Vihdoinkin sain hänet syliini: synnytys rv 42+0

”Niin millä viikoilla edellinen syntyikään?” ”39+3.” ”Okei, entäs ensimmäinen?” ”41+2.” ”Okei, no, kyllä tämä varmasti syntyy ennen viikkoa 39!”

Tuli raskausviikko 38. Ei syntynyt. Jokainen aamu sama ärsytys: ei tänäkään yönä tapahtunut mitään!

Tuli raskausviikko 39. Ei muuten syntynyt. Miten yksi päivä voi kestää vuoden ja viikko kymmenen vuotta?

Tuli raskausviikko 40. Ei todellakaan syntynyt!

”Hei, kiva kun (sinäkin) soitit, ei, en ole vielä jakautunut enkä pullahtanut enkä pullauttanut ja kyllä, kerron kyllä sinullekin sitten, kiitos kysymästä! Joo, kyllä on jo laskettuaika. Joo, kyllähän se voisi jo syntyä. Ai että ei sinne mahaan kukaan ole jäänyt, heh heh, helpottaa kuule oikein kivasti kiitosjakuulemiinheitänpuhelimenvessanpönttöönetteikukaanenääsoita.”

Tuli raskausviikko 41 ja aika hemmetinmoinen ärsytys. Ei hitto syntynyt!

Tuli 41+1. Sitten 41+2.

Ja sitten 41 plus kolme. Ja plus neljä! Ihan oikeesti hei, tuli 41+5.

Ja sitten 41+6. Siinä vaiheessa ei kannata tehdä juuri muuta kuin kantaa valaaksi muuttuneelle vaimolle ruokaa nenän eteen ja yrittää olla hengittämättä, koska sekin saattaa ärsyttää liikaa.

Ja sitten: 42+0. Sovittu meno käynnistykseen! Halleluja! Vihdoinkin! Sitä paitsi, kyllä, kyllä ne ovat ihan oikeita supistuksia!

Thank You God!

synnytys

Supistuksia lammen rannalla

Muistin, että hitto vie, tätähän se olikin.

”No kyllä täällä ihan tapahtuu jo jotain! Tehdäänkö nyt niin, että käytte vähän kävelyllä ja palaatte sitten takaisin.”

Oli pääsiäissunnuntai.

Sisarukset olivat tädin hoivissa kotona. Suklaamunat oli piilotettu ja etsitty jo edellisenä päivänä. Piha oli haravoitu ja vauvan sänky pedattu, itse asiassa se oli pedattu jo kuukausia sitten.

Oli aurinkoinen puolipäivä. Linnut lauloivat. Kävelimme läheiselle lammelle.

Kävelimme lampea ympäri monta kertaa. Minä pysähdyin puuskuttamaan. Selkään sattui. Kaikkialle sattui. Keskityin lähinnä jäämään henkiin.

Muistin, että hitto vie, tätähän se olikin. Ajattelin, että ei ikinä enää. Tästä kun nyt selviän, niin ei ikinä enää.

Siitä Jyväskylän keskustan lammesta tuli meille ”Aavan” lampi.

synnytys

Tämä syntyy nyt!

”Me jo vähän ihmeteltiin, että minne te jäitte”, sanoi kätilö ja lähetti suoraan saliin.

Kävelimme takaisin siinä vaiheessa, kun olin varma, että en enää kestä. Kolmen päivän synnytyksen ja kymmenen tunnin synnytyksen kokeneena en halunnut mennä liian aikaisin.

”Me jo vähän ihmeteltiin, että minne te jäitte”, sanoi kätilö ja lähetti suoraan saliin.

Synnytys oli käynnissä, mutta ei ollut kiire. Sain kohdunkaulanpuudutuksen. Mies sai käskyn lähteä kahville.

Sitten kohta en enää kestänytkään. Soitin kelloa.

”Tämä syntyy nyt”, sanoi kätilö.

”Ei”, huusin. ”Soittakaa miehelle!”

”Ei soiteta, tämä syntyy”, sanoi kätilö.

synnytys

Kahdeksan vuotta hujauksessa

Ja nyt hän laukkaa keppihevosellaan pitkin takapihaa ja nauraa

Samassa oveen koputettiin, ja mies astui sisään saliin! Tartuin häneen kuin vastasyntynyt äidin rintaan, väkivaltaisesti ja kiihkeästi, ja samassa lapsi syntyi.

Hän, jota odotimme kauan.

Hän, joka täyttää nyt kahdeksan vuotta. Ne kahdeksan vuotta ovat olleet valovuosia lyhyemmät kuin ne päivät, jolloin hänen odotettiin syntyvän.

Ja nyt hän laukkaa keppihevosellaan pitkin takapihaa ja nauraa ilman ääntä meinatessaan tikahtua, koska kaikki on vain niin ihanaa. Kepparit, puput, repussa olevat Marianne-karkit luokkakavereille jaettavaksi ja ne synttärilahjat, joista löytyi Schleich-talliin pupuja ja pupunkoppi ja aitaus ja yksisarvissukkia ja vaikka mitä.

Sen parempaahan ei ole, kuin olla kahdeksanvuotias ja laukata pihalla kepparilla, jonka nimi on Veera Magia.

Häntä ihanampaa ei ole.

synnytys

Lue myös

Seitsemänvuotias: Elämä täynnä kärrynpyöriä, haleja, naurua ja yksisarvisia

Kuusivuotias: niin pieni, niin iso

Viisivuotias: ihana kiukkupussi täydellisellä huumorintajulla

4-6-vuotias ei osaa päättää mielialaansa

Vedin synnytyksissä sellaiset ilokaasukännit, että baareissa kadehditaan

Ystäväni tarina: Pelkäsin hirveästi sektiota – ja jouduin hätäsektioon kaksi kertaa

Kommentit

4 kommenttia
Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

Hui mikä tarina! Hän halusi olla luokan vanhin eikä nuorin. Onneksi ehditte sairaalaan!

Avatar

Niin tuttu tunne. Mun esikoinen syntyi 42+3 ja sekin kiireellisellä sektiolla. Ja joulunpyhät oli ja meni, sairaalassa ja uusivuosi lähestyi. Ei kiva.

Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

Voi että, pitkä odotus ja sit vielä kiireellinen sektio!

Avatar

Meidän keskiveli päätti myös syntyä 42+0. 🙂 Ehti jo vuosikin vaihtua. Ja luoja yksin tietää montako kertaa olin aikeissa heittää puhelimen seinään, kun joku soitti kysyäkseen ”joko jo?”. Jouluaattona 2011 oli LA ja 5.1.-12 yliaikakontrollista tuli passitus ”kotiin kasvamaan”. Vielä tänäkään päivänä en tiedä, kumman piti vielä kasvaa lisää, mun (20+kg siihen mennessä) vai ipanan jolle olivat juuri antaneet painoarvioksi 4,1-4,3kg. 😉 Herra sitten päätti ulkoistua vauhdilla, alle 3h ekasta hennosta supistuksesta. Ei hyvä yhtälö näin kun synnärille oli matkaa 90km. Piipaa-autolla pillit päällä ja ensihoitajan pyynnöstä ponnistusta pidätellen ehdittiin 9min marginaalilla synnytyssaliin. En ehtinyt edes sairaalan vaatteisiin. Ja tehokkaasti kasvoi pätkä viimeiset 2 päivää…mitat 4525g, 55,5cm. 😀

Vastaa käyttäjälle Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä