Ei mitään hattaraa vaan oikeaa arkea: laskuja, väsymystä ja täitä

Tulin kotiin töistä kello 21.15; olin lähtenyt kotoa 7.15. Mielenkiintoinen, mutta pitkä päivä toukokuun kiireen keskellä.

”Katsoin muuten Elisan sivuilta, että sun puhelinlasku on myöhässä pari viikkoa”, sanoi mies, kun tulin sisälle.

Nojasin seinään – ja itkin.

**

”Nyt pitää olla paljon ulkona, kun on nämä ihanat säät!”

Tuollainen viaton heitto voi ahdistaa, jos tunnollinen äiti-ihminen alkaa jo suorittaa ulkoiluakin. Koska on helle, täytyy työpäivän jälkeen kitkeä puutarhaa ja istuttaa kesäkukkia, grillata trendikkäästi ja viedä lapset uimarannalle tai vähintään puhaltaa lapsille pihalle uima-allas.

Entä jos töiden jälkeen on kotona kuudelta ja illalla on vielä vanhempainilta, asuinalueen pakolliset pihatalkoot tai vähintään juhlavaatteiden etsimistä kaupoista koko porukalle? Silloin jo ajatus siitä, että nyt olisi se kesän ehkä ainoa riippumatossa romaanien lukemisen aika, voi tuoda stressin.

Jossain vaiheessa ei vain enää riitä kapasiteettia kaikkeen. Ei sähköpostilaatikoihin tulviviin Wilma-, puhelinlasku- ja lasten harrastusaikatauluviesteihin eikä EU:n tietosuoja-asetukseen.

Siinä vaiheessa, kun jokainen ilta täyttyy esityksistä, kevätjuhlista, partioleirin vanhempainilloista ja muusta aikataulusta, alkavat digitaalistenkin kalenterien sivut repeillä.

Toukokuu, minulla ei enää riitä kapasiteettia sinuun.

Yli pyykkivuorten

**

Blogi- ja Instagram-maailma on välillä täynnä pelkkää täydellistä elämää.

Moni lukija saa täydellisyydestä ja kauneudesta iloa. Jotkut taas ihan oikeasti miettivät, että miten toisten elämä voi olla niin täydellistä, kun itse ei muista reagoida puhelinlaskuun, vaikka todellakin luuli reagoineensa heti.

No, kerron teille, että ei kenenkään elämä ole täydellistä.

Välillä tuntuu, että ei vaan jaksa kaikkea vaikka haluaisikin. Viattomat sähköpostiviestit partioleirien ilmoittautumisista eri sivustoille, joiden salasanoja ei heti muista, voivat tuntua illan myöhäisinä tunteina välillä kaikelta muulta kuin aina valmiilta partiolaisen äidin innostukselta.

Puhelinlaskun unohtaminen voi olla vain piste iin päälle.

**

Olen saanut tässä kuussa ylinopeussakon, jonka maksaminen tuntui siltä kuin olisi nostanut automaatista kuukauden palkan ja repinyt sen silpuksi.

Monelle perheenjäsenelle on nyt sattunut tälle kuulle lääkäriaikoja ja labra-aikoja, joihin pääseminen on vaatinut samantasoisia järjestelyjä kuin esimerkiksi EU:n huippukokouksen järjestäminen vaatii.

Jos sinä viet nyt sen näytteen sinne ja minä haen sen lääkkeen sitten apteekista ja sinä menet terveyskeskukseen lapsen kanssa ja minä käyn sillä aikaa kaupassa ja lapsi tulee minun töihin kokouksiin mukaan niin ehditään sinne sairaalan polille ehkä ajoissa, jos sitten teen illan vielä töitä läppärillä ja sinä viet…”

Joku vihaa ruuhkavuosi-sanaa, mutta minusta se on ihan näppärä ilmaus sille, missä neljänruuhkassa nyt mennään vuosikausia traktoreiden ja tietöiden keskellä.

omenapuu

**

Kun muut ovat maanneet riippumatossa ja ihastelleet omenapuun kukkia, me olemme siivonneet raivokkaasti monta iltaa. Olemme pesseet kaikkien lakanat ja lähes kaikki peitot ja tyynyt sekä sohvien koristetyynyt ja viltit. Olemme saunottaneet kymmeniä pehmoleluja ja kahden ison sohvan istuin- ja selkätyynyt.

Lisäksi olemme desinfioineet, keittäneet, kammanneet ja pesseet.

Toukokuu, toivoin sinulta riippumattoa, en täitä.

puutarha

**

Samana päivänä kun itkin puhelinlaskua, itkin myös pettymystäni itseeni siinä, että olin ihan keski-ikäisten aikuisten oikeesti unohtanut talvella varata lapselle kesähoidon – ja se selvisi juuri silloin.

Muistan miten miehen kanssa olimme lomakkeen edessä ja katsoimme sitä – ja sitten tapahtui jotain, mitä nyt lapsiperheissä tapahtuu koko ajan, sitä perussettiä. Muistikuviin jäi vain tieto, että tehty, sitten seuraava homma eteen.

Se asia on jo onneksi korjattu, mutta se ilme, millä tuijottaa itseään ja puolisoaan peilistä unohduksen tultua ilmi, ei unohdu äkkiä. Se vanhemmuuden epäonnistumisen ilme ja tunne.

Itkin myös mukana ystäväni huolta hänen saatuaan lapselleen uuden kehitysvammadiagnoosin. Siihen verrattuna täit, ylinopeussakko ja tyhjänä kesätuulessa huojuva riippumatto ovat valituksia, joita ei saisi edes lausua ääneen.

Saa silti, siihenkin on oikeus.

kesämökki

**

Ajelimme perjantaina viikonlopuksi mökille Savonlinnaan tutun 4oo kilometriä. Minun piti tehdä koko viikonloppu läppärillä töitä, mutta kallioiden keskelle ei kantanut verkko tarpeeksi.

Ehkä se oli hyvä.

Keskityin hengittämiseen.

Taannuin lapseksi ja annoin vanhempieni passata. Luin Anna-Leena Härkösen kolumneja kuistin sohvalla ja siirryin auringon mukana aina kuumempaan paikkaan.

Laskin itikanpuremia.

Söin karkkia ihan järkyttävän määrän kuin sokerista hullaantunut lapsi. Istuin kuistin reunalla äidin kanssa. Heiluttelimme jalkoja, katselimme tyyntä järveä ja joimme mansikkaskumppaa.

Katselimme lokin munienhautomisurakkaa minuuttitolkulla.

lokin pesintä

**

Ajelemme nyt kotiin. Joka kerta kun lähden Itä-Suomesta, koen saman pienen kuoleman ja aikuisuuden taakan kuin silloin, kun lähdin 20-vuotiaana lopullisesti.

Ehkä toukokuun jälkeen tulee hyvä kesäkuu.

Riippumatto on sitten varattu äidille!

Lue myös

Isovanhemmat asuvat liian kaukana

Kuinka paljon äitien kestävyyskuminauha venyy?

Työssäkäyvien arki-illat ovat ihan liian lyhyitä

Minusta on tullut paska mutsi

Kommentit

6 kommenttia
Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

Kiitos sulle tästä vertaistuesta! Hyvin me vedetään!

Avatar

Iso kiitos tästä! Kapasiteetti ei vain enää riitä. Kuulostaa täysin meidän toukokuulta. Täiden tilalla kihomadot. Mutta hei, pyykit onneksi kuivuu nopeasti ja kun niitä yrittää ehtiä ripustaa ulos ennen töihin lähtöä, ehtii hetken nauttia näistä kauniista säistä. Riippumattoa olen kaiholla katsellut pyykkejä kuskatessani.

Avatar

Äitinä on kyllä melkoista eikun tsemppiä!..Se on kyllä jännä miten jotkut ihmiset kuvittelee joidenkin toisten elämän olevan niiin helppoa ja täydellistä. Siks varmaan joskus onkin hyvä sanoa ja kertoa hei meilläki on nyt tällästä ja valittaa pikkuisen. Eräskin sukulaiseni ei koskaan avaudu parisuhdeongelmistaan mulle ( vasta ehkä myöhemmin ) koska kuulemma oma avioliittoni on niin täydellinen..Noh..eihän se aina sitä ole kuitenkaan kenelläkään.

Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

Tuo on kyllä harmi. Tai että lapsettomalle ei kerrota omaa vauvaonnea. Kaikilla on välillä rankkaa.

Avatar

Ihanan rehellinen kirjoitus, kiitos tästä! <3

Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

Kiitos, tätähän se elämä on.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä