Stalkkaa kuule ihan rohkeasti vaan!

Kuule sinä siellä, stalkkaa ihan vapaasti vaan! Tai siis seuraa, koska ei bloggaajan seuraaminen ole stalkkaamista!

Minulla on somevaikuttajana joskus vähän sellainen fiilis, että moni kokee stalkkaavansa minua, kun seuraa minua somessa. Ajattelen, että osa ehkä jotenkin häpeilee, että seuraa minua ikään kuin minä en haluaisi heidän seuraavan. Ehkä parhaiten näen tämän siinä, että moni seuraa vain Insta-stoorejani, mutta ei muuta.

Koska asun pienessä kunnassa, tiedän, että aika moni kaupan hedelmähyllyllä ja bussipysäkillä vastaantuleva on lukenut joskus blogiani. Lastemme 600 oppilaan alakoulussa minun ei ole ihan kaikille uusille opettajille tarvinnut esitellä itseäni. Aavan uuden luokan vanhempainillassa vieras luokkakaverin äiti avasi keskustelun kysymällä, että asummeko tietyllä kadulla. Emme, mutta lähellä.

Aloitin uudessa työpaikassani kuukausi sitten. Tiesin, että moni uusi työkaverini on lukenut blogiani, koska moni postausteni aihepiiri liittyy nykyiseen työhöni. Kerroin ensimmäisessä viikkopalaverissa itsestäni, koulutuksestani ja työkokemuksestani. Puheenvuoroni lopussa mainitsin sivutyöni Otavamedian bloggaajana ja sanoin, että minua saa sitten täysin vapaasti seurata kaikissa kanavissani. Se ei ole stalkkaamista. Seison kaiken kirjoittamani takana myös työminälläni.

stalkkaaminen

Blogi vain pintaraapaisu

Kerron jonkun verran elämästäni blogissani ja Instagramissani. Kertomani on vain pintaraapaisu, joka ei vastaa kysymykseen, mitä minulle kuuluu.

Omaa henkilökohtaista, suljettua Facebook-tiliäni en päivitä juuri koskaan. Jos päivitän, saatan kertoa jotain arjestamme lastemme ihan oikeilla nimillä. Kerron ehkä mieheni työpaikan juhlista tai omasta päivätyöstäni. Kerron asioita, joista en kirjoita blogiini. Elämässäni on myös asioita, joista en kirjoita koskaan minnekään, kuten vaikka kuormittava pitkäaikaissairaus lähipiirissämme.

Blogini on vain pieni osa elämääni. Sinne kirjoitetut asiat ja Instassa näytetyt kuvat ovat tarkoitettu juuri seuraajilleni. Ideanakin on, että minua seurataan. Se on tämän jutun juoni. Teen tätä teille. Saat siis vapaasti seurata minua kaikissa kanavissani vaikka olisit esimieheni, lapseni sählyvalmentaja, tuntemattomampi naapurini tai vaikka gynekologini. Be my guest.

stalkkaus

Kerro, mitä sinulle kuuluu

Yksi toive teille, joita tapaan usein face to face: kun kuitenkin näen, että katsot stoorini, niin olisi ihanaa, jos kohdatessamme vaikka sanoisit, että teillä näytti olevan kiva risteily. Hiljaisuus tuntuu hassulta, kun näin, että katsoit ja juttelimme kuitenkin muista asioista. Ja hei: haluaisin kovasti kuulla myös sinusta jotain, jos olet ystäväni IRL. Vastaa stooriini ja kerro, mitä sinulle kuuluu!

Myös lukijani, joita en tunne: haluan oppia tuntemaan teidät. Kertokaa tekin! Aika monta Facebook-kommentoijaani muistan jo nimeltä. Kiitos, että olette. Kiitos, että uskallatte seurata. Jos te lähdette, loppuu blogikin.

Tervetuloa stalkkaamaan!

Kommentit

2 kommenttia
Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

Kiva, että seurailet työtilin kautta! Mä olen bloggaajana hyvin varovainen ja pidättyväinen moniin verrattuna, usko pois. Kuten kirjoitin, blogi ei vastaa kysymykseen, mitä minulle kuuluu. Ehkä livepersoonanikin on erilainen kuin somepersoonani.

Blogit ja bloggaaminen herättävät kyllä monenlaisia ajatuksia. Hyvä, että asioista puhutaan, mutta millä hinnalla, sitä usein mietin.

Avatar

Moi! Tää olikin hauska postaus. Mä seuraan sun instatiliä työtilin kautta, kun sen kautta tulee seurattua paljon eri perhebloggaajia. Sitten taas yksityisminänä en halua seurata blogeja, koska sitä sisältöä, vaikkakin mielenkiintoista, tulee vaan niin paljon, että oma feedi olisi sitten vain pelkkää sitä. Tää jako on toiminut hyvin mulle. Ja ainahan mä voin käydä blogien tileillä, kun siltä tuntuu.

Blogeja seuratessa lukijan roolissa on aina vähän kaksijakoinen olo: sitä saa tietää niin paljon bloggaajasta mutta hän ei vastaavasti tiedä mitään sinusta. Tää on varmaan bloggajaallekin joskus outoa. Toisaalta en kaikkia ajatuksiani uskalla laittaa eetteriin, siksi kommentoinkin harvemmin.

Sun kirjoitukset herättää usein ajatuksia, ja ihailen että uskallat tuoda omia mielipiteitäsi niin rohkeasti kaikkien eteen julki. Mulla ei siihen kantti kestäisi, mutta hyvä että joku on rohkea. Monesti nyökyttelen että just näin! Ja joskus olen että mitäh. Ja niin just sen pitää ollakin 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä