Äidiksi 23-vuotiaana. 10 väitettä lasten hankkimisen iästä

Tulin äidiksi 23-vuotiaana. Se oli joillekin shokki. Mitä sinä ajattelet nuoresta äidistä ja lasten hankkimisen oikeasta iästä?

Alla kymmenen väitettä lasten hankkimisen oikeasta iästä sekä oma kokemukseni ja tarinani väitteiden ympäriltä.

äidiksi 23-vuotiaana

1. Nuoret saavat lapsia, koska eivät osaa ehkäistä.

”Oliko se vahinko”, kuiskittiin selkäni takana ja kysyttiin suoraankin. Ei ollut, ei todellakaan ollut, ja sitä paitsi: keneltä tuollaista saa kysyä? Ei niissä tilanteissa voi kuin tuijottaa suu auki.

”Noin nuori ja raskaana”, jupisivat keski-ikäiset rouvat kadulla takanani. Jatkoin hiljaa matkaa vaikka mieleni teki pysähtyä, kääntyä ja kysyä, miksi 23-vuotias, naimisissa oleva nainen on nykyään liian nuori äidiksi. Eihän ennenkään ollut.

”Hannalla on varmaan kohta maha pystyssä”, sanoi joku kenties hieman pilkallisesti mennessämme naimisiin. ”En ole ikinä ajatellut, että olisit äitityyppiä”, sanoi toinen kertoessamme onnellisena, että saamme vauvan. ”Mitä tapahtuu opiskeluillesi?” kauhistui yksi keski-ikäinen nainen.

Kiitos huolenpidosta, mutta ei kuulostanut kivalta. Olisi riittänyt yksi sana: onnea. Ei elämäni saati edes opiskeluni tähän ollut loppumassa!

2. Täytyy seurustella riittävän kauan ennen lasten saamista.

Sanottiin, että täytyisi olla aika kauan yhdessä ennen kuin alkaa tehdä lapsia. Kuinka kauan on kauan? Me olimme olleet yhdessä kuusi vuotta ennen kuin päätimme, että haluamme esikoisemme. Olimme myös menneet jo naimisiin. Silti joidenkin mielestä saimme lapsen liian aikaisin, liian nuorina ja harkitsematta. Onneksi suurin osa, ja varsinkin koko lähipiiri, otti uutisemme vastaan onnenkyyneleet silmissään.

3. Ennen lasten hankkimista täytyy valmistua ammattiin ja saada työpaikka.

”En uskaltaisi hankkia lasta ennen kuin minulla ammatti ja työpaikka”, ajattelevat monet. Minä en ajatellut niin vuonna 2003 enkä ajattele nytkään. Ystäväni ympärilläni ovat valmistuneet ja saaneet töitä riippumatta siitä, ovatko he saaneet lapsensa 20-, 30- tai 38-vuotiaina ja kesken opintojen, ennen niitä tai niiden jälkeen. Opiskelut, työllistyminen ja lasten saaminen eivät liity mielestäni toisiinsa mitenkään varsinkaan tässä työllisyystilanteessa.

äidiksi 23-vuotiaana

4. Nuorilla ei ole varaa lapsiin.

Me halusimme lapsen ja saimme sen. Mies oli uran alkuvaiheessa, minä yliopisto-opintojen keskivaiheessa.

Ostimme markkinoiden halvimmat vaunut. En tiennyt mitään vesipilareista, turvaistuinvertailuista ja ergonomisesta kantamisesta, mutta mutta meillä oli turvalliset ja hyvät tarvikkeet lapselle.

Kun lähikaupasta ei saanut punaista haalaria, ostimme tytölle sinisen. En voinut kuvitellakaan, että äitiyspakkauksen vaatteita ei olisi käytetty. Se ajatus olisi ollut pökerryttävä ja naurettava. Vuonna 2003 ei myöskään ollut nykyistä määrää verkkokauppoja eikä kivijalkaliikkeitä. Uskokaa pois – äitiysvaatteita sai vain todella kalliilla verkkokaupoista tai lastentarvikeliikkeistä. Ei todellakaan mistään H&M:sta vai vastaavista.

En hurahtanut lasten merkkivaatteisiin tai tiettyihin rattaisiin. Meillä oli kaikki mitä tarvitsimme: ruokaa, vaatteita, rajoja ja rakkautta. Käytetytkin tavarat ja vähäinen tavaramäärä riittivät ihan hyvin. En edes ymmärtänyt, että jotkut toiset rattaat olisivat olleet paremmat kuin meillä olevat tai että lapsi olisi tarvinnut tietyn malliston tapetit omaan huoneeseen. Raha riittivät siihen, mitä tarvitsimme. Kaikkea oli.

5. Nuoruus jää elämättä, jos saa lapsen nuorena. Jää paljosta paitsi.

En tiedä, mistä jäimme paitsi tullessamme vanhemmiksi 23- ja 24-vuotiaina.

Nuorena lapsen saamisen vuoksi jäin paitsi opiskelijabileistä, joihin en vauva-aikana halunnut mennä. Kun palasin yliopistoon, olivat muut edenneet opinnoissaan enkä ehkä päässyt enää luontevasti osaksi opiskelijaporukkaa. Ystäväporukkani oli muodostunut kuitenkin jo enemmän lapsiperheistä, joten menetys ei ollut suuri. Parhaat ystävät jäivät kuitenkin. Käperryimme kotiin omasta tahdostamme, mutta jos halusimme, pystyimme yhä menemään ystäviemme kanssa vaikka konsertteihin toisen jäädessä hoitamaan lasta. Jäimme vapaaehtoisesti pois muilla edessä olevasta lujasta putkesta rilluvuosien.

Kolmen lapsen vanhemmuus vei joskus lasten ollessa pieniä ajatusleikkiin siitä, millaista olisi ollut, jos ei olisi lapsia tai jos olisi lähellä tukiverkkoja. Meillä olisi ollut spontaaneja reissuja keikoille, ravintoloihin ja jopa ulkomaille kahdestaan. Nautimme kuitenkin isosta perheestämme ja jo isoista lapsistamme. Voimme tehdä yhdessä vaikka mitä kivaa. Emme jää mistään paitsi, päinvastoin: on valtava rikkaus, että meillä on tässä iässä reilustikin alle 40-vuotiaina jo näin isot lapset ja näin iso perhe. Saamme nukkua viikonloppuisin pitkään, ja lapsista on seuraa ja valtavasti iloa. Nykyään pääsemme vaikka leffaan tuosta noin vain, kun lapset ovat jo koululaisia.

Tiedän silti, mitä kahdessa eri oppilaitoksessa opiskelu, kolme lasta ja pitkät hoitovapaat ovat maksaneet minulle. Pankkitiliäkin näkyvämmin äitiys näkyy cv:ssani. Ansioluettelossani ei lue onnistuneita pottakoulutuksia, puolentoista vuoden tuskaisaa lapsen diagnoosin etsimistä, ennakoimistaitoa sopivankokoisten kausivaatteiden, luistinten ja iänmukaisten, kehittävien oppimislelujen ja -pelien hankinnasta, miehen työpaikan vuoksi oman työn, omien ystävien ja kaiken tutun menettämistä ja uutta alkua uudessa maakunnassa eikä lapsi sylissä istuttuja kymmeniä ja kymmeniä öitä. Töitä ehtii kyllä tehdä lasten kasvettuakin, mutta työmarkkinat voisivat silti entistä paremmin huomioida, miten perheenperustaminen näkyy selkeästi naisten työhistoriassa työvuosien määrässä.

38-vuotiaana koen välillä olevani työelämässä nuorempi kuin ikäiseni kollegat. Lapsiperhegenressä koen taas olevani 10 vuotta ikäisiäni vanhempi. Moni ystäväni elää nyt kahden pienen lapsen kanssa samaa elämänvaihetta kuin minä 10 vuotta sitten. Toisaalta olen määrätietoisesti edistänyt ammatillista osaamistani erilaisilla freelancer-, vapaaehtois- ja projektitöillä myös perhearjen keskellä. Eihän se cv silti ole sama kuin lapsettomalla 40-vuotiaalla, mutta viis cv:sta, tämän polun valitsisin uudestaankin!

äidiksi 23-vuotiaana

6. Nuorena jaksaa paremmin.

23-, 26- ja 31-vuotiaana en nähnyt eroa esimerkiksi yövalvomisten jaksamisella. Sen sijaan kolmas raskaus yli 30-vuotiaana oli ensimmäisten 17 raskausviikon pahoinvoinnin vuoksi niin tuskaista, että en ikinä enää haluaisi kokea sitä. Se oli kuin kuukausia kestävä maailman pahin humala ja krapula, jota pahensivat työ, kotityöt ja kaksi vilkasta lasta. Onni oli silti yhtä syvää jokaisella kerralla. En tiedä, oliko iällä tai elämäntilanteella merkitystä pahoinvoinnin määrään.

7. Nuoret eivät osaa kasvattaa lapsia.

Nuoret ovat ihan yhtä hyviä vanhempia kuin iäkkäämmätkin vanhemmat. Vanhemmuus ei katso ikää.

8. Kaksi lasta, tyttö ja poika, on ihanne.

”Ensimmäistäkö odotat”, kysyttiin hymyillen odottaessani kuopusta. ”Ei kun kolmatta”, vastasin hymyillen. ”Ai jaa, onko hän sinun ja miehesi ensimmäinen yhteinen”, kysyttiin iloisesti onnitellen. ”Ei kun kolmas”, vastasin. ”Kolmas!” vastattiin tai oltiin vain hiljaa eikä todellakaan onniteltu. Jopa osa läheisistä kauhistui.

”Teillähän on jo tyttö ja poika”, huudahdettiin, kun paljastui kolmas odotuksemme.

Lue myös Kolmannen odotusta onnitellaan vain yhdestä syystä.

äidiksi 23-vuotiaana

9. Oikea ikä vanhemmaksi tulemiselle on…

Jokaisella on oma mielipide sille, koska on hyvä aika saada lapsi. Ei kukaan voi sanoa toiselle, koska työn, opiskelun, rahan, asumisen, mielenterveyden tai puolison kannalta on juuri hänelle ihanteellisin aika.

10. Kyllä lapsia tulee, jos on tullakseen.

Huoh. Lue: Älä koskaan anna lapsettomalle vinkkejä lasten hankkimiseen.

Lapsia ei hankita, heitä saadaan.

 

*Postauksen muokkaus ja uusi jako vuodelta 2016*

Onko oikeaa ikää tulla vanhemmaksi? Onko ikä vain numero vai oikeasti vanhemmuutta määräävä tekijä? Mitä sinä olet mieltä?

Keskustele kommenttikentässä, blogin Facebookissa tai Instagramissa. Tervetuloa somekanavien seuraajaksi!

Lue myös

Kihloihin 19-vuotiaana – mitä oikein ajattelin?

Vedin synnytyksissä sellaiset ilokaasukännit, että baareissa kadehditaan

Kolmen raskauden raskausmahat

Lapsi sylissä yöllä, kun muut nukkuvat

Kommentit

14 kommenttia
Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

Joo se on jännä, että just vieraat ihmiset on ihmeissään. Omat rakkaat taas oli tietysti onnellisia meidän puolesta.

Avatar

Samaistun kyllä täysin kaikkiin 10 kohtaan kanssasi 😀 Olen 24 vuotias, mies 27 ja meillä on 2vuotias ja 5kk vanhat lapset enkä todellakaan päivääkää ole katunut ”hankkia” lapsia tässä iässä.

Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

Ihanat pienet teillä.

Avatar

En usko, että on oikeaa ikää lapsen saamiselle. Elämä vie niin mukanaan ja sitä ei vaan voi suunnitella.
Joskus 20+ ikäisenä ajattelin, että jos ei 30-vuotiaana ole naimisissa ja kahta lasta, niin ei ole saavuttanut mitään.
Mutta nyt vaan odottelen esikoista ja ikääkin on 35. Ja olen saavuttanut vaikka mitä ja elämäkin jatkuu.

Kaikki vaan meni niin, ettei lapsen hankkiminen ollut ajankohtaista. Jos muuten oli kaikki kunnossa, niin oma mieli ei vielä halunnut lasta kuin nyt.

Jollekin sopii saada lapset nuorena,toisille vähän vanhempana ja toisille niitä tulee kun tulee, oli suunnitellut tai ei.

Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

Juuri niin!

Avatar

Sain esikoiseni 44-vuotiaana. Olin aika erikoisuus päiväkerhoissa ja hiekkalaatikolla ja huomasin nuorempien äitien hieman vieroksuvan seuraani. Aika karua luettavaa on myös nuorempien äitien mielipiteet vanhempana äidiksi tulevista kanssasiskoistaan. Joten ”ikärasismi” toimii molempiin suuntiin. Tulin raskaaksi luonnollisesti, voin äärimmäisen hyvin, raskaus ja synnytys oli lääkärin mielestä kuin oppikirjan esimerkki.

Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

Uskon varmasti tämänkin!

Avatar

Ulkopuolisten mielestä on varmasti joku oikea ikä ja elämäntilanne lasten ilmaantumiseen, ehkäpä siinä 25-30 välillä kun on seurusteltu sopivan aikaa, matkusteltu, käyty baareissa kyllästymiseen asti, menty naimisiin ja on hyvä ammatti ja työura ja omakotitalo ja kultainennoutaja ja farmariauto ja… mutta eipä sillä oikean elämän kanssa ole mitään tekemistä kun ei se vaan aina mene suunnitelmien mukaan. Aina sitä on väärän ikäinen jos alkaa liikaa miettiä, itse olin 21 kun eka syntyi ja nyt 36 viimeisen toivottavasti pian syntyessä. Onneksi ikä on vain numero eikä elämä pysähdy lasten saamiseen.

Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

Näin juuri!

Avatar

Itse olin äidiksi tullessani vasta 19v ja ihan liian kokematon äidiksi.itekkin ihan kakara vielä.päivä kerrallaan asenteella mentiin eteenpäin.jokapäivä opittiin jotain uutta😊jotain tein kuitenkin oikein kun likalla on ammatti ja on työelämässä.😊❤

Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

No varmasti teit! Eihän kukaan ole äiti luonnostaan, vaan siihen kasvetaan lapsen kanssa yhtä matkaa.

Avatar

Olin 18. Kun sain ensimmäisen lapseni. puhetta ,syyttelyä,katseita ja vaikkaitä.emme olleet yhdessä lapsen isänkanssa. Olin muori kokematon ..Mutta ei ja en koskaan ole katunut lapsen saamista nuorena. ..siitä sit uusioparisuhde ja naisiin 20 .v. sit 21.v 2lapsi olimme onnellisia kun saimme lapsen ja se oli jo normaalia vaikka olin nuori siitä vielä hetki niin 25.v tuli 3 lapsi ..ja pojat on ollu kyllä mulle onni että olen heidä saanut…nyt aikuisikäisiä 💖 nyt itse 43.v. en tiedä kenelle mikä ikä on paras aika saada/tehdä lapsia..

Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

Niinhän se on. Yhtä oikeaa tietä ei ole eikä elämää voi ennustaa.

Avatar

Toi kolmanteen lapseen liittyvä kommentointi on kyllä hassu ilmiö kans! En ollut ennen edes ajatellut, että kolmea pidettäisiin niin isona lapsilukuna, että ihmiset menevät jotenkin vaikeiksi. Omassa raskaudessa vasta nyt havahtunut, että onpa hassuja reaktioita, ja näköjään siis yleisempikin ilmiö.😅

Vastaa käyttäjälle T Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä