Lapsen kuolema järkyttää – näin kohtaat surevan perheen

Ystäväni tarina -postaussarjassa kirjoitan lukijani tarinan. Tällä kertaa aiheena on lapsen kuolema. Tyttärensä menettänyt äiti kertoi minulle ajatuksiaan surevan kohtaamisesta.

Kaunis, ihana, rakas, täydellinen kahdeksanvuotias tyttäreni menehtyi syöpään seitsemän kuukauden sairastamisen jälkeen.

Parantumaton syöpä. Diagnoosi, sairaala-aika, usko, toivo, rakkaus, pelko, epäusko, suuri shokki…

Tyttäreni kuolemasta on kohta vuosi, mutta minun on välillä vaikea käsittää, että se kaikki oikeasti tapahtui.

Minun rakas tyttäreni.

lapsen kuolema

Vaikka lapsen kuolema järkyttää, pysy lähellä

Älkää hylätkö minua! Älkää pelätkö minua!

Lapsen kuolema on asia, jota ei voi kukaan käsittää. Joidenkin on vaikea kohdata minua. Pyydän: älkää hylätkö minua! Älkää pelätkö minua!

Mitä voi sanoa vanhemmalle, jonka lapsi on kuollut? Miten voi kohdata surevan perheen? Siihen ei vaadita sielunhoitokursseja eikä teologisia opintoja.

Näin minä toivoisin, että minut ja perheeni kohdattaisiin:

Muistele lasta kanssani

Toivon, että muistat tyttäreni. Muistele hänen ihanaa nauruaan, hänen suloisia jutteluitaan ja hassuja pieniä tapojaan. Haluan, että puhut tyttärestäni ja muistelet aikaa, jolloin hän oli täällä kanssamme. Muistellaan yhdessä sitä ihanaa aikaa!

Muistele hänen ihanaa nauruaan ja hassuja pieniä tapojaan.

Minusta on ihanaa kuulla, kun puhut hänestä. Jokainen kertomasi tarina ja muisto hänestä ovat minulle kuin pieniä timantteja, joita keräilen muistojeni aarrearkkuun.

On uskomattoman tärkeää kuulla ja nähdä, että hänen lähtönsä on koskettanut sinuakin. Läheisimmät rakkaamme: tuntuu hyvältä nähdä, että teillä on tyttäreni valokuva esillä. On ihanaa kuulla, että sytytät hänelle silloin tällöin kynttilän. Kiitos siitä!

lapsen kuolema

Älä pelkää sanoja

Ei ole oikeastaan olemassa sanoja, jotka lohduttaisivat minua. Älä siis pelkää, että et löytäisi oikeita sanoja. Ei kukaan löydä. Minua auttaa se, että saan puhua kanssasi tyttärestäni. Kiitos, että kuuntelet minua. Se riittää.

Jos et keksi mitään sanottavaa, saat sanoa senkin ääneen. ”En tiedä mitä sanoa” on parempi kuin se, että et kohtaa minua ollenkaan. Jos pelkäät, että sanasi loukkaavat, voit sanoittaa senkin. Näin ainakin tiedän, mitä ajattelet. Se on parempi asia kuin hiljaisuus.

Tule luokseni

Älä välttele minua vaan tule lähelleni vaikka asia on vaikea sinullekin. Älä jätä minua yksin! Välttely, puhumattomuus ja kohtaamattomuus ovat kuin nyrkiniskuja kasvoihini.

Oikeita sanoja tärkeämpiä ovat katseet, kuuntelu ja kosketus sekä myös sellainen konkreettinen apu kuin vaikka koiran lenkittäminen joskus. Jos haluat auttaa, ilmoita, että tulet huomenna kylään ja imuroit, viet lapset leikkipuistoon tai tuot seuraavan päivän ruuan.

Välttely ja puhumattomuus ovat kuin nyrkiniskuja suoraan kasvoihini.

En oikein osaa itse pyytää apua. Yhteydenotto on jo ajatuksena aika raskas. En myöskään osaa keksiä miten voisit auttaa meitä, jos kysyt sitä minulta. En edes tiedä tarkoitatko sitä oikeasti. On helpompi myöntyä siihen, että joku itse ilmoittaa tulevansa apuun.

lapsen kuolema

Älä vähättele suruani

Kiitos, että et neuvo ja sano, miten minun pitäisi elää tai surra nyt, kun lapsen kuolema ei ole tapahtunut eilen vaan jo joku aika sitten. Kiitos, että et sano, että ”jos minä olisin sinä, tekisin näin…”. Anteeksi, mutta sinä et voi tietää, koska sinä et herää joka aamu muistaen ensimmäisenä, että et saa enää koskaan ottaa lastasi syliisi.

Älä koskaan vähättele suruani. Se on pahinta.

Se, että selviytyy lapsen kuolemasta tarkoittaa sitä, että päättää haluta itse yhä elää.

Älä ikinä kysy, että joko alkaa helpottaa. Päänsärky voi alkaa helpottaa särkylääkkeen ottamisen jälkeen, mutta lapsen kuoleman tuovan surun helpottumiseen ei ole muuta lääkettä kuin koko loppuelämä. Suru kulkee mukana aina.

Tyttäreni on mielessäni aina mitä ikinä teenkin. Jossain vaiheessa pystyy jo hymyilemään, nauramaan ja iloitsemaan. Tuskainen olo alkaa väistyä, mutta suru säilyy ikuisesti. Se, että selviytyy lapsen kuolemasta tarkoittaa suurpiirteittäin sitä, että haluaa itse elää eikä lähteä lapsensa perään. Muu elämä palaa uomiinsa, tosin aika paljon erilaisiin uomiin kuin ennen, pikku hiljaa.

lapsen kuolema

Kiitos, että olet lähelläni

Lapsen kuolema on asia, jonka käsittelyyn tarvitsen läheisiäni. Kiitos, että pidätte minua kädestä kiinni.

Kiitos, että kutsut minut mukaan illanistujaisiin ja juhliin etkä jätä kutsumatta siksi, että en ehkä jaksaisi tulla. Jos en jaksa tulla, jään kotiin, mutta olen ikuisesti kiitollinen siitä, että silti kutsuit.

Jos kysytte kuinka monta lasta minulla on, aion vastata koko loppuelämäni, että kolme.

Kiitos myös, että saan soittaa sinulle koska vain.

Minua lohduttaa, että sinäkin suret häntä. En siis olekaan ainoa ihminen maailmassa, joka on menettänyt hänet.

Kiitos, että ymmärrät, että lapseni on kanssamme aina. Lapseni näkyy kodissamme hänen tavaroinaan, valokuvinaan ja piirustuksinaan aina. Tyttäreni on ikuisesti poikieni isosisko ja pikkusisko. Jos kysytte kuinka monta lasta minulla on, aion vastata koko loppuelämäni, että kolme. Kaksi poikaa ja yksi tyttö. Olen kolmen lapsen äiti.

Kiitos, että et jätä minua millään tavalla yksin.

Ps. Toivon myös, että lapsensa menettäneet ymmärtäisivät muita. Ihmiset eivät voi tietää, millaisia vaiheita ja tunteita tähän liittyy. Yleensä ihmiset tarkoittavat vain hyvää. Haluan, että hyvää tarkoittaville annetaan anteeksi tarkoituksettomat loukkaavat sanat ja eleet. Sen sijaan röyhkeyttä ja itsekkyyttä en hyväksy ikinä.

Kuvat Pixabay.com

Ystäväni tarina -postauksia

Ystäväni tarina: Pelkäsin hirveästi sektiota – ja jouduin hätäsektioon kaksi kertaa

Ystäväni tarina: Lapseni ottamasta valokuvasta ymmärsin, että todella painan 148 kg

Ystäväni tarina: Usko lapseesi kehitysvammasta huolimatta. Autistisen Aleksin kuulumiset nyt.

Ystäväni tarina: Älä lohduta, että lapseni kyllä selviää syövästä, jos tiedän, että hän ei selviä

Kommentit

13 kommenttia
Avatar

Jaan mielipiteesi Nimetön.
Nämä ohjeet ja lapsensa kuoleman kohonneiden kommentit tekevät täysin avuttoman olon.
Jos en puhu, se on väärin, jos puhun, sanon jotain täysin tuomittavaa.

Avatar

Ihana kun olet julkaissut tällaisen tekstin. Lapsen kuolema kun on sellainen aihe mistä ei paljoa puhuta vaikka sitäkin ihan liian paljon tapahtuu💔

Hyvin kirjoitettu teksti ja niin samaa mieltä asioista! Ei välttämättä tarvita mitään kummempia sanoja, ei tarvitse osata lohduttaa. Pelkkä halauskin merkitsee paljon, vaikkei sanoja löytyisikään.

Riittää kun vain kohtaat kuin ennenkin, kuuntelet ja olet läsnä, et jätä yksin kuoleman jälkeen. Ja kuinka ihanaa onkaan huomata, jos muutkin ihmiset muistelee vielä kuollutta vaikka kuolemasta jo hetki olisikin❤

-pienen enkelivauvan äiti

Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

Kiitos S. Voimia sinulle pyhäinpäivänä ja kaikkina muinakin vuoden päivinä.

Avatar

Saman tyylisiä Miten kohdata -kirjoituksia kirjoitetaan mm. lapsettomien kynästä. Minulle tulee aina näitä lukiessani sellainen olo, että kynnys kohdata nousee entisestään.
Enkä siis voi kohda toista ihmistä omana itsenäni, vaan minun tulee välttää ja väistellä näitä ja näitä virheitä?

Jos kaikissa ihmiskontakteissamme vain keskittyisimme siihen, miten tämä nyt varmasti menee oikein, olisivat kaikki kohtaamisemme todennäköisesti todella varautuneita ja teennäisiä. Ja toiseelta tämän tyyppisiä ”Kuinka kohtaan” -tekstejä voisi kirjoittaa vaikka loputtomiin.

Itselleni vaineimpia kohtaamisia vaikeiden asioiden äärellä ovat niiden ihmisten kanssa, joiden lähipiiriin en kuulu. Miten kohdata kaupan käytävällä ne hyvän päivän tutut? Tuleeko siinä banaaneja valitessa ottaa puheksi osanottonsa, kun toisaalta on kuullut asiasta esimerkiksi jonkun toisen kautta. Tai pitääkö Pirkolta kuullessaan laittaa Jaanalle viesti, että olen pahoillani. Pirkko kertoi, että teitä oli kohdannut tällainen ikävä asia…

Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

Kiitos, hyvä huomio! Tämän sanoma nyt lähinnä oli se, että älä pelkää, että et löydä ”oikeita” sanoja. Kuuntelu riittää. Samoin se on tärkeää, että läheinen ei hylkää hädän hetkellä.

Avatar

Mielestäni aina osanoton osoittaminen on paikallaan olit kuulut uutisen mitä kautta hyvänsä ja vaikka et ole kovin läheinen. Kyllä lapsen menettäminen on kuitenkin Vanhemmilla koko ajan mielessä, myös kaupan kassalla. Minua satuttaa se, että ihmiset, jotka ovat varmasti kuulleet poikamme menehtymisestä, eivät ole mitenkään huomioineet asiaa, ottaneet osaa. Et enää todellakaan halua pitää heihin mitään yhteyttä.

Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

Välinpitämättömyys sattuu. Voimia 💗

Avatar

Kummipoikani kuoli täysin yllättäen vajaan kahden vuoden iässä. Eikä mitään kuolinsyytä löytynyt. Itse surin lähes yhtä paljon kuin pojan vanhemmat. Siis tarkoitan tällä sitä, että vanhempien tuskaa ei varmaan ”voita” mikään. Itse en kyennyt soittamaan näille sureville vanhemmille ennen hautajaisia. Jotenkin kasvokkain on helpompi puhua ja kuunnella kuin puhelimessa.

Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

Rankka juttu. Siinä lähipiirikin on shokissa. <3

Avatar

Kun oma lapsi kuolee, se suru on jotain sellaista, jota ei ymmärrä, kuin saman kokeneet. Se suru ei väisty koskaan, vaan kulkee rinnalla joka päivä. Vuosia ja vuosikymmeniä. Suru muuttaa kyllä muotoaan, mutta kaipaus ei koskaan häviä.

Opin tämän, kun isoäitini tavaroita käytiin läpi hänen kuolemansa jälkeen. Hän asui jo palvelutalossa, jonne oli ottanut mukaan tärkeimmät tavarat. Tavaroiden joukosta löytyi kauniisti pinottuina adressit, jotka oli lähetetty, kun enoni kuoli lapsena. Aikaa oli kulunut yli 50v… Isoäiti ei koskaan unohtanut poikaansa.

Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

Niin se on. Koskettava ajatus, että palvelutalossakin ne olivat mukana.

Avatar

Tuttua tekstiä.
Joko sinulle on kiirehditty kertomaan, että tämä kuollut lapsi tuli tänne opettamaan sinulle jotain?
Vauvani kuolemasta on jo 26 vuotta, mutta edelleen kuulen tuota ”suurta henkistä viisautta”. Tekisi mieli lyödä sanojaa mutta usein tyydyn vain hymähtämään. Lapseni kuolema satutti monia muitakin kuin minua. Suurin menetys oli lapselle itselleen, hän ei saa kasvaa ja elää. Miksi ihmessä minua pitäisi opettaa noin kovalla kädellä, josta kärsii muutkin?
En tiedä, olenko harvinaisen pöljien ihmisten parissa mutta olen kuullut tämän lukemattomia kertoja. Samalla sanoja ikään kuin kuittaa koko jutun käsitellyksi. Ihan sietämätöntä.
Nykyään ajattelen automaattisesti, että tämän sanoja on kaiken kaikkiaan yksinkertainen.

Se on totta, että suru lapsen kuolemasta kulkee aina mukana. Se ei koskaan ”parane” eikä surutyötä voi suorittaa valmiiksi. Mutta elämään tulee iloa ja värejä. Lapsen menettänyt pystyy vielä olemaan onnellinen. Silti kuolema kulkee mukana ja viiltää välillä tossi pahasti.

Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

Voimia 💗 Nämä lohdutussanat menee niin usein metsään.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä