Ihanaa lapset, te leikitte sittenkin yhdessä!

Meidän lapset ovat tällä hetkellä kuin kolme eri väristä ja eri parista sukkaa. Kun on tyttö 6 vuotta, poika 11 vuotta ja tyttö melkein 14 vuotta, niin tuntuu, että ketään ei kiinnosta mikään sama asia kuin toista, paitsi suklaa ja Hesburger.

On jotenkin vaikea ehdottaa vaikka leffassa käyntiä, kun ketään ei kiinnosta sama leffa kuin muita. Lapsemme eivät oikein tällä hetkellä tee yhdessä mitään oma-aloitteisesti, paitsi katso joskus jotain samaa tv-ohjelmaa, pelaa jotain peliä tai kuvaa joskus yhdessä videoita. Kaikilla ovat omat harrastuksensa, kaverinsa ja puuhansa. Talvella laskettelu ja kesällä uiminen yhdistävät, mutta moni arjen juttu ei enää.

Varsinkin Aavan kohdalla olen surrut sitä, että hänellä ei ole saman ikäistä ja tasa-arvoista leikki- ja tappelupukaria. Nyt kuitenkin näyttää hyvältä, Aava ja Henrik ovat löytäneet yhteisen jutun! Se menee näin.

Kun lapseni lauloivat karaokea

‒ Mennäänkö karaokea, kysyi Henrik yhtenä iltana Aavalta.

‒ Joo! huusi Aava.

Ensinnäkin, viidessä maakunnassa asuneena en ole vielä kolmenkaan Pirkanmaa-vuoden aikana oppinut, että kun muualla ollaan piilosta niin Pirkanmaalla mennään piilosta. Koska muutkin lapsetkin menevät, niin meidänkin lapset menevät.

‒ Karaokea? kysyin aika järkyttyneenä kysymyksestä ja Aavan innostuneesta vastauksesta.

Näin silmissäni 80‒90-luvun videotallenteen, jossa tanssii jumppapukuun pukeutunut nainen, jolla on överituuhea permanentti sellaisella otsatukkatupeerauksella.

Näin silmissäni lapseni laulamassa klassikoita, joissa lauletaan ”Annan toisten mä talletella suuret setelit, ne multa pitkät vain saa…”, ”Vaan julma tiikerihai, vaaniva tiikerihai…” ja kaikkien risteilyfanien kestosuosikkilaulun sanoja ”I´m sailing, stormy waters…”

Ehdin jo miettiä, että YouTubestako he niitä laulavat ja että mitähän vitsiä?

sisarukset

Sisarukset aika tosi monta vuotta sitten.

Tatami olohuoneessamme

‒ Karatea, lapset huusivat minulle järkyttyneinä.

‒ Karatea, ei mitään lauluja!

No niinpä tietysti. Kaksikko, 6-vuotias tyttö ja 11-vuotias poika, ottivat taisteluasennot ja syöksyivät olohuoneen matolla toistensa kimppuun. Katselin keittiöstä kattilat ja puulastat käsissäni tatamiksi muuttuneella matolla tapahtuvaa pyörremyrskyä, tuota pienimmät lapseni yhdistävää mukavaa tekemistä. Nauru raikui jossain siellä ähellyksen keskellä.

Isoveli otti ohjat

Viime joulun aikaan tein Aavalle temppuradan olohuoneeseen. Radassa piti hyppiä yhdellä jalalla ruokapöydän ympäri, hyppiä lattialla olevilla tyyneillä, kulkea kapeaa Legojen reunustamaa polkua ja kontata sohvilla. Kun Henrik huomasi Aavan leikin, temppuradan luonne muuttui.

Minun ratani ideana oli, että pieni tonttupehmo etsi toista tonttupehmoa, jonka piilotin radan varrelle. Henrik muutti tätä äidin mielestä hyvinkin jännittävää seikkailurataa sellaiseksi, jota pojatkin voivat kutsua seikkailuradaksi.

Radan loppuosassa, toisella sohvalla, odotti loppupahis eli isoveli. Hänen ohitseen jos pääsi, suoritti radan.

Aika äkkiä kaksikko heitti tonttuni nurkkaan. Radasta tuli nopea, sähäkkä ja oikeasti hauska, jossa nauru raikui. Oli aika söpöä, kun rooleja vaihtaessa tuolloin 5-vuotias, pitkälettinen pikkusisko otti sohvan päässä julman ilmeen ja asennon ja asettui valmiiksi olemaan paha loppupahis. Awwww!

sisarukset

Jos lapsilta kysytään, niin kyllä löytyy kaikille mieleistä tekemistä: meri ja kuuma hiekka. Kiitos kelpaisi äidillekin.

Sotaa!

Nykyään yhteistä tekemistä löytyy näille kahdelle enemmänkin. Yhtenä päivänä se alkoi jo eteisestä, kun minä ja Aava tulimme kotiin kaupan kautta. Henrik tuli ovelle vastaan meitä. Laskin kauppakassit maahan ja otin takin pos. Aava ei ollut vielä ehtinyt edes riisua, kun nämä kaksi huusivat yhteen ääneen:

‒ Sotaaaaa!

Käännyin katsomaan ilmeellä, joka kasvoillani voisin ojentaa lapseni esimerkiksi Apinataloon asukkaiksi. Otin ruokakassit ja jätin kaksikon eteisen sotatantereelle ihan keskenään. Heillä kummallakin oli käsissään ase, jonka he olivat napanneet kauppakassini päältä:

Rintamalla lentelivät muhkeat, pulleat ja pehmeät ei-niin-julmat aseet: violetit terveyssidepakkaukset. Onneksi sodan ääniin kuului myös nauru. Onneksi leikkivät yhdessä edes jotain.

Hienoa, että olin ymmärtänyt ostaa niinkin hyvät aseet lasteni leikkiin.

 

Related posts

1. Sisarusten kuuluukin tapella

2. Näiden syiden vuoksi sisarukset tappelevat

3. Lapseni, nauti siitä, että sinulla ei ole mitään tekemistä

4. Kyllä lapseni ihan oikeasti osaa käyttäytyä

Kommentit

4 kommenttia
Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

Heh!

=’D Ihan paras postaus!

Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

Heh, kiitos Eve!

Haha hyvät aseet ? pystyn niin kuvittelemaan nää kaikki tilanteet vielä meidänkin perheelle ?

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä