Lapseton syyllisti: ”Kaikilla on yhtä paljon tunteja”. Ei muuten ole!

Keskustelin kerran naisporukassa kuntoilusta. Huokaisin, että nyt ei vain riitä aika. Yksi lapseton katsoi minua pitkään ja sanoi vähän kärkkäästi, että ”kyllä kuule kaikilla meillä on yhtä paljon tunteja elämässään”. No ei muuten ole!

On pikkuisen eri asia tulla tyhjään kotiin töistä kello 16.30, kuin koko ajan töissä katsoa kelloa, ajaa tööttiä hakaten päiväkodille viime hetkellä ja raahata pari rimpuilevaa kurahousuista, hikipäistä uhmaikäistä ruokakauppaan ja alkaa sitten vasta tehdä ruokaa nälkäisinä tappeleville lapsille.

Ei ole kaikilla meillä yhtä paljon tunteja! Ei varsinkaan käytettäväksi omaan itseensä.

Tätä me halusimme

Muistan kyllä, että kyseessä ei ole ollut neitseellinen sikiäminen.

No niin, itsehän me nämä lapsemme ja täydet päivämme olemme tehneet. Muistan kyllä, että omalla kohdallani kyseessä ei ole ollut neitseellinen sikiäminen. Minä en myöskään ole ollut yksi heistä, jotka ensiavussa kuulivat ihan puskista synnyttävänsä juuri nyt. Voi kyllä oli oksentelua, huimausta ja migreeniä, selkäkipuja, pingviinimäistä vaappumista, harjoitussuppareita ja venynyttä nahkaa. Ei tullut kuulkaa puskista mikään.

Itse me olemme lapsemme halunneet. Itse olemme tulleet sitten myöhemmin siihen tulokseen, että töihin on pakko palata, että saadaan velat maksettua ja nakkikastiketta pöytään. Itse olemme hypänneet ruuhkavuosiin ja kellottaneet arkemme päiväkodin, koulun, työn, lasten harrastusten ja Wilman käskyjen mukaan.

Äidin oma aika

Jyväskylän kodissa äitienpäivänä vuonna 2011, kun syli ja kainalot olivat täynnä työtä ja rakkautta.

Lasten aikataulut vaikuttavat työhön

Töistä on pakko lähteä niin, että ehtii hakea lapsen ennen kuin päiväkoti menee kiinni.

Nämä asiat ovat valintakysymyksiä. Me olemme halunneet tämän elämän. Silti, varsinkin työelämässä, ajattelen, että meillä kaikilla ei ole yhtä paljon aikaa elämässämme. Aina ei ole kyse siitä, että priorisoi väärin tai että tekee itse kiireen itselleen. Kaikki eivät vain voi päättää, että tänään tulen myöhempään töihin ja lähden vasta seitsemältä ja menen suoraan salille, koska omalle itselleen täytyy varata aikaa.

Lapsiperheellisen arkeen vaikuttavat vahvasti lasten aikataulut. Päiväkodin aamupalalla on oltava tiettyyn aikaan tai annettava kotona aamupala, mikä taas on ehkä pois omasta valmistautumisesta, kun keittelee aamukiireessä puuroa ja pyyhkii kaatuneita maitoja. Töistä on lähdettävä niin, että ehtii hakea lapsen ennen kuin päiväkoti tai koulun iltapäivähoito menee kiinni. Lasten harrastukset, läksyjenluku ja kuulumistenkysely sekä pienempien hoitaminen ja viihdyttäminen täyttävät illat. Täyttä elämää, rikasta arkea.

Naiset vaativat itseltään liikaa

Kolme-neljäkymppiset naiset vaativat itseltään ihan liikaa.

Jos tunnet piston sydämessäsi jostakin asiasta, jota et vain nyt ehdi, kuten vaikka sinne salille menosta, niin ei se mitään. Nyt et vain pysty.

Oli se sitten kuntoilu, saunan pesu, ystävien tapaaminen, kukkien multien vaihto, sähkösopimusten kilpailuttaminen tai säännöllinen politiikan seuraaminen, niin muista, että ei se mitään. Lapsiperheellinen: sinulla ei todellakaan ole yhtä paljon aikaa kuin jollain muulla. Sen kun hyväksyy, niin ymmärtää, että tekee nyt jo ihan riittävästi. Tämä riittää!

Varsinkin kolme-neljäkymppiset naiset vaativat itseltään ihan liikaa. Pitää olla lapset, parisuhde, nousussa oleva ura, sisustuslehtiin kelpaava koti ja treenatut pakaralihakset. Totuus kuitenkin on, että välillä on pakko nukkua. Jos nyt tuntuu hyvältä juosta, mutta ei ole aikaa pestä vessaa ja jääkaappia, niin juokse.

Jos somen selaaminen illalla tuo sinulle kaivatun oman ajan, tee se sen sijaan, että puhdistaisit vessan lavuaarin hajulukon siksi, että naapurin Mariakin on aina puhdistanut ja kun hän tulee huomenna kylään ja saattaa käydä vessassa ja sitten hän näkee sen hajulukon ja ajattelee, että sinulla ei ole elämänhallinta kunnossa, kun et edes yhtä hajulukkoa saa puhdistettua. Niin ei. Selaa somea!

äidin oma aika

Tee sitä, mitä rakastat

Ehdit treenata pakaroita sitten, kun kukaan ei halua tulla kainaloosi.

Kaikilla meillä ei ole yhtä paljon tunteja itsellemme. Kun niitä omia hetkiä löytyy, tee sitä, mitä rakastat. Jos taas oikeasti päätät aloittaa jotain, mille ei tuntuisi olevan aikaa, niin raivaa sille väkisin aikaa. Älä kuitenkaan anna muiden syyllistää sinua sellaisesta asiasta, jota et nyt jaksa tai ehdi.

Mikään ei ole tärkeämpää kuin se, että kuuntelet, että kaverin kanssa tuli välitunnilla riitaa, kun kumpikin halusi ensin keinua, miten harmitti, kun sormeen tuli haava, miten päiväkotikaveri ottaa aina sen pikkuauton, mistä eniten tykkäät, ja miten ystävä yhtäkkiä poisti Snapchatista ja Instagramista ilman mitään selitystä. Ehdit treenata pakaroita ja pestä ikkunoita sitten, kun kukaan ei halua tulla kainaloosi kertomaan huoliaan.

Ja hei kuulkaa, tervetuloa testaamaan, millainen on arkipäivä lapsiperheessä vaikka tavallisena torstaina. Kaikilla ei ole yhtä paljon tunteja elämässään itselleen, niin se vain on.

Mitä mieltä sinä olet? Keskustele kommenttikentässä, blogin Facebookissa tai Instagramissa. Tervetuloa somekanavien seuraajaksi!

Lue myös

Ilta, jolloin kaikki karjuivat

Kuinka paljon äitien kestävyyskuminauha venyy?

Minusta on tullut paska mutsi

Kommentit

20 kommenttia
Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

Kuolema korjaa univelat! Ei ku… 😀

Avatar

Moikka,
kylla meilla kaikilla on yhta paljon tunteja, itseasiassa 168 tuntia viikossa siita on kirjakin Laura Vanderkam, 168 Hours: You Have More Time Than You Think. Se vaan tosiaan riippuu siita miten ne kayttaa ja kuinka hyvin ne osaa jarjestaa etta elamasta saa irti sen mita haluaa 🙂

Asiasta myos video https://www.facebook.com/ImpactTheoryShow/videos/267157277532608/

T: Kolmen lapsen laiska aiti 🙂

Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

Niin meillä on. Tuntuu vaan hassulta, että joku toisen arkea tuntematon tuhahtelee, että kyllä pitää ehtiä sitä ja tätä. Välttämättä ei vaan ehdi, jos on vaikka yh tai koliikkivauvan äiti. Ollaan armollisia itsellemme ja elämänvaiheellemme.

Avatar

Tää postaus kyllä tuli tarpeeseen. Olen yh-äiti ja mulla ei ole kuin yksi lapsi sekä koira, mutta teen töitä ja opiskelen AMK-tutkintoa samalla. Ja ai että kun tekis mieli liikkua ja tehdä asioita, mutta on tyydyttävä siihen et koira lenkitetään 15-20 minuuttia aamulla ja illalla. Muuten sitä eletään päiväkodin aikataulujen – ja niiden omien opiskelujuttujen ja työn- mukaan. Tosiaan, salitreenit saa odottaa, sitten joskus myöhemmin!

Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

Kiitos! Tsemppiä arkeen! Parasta on iltasatuhetket tai juttelut yhdessä. Se on nyt tärkeää.

Avatar

Kiitos ihanasta postauksesta, niin samaa mieltä sun kanssa. 🙂

Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

Kiitos ihana!

Avatar

Minusta tuntuu että ne, joilla ei ole lapsia, eivät vain ymmärrä että kun on vanhempi, prioriteettijärjestys on vaan eri kuin lapsettomalla. Silloin se oma ura, hajulukon putsaus tai pakaratreeni ei vaan ikinä ole ykkössijalla. Silloin niille asioille vaan on niitä tunteja vähemmän käytettävissä. Eikä se tarkoita että unohtaa itsensä ja uransa ja omat tarpeensa tyystin, mutta lapset tulee tärkeysjärjestyksessä ensin, aina. Vaikka mikä olisi. Enkä koe siinä menettäväni mitään, kuten ehkä luullaan näin aikoina, kun kauhistellaan prisma-perheitä ja nuoret pelkää lapsiperhearjen rankkuutta, vaan täysin päinvastoin, olen ikionnellinen ihanasta perheestäni ja jokaisesta aikaa vievästä hetkestä (elämästä 😉) heidän kanssaan.
Taitaa ollaan vaan kade tämä kommentoija ja jollain piti yrittää toisen hyvää oloa vähentää.
Mahtoiko itselleen tulla sen parempi olo?

Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

Hyvä kommentti, kiitos!

Avatar

Niin se vaan on, että kaikilla on saman verran aikaa. Kun on valinnut lapset, aika perheen kanssa on parasta omaa aikaa. Kun on hankkinut koiran, elää koiran omistajan arkea, parasta omaa aikaa. Elämä on priorisointia.

Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

Just niin! Ja toisten valinnat ei kuulu toisille.

Avatar

Kiitos tästä kirjoituksesta! Itse olen saman pohdinnan äärellä ollut erityisen paljon kuuluneen viikon aikana. Tuli hyvään saumaan tämä luettavaksi. Jos on onnekas ja saa elää pitkän elämän, omat pakarat ovat varmasti rautaisessa kunnossa, kunhan ruuhkavuosien jälkeen niihin ehtii aikaa laittaa samalla intensiteetillä kuin perhe-elämään on laittanut. Ja siinä vaiheessa varmaan on jo laajuutta ajatuksissa todeta, että loistavat pakarat joka tapauksessa.

Kun vaan muistaisi tämän kirkkaan ajatuksen pestävien kurahousujen, jumppakassien ja kadonneiden ponnareiden keskellä. Niitäkään en kyllä vaihtaisi mihinkään ❤

Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

Just näin! Kiva, että jätit kommentin.

Avatar

Moikka Hanna! Oon Pian kaveri Satu ja tulin tutustumaan tähänkin blogiin ja pakko on kommentoida 🙂
Luulisi nyt, että kaikki normaalit ihmiset ymmärtävät, että pikkulasten äiti viettää illat mieluummin lastensa kanssa kuin salilla. En yleensäkään ymmärrä sitäkään, kun usein lapsettomien ja lapsiperheiden välille tehdään eripuraa ja vihanpitoa. Ihmisiä tässä kaikki ollaan eikä eletä millään eri planeetoilla 🙂
Itse olen kohta 39 ja tiedän etten ikinä halua omia lapsia. Silti seuraan mielenkiinnolla kaverien lapsiperhe-elämää ja haluan olla tukena ja apuna missä vain osaan ja pystyn. Arvostan, että ihmiset ryhtyvät elämään perhearkea vaikken itse sitä haluakaan. Vähän mietteitä 🙂 kaikkea hyvää teidän perheelle!!

Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

Kiitos, tärkeä pointti! Kiva, että kirjoitit ja luit.

Avatar

En tiedä omistanko jotenkin ihmeellisen mielen vai rautaisen itsetunnon, mutta kun mielestäni ei ole pakko mihinkään. Meillä on sekaista jos ei huvita siivota, samat verhot olohuoneessa jo 8 vuotta koska tykkään niistä, urheilen kun sattuu huvittamaan -joskus enemmön ja joskus vähemmän. En sisusta, en konmarita, en käy taidenäyttelyissö tai mitään muutakaan – jos ei vaan satu huvittamaan. Tai en ainakaan siksi, että niin nyt vaan kuuluisi tehdä.

Jollain on paremmat pakarat kuin minulla ja peukku sille, tai upeammat merkkivaatteet, tai parempi kännykkä, tai hoidetummat hiukset ja iho. Mutta mitä väliä, jos itse tykkään itsestäni. Ja välillä en tykkääkäön, mutta en aseta siitäkään mitään paineita itselleni.

Voi kun ihmiset oppisivat olemaan vertaamatta itseään muihin, tai mitä väliä vaikka vertaiskin, mutta olemaan tyytyväisiä itseensä ja panostamaan niihin asioihin mihin itse haluaa.

Täytän arkeni kotona oleilulla, koska nautin siitä. Opiskelen työn ohessa, koska haluan kehittyä. Liikun kun jaksan. Mutta kaikki ilman stressiä. (Vaikka aiheuttaa se opiskelu stressiä, mutta senkin teen vain koska itse tahdon).

Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

Hyvä sinä! Just noin!

Avatar

Hyvä, just näin se on! Täysin samaa mieltä.

Mua kiinnostaa, mistä nämä nykyajan kovat vaatimukset oikein kumpuavat. Luommeko ne itse päässämme? Onko syypää sosiaalinen media, josta löytyy paljon täydellisiä perheitä seurattavaksi?

Minusta jokaiselle pikkulapsen äidille pitäisi sanoa jo neuvolassa, että nyt lopetat hetkeksi naisten- ja sisistuslehtien pläräämisen sekä tiettyjen liian täydellisten sometilien seuraamisen ja keskityt elämään omaa elämääsi ja nauttimaan siitä. Vertaistuki jees, vertaispaineet ei jees.

Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

Joo, se olis kyllä hyvä neuvo!

Avatar

Neljä lasta, työ, omakotitalo, viikot yksinhuoltajana, koiria, hevonen ja jos jonkinmoista pikkuelukkaa… ”Sä kyllä tarvitsisit jonkun oman harrastuksen.” Ööö, kaverin kommentti meni kyllä niin ohi… ”Joo, se ois kiva, mutta missä välissämä nukun😁”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä