Entä jos bloggaajalle ei tapahdu mitään, mistä voisi kirjoittaa?

Olen tässä jo monta päivää tuijottanut tyhjää ruutua. En yksinkertaisesti keksi yhtään järkevää aihetta, mistä kirjoittaisin.

Tuntuu, että muille bloggaajille tapahtuu koko ajan kaikkea mistä voi kirjoittaa. Tai he pohtivat upeita oivalluksia, joista kirjoittavat hauskoja postauksia.

Bloggaaminen on työnä välillä haastavaa, kun on tehtävä tietyn sopimuksen mukaan postauksia ja samalla laitettava itsensä esille ja alttiiksi koko ajan. Se on kuulkaa välillä tosi vaikeaa.

Minä olen vain tuijottanut tyhjää ruutua. Tai olen minä pyöritellyt eri aiheita.

Neljänkympinkriisi katosi

Olen pyöritellyt mielessäni muun muassa aihetta, joka on kiteytettynä tällainen: Täytin 38 vuotta eikä minulla ole enää neljänkympin kriisiä, vaikka 37 vuotta täytettyäni oli. Ehkä koko postauksen voisi tiivistää ajatukseen, että nyt on kaikki ihan hyvin. Minulla on taas pariksi vuodeksi töitä, lapset ovat kasvaneet ihanan isoiksi, olen saanut aikaa itselleni ja saanut nukkua yöllä. Ei siitä oikein koko postausta olisi saanut, niin kuin tästä neljänkympinkriisistä sai: Happy b-day to me: Paha neljänkympin kriisi.

Minulla on myös valmis postaus luonnoksissa aiheesta, että olen ottanut itseäni niskasta kiinni ja alkanut syödä oikein ja kuntoilla. Kriiseilen tässä, että näytänkö teille kroppani lähtötilanteen ja tilanteen nyt. Ehkä, ehkä en. Ehkäpä julkaisen sen vielä viikonlopun aikana.

Tavallista tylsää ja hyvää arkea

Täällä on ollut niin tavallista lapsiperhearkea, että ei siitä oikein ole kirjoitettavaa. Aavan synttärit, lasten koulujuttuja, pitkiä työpäiviä, kasvattamisen vaikeutta, lääkäriaikojen varailua, partioleiriasioiden muistamista, pyykinpesua. On venytetty kestävyyskuminauhaa.

Elän kuitenkin samalla aikuiselämäni huikeinta kevättä. Olen ollut juuri kahden lapsuuskaverini kanssa Antti Tuiskun keikalla Lahdessa ja yhden ystävän kanssa hotellilomalla Jyväskylässä. Tänä keväänä on edessä vielä risteily, Mamma Mia -musikaali hotelliyöpymisineen, kummitytön rippijuhlat ja matka mummoloihin Itä-Suomeen.

Kun tapahtuu kaikkea ihanaa, ei yhtäkkiä jaksakaan kirjoittaa niistä. Kaikista ihanimmat hetket on ihaninta pitää itsellä – ja kuitenkin niistä haluaisi kertoa kaiken. Ristiriitaista. Vaikka tapahtuisi, ei kaikesta kirjoiteta. Sitä paitsi en minä kirjoita ystävistäni enkä kuvaa heitä, joten se toki rajoittaa aihepiiriä.

Mitä jos ei olisikaan blogia?

Kännykän muistikortilla on rakeisia kuvia arjesta ja järkkärin muistikortilla kuvia lähinnä Aavan kärrynpyöristä. On tullut vähän bloggaajan blokki, kun muiden kuvat ovat niin upeita aina. Kun ei ole kuvia, ei voi kirjoittaakaan. Kukaan ei kuvaa minua, ja se on bloggaajan työssä este.

Olen myös miettinyt lasten ja kotimme yksityisyyttä. Olen miettinyt omaa vapaa-aikaani, jota ei juuri ole nyt (vaikka alussa kirjoitin, että on aikaa itselle, tarkoitin, että on aikaa pestä pyykkiä ilman että joku roikkuu jalassa kiinni.).

Olen miettinyt työllistymistäni toimittajana ja blogin ykköstehtävää tärkeimpänä työnäytteenäni. Olen joskus miettinyt jopa millaista olisi, jos ei olisikaan blogia.

Muiden bloggaajien postauksia lukiessani mietin usein, että niin, miksi en kirjoittanut tuosta? Miten ihmeessä muut keksivät niin kivoja aiheita, mutta välillä tuntuu, että itse ei keksi mitään. Lapsemme flossasivat jo lokakuussa – ja nyt vasta kaikki mediat ovat täynnä sitä. Miksi en kirjoittanut siitä silloin? No, en tiedä.

Juuri nyt istun meidän työhuoneessa. Lupasin miehelle, että imuroin ennen kuin hän ja Matilda palaavat kaupasta. Aava on naapurissa ja Henrik omassa huoneessaan. Imurointi ei ole juuri nyt sitä, mitä eniten kaipaisin. Pitäisi pakata, koska lähden aamulla reissuun.

Nonni, nyt he palasivat.

Mies purki ostokset ja alkoi imuroida.

Nonni, julkaisen postauksen aiheesta ei mitään aihetta. Perus. Perusarkea.

Just hyvä. Ehkä? Onko?

Pitääkö edes olla mitään hienoja aiheita? Entä jos on vain oma itsensä?

Kommentit

4 kommenttia
Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

Tuo on kyllä totta. Kiitos!

Avatar

Ei aina tarvitse.
Määrä ei myöskään ole aina laadun tae. Kyllä pidemmän päälle tyhjäksi käyvät nekin ahkerasti postatut blogit, joissa esitellään aamupalasmoooti tai kirjoitetaan kymmenettä kertaa kevään aikana, että kyllä nyt on niin kiire, että moikkuli vaan, ei ehdi nyt enempää…
Ehkä perheblogi on genrenä vaikein.
Ruoka- tai käsityöblogi on niin rajattu aihe, että pärjää pienemmälläkin oman elämänsä myymisellä. Sisustusbloggaaja taas on äkkiä esitellyt kotinsa nurkat, mutta ehkä löytää jonkun maljakon kirpparilta, josta kirjoittaa…

Avatar

Kuten armaalla siipallani on ollut aina tapana sanoa Therapyn biisiä lainaten – ”Happy people have no stories” 🙂 Ja miksi niitä suuria stooreja aina pitäisikään olla? Elämä, ilo ja onni taitaa tulla loppupeleissä niistä pienistä hetkistä.

Itseäni tällä viikolla eniten ilahduttanut postaus oli Hyvää ja Kaunista – blogin Pauliinan arkinen ja rauhallinen kuvaus vapusta ja viime vuoden epäonnistuneista munkeista. Tavoitin ja samaistuin juuri siihen, ettei siinä ollut mitään muuta, kuin vain hetki tavallisuudesta.

Mukavaa kevättä 🙂

Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

Hyvä elämänviisaus 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä