Blogin uusi nimi ja uusi banneri

äitibloggaaja

Kun päätin avata oman blogin Keliakialiiton ryhmäblogin rinnalle heinäkuussa 2015, en millään keksinyt ensin blogille nimeä.

Jossain vaiheessa luin Kaija Koon biisien sanoituksia, ja lopulta Supernaiset -kappaleesta nousi jotenkin esille lyriikan pätkä ”yli pyykkivuorten, läpi lasikattojen”. Päätin, että ok, se on siinä – ja julkaisin blogin heti sen enempää enää pohtimatta.

Jossain vaiheessa pudotin blogin nimestä pois läpi lasikattojen -osan.

Vaikka yli pyykkivuorten kuvaa hyvin tätä elämänvaihetta, jossa kiipeillään pyykkikasoissa ja välillä karataan sieltä pois vaikka terassille kaverin kanssa, vaikka mies ja lapset jäisivät itkemään, olen aina välillä pohtinyt, että blogin nimi ei kuitenkaan ole ihan nappiosuma minulle.

En ole kyllä keksinyt parempaakaan nimeä, vaikka olen miettinyt sitä aika paljon. Mielessäni on kuitenkin usein pyörinyt blogin nimenä kaksi etunimeäni, joita käytän muutenkin somessa.

Lapset blogissa

Olen myös miettinyt paljon lasteni roolia blogissani. Tämä ei ole heidän tarinansa vaan minun. Samalla kun olen miettinyt lasten, varsinkin Aavan, näkyvyyttä blogissa, olen jäänyt tuijottamaan blogini banneria (eli sitä blogin yläreunassa olevaa kuvaa, jossa on blogin nimi).

Olen tykännyt kovasti valokuvaaja Markku Rintalan tekemästä bannerista, jossa minä ja Aava olemme kuvattuna pari vuotta sitten. Se kuva otettiin samassa yhteydessä, kun Aava toimi mallina Rintalan valokuvateoksessa, jossa hän kuvasi nukkuvaa prinsessaa. Ne kuvat näkyvät ainakin tässä postauksessa Aavan huoneen seinillä.

Yhtäkkiä alkoi tuntua, että banneri rajaa blogiani liikaa. Äiti sylissään pieni prinsessamekkoinen tyttö tuntui yhtäkkiä aivan liian rajaavalta.

Olen tässä pohtinut, että kuinka lapsiperhepainotteinen on blogini tulevaisuus, kun pieni vauvani täytti juuri 7 vuotta. Meillä ei tosiaan ole enää vauvaa, vaikka lapsiperheaiheista onkin yhä luontevaa kirjoittaa. Minun blogistani ei kuitenkaan voi seurata esimerkiksi raskausaikaa vaan isompien lasten, murrosikäistenkin, kasvattamisen iloja ja hampaidenkiristyksiä.

äitibloggaaja

Jotain uutta, jotain vanhaa

Pohdin, että mitäpä jos teen teen kaiken uusiksi blogin nimeä ja sisältöä myöten.

Päätin sitten kuitenkin, että en halua muuttaa kaikkea. Näin on kuitenkin aika hyvä.

Kompromissina lisäsin blogin nimeen, tai tässä vaiheessa ainakin banneriin, kaksi etunimeäni. Samalla poistin valokuvamme bannerista, joten nyt blogi on enemmän sitä, mitä haluan sen nyt olevan.

Syksyllä minulla on päivätyössäni vähän erilaiset kuviot, joten minulla jää enemmän aikaa blogille. Olen siitä tosi innoissani! Ihanaa, että saan enemmän aikaa tehdä tätä harrastusta, mitä rakastan!

Pohdinnan jälkeen tuntui kuitenkin hyvältä, että blogin aiheina ovat syksylläkin yhä naiseus, äitiys, arjen kiireet ja ruuhkavuosien paineet, lapset, koti ja keliakia.

äitiblogi

 

Pysy siis yhä mukana ja liity seuraajaksi myös Facebookissa ja Instagramissa!

Mitä aiheita toivoisit minun käsittelevän blogissani? Mistä aiheista olet saanut ideoita, vertaistukea tai iloa arkeen? Kiitos, jos kerrot, miksi jaksat lukea siellä näitä tekstejä, joita kirjoittelen usein melkeinpä jo yön tultua.

Kommentit

8 kommenttia
Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

Kiva kuulla, että isompien lasten jutut kiinnostaa myös.

Avatar

Vaikka minulla on pienemmät lapset, olen innokas blogisi seuraaja. Ihania aitoja havaintoja arjesta, ne juuri ovat olleet niin mielekästä luettavaa! Mielellään luen blogissasi vielä lisää naiseudesta yleensä. Kiitos kaunis blogistasi!

Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

Kiitos, kiva kuulla!

Avatar

Minua kiinnostavat juurikin isompien lasten kanssa elämiseen liittyvät postaukset, sillä muissa lukemissani blogeissa ei niitä käsitellä ja olen itsekin teini vielä hetken aikaa.

Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

Kiva kuulla, pohdin tätä!

Avatar

Hei! Pidän kovasti blogistasi, saan vähän vertaistukea ja perspektiiviä osa-aika lapseni kanssa elämiseen.
En tiedä uskallatko kommentoida lapsettomuutta? Varsinkin vapaaehtoista? Olisi mielenkiintoista lukea tavallisen perheenäidin mietteitä, vaikka ymmärrän toki, että aihe on vaikea. Ja odotettavissa varsinainen p****myrsky, kun synnytystalkooväki pääsee asiaa kommentoimaan.
Itse olen 40-vuotias nainen ja lapseton. Elämä vain meni niin, yksin harhaillessa. Rinnalla on nyt viimein kumppani, jonka kanssa aion avioitua. Ja elämässä miehen 15-vuotias, jonka kanssa elämä on pelkkää vääntöä. Tuttavapiiri odottaa vauvauutista, vaikka mieheni on steriloitu edellisen avioliiton aikana, minulla on adenomyoosi, kystia munasarjoissa ja kohdussa,ja olemme mielestäni ylittäneet iän, jolloin lapsen voi turvallisesti olettaa syntyvän terveenä. En ole myöskään koskaan halunnut lasta, sillä lähes kaikilla biologisen perheeni jäsenillä on mielenterveysongelmia. Sisareni lapsista näen, että ongelmat periytyvät.
Lapsuuteni oli todella turvaton, enkä koe, että olisin koskaan ollut riittävän hyvä tai kypsä äidiksi. Minulla ei ole kokemusta hyvästä vanhemmuudesta. Siitä huolimatta minua pidetään itsekkäänä ja outona, kun sanon olevani lapseton. Omasta mielestäni olen juuri päinvastoin epäitsekäs. Olen ajatuksissani keskittynyt siihen, millainen aikuinen lapsesta tulisi, enkä siihen, että saisin itse kokea äitiyden.
Siksi muiden tuomitsevat kommentit satuttavat, etenkin gynekologi käynnit hirvittävät, kun aina kuulen, että sairauteni johtuvat siitä, etten ole halunnut tehdä lasta. Naisen keho ei kuulema kestä terveenä, jos ei ole saanut toteuttaa biologista tarkoitustaan. Olen usein joutunut puolustamaan itseäni kovin sanoin ja itkenyt jälkeenpäin.
Ihmiset helposti unohtavat, että muiden elämä ei ole samanlaista kuin oma ja tuttavapiirin elämä. Vapaaehtoisen lapsettomuuden voi aina tuomita, vaikka ei tietäisi ihmisestä mitään.
Toivoisin suvaitsevampaa keskustelua asiasta ja ymmärrystä siitä, että jokaisella on oikeus päättää omasta kehosta ja lapsensa parhaasta. Minun lapselleni parasta on se, että hän syntyy jollekulle toiselle.

Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

Tärkeä puheenaihe! Voisi pohtia siitä tekstiä Ystäväni tarina -postaussarjaan! Pohdin siis.

Avatar

Pienistä lapsista ja vauvoista kyllä blogeja riittää, mutta mekin ollaan jo jättämässä ne ajat vahvasti taakse. Olisi siis kiva lukea juuri siitä arjesta isompien lasten kanssa.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä