Lapsiperhearjessa unohtuu, että aikuiset ovat rakastavaisia

Olen mieheni kanssa yhdessä siksi, koska olemme rakastavaisia. Miten ihmeessä sen silti unohtaa jatkuvasti arjessa?

Lapsiperheessä arki pyörii työn, lasten koulun tai hoidon, ruokakaupan, harrastusten ja kotitöiden ympärillä. Aamulla kaikille hammasharjat suuhun, hiukset ponnarille, edes suurin piirtein puhtaat vaatteet päälle, leipäpala käteen ja menoksi. Iltapäivällä pyörähtää Tetris käyntiin. Kummalla menee ylitöiksi, kenellä suoraan koulusta pianotunti, kuka meneekin kaverin luo, kenen treenit siirrettiin tuntia aikaisemmaksi, kenen on pakko ehtiä syömään ennen normaalia aikaa ja kenen lääke piti hakea tänään apteekista.

Mies tulee ensin kotiin, hakee iltapäiväkerholaisen, laittaa ruuan uuniin, tarkkailee kelloa ja vie yhden treeneihin. Minä menen töistä suoraan kauppaan ja palauttamaan kirjaston kirjat ja haen toisen lapsen treeneistä. Mies lähtee läpsystä hiihtämään ja minä siivoan keittiön. Mies tulee hiihtämästä treeneistä hakemansa lapsi mukanaan ja ottaa suihkuun pienimmän mukaan. Minä ripustan pyykit ja huolehdin lapsen iltalääkkeen. Mies komentaa jengiä iltapalalle ja minä lähden lukemaan iltasatua heti, kun iltapalat on syöty. Tämän jälkeen kyselemme isoilta lapsilta koealueita, kuuntelemme päivän kuulumisia, etsimme varastosta luistimia huomiseksi ja kaikkea sitä Tetris-palikoiden pyörittelyä, mitä tehdään lapsiperheissä 20 vuotta.

Kun lapset nukkuvat, mies avaa kirjan ja minä somen, jos edes ehdimme ennen kuin on pakko mennä nukkumaan.

rakastavaiset

Olemme täydellinen tiimi

Minun ja mieheni kohta 22-vuotias liitto voi hyvin. Olemme täydellinen tiimi. Kysymättä toinen tekee ruuan ja toinen tarttuu imuriin. Huomaamme eleistä ja ilmeistä toisen kiireen tai väsymyksen ja tartumme hommaan, mikä toisen olisi pitänyt tehdä. Autamme toisiamme. Jaamme kaikki kotityöt ja rahat. Kahden vanhemman ja kolmen lapsen perheessä homma toimii saumattomasti: kummallekin aikuiselle riittää työtä ja vastuuta joka hetkeksi, mutta homma toimii.

Aika harvoin teemme mitään koko perheellä kotona hyggeilyä ja kotona tai ravintolassa ruokailua lukuunottamatta. Kun on kolme eri-ikäistä lasta, ei helposti löydä mielenkiinnonkohteita koko porukalle. Siispä jakaudumme osiin. Vielä harvemmin teemme mitään kahdestaan.

Kun minä teen sometöitä usein illalla ja alkuyöstä, mies nukkuu, kun lopulta kömmin sänkyyn. Emme siis kohtaa usein silloinkaan kahdestaan. Toki sekin puoli on oikeasti kunnossa, mutta olen silti pysähtynyt pohtimaan sitä, että niin, mehän olemme myös rakastavaisia. Sehän se on tässä se juttu, se koko tämän homman ydin. Siihen tämä koko juttumme perustuu eikä täydelliseen excel-taulukkoon harrastuskyyditysten sujuvuudesta.

Jotenkin se vaan silti unohtuu.

rakastavaiset

Parisuhteelle ei ole aikaa

Niin helposti parisuhteen osapuolista tulee vain Perhe Oy:n osakkaita. En tarkoita, että rakkaus tai intohimo olisi meillä laimentunut, mutta parisuhteelle ei vain ole aikaa eikä ymmärrystä nostaa sitä esille. Toki välillä viikonloppuisin saatamme ottaa lasilliset viiniä ja vain jutella yhdessä, mutta teemme sitä liian harvoin. Emme lähiaikoina ole edes katselleet yhdessä leffoja, koska niin usein toinen katsoo lapsen kanssa jotain lapsen toivomaa leffaa tai teemme omia juttujamme.

Liian harvoin istun sohvalle mieheni syliin tai pötköttelemme vaikka sängyllä vierekkäin. Liian harvoin käymme kahdestaan missään. Liian harvoin puhumme siitä, että olemme todella rakastavaisia. Liian harvoin pysähdymme miettimään sitä, että haluamme olla yhdessä koska haluamme toisiamme. Siitä on tullut itsestäänselvää, mikä on ehkä tietysti hyväkin.

Liian harvoin kävelemme käsikädessä ja pysähdymme pussailemaan. No mutta eihän 22 vuotta yhdessä olleet kohta 40-vuotiaat tee sellaista tietenkään. No mutta miksi hitsissä ei? Estääkö lapsilauma sen, kun ei vaan ehdi eikä enää tarvitsekaan, kun on ollut niin kauan yhdessä?

Me kävimme viimeksi treffeillä joululomalla. Tänään sunnuntaina lähdemme taas, koska se todella kannattaa! Käymme leffassa ja syömässä ja ehkä myös pussaillaan. Vanhempien (tai vanhemman) hyvä parisuhde on lasten paras koti. Ei siis unohdeta, että on puolison kanssa muutakin juttua kuin vain oleminen perheen aikuisina.

Mietittekö te usein tätä puolta? Käyttekö treffeillä?

Lue myös

Kihloihin 19-vuotiaana – mitä oikein ajattelin?

Äidiksi 23-vuotiaana: Jäin paitsi vain opiskelijabileistä

16-vuotishääpäivä: moni asia on muuttunut

Parisuhdeaikakateus

Mallorca oli hyvä kohde pussailumatkalle

Kommentit

4 kommenttia
Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

Halata voi myös ohi kävelessä 5 sekunnin ajan.

Avatar

Osui naulankantaan. Meillä kotona vain yksi lapsi, mutta arki on silti kauheaa säätämistä minun opiskelujen ja puolison töiden kanssa. Iltaisin kun saa lapsen nukkumaan painetaan kotitöitä tai itse uppoudun tenttikirjan pariin ja puoliso paiskii töitä vielä koneella. Välillä saatamme jopa katsella yhdessä jotain sarjaa tai leffaa telkkarista.
Meillä Lapsi täyttää pian 3, ja näiden vuosien aikana olemme olleet puolisoni kanssa kerran hotellissa juhlimassa hänen 40-vuotis synttäreitä ja kerran olemme käyneet konsertissa. Siinä meidän parisuhdeaikamme ja treffailut. Kun ei ole tukiverkostoa niin sillon kahdestaan lähteminen ei onnistu. Jos sitä sitten 15vuoden päästä taas ehtii ja pääsee 😜

Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

Näin se on. Pitäs vaan sopia vaikka, että perjantai-iltana sitten syödään iltapalaa ja jutellaan tai katsotaan leffa yhdessä. Ei sitä tsrtte mihinkään lähteä, kun vaan kohtaa toisen.

Avatar

Samaa miettinyt.
Pitää vaan löytää aika, jolloin menee toisen kainaloonja on siinä vain hiljaa.

Vastaa käyttäjälle Elli Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä