Yleinen 6.12.2017

Suomi 100: Lottapuvun lakki ja sotalentäjän sauva kertovat suvun historiaa

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kesämökin naulakon hattuhyllyllä on hattu, jolla olisi paljon sanottavaa meille, jos se osaisi puhua. Se on isoisotätini lakki, jota hän käytti palvellessaan pikkulottana.

Kodissamme kunniapaikalla on puusta veistetty kävelysauva, jonka arvo on lottapuvun lakin tapaan korvaamaton. Sauva on mieheni isoisän saama muisto sotavuosilta 16.11.1944. Se ei ole mikä tahansa sauva: hän on saanut sen lennettyään sotalentäjänä kunnioitettavat sata lentoa. Sauvaan on kaiverrettu paikat, joiden tapahtumista me olemme onneksi saaneet vain lukea, mutta jotka olivat hänelle täyttä totta: Suulajärvi, Värtsilä, Tali-Ihantala, Tervola, Pudasjärvi, Kuuterselkä, Naarajärvi, Lappi, Paltamo…

Minun lapsuudessani 1980-luvulla laulettiin koulun musiikkitunnilla maakuntalauluja ja sota-ajasta kertovia lauluja. Muistan yhä Evakon laulun sanat ulkoa. Minun ikäluokkani lapsuudessa Suomen edellisestä sodasta ei ollut vielä kauan: monessa suvussa oli monta vielä heitä, jotka kertoivat itse, millaista se oli. Miltä tuntui taistella, paeta ja pelätä. Sellaisesta me emme onneksi tiedä mitään.

Suomi 100

Mitä ostatte muistoksi vuodesta Suomi 100?

On uskomattoman hienoa saada elää itsenäisessä maassa. Kun sanat eivät riitä, on vain yksi sana: Kiitos.

Tämä vuosi on ollut hienoa historian havinaa ja arvokkaiden juhlien aikaa. Tämä vuosi jää varmasti meille aikuisille ja isommille lapsille hyvin mieleen. On kuitenkin upeaa, että meidän nämä pikkuisetkin ovat jo olleet kokemassa hienon vuoden ja ilmiön nimeltä Suomi 100.

Mitä te hankitte muistoksi itsellenne ja lapsillenne tästä vuodesta? Ajattelin ostaa jokaiselle lapselle jotain, minkä säilyttäisin myyntipakkauksessaan ja antaisin lapsille, kun he muuttavat pois kotoa. Mitä se voisi olla? Haluaisin tuotteen, jossa lukee selkeästi, että se on valmistettu juhlavuoden kunniaksi.

Kertokaa kaikki parhaat vinkit, mitä te olette hankkineet itsellenne tai lapsillenne muistoksi!

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kommentit (1)

Ehdotan, että ostatte Fiskarsin sinivalkoiset sakset, joita myydään vain tänä vuonna.




0
1 vastaus

Ehdotan, että ostatte Fiskarsin sinivalkoiset sakset, joita myydään vain tänä vuonna.




0
1 vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Yli pyykkivuorten
HANNA Havaintoja perhe-elämästä, äitiydestä, naiseudesta, sisustamisesta ja lapsen keliakiasta. Vertaistukea myös uhmaikään, kouluikään, murrosikään ja ruuhkavuosiin. Blogissa mukana "Aava", s. 2011, "Henrik", s. 2006, "Matilda", s. 2003 ja aviomies. Yhteydenotot: ylipyykkivuorten@gmail.com

Arkisto

Instagram

  • Ihana toukokuu! Onko tämä todella Suomi? Ihanan lämmin! #kesä #finland #pirkanmaa #toukokuu #kesäilta

ylipyykkivuortenblog

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: