Nuorten ja nelikymppisten sometavat eroavat yllättävällä tavalla

Matilda näytti minulle meemin, jossa oli piirretty Disney-prinsessa. Prinsessan kasvoilla oli irvistys. Meemin tekstinä luki englanniksi, että ”kun äitisi laittaa sinusta noloja kuvia Facebookiin”.

Matilda katsoi minua kulmiensa alta ja pyöräytti silmiään.

Hän täyttää tänä vuonna 15 vuotta. Hän on somen suurkuluttuja, mutta tekee sen ihan eri tavalla kuin vähän alle nelikymppinen äitinsä.

Nuoruuden some oli luokkakuvaus

Omassa nuoruudessani julkisin esiintyminen oli paikallislehden gallupissa tai lehtiuutisen valokuvassa vilahtaminen sekä vuosittaiseen luokkakuvaan osallistuminen.

Aikuistuttuamme alkoi tulla kännyköitä ja sitten älypuhelimia. Tuli outo juttu nimeltä Facebook. Tuli blogimaailma, Twitter, Linked In ja Instagram. Me aloimme opetella niiden käyttöä kuka innokkaammin, kuka pelokkaammin.

Ensin opettelimme, että mitään ei sitten puhuta ikinä työasioista internetissä. Nyt opettelemme, että työasioista saa, työstä toki riippuen, nimenomaan puhua, kunhan puhuu positiivisessa hengessä. On vain hienoa, jos projektit, yhteishenki ja työn arki näkyvät myös somessa.

Olemme oppineet, että jos yritys ei ole somessa, se ei ole olemassa. Olemme opetelleen työnhaun somessa, tehneet työnhakuvideoita ja jopa työnhakublogejakin. Jos työnhakija ei ole somessa, ehkäpä hänkään ei ole olemassa?

Rohkeimmat ovat opetelleet tekemään Instagramin My Story -videoita, joissa katsotaan kameraan ja jutellaan. Se jos mikä on meille lankapuhelinkauden lapsille iso juttu.

Olemme opetelleet käyttämään Snapchatia ja tekemään sen omasta mielestämme ihan katu-uskottovasti. Pupun korvat, hassu hattu ja Mikki Hiiren ääni on monille ihan arkijuttu (ja näin käyttäytyvän äidin teinille yhtä suuri häpeä kuin meille aikoinaan se, kun vanhempi käytti vielä ysärillä kasarimuodin vaatteita).

Varsinkin blogimailma on pikku hiljaa siirtynyt videoihin joko Instagramissa tai YouTubessa. Blogit ja vlogit eivät ole enää parikymppisten juttu: ihan kaikenikäiset nuorista eläkeläisiin bloggaavat ja vloggaavat elämäntapanaan.

Olemme ihan kivasti scenessä.

sometus

Facebook on vanhusten leikkikenttä

Tämän päivän nuoret ovat somen ammattilaisia. He tietävät sen lainalaisuudet ja osaavat käyttää eri kanavia loistavasti.

Facebookin nuoret ovat jättäneet meille vanhuksille, mutta muut kanavat ovat hienosti hallussa. Opettelua vaatii ehkä vain sähköposti, tuo työmaailman väline, joka on meille aikuisille yhtä tärkeä kuin puhelinkeskuksen sentraalisantra aikansa telefoonin käyttäjille.

Miten nuoret sitten käyttävät somea? Minun kokemukseni mukaan hyvin kriittisesti ja harkiten.

He seuraavat, lukevat ja jakavat, mutta eivät julkaise juuri mitään itse. Meidän teinin somekanavissa on muutama tarkasti harkittu ja lähinnä takaa otettu valokuva – ihan hänen omasta päätöksestään.

Minun blogissani hän näkyy vain silloin, kun hän on itse hyväksynyt kuvan. En haluakaan, että hän juurikaan näkyy, mutta joskus olisi kiva näyttää kuva edes omassa privaatissa Facebookissani ystävilleni.

”Ei”, hän sanoo.

Ymmärrän, että yhteiskuva wanna be young -mutsin kanssa, jonka suurin ilonaihe on mahtua lapsen kanssa samankokoisiin ja heidän yhteisiin farkkuihinsa, on yksinkertaisesti noloa. Oli äiti sitten 15, 23 tai 40 vuotta vanhempi, äiti on aina nolo.

Someäiti se vasta nolo onkin!

Olimme juuri viikonlopun ajan Helsingissä yhdessä. Kännykän galleriaan tuli monia ihania kuvia meistä yhdessä. Onhan se nyt ihanaa, että olemme lähes yhtä pitkiä, käytämme samanvärisiä ja samoja vaatteita ja hän on niin kauniskin!

Jos yhden sellaisen kuvan saisin julkaista edes omassa Facebookissa. Vaikka suvun ryhmässä WhatsAppissa?

”Ei.”

teini

Ajan henki: yksilön arki kiinnostaa

Somestahan varoitellaan koko ajan. Jokainen somen käyttäjä ja jokainen perhe tekee omat ratkaisunsa. Ajan henki on kuitenkin tuoda yksilö ja hänen arkensa esille. En koe vaarallisena sitä, että kerron Instagramin My Storyssa anekdootteja arjestani tai jaan blogissani ajatuksia äitiydestä ja naiseudesta.

Mietin kauan kiinnostaisiko arkeni ketään, jos avaisin blogin. Ilmeisesti kiinnostaa: teitä on 30 000 täällä blogissa joka kuukausi. Se tuntuu huikealta.

Niin että ennen kuin arvostelette, että nuoret ovat holtittomia somen käyttäjiä niin kysykää ja katsokaa, mitä nuori tekee somessa. Ei ainakaan jaa itsestään bikinikuvia – ja jos jakaa, kysykää miksi. Siitä syntyvä keskustelu on varmasti tärkeä ja hedelmällinen kummallekin teistä.

Oletko eri mieltä? Jaatko itse somessa mitään? Jakaako lapsesi?

Lue myös

Koska lapseni kasvoi kahdeksasluokkalaiseksi?

Eskarilaisen ja yläkoululaisen tytön arjen erot

Murrosikäinen, meitä pelottaa!

Olen tytöilleni esikuva naiseudesta – se on aika pelottavaakin

Kommentit

4 kommenttia
Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

No, se oli itseironiaa. Voihan se sama koko olla 40 tai isompi. En mitenkään tarkoittanut noin vaan lähinnä nauroin itselleni.

Ylpeys siitä, että lapsi on kasvanut aikuisten kokoon. Se hämmentää, että hän voi jo lainata minun vaatteitani eikä käytä enää lastenosaston vaatteita. Kun hänelle ei löytynyt juhliin mekkoa, hän lainasi minulta. Tilasimme siis juuri farkkuja ja totesimme, että voimme pitää niitä yhteisinä. Halusin ottaa meistä kuvan, kun sovitimme samanlaisia farkkuja, mutta hän ei halunnut. Se liittyi siihen. 🙂

”..jonka suurin ilonaihe on mahtua lapsen kanssa samankokoisiin ja heidän yhteisiin farkkuihinsa..”

Mulle tuli tästä vähän huono mieli. Ymmärrän, että aikuinen voi olla pienikokoinen ja mahtua lapsen vaatteisiin, mutta tästä tuli vähän sellanen fiilis, että se ois tavoiteltavaa?

En jaa.
En ole facebookissa, en instassa.
Whatsappia käytän ja siellä jaan sen mitä jaan. Siis ystäville ja perheelle. Niille samoille ihmisille, joille näyttäisin niitä paperille teetettyjä lomakuviakin.
Lasten kuvia tulee jaettua myös. He ovat tarkkoja ja tietoisia, mutta toisaalta selvästi luottavat makuuni ja arvostelukykyyni – hänen kuvansa ei puhelimestani leviä joltittomasti koko kylälle.
Esimerkiksi isoäitinsä tapaa jakaa heidän kuviaan ja asioitaan facessa kritisoivat. Olen heidän kanssaan asiasta samaa mieltä ja monesti olemme siitä myös sanoneet. Anoppi tekee silti, mitä lystää.

En jaa julkisesti elämääni, koska en koe sille olevan tarvetta. En usko, että tulppaanikimpusta olohuoneen pöydällä tulee sen nätimpi, vaikka jakaisin sii kuvan kaikelle kansalle.
En tuomitse niitä, jotka niin tekevät. Ei vaan tunnu omalta jutulta. Jopa vähän ahdistaa, jos joku puolituttu avaa keskustelun sanoilla ”näin miehesi facebookista, että olitte olleet…”

Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

Tuo on kyllä harmi juttu. Kurjaa, että ei kunnioita toisten mielipiteitä.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä