Vedin synnytyksissä sellaiset ilokaasukännit, että baareissa kadehditaan

Ai että niitä nuoruusmuistoja! Hyvä känni päällä ja iloa riittää! Ilokaasua naamariin, niin johan hymyilyttää!

Oli kuulkaas marraskuussa 2003 ja kesäkuussa 2006 sellaiset bileet, että ei oo toisia ollut! Vetäisin sellaiset kännit, että äiti olisi tehnyt perinnöttömäksi, jos olisi nähnyt tyttärensä käytöksen! Himskatin hauskaa kuulkaa!

Parhaat bileet ikinä eivät olleet mitkään Suomen Euroviisujen voiton tyyliset överibileet tai ´95 never forget ja pää edellä suihkulähteeseen. Ehei, paljon paremmat!

Ilokaasu, synnyttäjän best friend

Ponnistusvaihe kesti niin kauan, että siinä ajassa olisi saatettu uusi mukula alulle ja kasvatettu rippikouluikään.

Aloitin niin myöhään bloggaamisen, että lapsiperheblogigenren kruunuja, synnytyskertomuksia, ei ole voinut lukea blogistani. Ajattelin kertoa nyt sitten parilla sanalla näistä henkilökohtaisista synnytystalkoistani.

Ensimmäisen synnytyksen supistukset alkoivat perjantaina iltapäivällä. Hän päätti syntyä sunnuntaina yöllä neljältä. Ei ollut kivasti tehty äidille, voin kertoa. Ponnistusvaihekin kesti niin helkutin kauan, että siinä ajassa olisi saatettu uusi mukula alulle ja kasvatettu vähintään rippikouluikään.

Siinä oli jos jonkinlaista käyrää ja tippaa ja anturia ja sairaalasukkaa ja verkkopöksyä ja alapäästä ronkkijaa ja ties mitä. En pitkästytä teitä niillä tarinoilla. Tapahtuivatkin niin kauan sitten, että tuskin nykyään lapset enää edes samasta reiästä ulos tulevat, kun kaikki muuttuu niin kiihkeällä sykkeellä. Paitsi että silloin ei sykkinyt runosuoni eikä kohtu eikä sitä touhua katsellessa miehelläkään sykkinyt mikään. Onneksi, olisin muuten heittänyt salista pellolla. No, mutta se olisi ollut tarina erikseen. Mutta siis. Kesti niin julmetun kauan, mutta minulla oli iloni: ilokaasukänni.

ilokaasu

Kuva ei liity tapaukseen. Tämä lapsi on synnytetty selvinpäin. Eipä siis ihme, että äidin ilme on niin kärsivä.

Hyvä känni

Anestesialääkäri oli pukeutunut sairaalaklovniksi, tai niin luulen. Ehkä.

Esikoisen synnytyksessä puristin kaksin käsin ilokaasua ja vedin sitä sisääni posket lommolla. Siitä se riemu sitten repesi! Synnytyssaliin tuli sirkus. Kuulin, että anestesialääkäri ja joku muu mies astuivat sisään laittamaan minulle epiduraalia. Ei siinä mitään, ihan jees, vaikka ei auttanutkaan yhtään, mutta yritin pitää pokkaa, koska miehet olivat niin älyttömän huvittavia!

Kumpikin oli pukeutunut sairaalaklovniksi! He astelivat eteeni leveä hymy huulillaan, punainen irtonenä päässään ja käsiä ja jalkoja robottimaisesti korkealle nostellen. Tervehtivät kankein ja nopein liikkein käsiään edessään heilutellen kuin olisivat olleet hiihtoladulla. Nauratti ja järkytti yhtä aikaa. Hiukka outoa. Jälkikäteen ajatellen luulen, että minä olin ainoa, joka huomasi asian…

Hemmetin hyvä känni!

”Hän on SISKONI!”

Kesken kännini minulle tuli kauhea huoli. Mitä jos kaikki luulevat, että olemme lesbopari?

Keskimmäistä synnyttäessä mies ei päässyt mukaan synnytykseen. Minulla oli mukana sisareni. Papereissa luki, että hän on siskoni. Siskoni esitteli itsensä kaikille ja jutteli asiallisesti henkilökunnan kanssa niin kuin sivistynyt aikuinen yleensä tekee.

Entäpä minä? Nauroin. Vedin iloista känniäni. Kesken iloni minulle tuli kauhea huoli ja hätä. Mitä jos kaikki luulevat, että olemme lesbopari?

Niinpä pidin parhaana estää väärinkäsityksen. Kerroin asian kaikille. Siis kaikille. Varmaan ehkä myös siivoojille. ”Hän on sitten siskoni. Mieheni ei päässyt mukaan. Hän on siskoni.” Sisko todennäköisesti pyöritteli silmiään ja huokaili. Tosin hän syötti minulle myös karkkia, sen muistan. Hyvät oli bileiden nautintoaineet!

Ei siinä mitään, lesbot on ookoo, mutta siskoni ei ehkä sitten ole täysin tyyppiäni. Eikä nyt ehkä sitten oman siskon kanssa…

odotus

Jalat levällään

Akat kännissä jalat levällään, ei mikään kiva näky.

Kolmannen odotuksessa hymy hyytyi heti testin tehtyä. Jyväskylän keskussairaala oli poistanut ilokaasun käytöstä kokonaan! Ajattelivat kuulemma henkilökunnan terveyttä. Ymmärrän. Eihän tuollaisia juttuja kestä vuodesta toiseen kuunnella tervejärkisenä millään. Akat kännissä jalat levällään, ei mikään kiva näky.

Synnytin sitten ihan tylsästi selvinpäin. Pellet olisivat kyllä olleet ihan kiva piristysruiske… Muistan, että ponnistusvaiheessa ajattelin vain ja ainoastaan hampurilaisaterian syömistä. Ei kovin terve ajatus sekään. Että en sitten tiedä, olisiko ilokaasu auttanut kuitenkaan…

Niin että tämmöiset synnytystarinat tarjoilin. Olkaatten niin hyvät. Kiitos ja anteeksi.

Lisää aivopieruja Yli pyykkivuorten -blogin Facebookissa ja Instagramissa. Tule mukaan, että et missaa laatuviihdettä!

Lue myös

Kolmen raskauden raskausmahat

En kaipaa enää vauvaa

Lapsi sylissä yöllä, kun muut nukkuvat

Kolmannen lapsen odotusta onnitellaan vain yhdessä tapaksessa

Kommentit

2 kommenttia
Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

Kiva, että oli sekin apu.

Avatar

Itselleni ilokaasunaamari oli lähinnä vain jotain, mihin tarttua ja mitä puristaa. Se ei saanut päätäni sekaisin, mutta toi turvaa, kun oli jotain, mihin keskittyä.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä