Voi sitä vittuilun määrää, kun laiha jättää pullan väliin. Terveellinen elämäntapa sucks?

– Kiitos, minulle riittää tämä tee.

– Oikeasti? Laihdutatko sinä? Ota nyt pulla!

– Kiitos, yritän nyt vähentää herkkuja.

– Mistä sinäkin oikein laihdutat?

**

-Niin mitä sinä syöt? Miksi ihmeessä? Ei tuollaisilla eväillä elä!

**

– En nyt lähde sinne työpaikkaruokalaan, kun minulla on eväät.

– Pelkkää salaattiako meinasit syödä?

**

– Kiitos, jätän nyt kakkupalan väliin.

– Treenaatko oikein bikinifitnesiin?

**

Voi sitä vittuilun määrää, jos porukasta juuri normaalipainoinen on se, joka jättää pullan tai kakkupalan väliin. No, ei välttämättä vittuilua, mutta ihmetystä, hämmästystä ja ehkä vähän piikittelyä.

Jos laiha jättää pullan väliin, syynä ei tietenkään voi olla mikään muu kuin wanna-be-anoreetikon pakonomainen laihdutus.

Yhteiskunnassamme on ihan normijuttu syödä sokeria ja vaaleita viljoja joka päivä isoja määriä.

Suklaat, pullat, kakut ja leivokset kuuluvat esimerkiksi työpaikan arjessa lähes joka päivään kahvihuoneen pöydällä sekä kokouksissa.

Ja niistähän ei kuulu kieltäytyä!

**

tiivistyminen

Kesä 2015. Tätä on suunniteltua monta vuotta. Olemme järjestäneet lomamme ja saaneet sovittua asian isovanhempien kanssa. Olemme pakanneet monta kassillista vaatteita ja muita tavaroita viidelle.

Olemme ajaneet 400 kilometriä kotoa mummolaan, jonne jätämme kolmen päivän kuluttua lapset, kun olemme ensin mökkeilleet yhdessä. Silloin lähdemme ajamaan 320 kilometriä Helsinki-Vantaalle, nousemme koneeseen ja lennämme kahdestaan Barcelonaan.

Se, mitä pelkäsimme koko ajan, tapahtuu.

Käyn mummolassa ja mökillä ollessamme kolmen päivän ajan joka päivä päivystyksessä hakemassa lääkkeitä ja pari kertaa kipupiikin.

Itken tuskasta, pelosta ja pettymyksestä.

Lähtöpäivän aamulla soitamme ambulanssin. Selkäni on niin kipeä, että en pysty enää edes kääntämään kylkeä sängyssä. Ensihoitajat sulkevat pois pahemmat diagnoosit. Selkä on kuitenkin vain venähtänyt.

Minä jään makaamaan tuskaisena sänkyyn. En ikinä unohda ilmettä, joka miehellä on, kun hän lähtee makuuhuoneesta ulos perumaan lentoja ja hotellia.

Hotelli pitää perua soittamalla hotelliketjuun Italiaan. Kaikki se kulminoituu siihen hetkeen, kun virkailija puhuu englantia epäselvästi italian aksentilla.

Odottamamme flamencotanssiesitys jää väliin. Kuuma hiekka, käsikädessä auringonlaskussa kävely, värikkäät drinkit rantakadulla. Yli 35 asteen helle.

Kaikki se jää, koska minun selkäni oireilee taas.

treeni

**

Talvi 2009. Lapsi saa uhmakohtauksen kaupan lattialla. Hän makaa selällään lattialla ja huutaa.

Nostan lapsen ylös ottamalla kiinni hänen toppatakistaan.

Selässä nitkahtaa. Kauhea tuska käy läpi koko kehon.

Neljän päivän kuluttua pystyn taas kävelemään normaalisti.

**

Kevät 2016. Työpäivä tietokoneella. Toinen samanlainen ja kolmaskin.

Hartiakipu säteilee sormenpäihin asti. Pääkipu on kova.

**

Talvi 2018. Peilistä katsoo vanhempi, pyöreämpi ja vieraampi minä.

Monta lasta, kaksi työtä. Liikaa aikaa tietokoneella.

Viikonloppuisin avataan viinipullo, sipsipussi, suklaalevy, karkkipussi, Netflix ja housun yli nappi.

Ei ole aikaa huolehtia kuin muista. Aikaa itsensä huolehtimiselle ei ole yhtään.

Ei ole aikaa treenata eikä edes pyöritellä käsiä. Äitiyden kestävyyskuminauha venyy ja venyy, liikaakin.

Vyötäröllä näkyvät yhä kolmen raskauden jäljet sekä keski-ikäisyyden tasainen ja neljän juuston pastaa himoava elämä.

Paino ei ole koskaan ollut näin suuri kuin raskausaikoina.

Elämä ei ole ollut koskaan näin täyttä.

Elämä ei ole ollut koskaan näin tukkoista.

Peili näyttää normaalin vartalon ja vaaka normaalin painon. Silti ei tunnu hyvältä.

Lihaksia ei ole, vaatteet ei istu, mahalöllö ei tunnu kivalta.

**

Kevät 2018.  Nyt.

Nyt loppuu. Nyt on aika opetella.

On aika selvittää, miksi paino nousee, vaikka syö niin vähän.

On aika selvittää, missä mättää, kun ei ehdi lenkille eikä salille.

On aika oppia syömään oikein: puhdasta ruokaa, tarpeeksi usein, oikealla tavalla.

On aika ymmärtää ja kertoa muillekin, että vaikka olisi normaalipainoinen, ei välttämättä tunnu hyvältä.

On aika ymmärtää, että jos lihakset ovat näin surkeassa kunnossa, Barcelonan-matkojen peruutuksia voi tulla lisääkin.

**

salitreeni

 

Toukokuu 2018. Uusi alku.

Puolitoista vuotta valmistelin itseäni muutokseen. Huhtikuussa 2018 olin valmis.

Otin avukseni nettivalmennuksen, josta sain ruokavalion ja treeniohjelman.

Vähän alle neljä viikkoa myöhemmin olen hyvässä alussa.

Olen käynyt monta kertaa salilla. Olen oppinut syömään enemmän, useammin ja puhtaammin. En enää jätä päivän viidestä ateriasta kolmea väliin.

Olen kiinteytynyt: esimerkiksi navan kohdalta on lähtenyt 5-6 cm, vyötäröltä 3-4 cm, reisistä 3 cm ja lantiolta 2 cm.

Isoin muutos on, että olen oppinut syömään tarpeeksi ja huomannut, että onkin aikaa lähteä salille ja lenkille.

**

Miten tämä arki, kiire, ruuhkavuodet, uraputket, lasten syntymät ja jopa rautakaupassa myytävät jättisäkit karkkia ovat muuttaneet meitä? Kun kaikkialla on tarjolla helppoa elämää ja höttöhiilaria, me tartumme siihen tiukasti kiinni.

– Kyllä noin laiha voi syödä pullaa!

Voi, tottakai voi. Mutta ei ole pakko.

– No just joo. Mistähän sinäkin laihdutat?

Laihduttaminen ja oikeiden elämäntapojen opettelu, kiinteytyminen ja lihasmassan kasvattaminen eivät ole sama asia. Miksi oikeiden elämäntapojen opettelulla on joillekin niin huono kaiku?

Miksi pullan väliin jättäminen aiheuttaa hämmennystä ja jopa vittuilua? Miksi se tulkitaan anoreksiahakuisuudeksi? Eikö puhtaasti syöminen ja liikkuminen olekaan enää se juttu kaikille?

Miksi kiinteytyminen, tiivistyminen tai miten sitä nyt sanookaan, sekä lihasten vahvistaminen aiheuttaa joissain ympärillä olevissa hämmennyksen? En tiedä.

Kyllä laihankin kannattaa pitää huolta terveydestään.

Minä aloitin elämänmuutoksen nyt.

Onko joku muu täällä tehnyt elämänmuutoksen?

Lue myös

Vasta lapseni ottamasta valokuvasta ymmärsin, että todella painan 148 kg.

Kommentit

23 kommenttia
Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

Mun työyhteisö on ihana. Tähän postaukseen oli kerätty myös muiden ajatuksia pitemmältä ajalta. Totta tuo ylipainojuttukin.

Avatar

Hieno teksti ja onnea saavutuksestasi! Liikunta on varmasti hyvä lääke selkääsi ja ei vain oireiden hoitoa lääkkeillä, jotka kuormittavat maksaa ja munuaisia. Itsekin normaalipainoisena saan kuittailua töissä jos en ota pullaa, eli NIIN tutulta kuulostaa!
Odotan kyllä vielä kunnon inspistä myös salihommiin itselleni… joka on kyllä tuttua treenamista minulle. (Salitreenaaminenkin on hieman outoa puuhaa työkavereiden mielestä) 😀 Niin moni saisi apua selkävaivoihin ja oloonsa treenillä ja edes pienellä painonpudotuksella…

Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

Sepä! Onneksi mulla ei ole selkä oireillut tuon 2015 jälkeen, mutta tiedostan, että se voi nitkahtaa taas koska vain! Kiitos!

Avatar

Vautsi, tsemppiä! Niin hyvä postaus. Mä haluun kanssa. 🙂

Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

Kiitos! Nyt menin niin korkealle epämukavuusalueelleni, että itsekin ihmettelen, mutta tulipa julkaistua kuvat.

Avatar

Ehkä ”pakkoherkkujen” kanssa on vähän sama kuin ”pakkoalkoholinkin” kanssa. Yritäpä vaan kieltäytyä.
En juo alkoholia juuri lainkaan. Taustalla ei ole sen kummempaa, ei uskontoa, ei alkoholismia, en ole edes raskaana. Ei ole vaan koskaan tuntunut omalta jutulta. Voisin juoda alkumaljan tai ruokaviinin. Usein teenkin niin, sillä niin on helpompi.
Sillä tiedättekö, miten käy, jos joku kieltäytyy ”kaadosta”?
Alkoholin juonti on normi, josta poikkeaminen on epänormaalia.

Joku kahvia juomaton aikuinen varmasti tuntee saman tuskan myös. Kaikkihan nyt kahvia juovat. ”Jaa et ota? No mitäs sulle sitten… Otatko teetä?

Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

Ihan totta! Mä vastaan kahvin juomatta jättämisihmettelyyn aina, että opettelen sitten isona.

Avatar

Loistava homma!
Mä kuulen tuota jatkuvasti.
Painoindeksi on kuitenkin ylipainon puolella ja
vatsa tursuaa housuista ja ei oo hyvä olla.
Kyllähän Maija tietää miten laihdutetaan – soitetaan suuta.
miksi sä et vois yhtä palaa suklaata muka syödä.
Ota nyt pullaa – mieles tekee kuitenkin.
Niin tekeekin mutta en halua.

Tsemppiä jatkoon.
jaksa käydä salilla ja syödä hyvin.

Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

Kiitos tsempistä! Tsemppiä sullekin!

Avatar

Ei ole tehnyt. Vielä. Mutta elän juuri samanlaista vaihetta, kuin sinä tekstissäsi. Avaan pusseja, housun napin, venytän äitiyden kuminauhaa, kipuilen, päätä särkee infernaalisesti, selkä niksahti 5 päivää sitten, vasen olka ja lapa niin kipeät ettei tahdo pystyä hengittämään. Kuin puukko olisi selästä läpi. Mietin miksi teen näin omalle kropalleni, joka on joskus ollut hyvässä kunnossa. Aika tehdä haaveet käytäntöön ja mahtua taas vaatteisiinsa. Kiitos kirjoituksestasi <3

Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

Tutulta kuulostaa! Me ei olla ikuisesti nuoria. Yritetään tsempata vielä kun voidaan. Mulla kesti yli vuoden ottaa itseä niskasta kiinni.

Avatar

Ihan kuin olisit kertonut minun elämästäni. Tosin salille en ole uskaltautunut. Joogaa ja uintia sen sijaan on tullut harrastettua säännöllisen epäsäännöllisesti. T. Selkä meni – 14 ja 3 lapsen äiti

Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

Minä kävin salilla käymisen opetuskurssin, jonka järjesti oma kunta. Ostamassani valmennuksessa oli hyvät video-ohjeet. Rohkaistu vaan kokeilemaan! Mulla onneks selkä ollu nyt kolme vuotta kunnossa mutta voihan se taas nitkahtaa… Tsemppiä!

Avatar

Hyvä sinä! Itse olen vielä siinä vaiheessa että päivittäin kyllä tiedostan että pitäs ja pitäs mutta jotenkin ei muka aika riitä. Tai kun en mä ole sali-ihmisiä tai ryhmäliikuntaihmisiä ja lapsiakin olis kiva iltaisin nähdä pari tuntia niin jotenkin se lenkille lähteminen jää ellei sitten saa lapsia ylipuhuttua seuraksi kun ehdottaa kävelyä vaikka kaupan jätskialtaalle … Onneksi töissä tulee liikuttua(ja syötyä liian vähän) ja nyt tuli pihahommakelitkin niin saa hyötyliikuntaa, mutta onhan sitä massaa naisella aina se 5kg liikaa ja selluliittia pukkaa joka puolelle…

Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

On kyllä välillä niin paljon kaikkea, että ei vaan ehdi. Pitää olla armollinen itselle myös.

Avatar

Missä tuollaisia työyhteisöjä on?? En ole koskaan törmännyt. Synttärikakuillakin sanon vaan, ettei mun vatsa oikein kestä viljoja, ja menee täysin läpi.

Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

No, puhun tässä monen suulla. En tarkoita, että mun työyhteisö olisi just tuollainen. Mulla on ihanat työkaverit, mutta noin niin kuin yleisesti saa kyllä tuollaista kuulla.

Avatar

Olen törmännyt samaan käytökseen työpaikalla ja tullut siihen tulokseen, että kyseessä on jonkinlainen jengipetturuus jos joku ei herkkuja syö koska kun joku kieltäytyy, niin ne joiden kannattaisi jättää herkut vähemmälle kenties kokevat jäävänsä itse arvostelun kohteeksi. Silti toivoisin, että jokainen koostaan huolimatta tekisi omat päätöksensä!

Avatar

Mielenkiintoinen kirjoitus sinulta. Itsellä myös samanlaisia ajatuksia, välillä en ole tyytyväinen itseeni. Paino noussut viime syksystä lähtien kun aloitin Fodmap-ruokavalion, että vatsa toimisi normaalisti. Haluaisin treenata enemmän mitä nyt, jumppailen kotona 15 min, harvoin pääsen lenkille. Minäkin haluaisin ehkä osallistua johonkin nettivalmennukseen jossa saisi ruokavalion ja ohjeita kotijumppailuun enemmän, salille en pääse.

Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

Tsemppiä sullekin! Kotonakin voi treenata! Suosittelen valmennuksia!

Avatar

Kiitos tästä tekstistä! Tämä antoi älyttömästi puhtia omaan kamppailuuni selkävaivojen ja liikunnan lisäämisen kanssa. Minulta on jäänyt monta pidempää matkaa tekemättä sen pelossa ettei selkä kestä istumista.Tsemppiä jatkoon, pidetään äidit huolta itsestämme!

Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

KYllä se on aikamoista opettelua, mutta yritetään pitää huolta. Hyvä me!

Avatar

Ehkä olet ollut jossain urpojen seassa vain? Pääosin kyllä kukaan ei koskaan kommentoi kenenkään pullan syömistä. Mutta se vittuilun määrä voi myös olla toisinpäin? Hoikka voi syödä miten haluaa. Mutta jos pullukka syö salaattia, niin hän yrittää esittää tai automaattisesti laihduttaa. Enemmän siihen pullea tai lihavan pullan syömiseen/syömättömyyteen puututaan. Ikään kuin olisi jokin automaatio, että pullukan pitää aina syödä kaikki, mikä ei edestä karkaa.
Olen ollut koko elämäni normaalipainoinen ja en ole ikinä elämäni aikana kuullut, että kukaan olisi mun syömisiin tai kokooni puuttunut missään.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä