Case sukat: 2010-luvun äitiys tiivistyy tähän hulluun tarinaan

Olen ollut keskellä upeaa 2010-luvun äitiyttä kuvaavaa sukkasaagaa koko kevättalven ajan. Samoin te, rakkaat someseuraajani Instagramissa ja Facebookissa.

Ajattelin kertoa koko näiden sukkien tarinan, koska kyllä nämä sukat ansaitsevat muistotarinan. Koska RIP, heitä ei enää ole.

Helmikuu 2019

Helmikuussa 2019 yllätti loskasää. Lapseni sukat kastuivat. Luokan lattialle jäi märkiä länttejä monista pienistä varpaista.

Opettaja passitti sankarit etsimään repuista varasukkia.

Joko lapseni ei löytänyt repustaan varasukkia, tai sitten niitä ei yksinkertaisesti ollut. Kumpikin on aivan yhtä todennäköinen vaihtoehto.

Ystävä tuli apuun. Lapseni sai lainata häneltä sukkia! Ihanaa ystävyyttä.

Illalla pesin sukat ja laitoin ne takaisin lapsen reppuun. Pyysin palauttamaan kiitoksen kanssa heti seuraavana päivänä.

Huhtikuu 2019

Satoi vettä, satoi lunta. Vähän hiihdettiin, vähän luisteltiin, paljon tapeltiin.

Tehtiin läksyjä, siivottiin, leikittiin, naurettiin, suututtiin, halattiin ja opiskeltiin.

Etsittiin kadonneita ulkohousuja, rukkasia, pipoja ja opiskelu- ja työmotivaatioita.

Pakattiin reppuja. Sitten:

15.4.2019: Mitä roskaa sulla on tämä pieni sivutasku täynnä? Ainakin 2 dl, mitä tämä on? 

Ja mitä, täällähän on ne kaverin sukat! Miksi sä et ole palauttanut? No huomenna muistat!

Pesin sukat ja käskin palauttaa heti.

Saatoin myös vähän avautua Facebookissa. Joku kertoi, että roska on kynänteroitusroskaa.

Tämä selvä.

sukat

Toukokuu 2019

Facebook-päivitys Yli Pyykkivuorten -blogin sivulla 23.5.2019:

Hei yes, me ollaan ajoissa!! Mä voin laittaa tän sun repun kiinni, mee sä pukemaan.

Ai sulla on täällä eiliseltä retkeltä jääny jugurtti. Ai se on auki.

Ai täällä on myös, nyt ihan jugurtissa, nämä kaverilta helmikuussa lainatut sukat, jotka huhtikuussa löysin sun repusta täynnä kynänteroitusroskaa ja jotka silloinkin pesin ja pyysin palauttamaan heti.

No mutta, minäpä pesen tätä reppua nyt. Saatetaan taas myöhästyä. (Tilanne päällä klo 7.20.)

Facebook-päivitys Yli Pyykkivuorten -blogin sivulla 23.5.2019:

Tunnustan syntini: heitin ne perkuleen sukat äsken (21.20) roskiin, kun löysin ne märkinä ja jugurttisina lavuaarista, mihin ne heitin aamulla.

Sukat sai pakata veitsensä ja lähteä, olin nähnyt tarpeeksi 😂 Sukat omistavan kaverin äiti ilmoittautukoon, tarjoon kaljan 😂

Kiitos ja anteeksi. Jään odottamaan kaverin äidin yhteydenottoa.

sukat

Liity mukaan Yli pyykkivuorten -blogin somekanaville. Lisää aivopieruja ja aitoa äitiyttä silmäpusseineen ja jugurttireppuineen. Facebook tässä, Instagram tässä.

Lue myös

Isi, käykö tytöt yhdessä kakalla? Terveisiä perheestä -tarinoita

Rintsikat voivat hajota kesken työpäivän. Terveisiä perheestä 2

Kommentit

2 kommenttia
Hanna Maaria, Yli pyykkivuorten

Just näin. Ja toisaalta he elävät hetkessä, mitä me ei osata.

Avatar

Tuo on juuri se maailman palkka, kun kiireen keskellä kaikkesi yrität. Yön ensimmäisinä tunteina vielä ripustat niitä sukkia kuivumaan ja aamulla yllätät itsesikin muistaen pakata ne lapsesi reppuun. Ja sitten
– sitten ei tapahdu enää mitään.

Ja sama ilmiö voi toistua melkein minkä tahansa asian ympärillä:
Yrität todistaa maailmalle, että hanskaat kyllä tämän vanhemmuuden, ja kyllä vain osaat ja selviydyt standardien mukaan. Jälkikasvu vaan ei elä niiden samojen elämän mittareiden mukaan. Heille on lähinnä yks hailee, onko edellisen päivän eväät vielä kassissa (kun aina voi ottaa sen toisen kassin siitä naulasta, kun se on vielä tyhjä). Heidän rennossa elämänasenteessaan ei paljon paina, vaikka liikkatunnille lähtisi taas mukaan se sama pyyhe, joka on muuten ollut siellä liikkapussissa jo muutaman viikon käymättä välillä pesussa tai kuivauksessa.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä