja lapsentahtisen kasvatuksen tiimoilta. Lapsiin liittyviä nettisivujakin (ja -kauppoja) oli toki paljon. Vauva-lehden edelleenkin suosittu keskustelupalsta oli jo olemassa vuosituhannen vaihteessa. Varmaan Kaksplussallakin oli omansa. Alkuvaiheessa Vauvan sivuilla keskusteltiin lehden aihepiirin asioista. Yst. terv. Nettimamma 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä