Kaikesta kannattaa tapella ja huutaa varuilta. Terveisin lapset

Se oli helmikuu vuonna 2016. Aava oli melkein 5-vuotias, Henrik oli täyttämässä kesällä 10 ja Matilda oli 12-vuotias.

Minä olin jossain 30 ja 40 ikävuoden välimaastossa luomassa uraa siinä samalla, kun kasvatin kolmea kupeitteni hedelmää, pesin pyykkivuoria ja mietin, kuinka paljon äitien kestävyyskuminauha venyy ennen kuin katkeaa ja voiko selvitä elämästä nukkumatta, jos sillä tavalla ehtii tehdä kaiken ja huomioida kaikki.

Tein siihen aikaan kerran viikossa myös illalla töitä kodin ulkopuolella päivätyön lisäksi. Lähtiessäni illalla töihin halasin Matildaa.

‒ Voi kun me ehdittäisi tehdä jotain yhdessä. Käydäänkö huomenna kirpparilla, kysyin.

‒ Vaikka, sanoi Matilda.

äitiys

Virhearviointi

Se oli hirvittävä virhe.

Seuraavana aamuna täytin töihinlähtökiireessä jostain ihmeen syystä vielä astianpesukonetta. Kainalossani oli eväsrasiani, silmissäni kello ja huulillani Aavan hoputtaminen pukemisessa. Kysäisin siinä kaiken härdellin keskellä Matildalta, että mennäänkö illalla sinne kirpparille, mistä eilen puhuttiin.

‒ Mennään vaan, sanoi Matilda.

‒ Mäkin voisin tulla, sanoi Henrik.

Ilahduin. Lapsi, joka valitsee Aku Ankat, Legot, kaverit ja ulkoilun mieluummin kuin äidin kanssa tekemisen ja varsinkin kaupat, halusi lähteä äidin mukaan. Ajattelin miten kiva reissu siitä tulisi. Minä ja kaksi isoa lasta kolmestaan!

‒ Tule ihmeessä, sanoin.

Se oli hirvittävä virhe.

äitiys

Lupauksen rikkominen

”Äiti, sä lupasit!”

‒ Äiti! Sä lupasit, että me mennään kahdestaan, huudahti Matilda.

Käännyin katsomaan tyttöä puhtaiden lautasten pino kädessäni. Ilmeisesti sitten niin, jos hän kerta niin ymmärsi. En ollut ymmärtänyt, että kutsuni oli ollut privatekutsu, mutta ilmeisesti niin sitten.

‒ Saan mäkin tulla! Äiti sanoi, että mä saan! Mä en oo käynyt pitkään aikaan! huusi Henrik.

 

Välitön palaute

Huudahdin, että mietitään illalla, että nyt pitää jo mennä!

Kääntelin päätäni lapsesta toiseen kuin pingistä seuraava katselija, joka ei tunne pelin sääntöjä. Poing, poing, poing! Poing!

Huokaisin ja huudahdin, että mietitään illalla, että nyt pitää jo mennä. Kiiruhdin katsomaan Aavaa, joka istui eteisessä ulkohaalarinsa päällä eikä suinkaan ollut pujottautunut haalarin sisään. Ei ollut edes aloittanut sitä.

Matilda seurasi minua eteiseen. Hän sanoi, että on odottanut tätä niin paljon, että kyllä minä lupasin. Huokasin taas ja sanoin, että olkoon, tänään menen Matildan kanssa ja vaikka huomenna sitten Henrikin kanssa.

lapset

Tilanne eskaloituu

Aava heittäytyi haalarin päältä eteisen lattialle mahalleen ja alkoi itkeä ja huutaa.

Tilanne alkoi yllättäen eskaloitua ihan täysin.

‒ Mäkin haluan kirpparille tänään, huusi yhä haalarin päällä istuva Aava.

‒ Et sä pääse, koska mäkään en pääse, huusi Henrik.

‒ Kyllä pääsen!

‒ ET PÄÄSE!

Aava heittäytyi haalarin päältä eteisen lattialle mahalleen ja alkoi itkeä ja huutaa.

Ja niin me lähdimme aikataulusta myöhässä ovesta ulos. Taas. Ja vihaisina ja ärsyyntyneinä.

äitiys

Luvassa tyttöjen reissu

Hän ansaitsisi tyttöjen reissun äidin kanssa!

Tulin töistä, tein ruuan. Huutelin pihalla leikkivät lapset sisälle. Kävimme syömään.

‒ Lähdetään sitten heti, kun ollaan syöty, sanoin Matildalle jo innoissani tulevasta yhteisestä retkestämme, jonka siis päätin tehdä nyt vain esikoisen kanssa. Se olisi reilua. Hän kyllä ansaitsisi tyttöjen reissun ihan vain äidin kanssa kahdestaan!

‒ Hmm… Ai nyt hetikö, kysyi Matilda.

No nii-iin, heti tietysti, koska kello oli jo puoli kuusi. Reippaasti matkaan, niin kyllä vielä ehdittäisi!

‒ Mä kyllä oikeestaan haluaisin mennä nyt ulos, hän sanoi.

äitiys

Yllättävä muutos

Tuijotin miestä suu auki. Miten tässä taas kävi näin?

Myös Henrik halusi ulos. Ja Aava.

Syötyään ruokansa perilliseni painelivat pihamaalle niin että ovi vain kolahti.

Jäimme kahdestaan ruokapöytään. Tuijotin miestä suu auki. Miten tässä taas kävi näin?

‒ Mene yksin, hän sanoi.

‒ Jos menen sitten salille, sopersin.

‒ Ei, halusit kirpparille. Mene yksin kirpparille, sanoi mies.

äitiys

Laiha lohtu

Ostin suklaata ja söin sen autossa.

Ajoin kirpputorin pihaan. Kirppari oli mennyt viisi minuuttia sitten kiinni.

Kiersin kauppoja. En löytänyt yhtään mitään ostettavaa.

Enkä sitten mennyt salillekaan, joten ostin suklaata ja söin sen autossa. Sitten ajoin takaisin kotiin.

Sen pituinen se tarina helmikuulta 2016. Semmoista se äitiys on. Done that, been there?

Lisää tarinoita ja vertaistukea Yli pyykkivuorten -blogin Facebookissa ja Instagramissa.

Lue myös

Näiden syiden vuoksi sisarukset tappelevat

Näiden syiden vuoksi sisarukset tappelevat kesälomalla

Ilta, jolloin kaikki karjuivat

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä