Työtön: 15 vinkkiä työnhakuun!

työtön

Haluatteko tietää oikean syyn, miksi bloggaan? Tai tietää, mikä oli syy vuonna 2015 perustaessani blogini?

Nykyään oikeita syitä on itse asiassa kaksi entisen yhden sijaan:

1. Olen rakastunut bloggaamiseen harrastuksena. Haluan intohimoisesti kehittyä bloggaajana.

2. Blogi on tärkein työnäytteeni toimittajana.

Numero 2 oli se oikea syy. Se on se kylmä järkisyy, jonka ympärille kasvoi rakkaus ja intohimo (ja vuonna 2017 lähes 200 000 yksilöllistä kävijää).

Perustin blogin, koska olin työtön toimittaja, ja cv alkoi päivä päivältä vanhentua.

Työtön muiden hakijoiden keskellä

Muutimme Pirkanmaalle kesällä 2014 mieheni työn perässä. Minulla ei ollut valmiina minkäänlaisia suhteita viestinnän alan työpaikkoihin.

Hain useita toimittajan ja tiedottajan avoinna olevia työpaikkoja. Välillä pääsin haastatteluihin, välillä en. Olin jopa haastattelussa hakuprosessissa, jossa yli 200 hakijasta 6 haastateltiin. En saanut sitä(kään) työtä, mutta haastatteluun pääsy oli jo riittävä yllätys sillä kertaa.

Hyvin usein pääsin lähelle, mutta en kuitenkaan saanut työpaikkaa. Muut olivat parempia kuin minä.

Kymmeniä, jopa satoja hakemuksia

Jokaisen työhakemuksen kohdalla ehtii haaveilla, toivoa ja uskoa, mutta sitten romahtaa. Taas joku muu oli parempi.

Kun tekee kymmeniä tai satoja hakemuksia, selaa kymmeniä tunteja avoimia työpaikkoja netistä ja vastaanottaa ”Kiitos mielenkiinnostasi, mutta tällä kertaa…” -meilejä, alkaa ahdistaa. Pikku hiljaa alkaa jopa v*tuttaa – ja itkettää. Tekee mieli jäädä peiton alle.

Pahinta, mitä työtön voi ajatella, on ajatella, että koska työpaikkaa ei tule, on itse huono. Niin vain kuitenkin käy ainakin välillä, sille tunteelle ei voi mitään. Kun kerrasta toiseen muut ajavat ohi, peilistä alkaa tuijottaa aika väsynyt hahmo.

On vaarallinen tie ajatella, että ei kelpaa kenellekään ja on huono ihminen, jos työtä ei tule. Olisi vain uskottava, että se paikka ei ollut tarkoitettu minulle ja että monella alalla työtilanne on vain huono. Olisi hyvä, jos jokaisella työttömällä olisi lähellä joku, joka sanoisi sen, kun itse ei enää jaksa uskoa.

työtön

Kadehdittava työstressi

Minä koin työttömyyden välillä niin ahdistavana asiana, että ihan tavalliset asiat alkoivat itkettää.

Lastenvaatekutsuilla kahvipöydässä kukin kertoi pitkät tarinat omasta työstään: mitä vastuualueita kullakin on, miten kukin on kehittynyt urallaan ja miten rankkaa on matkustaa työmatkoilla. Minä olin hiljaa. Kotimatkan ajoin kyyneleet valuen. Miksi minä en edes saa mahdollisuutta kokea rankkaa työarkea, mietin ajaessani. Miksi minä en saa kehittyä mihinkään suuntaan, ajattelin.

Tulin surulliseksi, kun näin ruokakaupassa tyylikkäällä naisella kaulassa henkilökortin, jossa oli naisen nimi ja titteli. Nainen näytti siltä, että hän on tärkeä ja häntä tarvitaan ja odotetaan. Kotona ei tarvita titteleitä, henkilökortteja, kulkulupia tai jakkupukua korkkareineen.

Tulin surulliseksi, kun joku valitti suureen ääneen palavereista tai ylitöistä. Ajattelin, että hän saa tehdä rakastamaansa työtä ja kehittää itseään ja organisaatiotaan. Minä kehitän vain keittiön tiskiallasta puhtaammaksi tiskeistä.

Minua itketti jopa Facebookissa julkaistut valokuvat työpaikan pikkujouluista ja yhteishenkeä nostattavista lounastauoista. Työttömällä ei ole pikkujouluja, työkavereita eikä lounastaukoja. Ei varsinkaan uudella paikkakunnalla asuvalla työttömällä, jolla ei ole lähellä ketään tuttuja.

Työtön on tyhjän päällä

Työ on tärkeä osa minuutta. Se tuo arkeen rytmin, erottaa arjen ja vapaan, tuo usein mukanaan sosiaalisia suhteita sekä aika usein myös, halusi tai ei, määrittelee jollain tavalla myös minuutta ja sitä, millainen ihminen on.

Suomen sodissa eturintamalla loistaneet taistelijat jäivät rauhan tullessa vähän tyhjän päälle. Työttömän on pakko keksiä jotain muuta, kun työarjen tykit hiljenevät eikä kotiarki vaadikaan samaa osaamista.

Kun minä en taisteluistani huolimatta saanut töitä, aloin miettiä, miten piristän itseäni tekemällä asioita, joita rakastan. Halusin myös kiivaasti saada täytettä ansioluetteloon.

Aloin tehdä oman alani vapaaehtoistyötä. Tein kielenhuoltoa Lapsettomienyhdistys Simpukan lehteen sekä aloin blogata Keliakialiiton ryhmäblogissa. Innostuin bloggaamisesta, kun tajusin, että siten saan julkaistua kirjoituksia ja kirjoitusnäytteitä helposti. Avasin tämän blogin heinäkuussa 2015. Lue tästä 300 kävijän blogista portaaliblogiksi.

Avasin myös työnhakublogin, johon keräsin työnäytteitäni sekä edellisistä työtehtävistäni kertovia postauksia. Linkitin blogin työhakemuksiin.

Tein Linked In -profiilin, jonka linkitin työhakemuksiini.

Opiskelin. Opettelin kielenhuoltoa ja kävin valokuvauskurssin.

Kävin TE-palveluiden koulutuksissa. Viilasin ohjeiden mukaan ansioluetteloani ja hakemuksiani.

Tutustuin tarkasti työpaikkoihin etukäteen, ja jätin tarkasti heille viilatut hakemukset.

Jätin avoimen hakemuksen kaikkialle, minne keksin. Moni ilahtui yhteydenotostani ja sanoi tallettavansa hakemukseni.

Nautin vapaa-ajasta ja perheen kanssa olosta. Tutustuin ihmisiin. Annoin aikaa lapsille. Kävin salilla ja lenkillä.

Sana kiirii työnantajien piirissä

Työttömyyteni hienoin hetki oli saamani puhelinsoitto oltuani työttömänä melkein kahden vuoden ajan. Yhteen avoimeen hakemukseeni vastattiin sanoilla ”Meillä olisi ehkä jotain sinulle…”.

Tapaaminen johti lyhyeen työpätkään, joka johti toiseen. Muutkin saman alan tekijät kuulivat minusta ja kysyivät, tulisinko heillekin. Kun tuttu työntekijä jäi sairaslomalle, hän halusi minut sijaisekseen. Tällä hetkellä olen tiedottajan äitiysloman sijaisena, mihin hommaan minut myös pyydettiin soittamalla. Olen ollut nyt viestintäalan pätkätöissä kaksi vuotta, kiitos sen yhden avoimen hakemuksen.

Vuonna 2018 mietin jälleen työtä, työhakemuksia ja työpaikkoja. En tiedä, mitä työtä teen kesällä. En tiedä, olenko työtön tai teenkö kesän töitä ilman lomaa. Kaikki on auki.

Olen kiitollinen blogista, joka on tuonut minulle harrastuksen, ystäviä, lukijajoukon ja sivutyön. Se kantaa, jos muut työt lipuvat käsistä muiden palattua tekemään sijaistamiani töitä ja jos jään taas toiseksi tai viidenneksi ja neljänneksikymmenenneksi haastatteluissa.

MUOKS 29.8.2018. Tällä hetkellä olen onnellisesti töissä, postaus kirjoitettu tammikuussa 2018.

työtön

Vinkkejä työnhakuun

Työtön, tiedän niin hyvin, miltä sinusta tuntuu. Olisiko näistä apua?

  1. Käy TE-palveluiden koulutuksissa. Opettele vahvuuksistasi kertova hissipuhe, hyvä cv ja oikeanlainen hakemus.
  2. Tutustu tarkasti työpaikkaan,  johon haet. Tee räätälöityjä hakemuksia.
  3. Tee avoimia hakemuksia. Lähetä vaikka postikortti, jossa kerrot itsestäsi.
  4. Opettele tekemään videohakemus, sillä erotut varmasti. Videot yleistyvät vauhdilla.
  5. Opettele tuntemaan somen eri kanavat, se on tärkeä taito hyvin monella eri alalla.
  6. Opettele hakukoneoptimointia ja erilaisten julkaisualustojen käyttöä, jos ne liittyvät jotenkin alaasi.
  7. Perusta Linked In -tili.
  8. Seuraa potentiaalisia työpaikkoja somessa. Ole perillä, mitä työpaikoille sekä alallesi kuuluu. Osallistu keskusteluun.
  9. Tee oman alasi vapaaehtoistyötä, niin jäät mieleen, saat kivaa tekemistä ja kasvatat ansioluetteloa.
  10. Avaa työnhakublogi tai -somekanava.
  11. Opiskele itsenäisesti tai kursseilla lisää alastasi. Miten voisit laajentaa osaamistasi?
  12. Ota rohkea askel uuteen suuntaan, jos tilanne vaatii sitä.
  13. Pidä oikea rytmi päivissä. Lähde kotoa usein jonnekin, vaikka kävelylle.
  14. Kuntoile, tapaa ystäviä, nauti päivänvalosta ja vapaa-ajasta.
  15. Älä usko siihen, että olisit huono. Yritä uudestaan. Ole armollinen itsellesi. Muista, että työnhaku on täyttä työtä!

Mikä on ollut mielestäsi rankinta työttömyydessä?

Kommentit

9 kommenttia
Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

Hyviä pointteja, näinhän se on. Hyvä, jos nyt on tilanne helpottanut.

Avatar

Kiitos!!! Tää tuli tarpeeseen!
Olen virallisesti työtön työnhakija monen kotiäiti vuoden jälkeen ja tähän postaukseen palaan kyllä uudestaan.

Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

Tsemppiä työnhakuun!

Avatar

Kiitos tästä postauksesta. Niin tuttu tunne. Olen kahdesti valmistunut omaan ammattiin, ensin venjällä ( kun tutkinto ei täysin kelvannut)ja sitten Suomessa. Olen 10 v toiminnut sijaisena ja taas työsopimus on loppunut. Taas kirjoitan työhakemuksia, selailen nettisivua, vahdin puhelinta, jos kuntarekrysta tulee sijaisuuksia jne. Olen tykkään omasta ammattista ja työstä. Yritän ajatella positiivisesti, käyn eri kurssilla ja urheilen, mutta se tuntemattomuus pelottaa.

Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

Tsemppiä työnhakuun sinullekin!

Avatar

Vinkki 16: Kirjoita hakemus ranskalaisilla viivoilla, eli oleelliset asiat haettavan työn kannalta. Anna sitten hakemus ja hakuilmoitus jollekin sinut riittävän hyvin tuntevalle hyvälle kirjoittajalle, jotta tämä kirjoittaa hakemuksen puolestasi. Kaveri tai puoliso osaa kehua sinua todennäköisesti paremmin ja pystyy ehkä näkemään selvemmin, miten täytät hakukriteerit.

Kirjoitin kaverini hakemukset taannoin hyvin kokemuksin. Koin helpoksi kehua, kuinka hän harrastuksissaan osoitti ryhmätyötaitojaan, koulutuksensa mahdollisti monenlaiset alan työt ja työhistoriakin osoitti hänen olevan juuri sopiva työhön. Lukihäiriön vuoksi hänen oli itse vaikea saada hyvää hakemusta kirjoitettua, mutta haastatteluissa hän tiesi loistavansa, kunhan sinne saakka pääsisi. Ja niin hän puhuikin itselleen unelmatyönsä. Hakijoita ei ollut edes kymmeniä, sadoista puhumattakaan, ja hänellä oli työn kannalta oikeanlainen työ- ja koulutushistoria, joten tuuriakin mukana oli, mutta uskon yhteistyöhakemuksemme auttaneen häntä pääsemään haastatteluun.

Avatar

Kiitos tästä vertaistuesta! Itse nyt reilu kolme vuotta tehnyt osa-aikaisia ja pätkätöitä saatuani kenkää vakkarityöstä. Vastaavaa työtä en varmasti enää saa puutteellisella koulutuksella vaikka siitä kovasti tykkäisin ja osaaminen riittäisi. Opiskelin sitten muuta osaamistani vastaavan ammattitutkinnon ja hakemuksia on tullut laitettua päivästä toiseen, kaikkiin mahdollisiin yhtään kiinnostaviin paikkoihin. Mulla ei pää kestä pidempää työttömyyttä, siksipä olen tehnyt muitakin töitä kuin mitä oikeasti haluaisin tehdä. Rankkoja asioita on paljon, enkä niitä osaa laittaa järjestykseen, mutta: se huonommuuden tunne mikä iskee tosi äkkiä kun kerta toisensa jälkeen ei tule valituksi vaikka hakijoita olisi 30-300, ne ihmiset joiden mielestä kaikki työttömät on laiskoja että kyllä töitä on kun vaan menis töihin, kun töitä ei ole omalla paikkakunnalla ja haet kauemmas niin työnantaja epäilee kiinnostuksen kaatuvan matkan pituuteen ja sitten toisaalta se, että on pakko olla aina kesät ja joulut töissä kun silloin jotain töitä on saatavilla vaikka olis kiva yrittää viettää lastenkin kanssa aikaa…

Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

Tutulta kuulostaa varmasti monen mielestä!

Avatar

Mieheni oli neljä vuotta työttömänä, kun minä opiskelin ja/tai olin äitiyslomalla. Mieheni tulot olivat ne meidän perhettä elättävät tulot ja työttömyys tuli yllättäen. Alkuun oli säästöjä ja oli mukavaa olla perheenä yhdessä kotona. Vähitellen alkoi ahdistaa epätietoisuus, milloin se loppuisi. Riittäisikö rahat? Joudummeko muuttamaan kodistamme johonkin luukkuun? Palkkaako kukaan enää koskaan miestäni? Samalla mureni usko omaan tulevaisuuteen, jos pätevä ja kokenut mieheni ei löydä töitä, miten minäkään löydän? Tässäkö tämä nyt oli, ennen kuin alkoikaan?

Raskaimpia ajanjaksoja elämässämme. Se koko ajan yhdessäolokin kun alkaa olla aika tuskallista vuodesta toiseen. Ilman tietoa muutoksesta.

Sanoisin siis kamalinta olevan juuri epätietoisuus. Kun on perhettäkin, ei kyse ole vain yksilöstä, vaan siitäkin, miten lapsista voidaan huolehtia jos töitä ei löydykään.

Vastaa käyttäjälle Ilona Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä