Voi paska, nyt se kriisi iski taas

Kauanhan se ehtikin olla poissa. Tervetuloa takaisin neljänkympinkriisi!

Minulle iski neljänkympinkriisi jo ennen kuin täytin 35 vuotta. Tai en tiedä oliko se kriisi, mutta sellainen ärsytys ja epämääräinen plääh-olo. Vuonna 2017 olen pohtinyt aihetta oikein syvällisesti politiikan ja korkeakulttuurin harrastamisesta lapsenomaiseen karkin syömiseen ja belfieiden ottamiseen. Kurkkaa tästä Paha neljänkympin kriisi -postaus.

Kun täytin 38, kriisi katosi kokonaan. Yhtäkkiä tuli olo, että vau, minulla on vielä kaksi täyttä vuotta ennen kuin täytän 40! Yhtäkkiä ympärillä moni alkoi täyttää 50 vuotta, ja minä olin vasta äskettäin 30 täyttänyt babyface! Tuntui hyvältä olla 38-vuotias. Huippufiilis! Nuori tyttönen!

neljänkympinkriisi

Neljänkympinkriisi: tulit sitten takaisin

Täytän tänä vuonna 39, ja se on aika hemmetin lähellä neljääkymppiä.

Nyt, kun vuosi vaihtui, se iski taas päin naamaa. Let´s face it, täytän tänä vuonna 39, ja se on aika hemmetin lähellä neljääkymppiä. Ja kun oikein aletaan tilannetta tarkastella, niin tuo vierellä seisova nuori mies täyttää itse asiassa jo tänä vuonna juuri sen henkeäsalpaavanjärkyttävän iän. Olen kohta siis naimisissa vanhan miehen kanssa! Tai vanhahkon. Varttuneen. Kypsän. Ikääntyneen. Ikäihmisen.

No ei nyt oikeasti 40 ole mikään kauhea ikä. No kyllähän on! Ihan kauhea on! On kamala!

Siis 40, se tuntuu jostain syystä nyt aika hirveältä. Taas. Vaikka minulla on tuohon ikään aikaa vielä puolitoista vuotta, niin tuntuu silti jo nyt jotenkin puistattavalta. En edelleenkään tiedä miksi.

Olen kiitollinen lapsista, parisuhteesta ja kodista. Lapset ovat jo aika isoja ja heillä on kaikki hyvin. Olen iloinen nuorista ja rakastavista vanhemmista ja appivanhemmista. Juurrumme pikku hiljaa kotikuntaamme, vaikka elämä pyöriikin lähinnä vain kodin, työn, lasten asioiden ja ruokakaupan välillä.

Nelikymppisen muotti: boring

En osaa asettaa itseäni muottiin, jollaisessa kuvittelen neljäkymppisten elävän.

Ehkä nämä ajatukset liittyvät eniten työhön ja ystävyyteen. Juurettomuuden ja muuttojen vuoksi ei ole pitkiä ystävyyssuhteita lähellä asuvien kanssa. Kaikki ne rakkaimmat ovat niin kauhean kaukana ympäri Suomen. Tekemäni työ on mielekästä, mutta sitä värittää pätkätöiden epävarmuus.

Kaikki on tosi hyvin, mutta jotenkin tuo ikä tuntuu vähän möröltä. En osaa asettaa itseäni muottiin, jollaisessa kuvittelen nelikymppisten elävän. En kyllä osaa sitä muottia kuvaillakaan, mutta, kuiskaan, se tuntuu jotenkin tosi tylsältä. Mitähän sitä sitten keksisi, että ei olisi itse oman elämänsä pahin arvostelija ja että voisi torjua sen tylsyyden? ”Neljänkympin kriisin tunnistaa siitä, ettei ryppyvoiteet enää mihinkään riitä. Näyttää keskisormee Onnelassa nuorille ja kiipee joogaretriitille ylös vuorille.” (Chisu, Kriisit). Jooga ei ole ainakaan vielä minun juttuni, koska, tiedättehän, tylsäää…

Kuitenkin tylsyys on ehkä sitä kotona möllöttämistä, mikä on ainoaa, mitä näissä ruuhkavuosissa jaksaa edes tehdä. Ja se sohvaan uppoaminen ja navan kaivaminen tuntuu hitsin hyvältä. Sitä miettii, että elämä kulkee jossain ympärillä ja kaikilla muilla on kivaa muualla, mutta samalla vetää peittoa tiukemmin päälle ja haaveilee illan kohokohtana saunan lämmittämisestä ja iltapalavoileivästä eikä toivokaan mitään muuta. Ristiriitaista!

neljänkympinkriisi

Ikääntymisbileet: awesome!

Tässä ikääntymisasiassa on nyt muutama hyvä puoli. Luettelen ne tässä.

  1. Jos aloitti aikaisin, lapset ovat ehtineet kasvaa isoiksi, joten saa pitää imetyksistä ja jojoiluista jäljelle jääneet tissit ihan itsellään (tai jos herra nelikymppinen yhä lämpenee, niin voi lainata välillä). Saa myös angstata rauhassa, kun lapsia ei kiinnosta yhtä paljon seura kuin 10 vuotta sitten.
  2. Matkat. Me olemme päättäneet lähteä matkalle miehen täyttäessä 40 vuotta puoli vuotta ennen minua.
  3. Bileet. Aina kannattaa pitää bileet ennen kuin käyttää rollaattoria, ja hei sittenhän vasta niitä rollaattoribileitä ehtii pitääkin, kun on vain aikaa! Me pidämme jossain vaiheessa miehen kanssa yhteiset nelikymppiset ja voin sanoa, että ne bileet eivät tule olemaan tylsät. Ei esimerkiksi joogata, tai ei ainakaan ennen kello viittä aamulla. Jos minä joogaan, niin se on korkeintaan joku kehopositiivisuushaasteeseen osallistuminen joogaten alasti kotipihalla promilleja ollessa enemmän kuin ulkona lämpötilan asteita. Aa että, kuulostaa niin onnistuneilta bileiltä jo nyt!
  4. Kaveritkin ikääntyvät samaa tahtia. En ole yksin.

neljänkympinkriisi

Vertaistukea, kiitos!

Jään odottelemaan näitä ikäihmiseksi muuttumisen mukanaan tuomia matkoja ja bileitä. Jään katsomaan, mitä miehelle tapahtuu, kun täyttää ennen minua. Kaikki vinkit ikäkriisin torjumiseen otetaan vastaan äskettäin 40 vuotta täyttäneiltä. Muilla aika on kullannut muistot, joten ei kannata vaivautua. Tai jos uskallatte vähätellä, niin kostona minä sanon kaikille univelkaisille vauvan vanhemmille ja uhmallaan raivohulluiksi kaikki saavan taaperon vanhemmille, että nauttikaa nyt, kun ovat pieniä, äkkiä ne vuodet kuluvat. Saatan myös naurahtaa perään, että kuolema korjaa univelat, heh heh.

Vertaistue, kiitä ja valita Yli pyykkivuorten -blogin Instassa ja Facebookissa

Kommentit

4 kommenttia
Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

Ihan hyvä vertaistuki. Ihanaa, että patti oli hyvänlaatuinen!

Avatar

Täytin 40 viime syksynä. Alkuvuodesta meinasi ikäkriisi iskeä. Se vaihtui suureen huoleen omasta terveydestä. Olin varma, että minulla on syöpä. Parin kuukauden tutkimusten ja odottelun jälkeen sain huokaista helpotuksesta. Kyseessä oli hyvänlaatuinen patti. Mies täytti 40 pari viikkoa ennen minua. Piti olla matka ja bileet. Jotenkin ei vaan saatu aikaiseksi. Ruuhkavuodet. Synttäreiden aikaan löytyi vielä anemia. No, oltiinhan koko perhe Espanjassa ja kahviteltiin sukulaisten kanssa.
Joogaamaan en mennyt, mutta kahdessa hiljaisuuden retriitissä olin viime vuonna.
En tiedä onko tämä vertaistukea vai kauhutarina. 😉

Avatar

Nelikymppisenä pudotin kaikki elämäni telamiinat. Hyväksyin positiivisen energian tulvan, enkä kääntänyt enää toista poskea, vaan kävelin pois, ennen olin tarponut. Keskityin itseäni kiinnostaviin asioihin ja annoin ikuisuuksia kestävien, valheisiin perustuvien juorujen velloa keskenään. Myöhemmin olen puuttunut siihenkin. Lähenin entisestään oikeellista lasten maailmaa ja valinnat yksinkertaistuivat. En miettinyt enää viitsinkö, tilalle tuli tahdonko. Tarpeet selkiytyivät ja päämäärä. Kysymykseen miten en halunnutkaan vastauksia, tuumasin, että elämällä. Ryhtiliike oli helppo, eikä vaatinut mahdottomia. Se oli lähinnä asenteellinen. Tarjolla hymyjä fyysisen kuntoutuksen keskeltä. ”Olet oikea ihminen tekemään” minulle tehtiin selväksi. Vastaukseni siihen on, niin sinäkin ja puhalsin ajatukseni voikukan. Vanhetaan seesteisesti.

Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

Hyviä päätöksiä!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä