Yleinen 13.2.2018
TEKSTI Hanna

Kuinka paljon äitien kestävyyskuminauha venyy?

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Blogeista ja Instagramista on ihanaa katsella kauniita ja siistejä koteja, sohvapöydällä auringonvalossa kylpeviä tulpaanikimppuja, tyylikkäitä kattauksia ja merkkivaatteissa tukat letitettyinä ja suittuina leikkiviä lapsia, tyylikkäästä ja kauniista bloggaajasta nyt puhumattakaan.

Blogeista saa vinkkejä arkeen ja voi lukea huumorin täyttämiä juttuja. Voi lukea vaikka mistä lapset tappelevat tai millaista on käydä gynekologilla.

Blogeista voi saada myös vertaistukea. Tässä tulee nyt vertaistukea, koska muuhun en nyt kykene.

Ruuhkavuosissa venytään joka suuntaan

Täältä ei tule tulppaaneja auringonvalossa, koska a) ei ole tulppaaneja, b) en näe auringonvaloa arkipäivinä c) rehellisesti sanottuna en jaksa edes yrittää ottaa blogiuskottavia kuvia nyt.

Lapsilla ei ole merkkivaatteita tässä kämpässä. Jokaisella lapsella sen sijaan on oma tyylinsä, johon ei juurikaan kysellä minun mielipidettäni. Ainakaan ulkovaatetyyliin, lue.

Tällä hetkellä tuntuu, että elämä tässä ruuhkavuosissa, mitä sanaa moni kuulemma vihaa, on jatkuvaa kuminauhana oloa.

Olen tässä miettinyt, että kuinka kauan ja kuinka pitkälle se kuminauha oikein venyy. Tuntuu, että vedetään ihan joka suunnasta. Voiko se katketa? 

Herätys kello 6.15, lapsi eskarin naulakoilla 7.30, töissä 8.15, kotona 17 tai jälkeen. Kun perhe on ruokittu ja keittiö siivottu, on kello jo 18 tai yli. Sitten pyykkejä, kirjastonkirjojen palauttamista, harrastuskuljetuksia, pienimmän kanssa lautapelimaratoneja, lomakkeiden täyttämistä, aikojen varaamista, laskujen maksamista… Ihan siis täyttä arkea.

Hyvää arkea, mutta niin kauhean täyttä. Välillä ihan liiankin täyttä.

äitiys

Muistettavaa, järjesteltävää ja sovittavaa

Kirjoitin vasta, että äitien täytyy muistaa niin paljon, että lähtee järki. Muistettavaa on ihan kauheasti!

Yleensä illalla viimeisillä voimilla muistaa, että niin huomenna tarvitaan ne rahat koulun retken maksamiseen, kasiluokkalaisen terveyskysely piti jo palauttaa, lapsi pitää ilmoittaa treeneihin, hammaslääkäriaika piti varata, huomenna on yhden kampaaja, oma lääkäriaika piti varata, pienimmän ravintoterapeutin määräämän ruokapäiväkirjan täyttäminen on kesken – ja pyykit ovat koneessa.

Lisäksi tuntuu, että ihan jatkuvasti on joku arviointikeskustelu, lääkäri- tai hammaslääkäriaika tai vähintään koulussa laskettelua, mihin tarvitaan välineiden takia lapselle kyyti kouluun niinkin sopivaan aikaan kuin 8.45, ja paluu kello 14.

Vaikka on onni ja siunaus saada olla perheellinen, niin välillä kiristää, että töissä tulee jatkuvasti miinustunteja esimerkiksi terkkarikäyntien takia. Ei, en olisi niistä pois mistään hinnasta, mutta kyllä, välillä väsyttää ja kyllä, perheen kaikkien menojen sovittaminen käy välillä työstä.

Pari päivää sitten laitoin koulusihteerille viestin, että minä muuten unohdin ilmoittaa lapseni kouluun, ja ilmoittautumisaika on päättynyt jo ajat sitten. Että Mother Of The Year täällä!

Hän vastasi, että et unohtanut, kyllä ilmoitit. Ehkä sitten unissani tai samalla, kun maksoin partioleirin osallistumismaksun ja koulun liikuntapäivän Unicef-kävelyn maksun ja luin Wilmasta 15 viestiä ja koelistat.

Arjesta selviytymistä

En ole vieläkään aloittanut kunnolla kuntoilua. Niin kuin Sami Hedberg sanoo kuntoilua käsitelleessä stand up -sketsissään, ei v*ttu välttämättä jaksa. Yritän olla ajattelematta sitä, että minun pitäisi jaksaa. Koska? Yölläkö?

En ole myöskään katsonut leffoja ja lukenut kirjoja, jotka haluaisin nähdä ja lukea.

Olen etsinyt Aavalle lämpimiä talvihanskoja joka perhanan kaupasta, joissa on kaikissa jo kevätmallistot – ja löytänyt lopulta hyvät omasta S-marketista. Ostin ensin eskarilaiselle hanskat kokoa 7. Tänään ostin samanlaiset, mutta sopivat: koko oli 2-3! En edes yritä jaksaa ymmärtää kokoluokittelun logiikkaa. Se on jotain korkeampaa tiedettä, johon äidin arjesta pehmenneillä aivoilla ei ylletä.

Olen yrittänyt selviytyä arjesta ja odottanut viikonloppua ja päivänvaloa. Olen toki nauttinut työstäni ja ihanista ihmisistä ympärilläni työpaikalla sekä tietenkin perheestäni.

Olen lennättänyt Aavaa polvieni päällä ja pelannut Namukakkua, Dominoa, muistipeliä, Afrikan tähteä ja Muuttuvaa labyrinttia.

Olen jutellut Henrikin kanssa Aku Ankan tarinoista ja Matildan kanssa kouluasioista. Olen vienyt lapsia luistelemaan ja tehnyt lumienkeleitä.

Olen lukenut Onnelia ja Annelia, Risto Räppääjiä ja Pulupoita ja Ponia niin, että en enää melkein osaa sanoa r-äännettä, tuota tyhmää kirjainta, jossa pallolla on jalat.

muuttuva labyrintti

Et ole yksin

Mikä on tämän tarinan funktio ja opetus? Opetus on, että jos siellä ruudun toisella puolellakin kuminauha venyy koko ajan, niin et ole ainoa. Ihan tätä samaa on aika monella muullakin. Ehkä joku muukin ajattelee, että ei vaan jaksais näitä perhanan ruuhkavuosia.

Ehkä se auttaa, että tietää, että jostain muustakin tuntuu, että elämä on tiskaamista, töihin lähtemistä, liian lyhyitä yöunia, oman ajan vähäisyyttä ja kiukuttelua. Ehkä jonkun muunkin märkä päiväuni olisi saada viettää päivä tai ilta yksin kotona.

Hyvin me silti vedetään, vähintään yhtä hyvin kuin Kikka Vaara. #oispakahavia

Toinenkin opetus on. Jos käyt ruokaostoksilla tai etsimässä kymmenestä liikkeestä talvihanskoja, niin muista ostaa itsellesi kotimatkalle suklaata. Koska niin minäkin teen.

ruuhkavuodet

Lue myös

Työssäkäyvän arki-illat ovat ihan liian lyhyitä

Lasten saaminen vaikuttaa yllättävällä tavalla työelämässä

Minusta on tullut paska mutsi

Ilta, jolloin kaikki karjuivat

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kommentit (20)

Vertaistuki on parasta!




6
1 vastaus

Osu ja upposi!!! Niin hyvä postaus niinku sun muutkin tekstit. Oot huippu. Kiitos vertaistuesta. <3 🙂




0
1 vastaus

Voi kiitos ihana! Tällaisten rehellisten kuvausten julkaisu mietityttää aina, mutta hyvä, jos minäkin saan näin vertaistukea!




2
1 vastaus

Hyvin sie vedät ❤

Hyvin myö vedetään ❤

Vaikka tämäkin vain THE Vaihe elämässä, on se varmaan yksi rankimpia elämänvaiheita. Kun on venyttävä ja paukuttava joka suuntaan, muistettava omat ja perheen asiat ja vaikka kuinka yrittäisi edes 70 prosenttisesti hoitaa asiat parhaansa mukaan, tuntee itsensä silti riittämättömäksi ja huonoksi.




0
1 vastaus

Hyvä me!




0
1 vastaus

Kiitos! ❤




0
1 vastaus

Vertaistuki on parasta!




6
1 vastaus

Kiitos tästä!! Olen potenut ihan hirveitä syyllisyydentuntoja kun en vieläkään jaksa kuntoilla raskauden jälkeen ja vauva on vähän yli vuoden. Olen jo työelämässä.




0
1 vastaus

Niinpä, kuntoillaan sitten, kun siitä saa iloa ja sisältöä elämään.




0
1 vastaus

Kiitti talvihanskavinkistä! Meillä tänään sama homma tiedossa. Kahdet hanskat jo niin moneen kertaan kursittu kokoon, että ehkä pitää käydä ostamassa uudet. Toivottavasti löytyy vielä edes tuolta marketista!




0
1 vastaus

On se vaan kumnma, että nyt on jäljellä vain hajakokoja, kun nythän niitä just tarttee! Tsemppiä etsintään!




0
1 vastaus

Kyllä, yhtälö on mahdoton. Itsellä myös kolme lasta ja lisäksi koiria, jotka ottavat oman aikansa ja joilla myös omia kriisejä ja tarpeita, kuten vastaanottoaikoja! Tämän lisäksi pitäisi olla sitä omaa aikaa sekä myös parisuhdeaikaa. Niin ja sivistää itseään ja pitää itsensä kauniina ja tikissä kunnossa?!?! Ilmeisesti vaihtoehdot ovat, että isovanhemmat ovat aktiivisesti auttamassa tai sitten on vaan alettava karsia. Koska kyllä elämästä pitää myös ehtiä nauttia. Tsemppiä <3




0
1 vastaus

Niinpä, eipä sitä parisuhdeaikaa ole oikein koskaan ollut, mutta onneksi sentään näkee iltaisin, vaikka ei kahdestaan voi juuri mitään tehdäkään. Tsemppiä sinnekin! Ihanaa, jos on isovanhemmat lähellä, jotka haluavat ja ehtivät auttaa.




0
1 vastaus

Ihanan rehellinen teksti! Tulee jo korvista ulos kaikki tekopirteät blogit, joissa on juuri kuvailemasi piirteet tulppaaneine ja valkoisine sohvineen, joita lapset ei sotke hypehypehype ihqdaa elämäonihanaakunonpositiivinen….!! Taidan alkaa seurata sun blogia, eka kerta kun tänne eksyin. (;




0
1 vastaus

Heh, kiitos! Ja tervetuloa, täältä saa vertaistukea!




0
1 vastaus

Kiitos! Niin tunnistan tästä itseni ja meidän arjen. Vertaistuki on parasta 🙂




0
1 vastaus

Melkein nauroin ääneen kun oli tavallaan jotenkin niin tuttua 😀 ja kyllä, mieluummin luen tällaisia vertaistukijuttuja kuin sellaista kiillotettua diipadaapaa kun on siistiä ja kivaa 24/7… Mutta kannattaa muistaa organisointi, delegointi ja priorisointi sekä oppia olemaan armollinen itseään kohtaan vaikka jotain joskus unohtuu tai jää tekemättä… aina ei vaan jaksa eikä silloin arkea tarvitse suorittaa enempää kuin on ihan pakko. Riittävän hyvä vanhemmuus vai mikähän se tavoite oli 😀




0
1 vastaus

Aina se jaksaminen on suhteessa omaan mielialaan ja muuhun elämään ympärillä. Tuota kirjoittaessani olin tosi väsynyt, mutta tällä hetkellä taas en. Pitää myös oppia sietämään tiskejä ja pyykkivuoria silloin, kun on pakko vain istua hetki sohvalla, että ei ihan kaadu.




0
1 vastaus

Mitä se mies sitten tekee jos sinä joudut muistamaan/tekemään kaiken? Lasten katsominen ja kotityöt pitäis kuulua kans hänelle siten, että sinä pääsisit edes vaikka kerran viikossa haluamaasi harrastukseen tms? Tai jakaa noita ”muistettavia” asioita siten että puoliso ottaa vastuun muistaa hoitaa osan asioista?




0
1 vastaus

Ihan kuule tekee yhtä paljon kuin minä ja välillä enemmänkin. Jos olet seurannut blogiani, niin tiedät, että hän tekee aina ruuat ja tykkää siivota enemmän kuin minä. Pääsen kyllä harrastamaankin, kun siltä tuntuu. Kasasin tähän postaukseen vaan yhteen asioita, joita monessa perheessä pohditaan. Blogini pääidea on perhe-elämän vertaistuki. Sanon ääneen sen, mitä moni miettii. Todellakin siis jaamme kaiken tässä arjessa. 🙂




0
1 vastaus

Kiitos vertaistuesta.Juttu oli kuin suoraan elämästäni, laskettelureissukuskailuine ja labyrinttipeleine.Ja kateellisena katson kollegoita joiden kellokortit pullistelee extratunneista, samalla kun omani on alituiseen miinuksella. Kun puheterapeutti ilmoitti, että vastaanotolle ei tarvi tulla, huokasin huomaamattani helpotuksesta ensisijaisesti siksi, että en taas saanut kolmea lisämiinustuntia. Mutta lopulta suklaa pelastaa.Kaiken kiireen keskellä kuuma kuppi ja pari palaa suklaata ihan vaan hiljaa ja sit taas menoksi.Myönnettäkööt, että tuo kuppi kuumaa tulee usein juotua autolla ajaessa 👌




0
1 vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Yli pyykkivuorten
HANNA Havaintoja perhe-elämästä, äitiydestä, naiseudesta, sisustamisesta ja lapsen keliakiasta. Vertaistukea myös uhmaikään, kouluikään, murrosikään ja ruuhkavuosiin. Blogissa mukana "Aava", s. 2011, "Henrik", s. 2006, "Matilda", s. 2003 ja aviomies. Yhteydenotot: ylipyykkivuorten@gmail.com

Arkisto

Instagram

  • Sisällä kesä, ulkona talvi. #18astetta #helmikuu #talvi #winter #orkidea #ylipyykkivuorten

ylipyykkivuortenblog

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: